Valmistujaisviikonloppuna olin menossa juhlistamaan ystävän tyttären ylioppilaspäivää, mutta aamu pakotti katsomaan asioita toisella tavalla. Aamu-uinnille pyöräillessäni havaitsin, että maailma oli kovin sumuinen. Sää oli kylläkin kirkas, mutta toisen silmän näkö oli sumentunut ja tuotti kaksoiskuvia. Päädyin siis Meilahden päivystykseen neurologin tutkittavaksi.
Sain vihdoin pestyä ikkunat. Se on ollut työlistalla jo viikkoja. Miksi sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa? Lopputulos tuntuu kuitenkin varsin mukavalta, kun koko asunto kirkastuu.
Kevääseen kuuluu laittaa jonnekin näkyville kuvia kukkivista kirsikkapuista. Laitan ne nyt tällä kertaa tänne blogiin. Ovathan ne kauniita. Kestävät hetken, ennen kuin lakastuvat, ja saavat ihmiset kaivamaan kännykkäkameransa esiin ja parveilemaan kasvustojen ympärillä.
Menneen viikon suurin juttu omassa elämässä ei ollut vappu, vaan ultraäänitutkimus, jossa katsottiin mistä kaulalle ilmestyneessä patissa on kyse. Se on nyt raskauttanut hengitystä jo pidempään ja pakottanut välillä istumaan alas, kun olo menee heikoksi. Äänikin on välillä käheytynyt melkein kuiskaukseksi.
Kaikkien isojen ja vähän pienempienkin koetusten keskellä me tarvitsemme keidashetkiä. Keitaita, joiden rehevyys ja kosteus peittoaa ympäröivän aavikon kuivuuden. Paikkoja ja aikoja tai edes pienen pieniä hetkiä välissä, jolloin voi virkistyä puuduttavasta arjesta tai koetusten ristitulesta.
Olenpa ollut taas laiska kirjoittelemaan. On tullut iltaisin nautittua mieluummin kauniista alkukevään illoista. Ollaan kävelty ystävän kanssa monena iltana lähisaarilla Uunisaaressa, Liuskasaaressa ja Sirpalesaaressa. Nyt saariin pääsee vielä Uunisaaren siltaa pitkin, mutta se nostetaan taas ensi viikolla pois veneiden tieltä, kun veneilykausi käynnistyy kunnolla.
Aprillipäivä meni enkä jaksanut juksata ketään. Somessa oli pakko välillä miettiä, onko jokin uutinen aito vain pelkkää aprillipilaa. Tekoälyn enemmän ja vähemmän surkeat tuotokset ja jos jonkinlainen humpuuki ja ties minkä alan tietäjät ovat jo niin peruskauraa, että mikä tahansa päivä tarjoaa nykyään omat aprillipilansa. Yritän siis itse edes pysyä asiassa.
Menneellä viikolla koin taas huikeita kulttuurielämyksiä.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2026/04/Red-Nose-Company.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2026-04-02 17:36:352026-07-06 17:07:53Viikko hiljaisuutta ja kulttuuria
Kuuntelen Yle ykkösen aamuradiota. Yle 1 on harvoja perinteisiä radiokanavia, jossa on vielä aidon radion tunnelmaa ja jota jaksan ja haluan kuunnella. Siellä ei ole toistuvana listana soivaa musiikkia ja kahden kolmen toimittajan sisäpiirijutustelua, vaan toimituksellista radiota silloinkin, kun se koostuu pääosin musiikista. Toimittaja ei rakenna juontoja omien elämänkohellustensa varaan, vaan vie kuulijan ammattitaitoisesti mukaan joko soitettavan musiikin taustoihin tai käytävään keskusteluun, sillä Ylellä on yhä myös keskusteluohjelmia toisin kuin useimmilla kaupallisilla kanavilla.
Pari viimeistä viikkoa on mennyt muuttopuuhissa. Noup, en ole muuttanut itseäni, vain vähän Instagram-tiliäni – ja anoppia. Aloitetaan Instagramista. Olen siivonnut podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia Insta-tilin, niin että siellä on enää vain podcastiin liittyviä postauksia. Laitan tilin nyt lepäilemään, sillä ainakaan lähitulevaisuudessa en näe jatkoa podcastille.
Vanhan sanonnan mukaan nenän kutina tarkoittaa, että joku ajattelee sinua. Ehkä niinkin, mutta nyt nenä kutisee keväästä. Katupöly alkaa taas vaivata, kun viikossa lumet ovat lähteneet sulamaan vauhdilla ja katukiveykset ovat paljastuneet.
Sunnuntai 22.2.2026: Viikonloppu on tuntunut hyvältä. Olen viettänyt niin paljon aikaa vain kotona ja varsinkin vain Helsingissä, että oli kiva päästä välillä tuulettumaan. Vietettiin ystävän kanssa päivä vanhassa Porvoossa.
Torstai 12.2.2026: Ostin eilen pussillisen veriappelsiineja. Ne ovat valehtelematta maailman parhaita – tuoreita ja mehukkaita. Voisin syödä niitä koko pussillisen kerralla. En tiedä, oliko appelsiineilla vaikutusta, mutta eilen illalla tunsin kurkun kipeytyvän. Niellessä sattui, ja piti vähän pärskiä aivastuksiakin. Sairastuminen ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta. Niinpä söin ennen nukkumaanmenoa pari veristä C-vitamiinipommia, nappasin suuhuni Panadolin, hieroin Vicks VapoRubia kurkkuun (ulkopuolelle), puin villaisen kaulurin yöksi kaulaan ja painuin pehkuihin. Aamulla heräsin kuin ei mitään kurkkukipua olisi koskaan ollutkaan.
Sunnuntai 1.2.2026: Helmikuu tuli hetkessä, kun tuntuu, että vasta vietettiin joulua. Mutta tässäkin kuussa riittää jos jonkinlaisia pullajuhlia, jos niin haluaa. Ensi viikolla saadaan syödä runebergintorttuja, ja parin viikon kuluttua on laskiaispullien aika. Ollakseni rehellinen, kahviteltiin jo pari viikkoa sitten laskiaispullilla, kun kävin anoppia moikkaamassa. Olin luvannut viedä mukana hänen pyytämänsä leivokset, mutta leipomon hylly notkui jo laskiaispullista, joiden houkutusta en voinut vastustaa. Kermavaahto maistuu joskus vähän liiankin hyvin.
Lauantai 31.1.2026
Kävin tänään vähän pakkailemassa tavaroita muuttoa varten. Onneksi en tällä kertaa omiani. Anoppi on muuttamassa palvelutaloon, ja kun tilat pienenevät reilusti, tavarasta on päästävä eroon ja mukaan otettavissakin riittää pakkailua. Hänellä on nyt jännät ajat, kun ympäristö muuttuu ja jatkossa saman katon alla, joskin kukin omissa asunnoissaan, asuu koko joukko ikäihmisiä ja uusia kasvoja. Olen rohkaissut häntä menemään uutta kohti avoimin mielin, sillä ei voi koskaan tietää, miten antoisaa aiempaa yhteisöllisempi elämä onkaan.
Maanantai 19.1.2026: Sydän meinaa tykytellä turhan tiuhaan. En ole palavasti rakastunut, eikä minulla myöskään ole romantiikkaan liittyviä sydänsuruja. Ehkä on jotakin, mikä sydäntä surettaa, mutta romanttista se ei luonteeltaan ole. Stressiä voisi kuulemma yrittää välttää, mutta kun en oikeasti koe olevani stressaantunut – paitsi ehkä jatkuvasti naapurista kuuluvista äänistä.
Sunnuntai 11.1.2026: Helsingissäkin eletään juuri nyt kunnon talvea. On lunta, pakkasta kymmenestä viiteentoista astetta ja päälle jäätävä tuuli. Eilen vielä pyrytti kunnolla pitkin päivää. Odottelin illan pimenemistä, ennen kuin lähdin ulos. LUX Helsinki -valofestivaali pyörähtää aina käyntiin vasta iltapimeällä, kun valoteokset pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
Menetkö sinä aina seurakuntaan pyhäpuvussa? Puet päällesi jotain vähän arjesta poikkeavaa, siistimpää, jotta näytät hyvältä? Entä pukeudutko myös henkisesti pyhäpukuun, kun menet seurakuntaan? Kätket hymyn ja reippauden taakse senhetkisen tuskan ja kivun, jonka syynä voi olla vaikea elämäntilanne, ihmissuhdeongelmat, rahavaikeudet, sairaus tai läheisen kärsimys?
Torstai 8.1.2026: Tulevaisuuden miettiminen on pelottavaa. Sen olen saanut huomata tänään. Kävin eilen katsomassa uutta asuntoa, johon ihastuin. Ylin kerros, lasitettu parveke, enemmän tilaa, vuokranantaja, joka tuntui aidosti huolehtivan asunnosta ja halusi myös tehdä parhaansa, että vuokralainen viihtyisi. Silti edes sen päätöksen tekeminen, ilmaisisinko vuokranantajalle haluavani asunnon, tuntui vaikealta. Sehän ei edes tarkoita, että juuri minä saisin asunnon, vaikka tiesin toki, että meitä vaihtoehtoja oli ja on tällä hetkellä vain kaksi.
Lauantai 3.1.2026: Joulukuuseni ei tänä vuonna kestänyt loppiaiseen saakka, vaan kyllästyi toissa iltana ja ravisti neulasensa lattialle hetkessä. Siivosin sen sitten eilen roskakatokseen odottamaan kuljetusta polttopuuksi. Tosin se oli niin pieni, ettei sen puu paljon lämmitä. Mutta tulipahan samalla imuroitua koko kämppä, niin että tälle päivälle, jonka olin varannut siivoukseen, jäi lopulta vain vessan ja pyykkien pesu. Pyykkiä onkin riittänyt, ja neljäs ja viimeinen koneellinen pyörii vielä. Muuten länsirintamalta ei mitään uutta, kuten Erich Maria Remarquen kirjan nimikin sanoo.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2026/01/IMG_3489.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2026-01-03 19:08:452026-02-04 00:02:09Ei mitään uutta länsirintamalta
Sunnuntai 28.12.2025: Hannes-myrsky iski eilen, kun oltiin käymässä Turussa. Tuulinen kaupunkikävely muuttui hetkessä kiivaasti pyryttäväksi myrskytuuleksi, niin että tärkein tavoite oli päästä vain pikaisesti takaisin sisätiloihin. Harmitti vähän, kun Turku on niin kaunis kaupunki ja olisi ollut kiva reippailla jokirannassa. Kauppahallissa sentään piipahdettiin, mutta sielläkin ruokakojut oli suljettu, joten kokemus jäi puolinaiseksi.
Juhlia ja järviuintia
Valmistujaisviikonloppuna olin menossa juhlistamaan ystävän tyttären ylioppilaspäivää, mutta aamu pakotti katsomaan asioita toisella tavalla. Aamu-uinnille pyöräillessäni havaitsin, että maailma oli kovin sumuinen. Sää oli kylläkin kirkas, mutta toisen silmän näkö oli sumentunut ja tuotti kaksoiskuvia. Päädyin siis Meilahden päivystykseen neurologin tutkittavaksi.
Kirkkautta ja epäselvyyttä
Sain vihdoin pestyä ikkunat. Se on ollut työlistalla jo viikkoja. Miksi sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa? Lopputulos tuntuu kuitenkin varsin mukavalta, kun koko asunto kirkastuu.
Kirsikankukkaista kevättä!
Kevääseen kuuluu laittaa jonnekin näkyville kuvia kukkivista kirsikkapuista. Laitan ne nyt tällä kertaa tänne blogiin. Ovathan ne kauniita. Kestävät hetken, ennen kuin lakastuvat, ja saavat ihmiset kaivamaan kännykkäkameransa esiin ja parveilemaan kasvustojen ympärillä.
Järjestä asiasi
Menneen viikon suurin juttu omassa elämässä ei ollut vappu, vaan ultraäänitutkimus, jossa katsottiin mistä kaulalle ilmestyneessä patissa on kyse. Se on nyt raskauttanut hengitystä jo pidempään ja pakottanut välillä istumaan alas, kun olo menee heikoksi. Äänikin on välillä käheytynyt melkein kuiskaukseksi.
Tarvitsemme keidashetkiä
Kaikkien isojen ja vähän pienempienkin koetusten keskellä me tarvitsemme keidashetkiä. Keitaita, joiden rehevyys ja kosteus peittoaa ympäröivän aavikon kuivuuden. Paikkoja ja aikoja tai edes pienen pieniä hetkiä välissä, jolloin voi virkistyä puuduttavasta arjesta tai koetusten ristitulesta.
Kevätiltoja saarilla hiljaisuudessa
Olenpa ollut taas laiska kirjoittelemaan. On tullut iltaisin nautittua mieluummin kauniista alkukevään illoista. Ollaan kävelty ystävän kanssa monena iltana lähisaarilla Uunisaaressa, Liuskasaaressa ja Sirpalesaaressa. Nyt saariin pääsee vielä Uunisaaren siltaa pitkin, mutta se nostetaan taas ensi viikolla pois veneiden tieltä, kun veneilykausi käynnistyy kunnolla.
Viikko hiljaisuutta ja kulttuuria
Aprillipäivä meni enkä jaksanut juksata ketään. Somessa oli pakko välillä miettiä, onko jokin uutinen aito vain pelkkää aprillipilaa. Tekoälyn enemmän ja vähemmän surkeat tuotokset ja jos jonkinlainen humpuuki ja ties minkä alan tietäjät ovat jo niin peruskauraa, että mikä tahansa päivä tarjoaa nykyään omat aprillipilansa. Yritän siis itse edes pysyä asiassa.
Menneellä viikolla koin taas huikeita kulttuurielämyksiä.
Aamuhetken ajatuksia
Kuuntelen Yle ykkösen aamuradiota. Yle 1 on harvoja perinteisiä radiokanavia, jossa on vielä aidon radion tunnelmaa ja jota jaksan ja haluan kuunnella. Siellä ei ole toistuvana listana soivaa musiikkia ja kahden kolmen toimittajan sisäpiirijutustelua, vaan toimituksellista radiota silloinkin, kun se koostuu pääosin musiikista. Toimittaja ei rakenna juontoja omien elämänkohellustensa varaan, vaan vie kuulijan ammattitaitoisesti mukaan joko soitettavan musiikin taustoihin tai käytävään keskusteluun, sillä Ylellä on yhä myös keskusteluohjelmia toisin kuin useimmilla kaupallisilla kanavilla.
Muuttopuuhissa
Pari viimeistä viikkoa on mennyt muuttopuuhissa. Noup, en ole muuttanut itseäni, vain vähän Instagram-tiliäni – ja anoppia. Aloitetaan Instagramista. Olen siivonnut podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia Insta-tilin, niin että siellä on enää vain podcastiin liittyviä postauksia. Laitan tilin nyt lepäilemään, sillä ainakaan lähitulevaisuudessa en näe jatkoa podcastille.
Nenä kutisee ja viisas vaikenee
Vanhan sanonnan mukaan nenän kutina tarkoittaa, että joku ajattelee sinua. Ehkä niinkin, mutta nyt nenä kutisee keväästä. Katupöly alkaa taas vaivata, kun viikossa lumet ovat lähteneet sulamaan vauhdilla ja katukiveykset ovat paljastuneet.
Päivä vanhassa Porvoossa
Sunnuntai 22.2.2026: Viikonloppu on tuntunut hyvältä. Olen viettänyt niin paljon aikaa vain kotona ja varsinkin vain Helsingissä, että oli kiva päästä välillä tuulettumaan. Vietettiin ystävän kanssa päivä vanhassa Porvoossa.
Maailman parhaat veriappelsiinit
Torstai 12.2.2026: Ostin eilen pussillisen veriappelsiineja. Ne ovat valehtelematta maailman parhaita – tuoreita ja mehukkaita. Voisin syödä niitä koko pussillisen kerralla. En tiedä, oliko appelsiineilla vaikutusta, mutta eilen illalla tunsin kurkun kipeytyvän. Niellessä sattui, ja piti vähän pärskiä aivastuksiakin. Sairastuminen ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta. Niinpä söin ennen nukkumaanmenoa pari veristä C-vitamiinipommia, nappasin suuhuni Panadolin, hieroin Vicks VapoRubia kurkkuun (ulkopuolelle), puin villaisen kaulurin yöksi kaulaan ja painuin pehkuihin. Aamulla heräsin kuin ei mitään kurkkukipua olisi koskaan ollutkaan.
Omenapiirakkapäivä
Sunnuntai 1.2.2026: Helmikuu tuli hetkessä, kun tuntuu, että vasta vietettiin joulua. Mutta tässäkin kuussa riittää jos jonkinlaisia pullajuhlia, jos niin haluaa. Ensi viikolla saadaan syödä runebergintorttuja, ja parin viikon kuluttua on laskiaispullien aika. Ollakseni rehellinen, kahviteltiin jo pari viikkoa sitten laskiaispullilla, kun kävin anoppia moikkaamassa. Olin luvannut viedä mukana hänen pyytämänsä leivokset, mutta leipomon hylly notkui jo laskiaispullista, joiden houkutusta en voinut vastustaa. Kermavaahto maistuu joskus vähän liiankin hyvin.
Mortteli ja ikoni
Lauantai 31.1.2026
Kävin tänään vähän pakkailemassa tavaroita muuttoa varten. Onneksi en tällä kertaa omiani. Anoppi on muuttamassa palvelutaloon, ja kun tilat pienenevät reilusti, tavarasta on päästävä eroon ja mukaan otettavissakin riittää pakkailua. Hänellä on nyt jännät ajat, kun ympäristö muuttuu ja jatkossa saman katon alla, joskin kukin omissa asunnoissaan, asuu koko joukko ikäihmisiä ja uusia kasvoja. Olen rohkaissut häntä menemään uutta kohti avoimin mielin, sillä ei voi koskaan tietää, miten antoisaa aiempaa yhteisöllisempi elämä onkaan.
Sydänvaivoja
Maanantai 19.1.2026: Sydän meinaa tykytellä turhan tiuhaan. En ole palavasti rakastunut, eikä minulla myöskään ole romantiikkaan liittyviä sydänsuruja. Ehkä on jotakin, mikä sydäntä surettaa, mutta romanttista se ei luonteeltaan ole. Stressiä voisi kuulemma yrittää välttää, mutta kun en oikeasti koe olevani stressaantunut – paitsi ehkä jatkuvasti naapurista kuuluvista äänistä.
Valotaidetta lumipyryssä
Sunnuntai 11.1.2026: Helsingissäkin eletään juuri nyt kunnon talvea. On lunta, pakkasta kymmenestä viiteentoista astetta ja päälle jäätävä tuuli. Eilen vielä pyrytti kunnolla pitkin päivää. Odottelin illan pimenemistä, ennen kuin lähdin ulos. LUX Helsinki -valofestivaali pyörähtää aina käyntiin vasta iltapimeällä, kun valoteokset pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
Sisään vain pyhäpuvussa?
Menetkö sinä aina seurakuntaan pyhäpuvussa? Puet päällesi jotain vähän arjesta poikkeavaa, siistimpää, jotta näytät hyvältä? Entä pukeudutko myös henkisesti pyhäpukuun, kun menet seurakuntaan? Kätket hymyn ja reippauden taakse senhetkisen tuskan ja kivun, jonka syynä voi olla vaikea elämäntilanne, ihmissuhdeongelmat, rahavaikeudet, sairaus tai läheisen kärsimys?
Virheet pelottavat, LUX ihastuttaa
Torstai 8.1.2026: Tulevaisuuden miettiminen on pelottavaa. Sen olen saanut huomata tänään. Kävin eilen katsomassa uutta asuntoa, johon ihastuin. Ylin kerros, lasitettu parveke, enemmän tilaa, vuokranantaja, joka tuntui aidosti huolehtivan asunnosta ja halusi myös tehdä parhaansa, että vuokralainen viihtyisi. Silti edes sen päätöksen tekeminen, ilmaisisinko vuokranantajalle haluavani asunnon, tuntui vaikealta. Sehän ei edes tarkoita, että juuri minä saisin asunnon, vaikka tiesin toki, että meitä vaihtoehtoja oli ja on tällä hetkellä vain kaksi.
Ei mitään uutta länsirintamalta
Lauantai 3.1.2026: Joulukuuseni ei tänä vuonna kestänyt loppiaiseen saakka, vaan kyllästyi toissa iltana ja ravisti neulasensa lattialle hetkessä. Siivosin sen sitten eilen roskakatokseen odottamaan kuljetusta polttopuuksi. Tosin se oli niin pieni, ettei sen puu paljon lämmitä. Mutta tulipahan samalla imuroitua koko kämppä, niin että tälle päivälle, jonka olin varannut siivoukseen, jäi lopulta vain vessan ja pyykkien pesu. Pyykkiä onkin riittänyt, ja neljäs ja viimeinen koneellinen pyörii vielä. Muuten länsirintamalta ei mitään uutta, kuten Erich Maria Remarquen kirjan nimikin sanoo.
Hannes-myrskyn jälkeen
Sunnuntai 28.12.2025: Hannes-myrsky iski eilen, kun oltiin käymässä Turussa. Tuulinen kaupunkikävely muuttui hetkessä kiivaasti pyryttäväksi myrskytuuleksi, niin että tärkein tavoite oli päästä vain pikaisesti takaisin sisätiloihin. Harmitti vähän, kun Turku on niin kaunis kaupunki ja olisi ollut kiva reippailla jokirannassa. Kauppahallissa sentään piipahdettiin, mutta sielläkin ruokakojut oli suljettu, joten kokemus jäi puolinaiseksi.