PÄIVÄKIRJA
Tapiolassakin voi eksyä
Tilasin eilen netin kautta uuden puhelimen, kun vanha on temppuillut jo jonkin aikaa, ja lähin noutopaikka oli Tapiolassa. Päätin ottaa reissun retkeilyn kannalta ja yhdistää siihen myös käynnin Espoon modernin taiteen museoon Emmaan, kun nyt kerrankin sillä suunnalla olisin.
Seikkailuksi se meni. Oli kuin olisin ollut ulkomailla; niin pihalla olin. Eli kun kaipaa ”eksotiikkaa”, riittää, että lähtee naapurikaupunkiin.
Miten täältä pääsee ulos?
Puhelinliike sentään oli heti ensimmäisenä vastassa, kun saavuin kauppakeskus Ainoaan, jossa en muuten ollut koskaan käynyt enkä moisesta edes kuullut. En nimittäin ole mikään kauppakeskusten ystävä. Pääkaupunkiseudulla taitaa olla vielä muitakin kauppakeskuksia, joita en ole koskaan läsnäolollani kunnioittanut.
Puhelimen nouto siis hoitui nopeasti, mutta ulospääsy kauppakeskuksesta oikeaan suuntaan eli Emmaan olikin haastavampaa. Pyörin puhelimen kartan kanssa kuin väkkärä, sillä olin jatkuvasti menossa piirun verran väärään suuntaan kuin mitä kartta ja siinä liikkuva pallukka eli minä osoitti. Turvauduin lopulta turhautuneena analogiseen apuun eli kysyin kahdelta vastaantulijalta, miten pääsen ulos tästä kompleksista Emmaan.
Löytyihän se Emma, vaikka tasapainoilua se oli.
Miten tänne pääsee sisään?
Eivät ne toilailut siihen loppuneet. Olen käynyt Emmassa vain kerran tai kaksi aiemmin, ja sittemmin sinne ovat tulleet raivostuttavat viivakoodilaput, joilla mennään ovista sisään. Koska opas osoitti etsimäni näyttelyn olevan toisella suunnalla kuin sisäänpääsyportti, menin tietenkin rynkyttelemään lasiovia, joista ei sisään päässyt. Punehtunein poskin ymmärsin lopulta, että sisäänkäynti viivakoodeineen oli muutaman metrin päässä. Nolotti niin, että kun vartija tervehti sisään päästessäni, urahdin vain jotain epämääräistä pyöritellen silmiäni omalle yksinkertaisuudelleni.
Juuretonta taidetta
Aina ei taide kohtaa oman sisimmän odotuksia. Tällä kertaa Emmasta mieleen jäi lähinnä näyttely Nykyaikaa etsimässä, eikä sekään positiivisessa mielessä. Näyttelyn tarkoituksena oli kertoa juurettomuudesta ja auttaa ihmisiä asettumaan jatkuvassa liikkeessä olevaan maailmaan taiteen keinoin. Ehkä kyseinen taide oli niin kovassa liikkeessä, etten onnistunut näkemään sitä ollenkaan. Näyttelyn otsikko sen sijaan sai merkityksensä, sillä taide tuntui olevan kovin hakusessa.
Valtavassa hallissa oli esillä muutama palikka siellä täällä. Jalkoihin sattui jo pelkkä ajatus kiertelemisestä, kun ei tuntunut olevan mitään nähtävää. Kaiken huippu oli teos, jossa langoista roikkui kolme messinkitankoa. Ehkä se oli kävijälle ”luotu tila viipyillä ja aistia teosten avaamien rinnakkaisten maailmojen ja oman kokemuksen kynnyksellä”. Minulta se jäi aistimatta, sillä en todellakaan jaksanut kauan viipyillä sen ääressä. Äidin verhotangotkin ovat taiteellisemmat.
Ikkunan edessä näkyy taidetta. Näetkö sen? Minä en. Kyseessä ovat ne messinkitangot. Taustalla 1960-luvulla rakennettu muovinen Futuro-talo.
Utopistisen Futuro-talon istuinvuoteita. Keskellä tilaa takka-grilli-pöytäyhdistelmä. Viihdyn paremmin kotona.
Pari valopilkkua
Ehkä minulla oli vain huono päivä, mutta jalat ja selkä väsyivät isoissa tiloissa vaeltaessa. Onneksi bongasin sentään muutaman mielenkiintoisen ja kuvaamisen arvoisen teoksen, kuten niiteistä akustiikkalevyille tehdyn muotokuvan taiteilija Howard Smithistä, jolla myös oli näyttely museossa. Lisäksi ihastuin ns. katseluvarastossa olleeseen Rut Brykin fajanssiteokseen Kevätpilvet. Kumpaisessakin ihastutti tekniikka, jolla ne oli tehty. Sellainen innostaa ja ihastuttaa.
Niiteistäkin voi tehdä taidetta. Sasha Huber: The Firsts – Howard Smith, 2026.
Tämä oli minusta hieno! Rut Bryk: Kevätpilvet, 1981.
Pientä tekniikkaa tarvitsin sitten taas löytääkseni takaisin Tapiolan metroasemalle. En tietenkään voinut mennä reittiä, jota tulin, sillä se oli niin monimutkainen, joten valitsin toisen yhtä monimutkaisen mutta vieraan reitin. Yrittäessäni etsiä metrokylttejä ja pysyä oikealla reitillä olin todella kuin maalaistollo ulkomailla. Täytyy varmaan ruveta liikkumaan vähän enemmän muuallakin pk-seudulla kuin vain omilla kotinurkilla.
