Olen palannut viikonlopun minilomalta Suomen vanhasta pääkaupungista, ja sanat kuvaavat hyvin tunnelmiani: kylläisenä tyytyväinen.
Turku on huikea ravintolakaupunki, jonka muutamista parhaimmista paikoista olen saanut viime vuosien käynneillä nauttia. Mm. Nerå, Mami, Tenlén. Tänäänkin päätettiin viikonloppu Nerån kermaiseen maa-artisokkakeittoon ja pähkinäfocacciaan, joka tarkoitti itse leivottua leipää kuorrutettuna kinoksella pekaanipähkinämursketta. Se yllätti täysin, sillä odotimme, että leivän taikinaan on heitetty muutama hippunen pähkinää. Mutta leivät oli suorastaan lastattu karamellisoiduilla pähkinöillä. Käsittämättömän hyvää!

Nerån suussa sulavaa maa-artisokkakeittoa ja pekaanipähkinällä kuorrutettua focacciaa. Kieli lähti mukana.
Hyvä ruoka, kylläinen mieli
Oobu oli eilisen uusi kokemus – jokirannan viihtyisä ruokaravintola, jossa taisimme saada iloksemme talon parhaan tarjoilijan. Palvelutaito on kuin kermakuorrutus ja kruunu hyville mauille. En ihmettele, että Jeesus kehotti meitä palvelemaan toisiamme, sillä siihen kiteytyy suurta inhimillistä kauneutta. Se jättää lähtemättömän hyvän olon.
Valitsimme lautasille rapukeittoa, lohipastramia, karitsaa ja siikaa. Ei siis kaikkea yhdelle lautaselle, vaan kullekin mieltymystensä mukaan. Maistelimme vähän ristiin ja tulimme kylläisiksi.

Uutta ja vanhaa
Ruuan äärellä oli mukava muistella päivän nähtävyyksiä: uutta musiikkitalo Fuugaa, Wäinö Aaltosen nykytaiteen museota (WAM), joka oli juuri avattu kunnostuksen jälkeen, sekä vanhaa tuttua Aboa Vetus Ars Novaa. Saimme siis taidetta Turun täydeltä.
Fuugassa tosin oli alkamassa konsertti, joten emme päässeet näkemään varsinaista konserttisalia, mutta yläulkoterassilta tutkailimme kaupunkimaisemaa ja istuimme saman kerroksen viinibaariin päiväcappuccinolle.

Turun upea kulttuurimaamerkki. musiikkitalo Fuuga.
Kulttuurin maamerkki
Talon arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, samoin käytetyt materiaalit: puupaneelit, ulkovuoraus, kalusteet. Turku on saanut todella upean kulttuurimaamerkin.
Sattumoisin oma poika oli työnsä puolesta käynyt kuvaamassa 3D-mallinnoksen Fuugan sisätiloista, joten saimme kuin saimmekin päivän päätteeksi hyvin havainnollisen kierroksen koko talossa.

Wäinö Aaltosen taiteesta ja veistoksista tykkäsin, mutta Aboa Vetus ei tällä kertaa innostanut. Taiteilijan tekniikat olivat kekseliäitä, mutta en ymmärrä, miksi ihmisen sukuelimet ja naisen rinnat ovat taiteilijoille niin kiehtovia. En jaksa innostua niistä huone toisensa jälkeen. Käy tylsäksi, kun katsoo kuvaa ja toteaa, että aha, taas yksi rinta, nyt vain ompelukoneen tikkauksilla piirrettynä.
Suosittu Hugo
Tapanani ei ole jonotella sen kummemmin ilmaisia sankoja kuin sisäänpääsyjäkään. Siksi silmät pyöristyivät, kun kuvittelimme luiskahtavamme sisään Turun taidemuseon Hugo Simberg -näyttelyyn heti ovien avauduttua sunnuntaiaamupäivällä. Oven ulkopuolella jääkylmässä Turun viimassa seisoi parinkymmenen metrin mittainen jono. Näyttely on kuitenkin auennut jo toista kuukautta sitten, joten emme osanneet odottaa moista tungosta.
Kun palasimme pienen kaupunkikierroksen jälkeen museolle, jono oli kadonnut, mutta itse näyttelyssä sai odotella ja kulkea kuin päiväkodin lapset lieassa peräjälkeen taulujen ohi. Poika on äitiinsä tullut, kun sanoi ahdistuvansa moisesta. Jos olisin ollut liikenteessä yksin, olisin passannut sinänsä upean näyttelyn, koska en kestä tungosta ja ohjailua. Taidettakin on saatava katsella vapaudesta käsin.
Silti kannattaa kiivetä taidemuseon mäelle, jos on Turussa. Ruuhkaisuus kertoo vain siitä, että kyseessä oli harvinaislaatuinen ja näkemisen arvoinen näyttely. Teki ahtaudesta huolimatta kylläiseksi ja tyytyväiseksi.

Jos pitäisi valita yksi teos Hugo Simbergin näyttelystä, ottaisin tämän: Pitkäpaadesta vuodelta 1900. Vain siksi, miten taiteilija on maalannut auringossa kimmeltävän veden.

























