Kotimatkalla junassa avasin vihdoin uuden kirjan Sinun, Margot, joka on odottanut lukemista pöydällä jo muutaman viikon. En ole päässyt siihen käsiksi, koska – kuten taannoin kerroin – halusin nyt kolmannella yrittämällä vihdoin saada loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen.
Tiistai 18.3.2025: Olen tänään yön yli hoitajattarena. Se ei yleensä hoitajan tehtäviin kuulu, mutta me skoolasimme vähän kotiinpaluulle. Omassa lepotuolissa toipilas huokaisi tyytyväisenä, miten hyvä siinä on istua. Sytytimme kynttilän ja juttelimme hetken, mutta autoin hänet jo aikaisin nukkumaan. Viikko sairaalassa verotti voimia.
Lauantai 15.3.2025: Aina aamu ei tunnu hyvältä, vaikka kuinka aurinko paistaisi kirkkaasti sälekaihtimien välistä. Tai vaikka herätessä viesteissä odottaisi hauska video, joka saa nauramaan ääneen. Sellaisina aamuina on suuri houkutus unohtaa ulkomaailma ja piiloutua peittojen alle sohvalle. Onneksi olin luvannut mennä katsomaan läheistäni sairaalassa, niin oli pakko nousta, laittautua ja lähteä liikenteeseen.
Keskiviikko 12.3.2025: Kun astuin ulos sairaalan ovesta, maisema oli muuttunut täysin. Päivän valo oli poissa, ja harmaa maa oli muuttunut valkoiseksi. Katuvalojen keilassa näkyi, miten sateli hiljakseen lunta. Oli ihana hiljaisuus, sillä lumi ei pidä ääntä. Piha oli tyhjä. Olimme vain minä ja jänis, joka loikki samassa esiin pusikosta ja tien yli.
Keskiviikko 5.3.2025: Tukka hyvin kaikki hyvin, lauloi Mikko Alatalokin jo kymmenisen vuotta sitten. Tänään on taas tukka hyvin – ja joo, kaikki ihan hyvin. Kävin nimittäin kampaajalla. Olen käynyt samassa paikassa jo kohta 30 vuotta, siitä lähtien, kun palasin Saksasta ja asettauduin Helsinkiin joulukuussa 1995. Elämässäni on siis jotakin pysyvää.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2025/03/Hiusmuotoilua-Chagall-1.jpeg960960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2025-03-05 20:30:462026-01-20 14:37:13Tukka hyvin – kaikki hyvin
Perjantai 28.2.2025: Kaupungilla pistivät silmään tangoissa liehuvat Suomen liput. En saanut päähäni kuin googlaamalla, miksi juuri tänään: Kalevalan päivä. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole lukenut Kalevalaa. Sen runomitta ei oikein nappaa mukaansa. Monta muutakin suomalaista merkkiteosta on yhä lukematta. Kotihyllyssäkin odottaa pari.
Lauantai 22.2.2025: Josko kolmas kerta toden sanoisi, mietin, kun aloin lukea kolmatta kertaa Dostojevskin klassikkoteosta Rikos ja rangaistus. Kaksi ensimmäistä kertaa jäivät muutamaan kymmeneen sivuun, mutta nyt näyttää paremmalta, kun pari sataa sivua on jo takana. Rikos on tehty, ja haluan vielä nähdä, mikä on rangaistus.
Sunnuntai 16.2.2025: En ihmettele, että puhutaan aurinkoenergiasta. Jotain energisoivaa siinä todellakin on – sekä lämpöä että valoa. Valo energisoi etenkin näin talviaikaan. Oli siis aika upeaa herätä kuulaaseen pakkasaamuun, kun aurinko on paistellut aamusta asti.
Sunnuntai 9.2.2025: Odotuksen ajat ovat kiinteä osa hengellistä elämää, jos haluaa etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään ja seurata Hänen johdatustaan. Minä tahdon. Se ei ole aina helppoa, mutta se on palkitsevaa. Se vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja malttia, jota minulla ei luontaisesti ole. Mutta olen saanut kokea niin vahvasti Jumalan johdatuksen elämässäni, etten enää voisi toimia toisin, vaikka liha kuinka vastustaisi ja pelkäisi tai ihmiset ympärillä ihmettelisivät.
Perjantai 3.1.2025: Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.
Maanantai 30.12.2024: Aamuhetki kotona ikkunan ääressä on päivän paras hetki, kuten olen podcastissanikin kertonut. Silloin luen, rukoilen ja hiljennyn etsimään uusia oivalluksia ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Keskiviikko 18.12.2024: Tänään oli täydellinen vapaapäivä, jonka kuitenkin onnistuin pilaamaan murehtimisella. Käsivarressa jo pari viikkoa kiukutellut kutiseva ihottuma sai näkemään ihossa onkaloita ja syyhypunkin reittejä ja olin varma, että joulu on pilalla.
Keskiviikko 11.12.2024: Vedin tänään silityslaudan ja -raudan esiin ensimmäisen kerran sitten muuttoni viisi kuukautta sitten. Se ei kerro välttämättä siitä, että olisin laiska silittäjä (vaikka olen kyllä sitäkin), vaan pikemminkin siitä, että minulla ei ole paljon silitettäviä vaatteita. Tai jos on, käytän niitä aika harvoin, jolloin silitystarvettakin on harvoin.
Keskiviikko 4.12.2024: Nyt oli tarvetta lohturuualle. Näitä päiviä tulee välillä. Päivä ei kirkastu, vaikka aurinko kuinka paistaisi. On vain tyhjä olo, ja jos ajatuksia nouseekin mieleen, ne ovat mustia ja harmaita. Kammoan näitä päiviä, sillä ne muistuttavat liikaa ajoista, jolloin masennus muutti taloon.
Maanantai 2.12.2024: Viikonloppu oli täynnä triviaalia yrittämistä ja nippelitietoa, vaikka ei ollutkaan itsessään ollenkaan triviaali. Olin nimittäin nuoremman siskoni luona Pohjanmaalla. Hän on innokas lautapelien pelaaja, joten tuli pelattua useampikin erä Trivial Pursuitia.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2024/12/Trivial-Pursuit.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2024-12-02 17:12:262024-12-02 17:12:26Triviaali viikonloppu ei ollut ollenkaan triviaali
Perjantai 29.11.2024: Tänään on junapäivä. Olen matkalla en ihan pohjoiseen mutta pohjoisemmaksi. Junamatkustaminen ei ole lempipuuhaani. Onneksi muistin ottaa mukaan korvatulpat. Saan itselleni vähän sitä yksityisyyttä, jota kaipaan.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2024/12/Iskulause.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2024-11-29 19:38:062024-12-02 15:08:44Junassa onnellisimman ihmisen seurassa
Lauantai 23.11.2024: Marraskuu tuntuu olevan minulle muutosten aikaa. Sen sain taas kerran huomata – tosin vasta jälkikäteen –, kun toissa viikolla ilmoitin irtautuvani vanhasta ja lähteväni kohti uutta. Tämä oli neljäs kerta, kun iso päätös tai elämän murroskohta osuu marraskuun puoliväliin, eikä se ole koskaan ollut minun puoleltani tarkoituksellista.
https://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2024/11/Talvi-tuli-Helsinkiin.jpeg1280960Tuija Niskanenhttps://www.tuijaniskanen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Oma-nimi_ohut-harmaa.pngTuija Niskanen2024-11-23 18:48:122024-11-23 18:50:13Talvi tuli Jarin ja muutosten kanssa
Torstai 14.11.2024: Käytiin eilen ystävän kanssa teatterissa. Näytelmä perustui ruotsinkieliseen runokirjaan, josta me kumpikin pidämme kovasti ja jonka aiheesta kummallakin on omakohtaista kokemusta – siitä, mitä on olla alkoholistin läheinen. Odotukset olivat siis korkealla, joskin tiesimme, että aihe olisi rankka.
Perjantai 8.11.2024: Kävin tänään poikkeuksellisesti iltauinnilla tai pikemminkin illansuu-uinnilla. Tuli vain kiire rantaan, kun huomasin, että aurinko laskee täällä Helsingissä jo 16.04. Lähdin siis kotoa neljältä, ja pimeys laskeutui melkein silmissä. Horisontti punersi ja länsitaivas oli vielä upean kellertävä, kun pääsin rantaan, mutta itätaivas tummeni vauhdilla sytyttäen kaupungin valot palamaan.
Lauantai 2.11.2024: Ystävä kävi yökylässä. Teemme sitä vuoroin, jo 27 vuotta. Tällä kertaa, kuten muuten edelliselläkin vierailulla, menimme fiiliksen mukaan. Mitään ei ollut sovittuna, ja ehkä juuri siksi suuhun jäi yllätyksellisen hyvä maku. Suunnittelematta ehtii paljon eikä silti ole kiire mihinkään.
Kirja vie muistoihin Itä-Berliinistä
Kotimatkalla junassa avasin vihdoin uuden kirjan Sinun, Margot, joka on odottanut lukemista pöydällä jo muutaman viikon. En ole päässyt siihen käsiksi, koska – kuten taannoin kerroin – halusin nyt kolmannella yrittämällä vihdoin saada loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen.
Yökylässä
Tiistai 18.3.2025: Olen tänään yön yli hoitajattarena. Se ei yleensä hoitajan tehtäviin kuulu, mutta me skoolasimme vähän kotiinpaluulle. Omassa lepotuolissa toipilas huokaisi tyytyväisenä, miten hyvä siinä on istua. Sytytimme kynttilän ja juttelimme hetken, mutta autoin hänet jo aikaisin nukkumaan. Viikko sairaalassa verotti voimia.
Virkistyspäivä
Lauantai 15.3.2025: Aina aamu ei tunnu hyvältä, vaikka kuinka aurinko paistaisi kirkkaasti sälekaihtimien välistä. Tai vaikka herätessä viesteissä odottaisi hauska video, joka saa nauramaan ääneen. Sellaisina aamuina on suuri houkutus unohtaa ulkomaailma ja piiloutua peittojen alle sohvalle. Onneksi olin luvannut mennä katsomaan läheistäni sairaalassa, niin oli pakko nousta, laittautua ja lähteä liikenteeseen.
Elämä on hauras
Keskiviikko 12.3.2025: Kun astuin ulos sairaalan ovesta, maisema oli muuttunut täysin. Päivän valo oli poissa, ja harmaa maa oli muuttunut valkoiseksi. Katuvalojen keilassa näkyi, miten sateli hiljakseen lunta. Oli ihana hiljaisuus, sillä lumi ei pidä ääntä. Piha oli tyhjä. Olimme vain minä ja jänis, joka loikki samassa esiin pusikosta ja tien yli.
Tukka hyvin – kaikki hyvin
Keskiviikko 5.3.2025: Tukka hyvin kaikki hyvin, lauloi Mikko Alatalokin jo kymmenisen vuotta sitten. Tänään on taas tukka hyvin – ja joo, kaikki ihan hyvin. Kävin nimittäin kampaajalla. Olen käynyt samassa paikassa jo kohta 30 vuotta, siitä lähtien, kun palasin Saksasta ja asettauduin Helsinkiin joulukuussa 1995. Elämässäni on siis jotakin pysyvää.
Kalevalan päivä houkutti kirjaostoksille
Perjantai 28.2.2025: Kaupungilla pistivät silmään tangoissa liehuvat Suomen liput. En saanut päähäni kuin googlaamalla, miksi juuri tänään: Kalevalan päivä. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole lukenut Kalevalaa. Sen runomitta ei oikein nappaa mukaansa. Monta muutakin suomalaista merkkiteosta on yhä lukematta. Kotihyllyssäkin odottaa pari.
Rikosta ja rangaistusta
Lauantai 22.2.2025: Josko kolmas kerta toden sanoisi, mietin, kun aloin lukea kolmatta kertaa Dostojevskin klassikkoteosta Rikos ja rangaistus. Kaksi ensimmäistä kertaa jäivät muutamaan kymmeneen sivuun, mutta nyt näyttää paremmalta, kun pari sataa sivua on jo takana. Rikos on tehty, ja haluan vielä nähdä, mikä on rangaistus.
Aurinkoenergiaa
Sunnuntai 16.2.2025: En ihmettele, että puhutaan aurinkoenergiasta. Jotain energisoivaa siinä todellakin on – sekä lämpöä että valoa. Valo energisoi etenkin näin talviaikaan. Oli siis aika upeaa herätä kuulaaseen pakkasaamuun, kun aurinko on paistellut aamusta asti.
Hiljaiseloa ja odotusta
Sunnuntai 9.2.2025: Odotuksen ajat ovat kiinteä osa hengellistä elämää, jos haluaa etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään ja seurata Hänen johdatustaan. Minä tahdon. Se ei ole aina helppoa, mutta se on palkitsevaa. Se vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja malttia, jota minulla ei luontaisesti ole. Mutta olen saanut kokea niin vahvasti Jumalan johdatuksen elämässäni, etten enää voisi toimia toisin, vaikka liha kuinka vastustaisi ja pelkäisi tai ihmiset ympärillä ihmettelisivät.
Pois riisuttu joulu
Perjantai 3.1.2025: Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.
Aamulukemista
Maanantai 30.12.2024: Aamuhetki kotona ikkunan ääressä on päivän paras hetki, kuten olen podcastissanikin kertonut. Silloin luen, rukoilen ja hiljennyn etsimään uusia oivalluksia ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Väärä diagnoosi
Keskiviikko 18.12.2024: Tänään oli täydellinen vapaapäivä, jonka kuitenkin onnistuin pilaamaan murehtimisella. Käsivarressa jo pari viikkoa kiukutellut kutiseva ihottuma sai näkemään ihossa onkaloita ja syyhypunkin reittejä ja olin varma, että joulu on pilalla.
Piparmintturaitainen silityspäivä
Keskiviikko 11.12.2024: Vedin tänään silityslaudan ja -raudan esiin ensimmäisen kerran sitten muuttoni viisi kuukautta sitten. Se ei kerro välttämättä siitä, että olisin laiska silittäjä (vaikka olen kyllä sitäkin), vaan pikemminkin siitä, että minulla ei ole paljon silitettäviä vaatteita. Tai jos on, käytän niitä aika harvoin, jolloin silitystarvettakin on harvoin.
Lohturuokaostoksilla
Keskiviikko 4.12.2024: Nyt oli tarvetta lohturuualle. Näitä päiviä tulee välillä. Päivä ei kirkastu, vaikka aurinko kuinka paistaisi. On vain tyhjä olo, ja jos ajatuksia nouseekin mieleen, ne ovat mustia ja harmaita. Kammoan näitä päiviä, sillä ne muistuttavat liikaa ajoista, jolloin masennus muutti taloon.
Triviaali viikonloppu ei ollut ollenkaan triviaali
Maanantai 2.12.2024: Viikonloppu oli täynnä triviaalia yrittämistä ja nippelitietoa, vaikka ei ollutkaan itsessään ollenkaan triviaali. Olin nimittäin nuoremman siskoni luona Pohjanmaalla. Hän on innokas lautapelien pelaaja, joten tuli pelattua useampikin erä Trivial Pursuitia.
Junassa onnellisimman ihmisen seurassa
Perjantai 29.11.2024: Tänään on junapäivä. Olen matkalla en ihan pohjoiseen mutta pohjoisemmaksi. Junamatkustaminen ei ole lempipuuhaani. Onneksi muistin ottaa mukaan korvatulpat. Saan itselleni vähän sitä yksityisyyttä, jota kaipaan.
Talvi tuli Jarin ja muutosten kanssa
Lauantai 23.11.2024: Marraskuu tuntuu olevan minulle muutosten aikaa. Sen sain taas kerran huomata – tosin vasta jälkikäteen –, kun toissa viikolla ilmoitin irtautuvani vanhasta ja lähteväni kohti uutta. Tämä oli neljäs kerta, kun iso päätös tai elämän murroskohta osuu marraskuun puoliväliin, eikä se ole koskaan ollut minun puoleltani tarkoituksellista.
Teatteritaidetta nuokkumassa
Torstai 14.11.2024: Käytiin eilen ystävän kanssa teatterissa. Näytelmä perustui ruotsinkieliseen runokirjaan, josta me kumpikin pidämme kovasti ja jonka aiheesta kummallakin on omakohtaista kokemusta – siitä, mitä on olla alkoholistin läheinen. Odotukset olivat siis korkealla, joskin tiesimme, että aihe olisi rankka.
Kuvia iltauinnilta
Perjantai 8.11.2024: Kävin tänään poikkeuksellisesti iltauinnilla tai pikemminkin illansuu-uinnilla. Tuli vain kiire rantaan, kun huomasin, että aurinko laskee täällä Helsingissä jo 16.04. Lähdin siis kotoa neljältä, ja pimeys laskeutui melkein silmissä. Horisontti punersi ja länsitaivas oli vielä upean kellertävä, kun pääsin rantaan, mutta itätaivas tummeni vauhdilla sytyttäen kaupungin valot palamaan.
Mennään fiiliksen mukaan
Lauantai 2.11.2024: Ystävä kävi yökylässä. Teemme sitä vuoroin, jo 27 vuotta. Tällä kertaa, kuten muuten edelliselläkin vierailulla, menimme fiiliksen mukaan. Mitään ei ollut sovittuna, ja ehkä juuri siksi suuhun jäi yllätyksellisen hyvä maku. Suunnittelematta ehtii paljon eikä silti ole kiire mihinkään.