Valmistujaisviikonloppuna olin menossa juhlistamaan ystävän tyttären ylioppilaspäivää, mutta aamu pakotti katsomaan asioita toisella tavalla. Aamu-uinnille pyöräillessäni havaitsin, että maailma oli kovin sumuinen. Sää oli kylläkin kirkas, mutta toisen silmän näkö oli sumentunut ja tuotti kaksoiskuvia. Päädyin siis Meilahden päivystykseen neurologin tutkittavaksi.
Sain vihdoin pestyä ikkunat. Se on ollut työlistalla jo viikkoja. Miksi sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa? Lopputulos tuntuu kuitenkin varsin mukavalta, kun koko asunto kirkastuu.
Kevääseen kuuluu laittaa jonnekin näkyville kuvia kukkivista kirsikkapuista. Laitan ne nyt tällä kertaa tänne blogiin. Ovathan ne kauniita. Kestävät hetken, ennen kuin lakastuvat, ja saavat ihmiset kaivamaan kännykkäkameransa esiin ja parveilemaan kasvustojen ympärillä.
Menneen viikon suurin juttu omassa elämässä ei ollut vappu, vaan ultraäänitutkimus, jossa katsottiin mistä kaulalle ilmestyneessä patissa on kyse. Se on nyt raskauttanut hengitystä jo pidempään ja pakottanut välillä istumaan alas, kun olo menee heikoksi. Äänikin on välillä käheytynyt melkein kuiskaukseksi.
Kaikkien isojen ja vähän pienempienkin koetusten keskellä me tarvitsemme keidashetkiä. Keitaita, joiden rehevyys ja kosteus peittoaa ympäröivän aavikon kuivuuden. Paikkoja ja aikoja tai edes pienen pieniä hetkiä välissä, jolloin voi virkistyä puuduttavasta arjesta tai koetusten ristitulesta.
Olenpa ollut taas laiska kirjoittelemaan. On tullut iltaisin nautittua mieluummin kauniista alkukevään illoista. Ollaan kävelty ystävän kanssa monena iltana lähisaarilla Uunisaaressa, Liuskasaaressa ja Sirpalesaaressa. Nyt saariin pääsee vielä Uunisaaren siltaa pitkin, mutta se nostetaan taas ensi viikolla pois veneiden tieltä, kun veneilykausi käynnistyy kunnolla.
Aprillipäivä meni enkä jaksanut juksata ketään. Somessa oli pakko välillä miettiä, onko jokin uutinen aito vain pelkkää aprillipilaa. Tekoälyn enemmän ja vähemmän surkeat tuotokset ja jos jonkinlainen humpuuki ja ties minkä alan tietäjät ovat jo niin peruskauraa, että mikä tahansa päivä tarjoaa nykyään omat aprillipilansa. Yritän siis itse edes pysyä asiassa.
Menneellä viikolla koin taas huikeita kulttuurielämyksiä.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2026/04/Red-Nose-Company.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2026-04-02 17:36:352026-07-06 17:07:53Viikko hiljaisuutta ja kulttuuria
Kuuntelen Yle ykkösen aamuradiota. Yle 1 on harvoja perinteisiä radiokanavia, jossa on vielä aidon radion tunnelmaa ja jota jaksan ja haluan kuunnella. Siellä ei ole toistuvana listana soivaa musiikkia ja kahden kolmen toimittajan sisäpiirijutustelua, vaan toimituksellista radiota silloinkin, kun se koostuu pääosin musiikista. Toimittaja ei rakenna juontoja omien elämänkohellustensa varaan, vaan vie kuulijan ammattitaitoisesti mukaan joko soitettavan musiikin taustoihin tai käytävään keskusteluun, sillä Ylellä on yhä myös keskusteluohjelmia toisin kuin useimmilla kaupallisilla kanavilla.
Pari viimeistä viikkoa on mennyt muuttopuuhissa. Noup, en ole muuttanut itseäni, vain vähän Instagram-tiliäni – ja anoppia. Aloitetaan Instagramista. Olen siivonnut podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia Insta-tilin, niin että siellä on enää vain podcastiin liittyviä postauksia. Laitan tilin nyt lepäilemään, sillä ainakaan lähitulevaisuudessa en näe jatkoa podcastille.
Vanhan sanonnan mukaan nenän kutina tarkoittaa, että joku ajattelee sinua. Ehkä niinkin, mutta nyt nenä kutisee keväästä. Katupöly alkaa taas vaivata, kun viikossa lumet ovat lähteneet sulamaan vauhdilla ja katukiveykset ovat paljastuneet.
Juhlia ja järviuintia
Valmistujaisviikonloppuna olin menossa juhlistamaan ystävän tyttären ylioppilaspäivää, mutta aamu pakotti katsomaan asioita toisella tavalla. Aamu-uinnille pyöräillessäni havaitsin, että maailma oli kovin sumuinen. Sää oli kylläkin kirkas, mutta toisen silmän näkö oli sumentunut ja tuotti kaksoiskuvia. Päädyin siis Meilahden päivystykseen neurologin tutkittavaksi.
Kirkkautta ja epäselvyyttä
Sain vihdoin pestyä ikkunat. Se on ollut työlistalla jo viikkoja. Miksi sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa? Lopputulos tuntuu kuitenkin varsin mukavalta, kun koko asunto kirkastuu.
Kirsikankukkaista kevättä!
Kevääseen kuuluu laittaa jonnekin näkyville kuvia kukkivista kirsikkapuista. Laitan ne nyt tällä kertaa tänne blogiin. Ovathan ne kauniita. Kestävät hetken, ennen kuin lakastuvat, ja saavat ihmiset kaivamaan kännykkäkameransa esiin ja parveilemaan kasvustojen ympärillä.
Järjestä asiasi
Menneen viikon suurin juttu omassa elämässä ei ollut vappu, vaan ultraäänitutkimus, jossa katsottiin mistä kaulalle ilmestyneessä patissa on kyse. Se on nyt raskauttanut hengitystä jo pidempään ja pakottanut välillä istumaan alas, kun olo menee heikoksi. Äänikin on välillä käheytynyt melkein kuiskaukseksi.
Tarvitsemme keidashetkiä
Kaikkien isojen ja vähän pienempienkin koetusten keskellä me tarvitsemme keidashetkiä. Keitaita, joiden rehevyys ja kosteus peittoaa ympäröivän aavikon kuivuuden. Paikkoja ja aikoja tai edes pienen pieniä hetkiä välissä, jolloin voi virkistyä puuduttavasta arjesta tai koetusten ristitulesta.
Kevätiltoja saarilla hiljaisuudessa
Olenpa ollut taas laiska kirjoittelemaan. On tullut iltaisin nautittua mieluummin kauniista alkukevään illoista. Ollaan kävelty ystävän kanssa monena iltana lähisaarilla Uunisaaressa, Liuskasaaressa ja Sirpalesaaressa. Nyt saariin pääsee vielä Uunisaaren siltaa pitkin, mutta se nostetaan taas ensi viikolla pois veneiden tieltä, kun veneilykausi käynnistyy kunnolla.
Viikko hiljaisuutta ja kulttuuria
Aprillipäivä meni enkä jaksanut juksata ketään. Somessa oli pakko välillä miettiä, onko jokin uutinen aito vain pelkkää aprillipilaa. Tekoälyn enemmän ja vähemmän surkeat tuotokset ja jos jonkinlainen humpuuki ja ties minkä alan tietäjät ovat jo niin peruskauraa, että mikä tahansa päivä tarjoaa nykyään omat aprillipilansa. Yritän siis itse edes pysyä asiassa.
Menneellä viikolla koin taas huikeita kulttuurielämyksiä.
Aamuhetken ajatuksia
Kuuntelen Yle ykkösen aamuradiota. Yle 1 on harvoja perinteisiä radiokanavia, jossa on vielä aidon radion tunnelmaa ja jota jaksan ja haluan kuunnella. Siellä ei ole toistuvana listana soivaa musiikkia ja kahden kolmen toimittajan sisäpiirijutustelua, vaan toimituksellista radiota silloinkin, kun se koostuu pääosin musiikista. Toimittaja ei rakenna juontoja omien elämänkohellustensa varaan, vaan vie kuulijan ammattitaitoisesti mukaan joko soitettavan musiikin taustoihin tai käytävään keskusteluun, sillä Ylellä on yhä myös keskusteluohjelmia toisin kuin useimmilla kaupallisilla kanavilla.
Muuttopuuhissa
Pari viimeistä viikkoa on mennyt muuttopuuhissa. Noup, en ole muuttanut itseäni, vain vähän Instagram-tiliäni – ja anoppia. Aloitetaan Instagramista. Olen siivonnut podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia Insta-tilin, niin että siellä on enää vain podcastiin liittyviä postauksia. Laitan tilin nyt lepäilemään, sillä ainakaan lähitulevaisuudessa en näe jatkoa podcastille.
Nenä kutisee ja viisas vaikenee
Vanhan sanonnan mukaan nenän kutina tarkoittaa, että joku ajattelee sinua. Ehkä niinkin, mutta nyt nenä kutisee keväästä. Katupöly alkaa taas vaivata, kun viikossa lumet ovat lähteneet sulamaan vauhdilla ja katukiveykset ovat paljastuneet.