,

Ihmisen kolminaisuus

Nykyinen presidenttimme on useissa yhteyksissä kertonut näkevänsä ihmisen kolminaisuutena, jonka osat ovat keho, sielu ja mieli. Moni muu jakaa hänen käsityksensä. 

Presidentillinen määritelmä on minulle vain ontuma kristillisestä näkemyksestä, johon itse uskon – että ihminen on ruumis, sielu ja henki. Suurin ero on mielen ja hengen välillä, sillä mieli ei koskaan kykene siihen, mihin henki kykenee, vaikka ihminen usein toisin luulee.

Ihmisen hahmo meren horisontissa näkyviä valoja vasten.

Ihminen on kolminaisuus: sielu, ruumis ja henki.

Ilman henkeä ei ole elämää

Jumala loi ihmisen ruumiin maan tomusta ja puhalsi häneen hengen, niin että ihmisestä tuli elävä sielu (1. Moos. 2:7). Hengen välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan. Hänen tahtonsa oli, että Hän saisi ohjata ja johdattaa meitä henkemme kautta, mutta ihminen lankesi ja antoi ruumiille ja sen usein niin vahvoille haluille ohjat. Ruumiin eli lihan ja sen himojen tuottamia tuloksia me näemme maailmassa ahneutena, väkivaltana, seksuaalisuuden ylikorostamisena, kateutena, ympäristön saastuttamisena ja kaikkena siinä, minkä hengessä ymmärrämme pahaksi ja vääräksi. Ruumiin silmillä katsoessammehan emme välttämättä näe siinä mitään pahaa. 

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen
ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
– 1. Moos. 2:7

Olen menneelläkin viikolla nähnyt kirkkaasti, miten nämä ihmisen kolminaisuuden eri osat toimivat ja eroavat toisistaan. Ne kaikki puhuvat meille omalla äänellään, jos vain osaamme kuunnella. Usein tuon kielen ymmärtäminen, kuten itsetuntemus yleensäkin, vaatii harjaantumista. Joskus pitkäänkin.

Kehon kertomaa

Ruumiin kieli ei ole vain himoja ja houkutuksia, niin vahvoja kuin ne voivatkin olla. Kehomme kertoo meille myös sen hyvin- ja pahoinvoinnista. Moni vain on niin edistyksellinen, ettei enää osaa lukea itseään ilman laitteita ja mittareita. Ruoka-annosten proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat mitataan grammojen tarkkuudella, jotta ymmärretään, voidaanko hyvin vai ei. Askeleiden riittävyyttä ei enää kerro ihmiselle lihasten väsyminen, vaan jatkuvasti ranteessa nakuttava askelmittari. Eikä ihminen malta jäädä flunssaisena lepäämään ja paranemaan, vaan hakeutuu lääkäriin hakemaan lääkkeitä, jotta ei tarvitsisi levätä niin pitkään.

Viime viikolla kummastelin parina päivänä, miten tuttu meressä uinti oli yhtäkkiä niin tuskaista. Missä oli kylmäaltistuksen jälkeinen hyvän olon tunne? Miksi vilutti jo veteen mennessä ja vielä enemmän sen jälkeen, vaikka sää oli leuto ja tuulikin maltillinen? Minulla ei ollut mitään flunssan oireita, mutta ymmärsin, että jokin pöpö pyrkii pintaan. En ollut varsinaisesti sairas, mutta en täysin tervekään, joten lepäilin koko viikonlopun. 

Olen kokenut saman monesti, mutta nyt ensi kertaa kylmässä uinti auttoi tunnistamaan kehon kertoman viestin siitä, että kaikki ei ole kunnossa ja on pysähdyttävä. Kun olen niin tehnyt ja teen, ovella kolkutteleva sairaus ajaa usein ohi eikä pysähdy kohdalle. Niin nytkin, sillä eilen jäätävä meri antoi taas jälkilämpönsä ja tiesin olevani terve.

Sielu sykähtelee

Sielu on minulle ennen kaikkea aisteja ja tunteita, kuten musiikin, ihmisten tai taiteen luomia tunnelmia ja tuntemuksia. Sanotaankin, että sielumme kautta olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Näemme ja koemme asioita ”sielumme silmin”.  

Sitäkin koin tänään meren rannassa uinnin jälkeen juuri ennen pimeän tuloa. Katuvalot ja rannan valot syttyivät yksi kerrallaan palamaan. Harmaa vedenpinta tummui samaa tahtia taivaan kanssa. En ole mieleltäni mikään laivamatkustaja, mutta aina kun Ruotsin-laivat lipuvat hämärässä tai pimeässä saarten välistä kohti merta tai takaisin satamaan, näky pysäyttää. Kun hyttien valorivit monessa kerroksessa liikkuvat hitaasti eteenpäin pimeässä, siinä on jotain majesteettista. Se näyttää levolliselta enkä ajattele sitä usein sisäisesti rauhatonta elämää, jota laivat sisäänsä kätkevät.

Merimaisema pimeässä

Meri on elementti, joka hoitaa sekä sieluani, ruumistani että Jumalan luomana lahjana myös henkeäni.

Samalla tavalla sieluani saattaa koskettaa auringonnousu horisontissa, sykähdyttävä teos taidenäyttelyssä, kynttilävalaistus tai urkumusiikki. Sieluuni sattuu, kun puolustuskyvytön ihminen tai eläin joutuu vahvemman vallankäytön kohteeksi, kun pettymys osuu kipeään haavaan tai kun en kykene auttamaan kärsivää, vaikka haluaisin. Ja sitten tunnen taas lämpimän läikähdyksen, kun kohtaan tuntemattoman ihmisen, jonka kanssa syntyy yhteys vaikka vain lyhyen ystävällisen katseen ja hymyn kautta. Puhumattakaan siitä, kun saa jakaa elämää rakkaiden läheisten kanssa.

Hengen yhteys

Parhaimmillaan sielullinen on yhtä aika hengen yhteyttä. Sitä ei voi kokea kaikkien kanssa, mutta sitä voi kokea jopa täysin tuntemattomien kanssa. Hengen yhteyden ymmärtää vain ihminen, jossa elää Pyhä Henki. Se on elävä Henki, joka tulee meihin, kun Jeesus saa tulla elämämme – ruumiimme, sielumme ja henkemme – Herraksi. Se on hetki, kun alkuperäinen yhteys Jumalaan palautuu.

Omalla kohdallani yhteys palautui Italian Maceratassa kevättalvella 1995. Siitä on siis ensi kuun 7. päivä kulunut 30 vuotta. Silloin Pyhä Henki tuli ja avasi minun henkeni ymmärtämään Raamatun Sanaa, kun avasin kirjan Johanneksen evankeliumista. Ilman sitä Raamattu oli vain tietokirja, jota en jaksanut ruumiini tai sieluni voimin lukea. Ja mitä tuo kirja avaakaan, kun sitä lukee Hengessä! Se kertoo elävästä Jumalasta, jonka saa oppia tuntemaan omana Pelastajanaan, Vapahtajanaan ja Puolustajanaan. Sitä ei maailmasta, sen tarjoamista viihdykkeistä tai muista ihmisistä voi löytää, vaikka etsisi elämänsä loppuun asti.

Silta Kaivopuistossa.

Kun joku itseä viisaampi saa johdattaa, tie on ihmeellisen suora, eikä edes ympäröivä pimeys haittaa.

Vapaus on rauhaa

Kun ihmisen henki vapautuu synnin taakasta ja syyllisyydestä, tilalle tulee järjelle ja mielelle käsittämätön rauha. Jeesus on Rauhan Ruhtinas, ja Hän vapauttaa meidät elämään rauhassa silloinkin, kun ympärillä myrskyää. Se on yliluonnollista rauhaa, eikä sitä ole helppo selittää ihmiselle, joka ei sitä ole kokenut. 

Se vapauttaa murehtimisesta ja maailman huolista, kuten jatkuvasta toimeentulon pohtimisesta, menestyksen paineista, suorittamisen taakasta ja sen pohtimisesta, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Tulee halu etsiä ensin Jumalan valtakuntaa, sillä Jumala on luvannut, että kun niin teemme, kaikki muukin meille annetaan (Matt. 6:31–33; 33/38). 

Ja kun antaa ruumiin halujen sijaan Hengen johdattaa, tietää, että joku, joka on itseä paljon viisaampi ja jolla on aina juuri minua kohtaan hyvä tahto, johdattaa elämässä oikeaa reittiä ja vie varmasti perille lupaustensa mukaan (Fil. 1:3–6; 33/38). Se on jotain paljon enemmän kuin mihin ihmisen oma mieli, järki, ruumis tai sielu pystyisi. Siksi henki on niin oleellinen osa ihmistä.

,

Hiljaiseloa ja odotusta

Sunnuntai 9.2.2025

Elämään tulee säännöllisesti aikoja, kun hiljenen. En saa sanotuksi mitään, koska kaikki tuntuu tyhjänpäiväiseltä kerrottavaksi. Silti ajateltava ja pohdittavaa on paljon.

Odotuksen ajat ovat kiinteä osa hengellistä elämää, jos haluaa etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään ja seurata Hänen johdatustaan. Minä tahdon. Se ei ole aina helppoa, mutta se on palkitsevaa. Se vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja malttia, jota minulla ei luontaisesti ole. Mutta olen saanut kokea niin vahvasti Jumalan johdatuksen elämässäni, etten enää voisi toimia toisin, vaikka liha kuinka vastustaisi ja pelkäisi tai ihmiset ympärillä ihmettelisivät.

Irti hiljaisuuteen

Olen taas kerran irtautunut kaikesta maallisesta tekemisestä hiljaisuuteen, lukemaan, kuuntelemaan ja rukoilemaan. Ja odottamaan, että tietäisin, mihin suuntaan lähteä.

Olen kuunnellut paljon C.S. Lewisin kirjoihin pohjautuvia puheita, joissa käsitellään juuri Jumalan luonnetta, johdatusta sekä Hänen aikansa ja valmistamansa tehtävän odottamista. Se ei ole omissa käsissä, vaan Hänen käsissään ja tulee aina ajallaan – ei useinkaan niin nopeasti kuin toivoisi, mutta ei myöskään koskaan liian myöhään. Nämä opetuspuheet ovat puhutelleet, koskettaneet ja ennen kaikkea rohkaisseet luottamaan.

Toisin kuin jotkut saattavat ajatella, odottaminen ei ole passiivista. Se on aktiivinen valinta. Se on antautumista kasvuun, riisuttavaksi, karsittavaksi ja ohjattavaksi. Se on valmistamista ja valmistautumista tulevaa varten.

Tällainen toisten silmissä usein passiiviselta näyttävä odottaminen vaatii lujuutta, sillä se on yksinäistä vaellusta. Harva ymmärtää sitä, ja omille valinnoille voi olla vaikea saada tukea. Ehkä se onkin juuri siksi aikaa, jolloin hakeutuu erityisen lähelle Herraa. Hän ymmärtää, ja Hän tukee.

Elokuvatkin herkistää

Sellaisina aikoina on herkkä kuulemaan, näkemään ja tuntemaan. Itku tulee pienestäkin ilosta tai mieliharmista, kauniista sanoista, musiikista, elokuvien tarinoista. Olen ollut viikonlopun vähän huonossa kunnossa ja lähinnä makoillut katsellen elokuvia. Kyynelehdin juuri elokuvan The Holdovers loppukohtauksia. Elokuvassa kärttyisä sisäoppilaitoksen historian opettaja, kapinallinen nuori sekä sotilaspoikansa menettänyt keittiöemäntä jäävät yksin kampukselle joululoman ajaksi muiden lähtiessä perheittensä luo. Kun lopussa kaikki henkilöhahmojen haavat aukeavat selitykseksi rikkinäisyydelle ja ristiriitaiselle käytökselle, kurkkua kuristaa. Kukaan ei äksyile tai kapinoi syyttä. Elokuvassa oikeudenmukaisuus ei voita, mutta hyvyys nousee oman edun ja kipujen ohi. Hyvyys koskettaa, sillä se on heijastusta taivaallisesta. Hyvyys ja rakkaus on Jumalan luonne.

Kohtaus elokuvasta The Holdovers.

Hyvät ja koskettavat elokuvat ovat tänä päivänä harvassa. The Holdovers kosketti syvästi. Nauratti myös.

Jostain syystä olen viikonloppuna katsonut juuri elokuvia, jossa oman edun tavoittelijat ja fariseukset käyttävät valtaansa niihin, joille totuus on tärkeämpi kuin oma maine tai asema. Se vetoaa ja puhuttelee, sillä heikolta näyttävät osoittautuvat aina lopulta henkisesti vahvemmiksi.

Voi vääristelyä!

Tänään on kuohuttanut myös se totuuden vääristely, jota on ollut pakko seurata jo yli vuoden Israelin ja Gazan tapahtumissa. Kunpa olisikin vaikutusvaltaa, jotta saisi ääntään kuuluviin tässä maailmassa, joka on unohtanut historian tapahtumat tai vääristelee niitä! En edes ymmärrä, kenen eduksi. Juuri nyt näyttää siltä, että pelkän pahuuden ja valheen tähden. 

En voi muuta kuin kehottaa ihmisiä tutustumaan historiaan ja seuraamaan vaikka Instagramissa sellaisia tilejä kuin @natebuzz (paikan päällä Israelissa, autenttisia videoita ja kuvia, rohkaisua kristityille ottaa kantaa), @honestreporting (paljastaa median uutisoinnin vääristymiä ja Hamasin propagandaa sekä Hamasin listoilla olevia muka puolueettomia journalisteja) ja @douglasmurray (pitkäaikainen brittijournalisti, joka tuntee hyvin Israelin ja Palestiinan tilannetta ja historiaa; jakaa myös muuta sisältöä).

Nathaniel Buzolicin kuva Israelista sivustolta @natebuzz.

Suosittelen seuraamaan Instagramissa sivustoa @natebuzz Tarvitsemme autenttista ja totuudellista tietoa Israelin tilanteesta ja Hamasin terrorismista.

Mikä parasta, jokainen meistä voi rukoilla. Se on liian usein käyttämätön voimavara, kun muuta reittiä ei tunnu olevan. Ja Hänen tahtonsa on varmasti, että rukoilemme Hänen omaisuuskansansa puolesta.

Ja tämä on se uskallus,
joka meillä on häneen,
että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan,
niin hän kuulee meitä.
– 1. Joh. 5:14; 33/38

Valon tieltä varjot häviää

”Sen valon tieltä varjot häviää” lauletaan virressä 555. Pimeydessä ihminen tarvitsee vain yhden valon. Se riittää kirkastamaan kaiken. Maailman valot eivät tuhansissakaan pysty samaan, vaikka kuinka niitä sytyttelisimme. Lamput tulevat käyttöikänsä päähän, kynttilät palavat loppuun ja sammuvat. Aurinkokin saattaa olla pitkään pilvessä. Vain Jeesuksen valo on pysyvää.

Lue lisää

Kuninkaan joulupuhe ei unohda Kuningasta

Joulun sähkökynttilät ja jouluaiheiset kynttilänpidikkeet.

Raamatun evankeliumit muistuttavat meitä elävästi konflikteista, joita on tälläkin hetkellä niin monia eri puolilla maailmaa. Ne myös opettavat meille arvoja, joiden voimin voimme ne ratkaista. ”Jeesuksen antama esimerkki on ajaton ja universaali: kulkea kärsivien rinnalla mahdollistamassa muutosta ja tuomassa toivoa sinne, missä on toivottomuutta.”

Nämä ovat otteita kuningas Charles III:n tämän vuoden joulupuheesta. Olen jo muutamana vuonna kuunnellut ensin Englannin kuningattaren ja nyt kuninkaan joulun ajan puheen. Niissä minua on viehättänyt se, ettei puhuja keskity vain menneen vuoden haasteiden ja menestysten kertaamiseen, vaan kohtaa kuulijaa aina myös kristillisellä sanomalla. Enemmän kuin vain toivottamalla lopussa Jumalan siunausta.

Jeesuksen antama esimerkki
on ajaton ja universaali:
kulkea kärsivien rinnalla
mahdollistamassa muutosta
ja tuomassa toivoa sinne,
missä on toivottomuutta.
– Kuningas Charles III

Kristitty kuningatar

Kuningatar Elisabet II:n kerrottiin olleen vakaumuksellinen kristitty. Virallisen arvonimen mukaan hän oli myös ”uskon puolustaja” (Defender of the Faith) ja anglikaanikirkon ”pää”, joskin kuningatar itse muistutti aivan oikein, että seurakunnan pää on yksin Jeesus.

Kuningas Charles on jatkanut äitinsä linjaa. Hän puhuu kristittynä kristityn maan kansalaisille unohtamatta sitä, että toisin uskovilla on oikeus ja vapaus ajatella ja uskoa toisin. 

Mikael Agricolan kirkon torni jouluaattona.

Helsingin Mikael Agricolan kirkko jouluaattona.

Jokaisella on kärsimystä

Tänä vuonna Charles puhui kärsimyksestä osana elämää. Menneenä vuonna hän on itse ja perheenä käynyt läpi sairauden mukanaan tuomaa kärsimystä. Puheessaan kuningas muisteli joululaulun sanoja, joissa Pelastaja tuli pyhyydessään taivaasta maan päälle elääkseen köyhien ja alhaisten keskuudessa ja muuttaakseen kohtaamiensa ihmisten elämää Jumalan anteeksiantavan rakkauden kautta. 

Siinä on joulun sanoman ydin. Se kutsuu meitä tuomaan valoa sinne, missä on pimeyttä, sillä jokaisella meistä on elämässä myös synkkiä aikoja ja kärsimystä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kansojen sivistys mitataan kuninkaan mukaan siinä, missä määrin me autamme toisiamme tai vastaavasti tukeudumme toinen toistemme apuun, olipa meillä uskoa tai ei. 

Sumuinen Eiranranta jouluaattona 2024.

Joulun sanoma kutsuu meitä tuomaan valoa sinne, missä on pimeyttä. Kuvassa sumuinen uimaranta jouluaattoaamuna.

On opittava kuuntelemaan

Keskinäinen ymmärrys edellyttää, että kuuntelemme muita ja opimme toinen toisiltamme. Vain siten voimme kunnioittaa eroavaisuuksiamme ja voittaa ennakkoluuloja sekä olla avoimia uusille mahdollisuuksille. Vihan ja vastakkainasettelun sijaan meidän tulisi kokoontua yhteen rakentamaan ja korjaamaan rikki mennyttä, olipa se luottamusta yhteiskunnan tasolla tai ihmissuhteissa.

Myös Jeesuksen äiti, Maria, kuunteli, mitä enkelillä oli sanottavana. Enkeli ilmoitti Marialle erilaisen tulevaisuuden kuvan – tulevaisuuden, jossa oli Toivo kaikille ihmisille. Enkelien viesti paimenille rauhasta maassa ihmisten kesken kaikuu kuningas Charles III:n mukaan yhä tänä päivänä. Se on edelleen Totuus kaikille, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.

Onko rikkaat unohdettu oman vaurautensa varaan?

En muista, että olisin koskaan kuullut yhdessäkään seurakunnassa rukoiltavan erityisesti rikkaiden puolesta. Köyhien, kärsivien ja ahtaalla olevien puolesta sen sijaan rukoillaan usein. 

Mahtaako se johtua siitä, mitä Jeesus sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa (ja jotka luottavat tavaraansa), päästä Jumalan valtakuntaan!” (Mark. 10:23–24). Kamelin on kuulemma helpompi mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan (Mark. 10:25).

Turha edes yrittää?

Tarkoittiko Jeesus siis, että kun homma kerran on niin vaikeaa, ei kannata edes yrittää? Ei tarkoittanut, sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Eikä meitä kristittyjä ole kutsuttu tekemään vain sitä, mikä on helppoa, vaan sitä, mikä on oikein ja Jumalan tahdon mukaista. Jeesus kehotti meitä menemään ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:19). Ei Hän erotellut näiden kansojen joukosta rikkaita ja vähemmän rikkaita ihmisiä toisistaan ja laittanut toisia sulkeiden sisään, vaan käsky koski paitsi kaikkia kansoja, myös kaikkia niiden kansojen ihmisiä.

Maallisesta vauraudesta nauttiva ihminen tarvitsee Jeesusta ja pelastusta aivan yhtä paljon kuin köyhäkin. Rikas ja köyhä ovat ilman Jeesusta aivan yhtä köyhiä. Sillä kuten joku vauraan Rockefellerin suvun jäsenistä on sanonut, ”ei kukaan ole niin köyhä kuin se, jolla on vain rahaa”. Toisin päin käännettynä: ihminen on rikas, vaikka hänellä ei olisi mitään muuta kuin Jeesus (Luuk. 18:22). 

Ei kukaan ole niin köyhä kuin se,
jolla on vain rahaa.
– Rockefeller

Rikkauksissa Jumala unohtuu

Maallisella mammonalla voi tietenkin luoda itselleen elämän, jossa rahahuolet eivät paina. Voi ympäröidä itsensä mukavuuksilla, joiden keskellä ei tunne tarvitsevansa muuta. Rahat ja omistukset nähdään turvaverkkona pahan päivän varalle. Meille ihmisille on tyypillistä, että Jumala tahtoo unohtua silloin, kun asiat luistavat hyvin ja elämä hymyilee. Vasta kun eteen tulee tilanne, josta ei selviä rahalla tai omin voimin ja järjen päätelmin, ihminen alkaa kysellä, onko sittenkin joku itseä suurempi, jotain yliluonnollista, jonka apuun voisi vedota ja johon turvautua.

Ihminen on rikas,
vaikka hänellä ei olisi
mitään muuta kuin Jeesus.

Mutta miksi me emme sitten seurakunnissa rukoile näkyvästi myös varakkaiden ihmisten pelastusta? Tai miksi katuevankelioinnit tapahtuvat usein alueilla, joilla liikkuu päihteiden käyttäjiä tai muuten elämän murjomia ihmisiä? Miksi ilosanomaa ei pysähdytä jakamaan eliittikaupunginosien kulmilla? Eivät päihteet tai synnin rikkoma elämä sielläkään harvinaisia ole. Ihmissuhteet sekä fyysiset ja henkiset terveyshaasteet ovat yhtä vaikeita maalliseen statukseen katsomatta. 

Johanneksen kirkko Helsingin Ullanlinnassa.

Jokaisessa on tila Jumalalle

Rikkaan ihmisen sisällä on sama Jumalalle varattu tila, joka odottaa vain täyttymistään. Niin kauan kuin Jeesus ei saa sitä täyttää, ihminen kokee tyhjyyttä ja etsii, millä sen täyttäisi, tai sitten turruttaisi, niin ettei kaipausta tunnu. Yleensä keinot vain ovat kovin lyhyen aikaa kantavia: työtä, ihmissuhteita, tavaraa, asemaa, päihteitä, ihmisten arvostusta, titteleitä, lisää vaurautta.

On täyttä harhaa tai tekosyytä ajatella, että rikkaan elämä olisi automaattisesti helppoa. On myös erehdys kuvitella, että rikas olisi välttämättä ahneempi kuin köyhä. Vähävaraisena ihminen saattaa puhua rahasta ja ajatella sitä (tai sen puutetta) jatkuvasti. Lisäksi päälle saattaa tulla kateus siitä, että toisilla on enemmän kuin itsellä. Olipa rikas tai köyhä, ahnehtimisen ja kateuden hedelmä on mätää. 

Ehkä myös kristittyinä ajatellaan, että ei rikas meidän todistuksiamme kaipaa. Hänellähän on kaikki ainakin ulkoisesti hyvin. Kenties, mutta eihän meidän tulisi katsoa vain sitä, mikä on silmin nähtävää, vaan ymmärtää ihmisen sydämen tilaa. Jos sieltä ei löydy Jeesusta, tarvitaan evankeliumia, rakkautta, armoa ja sovitusta. Vasta sitten voi ymmärtää myös vaurautensa lahjana ja oppia käyttämään sitä viisaasti ja Jumalan tahdon mukaan.

,

Elämän tarkoitus

Kun pohditaan elämän tarkoitusta, ajatellaan usein, että on olemassa yksi universaali vastaus, jota jokainen etsii, mutta jota kenties kukaan ei ole vielä täydellisesti löytänyt. 

Luin juuri Viktor E. Franklin klassikkokirjan Man’s Search for Meaning, jonka suomenkielinen versio on nimeltään Ihmisyyden rajalla. Viktor Frankl oli keskitysleirien kauhut läpikäynyt ja sieltä hengissä selvinnyt itävaltainen neurologi, psykiatri ja logoterapian kehittäjä. Kirjan suomalainen nimi viittaa juuri Franklin kolmeen vuoteen kahdella eri keskitysleirillä ja kärsimyksiin, jotka veivät vangit ihmisyyden rajoille sekä hyvässä että pahassa. Äärimmäisissä olosuhteissa ja paineessa ihmisestä nousee esiin toisaalta lähes yliluonnollinen vahvuus, toisaalta eläimellinen raadollisuus. 

Viktor E. Franklin kirja Man's Search for Meaning.

Viktor E. Frankl: Man’s Search for Meaning (suom. Ihmisyyden rajalla) pohtii elämän tarkoitusta ja mm. kärsimyksen merkitystä ihmisen elämässä.

Omaa ja muiden keskitysleirivankien käyttäytymistä tarkkaillessaan sekä kokemansa ja näkemänsä kärsimyksen myötä Frankl oivalsi jotakin elämän tarkoituksesta. Hän ymmärsi, että kärsimys on oleellinen osa ihmisen elämää. Ilman sitä elämä ei ole täydellinen. Jokainen meistä kokee sitä elämänsä aikana, joskaan ei usein niin äärimmäisellä tavalla kuin keskitysleirien vangit toisen maailmansodan aikaan. 

Tapa, jolla ihminen ottaa ja kantaa ristinsä, tarjoaa hänelle mahdollisuuden löytää elämän syvemmän tarkoituksen jopa holokaustin kaltaisissa ääriolosuhteissa. Vaikka ihminen olisi riisuttu kaikesta, häneltä ei voi koskaan viedä valinnan mahdollisuutta – sitä, miten hän asennoituu vallitseviin olosuhteisiin. Tilanteen voi kääntää sisäiseksi voitokseen tai lamaantua olemassaoloa ylläpitävään, mutta päämäärättömään elämään.

Lähtökohta, kun etsitään elämän tarkoitusta

Kristittynä olisi helppoa sanoa, että elämän tarkoitus on löytää Kristus ja pelastua ikuiseen elämään. Mutta se on minusta elämän tarkoitukseksi jotenkin liian lavea. Pikemminkin näen sen ainoana tavoiteltavana lähtökohtana ja olosuhteena ymmärrykselle, jolla etsitään todellista elämän tarkoitusta. Ilman uskoa tavoittelee usein vääriä asioita ja elämän tarkoitus rajoittuu ajallisiin saavutuksiin ja pyrkimyksiin.

Onko pelastuminen ihmisen elämän tarkoitus?

Onko pelastuminen ihmisen elämän tarkoitus vai pikemminkin lähtökohta tarkoituksenmukaiselle etsinnälle?

 

Monelle elämän tarkoitus on rakastaminen. Rakastamisen nimissä tehdään tänä päivänä kuitenkin paljon sellaista, millä ei ole juurikaan tekemistä aidon rakkauden kanssa. Jopa mustasukkainen vallankäyttö, fyysinen kuritus tai irtoseksi voidaan määritellä rakastamisen kirjavan sateenvarjon alle. Kristittynä voisin muokata väittämää niin, ettei rakastaminen, vaan rakkaus on elämän tarkoitus, sillä Jumala on rakkaus. Mutta pidän sitäkin enemmän ideaalina lähtökohtana kuin itse tarkoituksena.

Tehtäviä yksilön ja tilanteen mukaan

Frankl uskoo, että jokaisella on oma yksilöllinen tarkoituksensa elämässä. Tarkoitus on siis sidoksissa sekä yksilöön että myös tiettyyn aikaan. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä me odotamme elämältä kuin siitä, mitä elämä odottaa meiltä. Elämä tuo jokaisen eteen jatkuvasti tehtäviä, jotka vaihtelevat tilanteen ja yksilön mukaan. Ja elämän tarkoitus on, että me löydämme niihin tilanteisiin ratkaisut ja kannamme vastuun siitä tehtävästä, joka meille on annettu.

Franklin teoria ei ole kristillinen – joskin hengellisyys nähdään paitsi oleellisena osana ihmisyyttä, myös vahvuutena kärsimyksen keskellä –, mutta se on erinomaisen hyvin sovellettavissa kristityn elämään. Jumalalla on jokaiselle oma ainutlaatuinen kutsunsa ja tehtävänsä, jonka tai joiden toteuttaminen Hänen voimassaan on ihmisen elämän tarkoitus. Elävä usko, Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan johdatuksessa ja Hänen tahdossaan kulkeminen on kuin (ehdottoman oleellinen) taustatekijä ja edellytys sille, että ihminen voi toteuttaa oman elämänsä tarkoitusta. Mutta itse tarkoitus on erityinen ja erikseen jokaiselle annettu paikka ja tehtävä tässä maailmanajassa. Ja kuten Raamattu lupaa, uskossa saa kulkea edeltä valmistetuissa teoissa, sillä meidät on luotu Jeesuksessa Kristuksessa hyviä töitä varten (Ef. 2:10; 33/38). 

Siten ei ole universaalia elämän tarkoitusta, kuten onnellisuus, menestys, työnteko tai edes hyvän tekeminen, vaikka se onkin jaloa ja sekä yhteiskuntaa että ihmisiä hyödyttävää. Ehkä elämän tarkoitus voisi olla ikuisen elämän löytäminen, mutta ihminen vajavaisuudessaan ja Jumalasta eroon joutuneena kykenee ymmärtämään senkin väärin ja pyrkimään siihen inhimillisin keinoin, jotka eivät tuota pysyvää tulosta eivätkä ikuista elämää. 

Kolmen sepän patsas Helsingin keskustassa Stockmannin edustalla.

Elämän tarkoitus ei ole jotakin universaalia, kuten onnellisuus, menestys tai vaikkapa työnteko. Kuva: Kolmen sepän patsas, joka symboloi mm. ihmisen työtä ja yhteistoimintaa.

Tehtävänä Jumalan kutsu

Elämän tarkoitus on jokaiselle ainutlaatuinen oma tehtävä, johon on saanut lahjat ja voiman. Se voi olla opetustyö, omaisen hoitaminen, lasten kasvattaminen, kirjoittaminen tai talojen rakentaminen. Eikä tehtävän tarvitse olla elämän mittainen, vaan se voi muuttua matkalla. Silti se täyttää siinä hetkessä kyseisen henkilön kohdalla hänen elämänsä tarkoitusta.

Vaarana tehtävistä puhuttaessa on ihmisen taipumus suorittaa ja yrittää omassa voimassa. Jos elämän tarkoitus koostuu useista peräkkäisistä tehtävistä, monen on vaikea ymmärtää, että välissä on levon ja kenties pitkänkin odotuksen hetki, jolloin Jumala valmistaa uuteen tehtävään. Meidän aikakäsityksemme on kuitenkin rajoittunut. Kun unohdamme helposti, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8 ja Ps. 90:4; 33/38), saatamme kadottaa todellisen tarkoituksemme ja harhailla epäolennaisissa puuhasteluissa.

Toisaalta elämän tarkoitukselle on olennaista myös se, että kukaan ei voi ratkaista sitä toisen puolesta. Ihmisen on itse löydettävä ja valittava se, aivan kuten ihmisen on itse löydettävä ja valittava tie, totuus ja elämä.

Ikäkausisynttäreillä

Seurakuntien ikäkausisynttäreillä ikäraja on 70 vuotta. Pääsin kuitenkin tänään anopin seuralaisena mukaan Temppeliaukion kirkkoon, vaikka itseltä jonkin verran vuosia vielä uupuukin. Anoppi taasen oli 94-vuotiaana aika lailla vanhimmasta päästä. Tosin hän yritti kahvipöydässä uskotella vierustoverilleen olevansa vuotta nuorempi, mutta se taisi olla vain lipsahdus.

Kirkon penkeissä istui paljon elämänkokemusta. Kuten juhlapuheen pitänyt pastori sanoi, ikääntyminen on arvokasta ja se on saavutus. Ei meitä turhaan kehoteta kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Heillä on aina jotakin enemmän kuin meillä nuoremmilla. Heillä on vuosia, joihin sisältyy niin koetusta kuin kultahetkiäkin.

Temppeliaukion kirkon alttari.

Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6:2)

Teräviä senioreita

Osa kunnioitusta on kutsua ihmisiä oikeilla nimillä. Kahvipöydässä eräs rouva moitti sitä, kun heitä oli jossain jumppakerhossa kutsuttu vanhuksiksi. Kysyinkin, mikä olisi heidän mielestään sopiva ilmaisu, ja ylivoimaisen voiton vei joko saksankieliseen tapaan seniori (Senior) tai ikäihminen.

Siinä mielessä maailma on kyllä muuttunut, että pöytäseuranani oli todella hyväkuntoisia ja terävässä kunnossa olevia kahdeksankymppisiä. Nauroimme sitä, että omassakin lapsuudessa jo viisikymppiset naiset saattoivat pitää mummohuiveja, ja syntymäpäiville vietiin jo siinä vaiheessa lahjaksi keinutuolia. Se on aika kaukana tämän päivän 50-vuotiaiden todellisuudesta mummotunneleineen ja zumbatunteineen. 

Vain evankeliumi puuttuu

Synttärijuhlassa nautittiin Debussya, Sibeliusta ja Elgaria pianolla ja huilulla. Pastori puhui, luki valmiiksi kirjoitetun rukouksen ja lopuksi laulettiin Kiitos sulle, Jumalani. Seurakunnan järjestämältä tilaisuudelta odotin, että puhuttaisiin siitäkin, mistä seurakunnassa oikeasti on kyse. Ilman virttä Jumalaa ei kuitenkaan olisi mainittu kuin juhlapuheen viimeisessä lauseessa siunauksen toivotuksena. Jeesusta, kristityn elämän keskipistettä, ei mainittu kertaakaan. Väkisinkin kävi mielessä, miten hukattiin tilaisuus jakaa evankeliumia ikäihmisille, jotka olivat vapaaehtoisesti tulleet kuuntelemaan. Epäilen, että harvassa luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa on enää sunnuntaisin niin monta kuulijaa kuin tänään ikäkausisynttäreillä.

Pastori keskittyi juhlapuheessa puhumaan kirkon jakaantumisesta liberaaleihin ja konservatiiveihin ja antoi olettaa, että ikäihmisillä on varmasti perspektiiviä ymmärtää, että kirkkokin muuttuu, kun ajat, yhteiskunta ja ihmiset muuttuvat. Takaani kuulemieni jupinoiden pohjalta en olisi siitä niinkään varma. Sitä paitsi teki mieli huutaa penkistä, että sanoma ja totuus ei kuitenkaan muutu, vaikka kuluisi vuosituhansia. 

Temppeliaukion kirkon urut

Upean Temppeliaukion kirkon urut soivat Kiitos(ta) sulle, Jumalani.

Joillekin viimeinen kerta

Jälleen kerran jäin kaipaamaan sitä evankelis-luterilaisuutta, jossa julistetaan evankeliumia ja jossa evankeliointi on sitä, mitä kirkko nettisivuillaankin maalailee:

Seurakunta toteuttaa evankelioimistehtäväänsä silloin, kun se pyrkii saattamaan kaikki alueellaan elävät ihmiset osalliseksi evankeliumista. Kaikkia kristittyjä, kirkkoja ja seurakuntia kutsutaan viemään innokkaasti viestiä Jeesuksen Kristuksen evankeliumista, joka on pelastuksen ilosanoma. Evankelioiminen on vakaata mutta nöyrää uskon ja vakaumuksen jakamista toisten ihmisten kanssa. (evl.fi)

Tänään paikalle oli tullut varta vasten 60 alueella elävää ihmistä, joten olisi ollut mitä mainioin tilaisuus viestiä pelastuksen ilosanomaa suurella innostuksella sekä jakaa uskoa ja vakaumusta. Kun 90-vuotiaasta ylöspäin kutsuja jaetaan vuosittain ja sitä nuoremmille vain viiden vuoden välein, joillekin läsnäolijoille tämän päiväinen kutsu saattoi olla viimeinen.

Katso, nyt on otollinen aika,
katso, nyt on pelastuksen päivä.
– 2. Kor. 6:2

Kärsivällisyys on haastava hyve

Kärsivällisyys on haastava hyve. Mutta se on ehdottomasti hyve – positiivinen ja arvokas luonteenpiirre tai ominaisuus, joka näkyy meidän teoissamme. Se on oleellista myös kristillisessä etiikassa, sillä meidän esikuvamme Jeesus (Jumala) on rakkaus (1. Joh. 4:8), ja rakkaus on kärsivällinen (1. Kor. 13:4; 1992). Kärsivällisyys on myös yksi Hengen hedelmistä (Gal. 5:22).

Olen aina tiennyt, että kärsivällisyys ei ole vahvimpia ominaisuuksiani. Päinvastoin, kärsimättömyyteni näkyy sekä asioiden eteenpäin viemisessä että ihmissuhteissa. Olen tietyissä asioissa temperamentiltani ja reaktioiltani nopea, ja se näkyy myös siinä, että välillä, jos toiset eivät pysy perässä, kärsivällisyyteni loppuu. Pillastun helposti myös kaikesta juonittelusta ja epäreiluudesta. Ja kärsivällisyyden puute näkyy teoissa ja reaktioissa eli hymähtelynä, pillastumisena ja joskus suoranaisena raivostumisena.

Itseäni en mä muuttaa voi

Mutta tiettyjä itselleen ominaisia piirteitä on vaikea muuttaa, vaikka haluaisikin. Väittäisin, että kärsivällisyyden kasvattaminen on erityisen pitkäaikainen koulu. Jumala kuitenkin tuntee meidät ja myös meidän vikamme ja tietää, milloin olemme kypsiä koulutettaviksi. Minusta tuntuu siltä, että menneenä kesänä Jumala katseli meikäläisen suuntaan ja oli sitä mieltä, että nyt viimeistään on aika tehdä jotakin.

Raamatussa kärsivällisyys tarkoittaa mm. maaliin saakka jaksamista, koettelemusten kestämistä tai odottamista lupauksen täyttymisestä. Omalla kohdalla haasteena on ollut koettelemusten kestäminen. Kymmenisen vuotta sitten elämässäni oli paljon haasteita, eivätkä ne olleet aivan pieniä. Siitä on jäänyt pelko, joka herää pienimmästäkin koettelemuksesta. On kuin se vanha piina palaisi, vaikka kyse saattaa olla jopa varsin mitättömistä, jokaisen elämään kuuluvista arjen haasteista. 

Joskus suuri koettelemus ei ole asia, joka saa meidät riehaantumaan kärsimättömyydessämme, vaan ne monet jatkuvasti toistuvat pienet koettelemukset, jotka nakertavat mielenrauhaa ja häiritsevät päivästä tai viikosta toiseen.  

Kärsivällisyyskouluun

Kun mietin asioita taaksepäin, huomaan, että oma kouluni alkoi mahdollisesti jo pari vuotta sitten, kun naapurin koiran haukunta häiritsi elämääni useana päivänä viikossa tuntikausia päivässä, lopulta yhdeksän kuukauden ajan. En reagoinut hyvin. Menetin hermoni monta kertaa ja rikkoontuneesta naapurisuhteesta jäi ikävä muisto.

Tänä kesänä löysin lopulta uuden asunnon ja juhlin pääsyä uusiin maisemiin ja hiljaisempaan ympäristöön. Ennen muuttoa lähdin pitkästä aikaa lomamatkalle, mutta jouduinkin huomaamaan, että vaikka lomasta jäi lopulta ihania muistoja, matka oli täynnä pieniä kommelluksia. Oli myrskyä ja myöhästymistä jatkolennolta, huijaritakseja, hurjasti venyneitä matka-aikoja, vuotavia ilmalämpöpumppuja ja peruttuja paluulentoja. 

Haasteita oli niin paljon, että ymmärsin vihdoin olevani kärsivällisyyskoulussa. Luotanko siihen, että Jumalalla on kuitenkin kaikki hallussa, vai marmatanko lomani pilalle ja kyselen, miksi juuri minä? 

Norsu symboloi kärsivällisyyttä.

Luin jostain, että norsu symboloi kärsivällisyyttä. Tavoittelen siis yhtä suurta kärsivällisyyttä kuin tämä valtava eläin, jonka kuvasin matkallani Ugandassa viitisen vuotta sitten.

Joko nyt olisi loppukokeiden aika?

Luulin selvinneeni luokalta, kunnes uuden asunnon keittiön vesivuoto ym. viat paljastuivat. Niitä on nyt ratkottu kolmatta kuukautta, ja toissaviikolla keittiö saatiin vihdoin remontoitua kuntoon. En nyt kerro enempää siitä, miten wc-pönttökin oli irti paikoiltaan ja epäonnistunut muuttofirman valinta vaati kantamaan muuttolaatikoita niin paljon itse, että selkäkivut ovat tehneet menneistä kuukausista melkoista helvettiä.

Olen kuitenkin saanut kokea ihmeellisen parantumisen kivuista ja keittiössäkin on nyt uusi tiskiallas, työtaso ja ehjä astianpesukone, kunnes sitten tänä aamuna aamiaista valmistaessani huomasin, että keittiön lattia on märkä. Avasin allaskaapin ja siellä lillui sentti vettä.

Olisiko tämä jo loppukoe? Positiivista tässä on, että olen ollut koko päivän täysin rauhallinen. Kuivasin kaapin ja soittelin muutamia puheluja saadakseni apuja. Vuodon syy jäi mysteeriksi, mutta alkuviikosta on tulossa joku kartoittamaan kosteusvauriota. Enempää en voi tehdä. Sen kuitenkin tiedän ja siihen luotan, että Jumalalla on edelleen kaikki hallussa.

Aitoa ja tuoretta

Aamupalaksi join elämäni aidointa ja maistuvinta omenamehua. Siinä ei ollut mitään keinotekoista, vaan ainoastaan tuoreen omenan maku ja omenaisen vihreä väri.

Lue lisää

Kaikki voi muuttua hetkessä

Yhtä nopeasti kuin maa alkaa keväisin vihertää ja silmut aukeavat, Jumala voi muuttaa elämän kulun ja olosuhteet. Joka päivä joku saa kuulla, että vaikea sairaus on hellittänyt, asunto tai työpaikka löytynyt.

Lue lisää