Kuljeskelin tänään pitkin jokirantaa, jonka reunamilla kukkivat ja tuoksuivat jättimäiset tuomet. Liitän tuomien kukinnan aina kevään valmistujaisaikaan, sillä omana lakkiaispäivänäni 39 vuotta sitten tädin mies kuvasi minut juuri kukkivan tuomen edustalla.
Aamusella syöksyin kaupassa vapaalle kassalle, johon kulman takaa tulikin yhtä aikaa iäkäs herra. Pahoittelin ryntäystäni ja annoin hänelle tilaa, että hän voisi mennä ensin. Mutta ei, herra kieltäytyi kunniasta todeten iloisesti hymyillen: ”Naiset ensin!”
Äitienpäiväsunnuntai 11.5.2025: Tänään ei tarvinnut laittaa ruokaa, vaan sai istua valmiiseen pöytään. Vähän kyllä jännitti, kun olin saanut ohjeistuksen, että ei tarvi huolehtia mistään, me laitetaan ruoka, ja sen jälkeen on jotain ”aktiviteetteja”. Mietiskelin pari päivää, mitä ne aktiviteetit mahtaisi olla. Olin ymmärtänyt, että kyseiset aktiviteetit alkaa tiettyyn aikaan, joten mistään kahvilassa istuskelusta tai vastaavasta ei voinut olla kyse. Niiden täytyi olla jotain järjestettyä ja ohjelmallista.
Kirjoittelin lauantaina siitä, miten olisin vähän kaivannut seuraa pääsiäisen aikana. Taivaan Isä taisi kuulla ajatukseni. Eilen nimittäin soitti ystävä, josta en ollut kuullut pitkään aikaan. Hänen soittonsa teki minut todella iloiseksi. Emme ole kovin usein yhteyksissä, mutta kun olemme, hän on aina valtavan rohkaiseva. Tuntuu, että hän uskoo minuun enemmän kuin minä itse. Tarvitsen sellaisia ihmisiä, joskin olisi hyvä, jos voisin uskoa itseenikin vähän enemmän.
Lauantai 19.4.2025: Pääsiäisviikonloppu on sujunut toistaiseksi rauhallisesti kotoillen. Lupauduin huolehtimaan anopista, kun hänen läheisensä ovat matkoilla. Olemme siis jo parina päivänä syöneet yhdessä lampaanviulua, valkosipuliperunoita ja tyhjentäneet pullon Bonpas Côtes du Rhônea vuodelta 2023. Muuten olen lähinnä viettänyt aikaa yksikseni ja lueskellut. En ole varsinaisesti tuntenut yksinäisyyttä, mutta olisin kyllä kaivannut vähän seuraa – muutakin kuin anopin.
Tiistai 15.4.2025: Pääsiäisviikko on alkanut aurinkoisesti. Viikonloppuna puhdistin Jopon pahimmista talven aikana kertyneistä katupölyistä, kun se on seissyt kadun puolella katoksessa, ja aloin taas pyöräillä aamu-uinnille. Tykkään nimittäin uinnin jälkeen kiertää kaikessa rauhassa merta ja auringonpaistetta ihaillen lenkin Kaivopuiston rantaa pitkin. Aamuisin liikennettä ei juuri ole, ja on niin hiljaista, että on vaikea kuvitella olevansa maan pääkaupungissa ja vieläpä aivan keskustan tuntumassa.
Katsoin iltapäivällä kuvaani peilistä. Ikä on ollut tänään vahvasti esillä. Kävin nimittäin tapaamassa anoppiani, joka täyttää 95 vuotta. Minulla on vielä pitkälti matkaa siihen, enkä edes tiedä, kuinka kauan matka vielä jatkuu. Se voi loppua hetkenä minä hyvänsä tai jatkua pitkäänkin.
Perjantai 28.3.2025: Viides päivä menossa sängyn pohjalla eikä vieläkään tunnu siltä, että olo helpottaisi. Tiistaina kuvittelin, että voin jo paremmin ja tauti on ohi parin päivän levolla. Kehuskelin jollekin, ettei ole päätä ja lihaksiakaan särkenyt. No, viikon mittaan on koettu sitäkin, yskitty keuhkot riekaleiksi ja niistetty nenä kipeäksi. Ääni on käheä kuin olisi ottanut tripla-annoksen testosteronia ja tupakoinut ikänsä.
Tiistai 25.3.2025: Kaikki on mautonta ja hajutonta. Siis kaikki, mitä suuhunsa laittaa. Tänään on se flunssan vaihe, kun maku- ja hajuaisti katoaa. Se vie mukanaan aika monta ilon aihetta, kun aamukahvikin maistui pelkälle kurkkukivulle.
Kotimatkalla junassa avasin vihdoin uuden kirjan Sinun, Margot, joka on odottanut lukemista pöydällä jo muutaman viikon. En ole päässyt siihen käsiksi, koska – kuten taannoin kerroin – halusin nyt kolmannella yrittämällä vihdoin saada loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen.
Tiistai 18.3.2025: Olen tänään yön yli hoitajattarena. Se ei yleensä hoitajan tehtäviin kuulu, mutta me skoolasimme vähän kotiinpaluulle. Omassa lepotuolissa toipilas huokaisi tyytyväisenä, miten hyvä siinä on istua. Sytytimme kynttilän ja juttelimme hetken, mutta autoin hänet jo aikaisin nukkumaan. Viikko sairaalassa verotti voimia.
Lauantai 15.3.2025: Aina aamu ei tunnu hyvältä, vaikka kuinka aurinko paistaisi kirkkaasti sälekaihtimien välistä. Tai vaikka herätessä viesteissä odottaisi hauska video, joka saa nauramaan ääneen. Sellaisina aamuina on suuri houkutus unohtaa ulkomaailma ja piiloutua peittojen alle sohvalle. Onneksi olin luvannut mennä katsomaan läheistäni sairaalassa, niin oli pakko nousta, laittautua ja lähteä liikenteeseen.
Keskiviikko 12.3.2025: Kun astuin ulos sairaalan ovesta, maisema oli muuttunut täysin. Päivän valo oli poissa, ja harmaa maa oli muuttunut valkoiseksi. Katuvalojen keilassa näkyi, miten sateli hiljakseen lunta. Oli ihana hiljaisuus, sillä lumi ei pidä ääntä. Piha oli tyhjä. Olimme vain minä ja jänis, joka loikki samassa esiin pusikosta ja tien yli.
Keskiviikko 5.3.2025: Tukka hyvin kaikki hyvin, lauloi Mikko Alatalokin jo kymmenisen vuotta sitten. Tänään on taas tukka hyvin – ja joo, kaikki ihan hyvin. Kävin nimittäin kampaajalla. Olen käynyt samassa paikassa jo kohta 30 vuotta, siitä lähtien, kun palasin Saksasta ja asettauduin Helsinkiin joulukuussa 1995. Elämässäni on siis jotakin pysyvää.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2025/03/Hiusmuotoilua-Chagall-1.jpeg960960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2025-03-05 20:30:462026-01-20 14:37:13Tukka hyvin – kaikki hyvin
Perjantai 28.2.2025: Kaupungilla pistivät silmään tangoissa liehuvat Suomen liput. En saanut päähäni kuin googlaamalla, miksi juuri tänään: Kalevalan päivä. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole lukenut Kalevalaa. Sen runomitta ei oikein nappaa mukaansa. Monta muutakin suomalaista merkkiteosta on yhä lukematta. Kotihyllyssäkin odottaa pari.
Lauantai 22.2.2025: Josko kolmas kerta toden sanoisi, mietin, kun aloin lukea kolmatta kertaa Dostojevskin klassikkoteosta Rikos ja rangaistus. Kaksi ensimmäistä kertaa jäivät muutamaan kymmeneen sivuun, mutta nyt näyttää paremmalta, kun pari sataa sivua on jo takana. Rikos on tehty, ja haluan vielä nähdä, mikä on rangaistus.
Sunnuntai 16.2.2025: En ihmettele, että puhutaan aurinkoenergiasta. Jotain energisoivaa siinä todellakin on – sekä lämpöä että valoa. Valo energisoi etenkin näin talviaikaan. Oli siis aika upeaa herätä kuulaaseen pakkasaamuun, kun aurinko on paistellut aamusta asti.
Sunnuntai 9.2.2025: Odotuksen ajat ovat kiinteä osa hengellistä elämää, jos haluaa etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään ja seurata Hänen johdatustaan. Minä tahdon. Se ei ole aina helppoa, mutta se on palkitsevaa. Se vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja malttia, jota minulla ei luontaisesti ole. Mutta olen saanut kokea niin vahvasti Jumalan johdatuksen elämässäni, etten enää voisi toimia toisin, vaikka liha kuinka vastustaisi ja pelkäisi tai ihmiset ympärillä ihmettelisivät.
Perjantai 3.1.2025: Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.
Kun tuomi kukkii
Kuljeskelin tänään pitkin jokirantaa, jonka reunamilla kukkivat ja tuoksuivat jättimäiset tuomet. Liitän tuomien kukinnan aina kevään valmistujaisaikaan, sillä omana lakkiaispäivänäni 39 vuotta sitten tädin mies kuvasi minut juuri kukkivan tuomen edustalla.
Naiset ensin
Aamusella syöksyin kaupassa vapaalle kassalle, johon kulman takaa tulikin yhtä aikaa iäkäs herra. Pahoittelin ryntäystäni ja annoin hänelle tilaa, että hän voisi mennä ensin. Mutta ei, herra kieltäytyi kunniasta todeten iloisesti hymyillen: ”Naiset ensin!”
Äitienpäivä pakohuoneessa
Äitienpäiväsunnuntai 11.5.2025: Tänään ei tarvinnut laittaa ruokaa, vaan sai istua valmiiseen pöytään. Vähän kyllä jännitti, kun olin saanut ohjeistuksen, että ei tarvi huolehtia mistään, me laitetaan ruoka, ja sen jälkeen on jotain ”aktiviteetteja”. Mietiskelin pari päivää, mitä ne aktiviteetit mahtaisi olla. Olin ymmärtänyt, että kyseiset aktiviteetit alkaa tiettyyn aikaan, joten mistään kahvilassa istuskelusta tai vastaavasta ei voinut olla kyse. Niiden täytyi olla jotain järjestettyä ja ohjelmallista.
Seuran kaipuuni kuultiin
Kirjoittelin lauantaina siitä, miten olisin vähän kaivannut seuraa pääsiäisen aikana. Taivaan Isä taisi kuulla ajatukseni. Eilen nimittäin soitti ystävä, josta en ollut kuullut pitkään aikaan. Hänen soittonsa teki minut todella iloiseksi. Emme ole kovin usein yhteyksissä, mutta kun olemme, hän on aina valtavan rohkaiseva. Tuntuu, että hän uskoo minuun enemmän kuin minä itse. Tarvitsen sellaisia ihmisiä, joskin olisi hyvä, jos voisin uskoa itseenikin vähän enemmän.
Kirkkaanpunaisia ja -keltaisia muistoja
Lauantai 19.4.2025: Pääsiäisviikonloppu on sujunut toistaiseksi rauhallisesti kotoillen. Lupauduin huolehtimaan anopista, kun hänen läheisensä ovat matkoilla. Olemme siis jo parina päivänä syöneet yhdessä lampaanviulua, valkosipuliperunoita ja tyhjentäneet pullon Bonpas Côtes du Rhônea vuodelta 2023. Muuten olen lähinnä viettänyt aikaa yksikseni ja lueskellut. En ole varsinaisesti tuntenut yksinäisyyttä, mutta olisin kyllä kaivannut vähän seuraa – muutakin kuin anopin.
Pääsiäisviikon tapahtumia
Tiistai 15.4.2025: Pääsiäisviikko on alkanut aurinkoisesti. Viikonloppuna puhdistin Jopon pahimmista talven aikana kertyneistä katupölyistä, kun se on seissyt kadun puolella katoksessa, ja aloin taas pyöräillä aamu-uinnille. Tykkään nimittäin uinnin jälkeen kiertää kaikessa rauhassa merta ja auringonpaistetta ihaillen lenkin Kaivopuiston rantaa pitkin. Aamuisin liikennettä ei juuri ole, ja on niin hiljaista, että on vaikea kuvitella olevansa maan pääkaupungissa ja vieläpä aivan keskustan tuntumassa.
Katsoin kuvaani peilistä
Katsoin iltapäivällä kuvaani peilistä. Ikä on ollut tänään vahvasti esillä. Kävin nimittäin tapaamassa anoppiani, joka täyttää 95 vuotta. Minulla on vielä pitkälti matkaa siihen, enkä edes tiedä, kuinka kauan matka vielä jatkuu. Se voi loppua hetkenä minä hyvänsä tai jatkua pitkäänkin.
Tänään kiitän
Tänäänkin on monta kiitoksen aihetta.
Kiitollisuus koetuksissakin
Perjantai 28.3.2025: Viides päivä menossa sängyn pohjalla eikä vieläkään tunnu siltä, että olo helpottaisi. Tiistaina kuvittelin, että voin jo paremmin ja tauti on ohi parin päivän levolla. Kehuskelin jollekin, ettei ole päätä ja lihaksiakaan särkenyt. No, viikon mittaan on koettu sitäkin, yskitty keuhkot riekaleiksi ja niistetty nenä kipeäksi. Ääni on käheä kuin olisi ottanut tripla-annoksen testosteronia ja tupakoinut ikänsä.
Kun aamukahvikin maistuu kurkkukivulle
Tiistai 25.3.2025: Kaikki on mautonta ja hajutonta. Siis kaikki, mitä suuhunsa laittaa. Tänään on se flunssan vaihe, kun maku- ja hajuaisti katoaa. Se vie mukanaan aika monta ilon aihetta, kun aamukahvikin maistui pelkälle kurkkukivulle.
Kirja vie muistoihin Itä-Berliinistä
Kotimatkalla junassa avasin vihdoin uuden kirjan Sinun, Margot, joka on odottanut lukemista pöydällä jo muutaman viikon. En ole päässyt siihen käsiksi, koska – kuten taannoin kerroin – halusin nyt kolmannella yrittämällä vihdoin saada loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen.
Yökylässä
Tiistai 18.3.2025: Olen tänään yön yli hoitajattarena. Se ei yleensä hoitajan tehtäviin kuulu, mutta me skoolasimme vähän kotiinpaluulle. Omassa lepotuolissa toipilas huokaisi tyytyväisenä, miten hyvä siinä on istua. Sytytimme kynttilän ja juttelimme hetken, mutta autoin hänet jo aikaisin nukkumaan. Viikko sairaalassa verotti voimia.
Virkistyspäivä
Lauantai 15.3.2025: Aina aamu ei tunnu hyvältä, vaikka kuinka aurinko paistaisi kirkkaasti sälekaihtimien välistä. Tai vaikka herätessä viesteissä odottaisi hauska video, joka saa nauramaan ääneen. Sellaisina aamuina on suuri houkutus unohtaa ulkomaailma ja piiloutua peittojen alle sohvalle. Onneksi olin luvannut mennä katsomaan läheistäni sairaalassa, niin oli pakko nousta, laittautua ja lähteä liikenteeseen.
Elämä on hauras
Keskiviikko 12.3.2025: Kun astuin ulos sairaalan ovesta, maisema oli muuttunut täysin. Päivän valo oli poissa, ja harmaa maa oli muuttunut valkoiseksi. Katuvalojen keilassa näkyi, miten sateli hiljakseen lunta. Oli ihana hiljaisuus, sillä lumi ei pidä ääntä. Piha oli tyhjä. Olimme vain minä ja jänis, joka loikki samassa esiin pusikosta ja tien yli.
Tukka hyvin – kaikki hyvin
Keskiviikko 5.3.2025: Tukka hyvin kaikki hyvin, lauloi Mikko Alatalokin jo kymmenisen vuotta sitten. Tänään on taas tukka hyvin – ja joo, kaikki ihan hyvin. Kävin nimittäin kampaajalla. Olen käynyt samassa paikassa jo kohta 30 vuotta, siitä lähtien, kun palasin Saksasta ja asettauduin Helsinkiin joulukuussa 1995. Elämässäni on siis jotakin pysyvää.
Kalevalan päivä houkutti kirjaostoksille
Perjantai 28.2.2025: Kaupungilla pistivät silmään tangoissa liehuvat Suomen liput. En saanut päähäni kuin googlaamalla, miksi juuri tänään: Kalevalan päivä. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole lukenut Kalevalaa. Sen runomitta ei oikein nappaa mukaansa. Monta muutakin suomalaista merkkiteosta on yhä lukematta. Kotihyllyssäkin odottaa pari.
Rikosta ja rangaistusta
Lauantai 22.2.2025: Josko kolmas kerta toden sanoisi, mietin, kun aloin lukea kolmatta kertaa Dostojevskin klassikkoteosta Rikos ja rangaistus. Kaksi ensimmäistä kertaa jäivät muutamaan kymmeneen sivuun, mutta nyt näyttää paremmalta, kun pari sataa sivua on jo takana. Rikos on tehty, ja haluan vielä nähdä, mikä on rangaistus.
Aurinkoenergiaa
Sunnuntai 16.2.2025: En ihmettele, että puhutaan aurinkoenergiasta. Jotain energisoivaa siinä todellakin on – sekä lämpöä että valoa. Valo energisoi etenkin näin talviaikaan. Oli siis aika upeaa herätä kuulaaseen pakkasaamuun, kun aurinko on paistellut aamusta asti.
Hiljaiseloa ja odotusta
Sunnuntai 9.2.2025: Odotuksen ajat ovat kiinteä osa hengellistä elämää, jos haluaa etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään ja seurata Hänen johdatustaan. Minä tahdon. Se ei ole aina helppoa, mutta se on palkitsevaa. Se vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja malttia, jota minulla ei luontaisesti ole. Mutta olen saanut kokea niin vahvasti Jumalan johdatuksen elämässäni, etten enää voisi toimia toisin, vaikka liha kuinka vastustaisi ja pelkäisi tai ihmiset ympärillä ihmettelisivät.
Pois riisuttu joulu
Perjantai 3.1.2025: Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.