Lauantai 18.5.2024

Päiväkirja on muuttunut vähitellen pikemminkin viikkokirjaksi, jos sitäkään. Se taitaa olla osin persoonakysymys, sillä minulle on tyypillistä, että on aikoja, kun en saa sanotuksi – tai kirjoitetuksi – mitään.

Mielessä pyörivillä ajatuksilla ja elämän tapahtumilla voi olla kahdenlainen vaikutus. Toiset ovat intoa ja elämää täynnä, ja ne haluaa jakaa heti muidenkin kanssa. 

Toiset taas vaientavat. Ne on mietittävä omassa hiljaisuudessa, ehkä luottoystäville jakaen ja vahvistusta etsien. Ne vaativat aikaa ja sulattelua; niissä on epävarmuuden sävy ja usein tuskaa, eikä niitä pysty jakamaan laajalti, vaikka kuinka haluaisi olla avoin. Ne pystyy avaamaan vasta, kun oman pään sisällä on syntynyt selkeys.

Nyt on taas ollut sellainen vaihe. On ollut tuskallisia levottomuuden hetkiä, rauhattomuutta ja tekemisen tyrehtymistä. Aikaansaaminen ei ole ollut oleellista, ja on ollut pysähdyttävä käymään läpi – jälleen kerran – oman pienen elämän merkitystä ja tekemisen suuntaa. On kuin irroteltaisiin jostakin nykyisestä, että voisi siirtyä seuraavaan. Tämä kokemus minulla on ollut ennenkin. 

Kevään ensimmäiset vihreät lehdet ovat aina kuin symboli uudesta alusta. Niitä ei voi pysäyttää, vaan ne tunkevat läpi vaikka kivimuurista.

Tuntuma on sama kuin seitsemän vuotta sitten, ennen kuin muutin Helsingistä Pohjanmaalle pariksi vuodeksi. Nykyinen ja pitkään niin hyvältä ja kotoisalta tuntunut alkaa nakertaa yhdestä sun toisesta suunnasta, ja ennen kuin huomaakaan, kiinnitykset ovat irti ja on valmis lähtemään, minne nenä osoittaa – tai pikemminkin, minne Jumala johdattaa. 

Nytkään en tiedä, minne ehkä siirryn, jos siirryn; millainen muutos on edessä, jos on, ja koska. Mutta se juuri on levollista johdatuksessa kulkemisessa, että on saanut antaa oman tahtonsa Jumalan käsiin ja voi kulkea Hänen tahdossaan Hänen osoittamaansa suuntaan. Se on aina turvallinen reitti. Ei ehkä helpoin, mutta ennalta valmistettu ja aina omaksi parhaaksi.

Siihen sain pari viikkoa sitten vahvistuksen, että oma elämä on pieniä tekoja. Vain sinapinsiemenen kokoisia. Mutta se riittää. Jumala antaa pienellekin heitetylle siemenelle kasvun, ja siitä kasvava puu on suuri. Tietoisuus siitä häivytti epäilykset ja tulevaisuuden pelon. Sillä ei tässäkään minä, vaan Hän.

Se on niinkuin sinapinsiemen,
joka, kun se kylvetään maahan,
on pienin kaikista siemenistä maan päällä;
mutta kun se on kylvetty,
niin se nousee ja tulee
suurimmaksi kaikista vihanneskasveista
ja tekee suuria oksia,
niin että taivaan linnut
voivat tehdä pesänsä sen varjoon.
(Mark. 4:31–32)

Sunnuntai 28.4.2024

Kun elää omassa luontaisessa rytmissään, päivät todellakin vaihtelevat. Tai sitten olen vain ihminen, jolla ei ole elämässä juurikaan rytmiä. Paljon mahdollista. Eilen heräsin viideltä, tänään yhdeksältä. Molempina päivinä takana oli hyvät ja riittävät yöunet.

Varhain heräämisen hyvä puoli on, että kahdelta iltapäivällä on saanut aikaan jo vaikka mitä: aamu-uinnit, pitkät aamiaiset ja lukuhetket, kaupassa käynnit ja ruuanlaitot. Suunniteltu siivous tosin siirtyi eilen hamaan tulevaisuuteen eli hetkeen, kun pölypallojen häirintäkynnys ylittyy. Voin olla aikaan saava, mutta en ole silti kovin kurinalainen.

Silmut pyristelevät jo esiin, vaikka kevät tuntuu kylmältä.

Myöhäisen päivän herkku

Tänään, kun päivä alkoi tunteja myöhemmin, huomasin olevani vasta kahdelta ”aamun” luku- ja hiljentymishetkessä ikkunan ääressä. Silti päivä oli ollut hyvää täynnä. 

Uimareissulla törmäsin pitkästä aikaa tuttuun, jonka kanssa aina vaihdetaan kuulumisia rannassa kun nähdään. Hän on aina positiivinen tyyppi, ja tänään käyntiin lähti niin mielenkiintoiset keskustelut, että päädyimme uinnin jälkeen Café Succèsin terassille aamupäiväkahville ja rahkapullalle.

Vaikka jokainen ihminen on kohtaamisen arvoinen, on silti huikeaa aina välillä törmätä ihmisiin, joiden kanssa löytyy kaikista eroavaisuuksistakin huolimatta jotain spesiaalia yhteistä ja hyvä yhteys. Niin tänäänkin.

Päivittelimme maailman digitalisoitumista ja vaihdoimme ajatuksia kirjoista, lukemisesta, oppimisesta ja molempien kyseenalaistamasta sosiaalisesta mediasta. En muista tavanneeni ketään toista, joka lukee samalla tavalla raapustellen jatkuvasti merkintöjä kirjaan, googlaillen henkilöitä ja sanoja joita ei tunnista sekä tehden muistiinpanoja kaikesta mieltä vavahduttavasta. Vertailimme jopa muistiinpano- ja päiväkirjatapojamme.

Teot kertovat

Aamupäivän hetkestä käteen jäi iloinen mieli ja hyödyllinen vinkki. Kuuntelin siis suositellun puheen ja sain taas uuden merkinnän muistiinpanoihini. Niin hyvä oli sitaatti:

The way you do anything,
is the way you do everything.

Mitä ja miten siis jotakin teet, kertoo siitä, miten kaiken teet. Se on varsin raamatullista, sillä Raamattu puhuu paljon samasta aiheesta: uskon mitättömyydestä ilman tekoja (Jaak. 2:17–18) ja siitä, ettemme tekisi asioita vain ihmisten mieliksi tai heille näyttääksemme, vaan aidosti sydämestämme, niin kuin tekisimme Herralle (Kol. 3:23). Tai meidän rehellisyydestämme ei vain pienissä asioissa, vaan kaikessa:

Joka vähimmässä on uskollinen,
on paljossakin uskollinen,
ja joka vähimmässä on väärä,
on paljossakin väärä.
(Luuk. 16:10)

Kukapa haluaisi Jumalansa edessä hoitaa hommat vasemmalla kädellä, vähän sinne päin, hutiloiden ja vieläpä vääryydellä? Hänen edessään, jota me kunnioitamme, on oikein ja luontevaa tavoitella suuria ja Hänen kaltaistaan täydellisyyttä. Ja uskossa siihen saa voiman, sillä tahto riittää.