Kuninkaan joulupuhe ei unohda Kuningasta

Joulun sähkökynttilät ja jouluaiheiset kynttilänpidikkeet.

Raamatun evankeliumit muistuttavat meitä elävästi konflikteista, joita on tälläkin hetkellä niin monia eri puolilla maailmaa. Ne myös opettavat meille arvoja, joiden voimin voimme ne ratkaista. ”Jeesuksen antama esimerkki on ajaton ja universaali: kulkea kärsivien rinnalla mahdollistamassa muutosta ja tuomassa toivoa sinne, missä on toivottomuutta.”

Nämä ovat otteita kuningas Charles III:n tämän vuoden joulupuheesta. Olen jo muutamana vuonna kuunnellut ensin Englannin kuningattaren ja nyt kuninkaan joulun ajan puheen. Niissä minua on viehättänyt se, ettei puhuja keskity vain menneen vuoden haasteiden ja menestysten kertaamiseen, vaan kohtaa kuulijaa aina myös kristillisellä sanomalla. Enemmän kuin vain toivottamalla lopussa Jumalan siunausta.

Jeesuksen antama esimerkki
on ajaton ja universaali:
kulkea kärsivien rinnalla
mahdollistamassa muutosta
ja tuomassa toivoa sinne,
missä on toivottomuutta.
– Kuningas Charles III

Kristitty kuningatar

Kuningatar Elisabet II:n kerrottiin olleen vakaumuksellinen kristitty. Virallisen arvonimen mukaan hän oli myös ”uskon puolustaja” (Defender of the Faith) ja anglikaanikirkon ”pää”, joskin kuningatar itse muistutti aivan oikein, että seurakunnan pää on yksin Jeesus.

Kuningas Charles on jatkanut äitinsä linjaa. Hän puhuu kristittynä kristityn maan kansalaisille unohtamatta sitä, että toisin uskovilla on oikeus ja vapaus ajatella ja uskoa toisin. 

Mikael Agricolan kirkon torni jouluaattona.

Helsingin Mikael Agricolan kirkko jouluaattona.

Jokaisella on kärsimystä

Tänä vuonna Charles puhui kärsimyksestä osana elämää. Menneenä vuonna hän on itse ja perheenä käynyt läpi sairauden mukanaan tuomaa kärsimystä. Puheessaan kuningas muisteli joululaulun sanoja, joissa Pelastaja tuli pyhyydessään taivaasta maan päälle elääkseen köyhien ja alhaisten keskuudessa ja muuttaakseen kohtaamiensa ihmisten elämää Jumalan anteeksiantavan rakkauden kautta. 

Siinä on joulun sanoman ydin. Se kutsuu meitä tuomaan valoa sinne, missä on pimeyttä, sillä jokaisella meistä on elämässä myös synkkiä aikoja ja kärsimystä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Kansojen sivistys mitataan kuninkaan mukaan siinä, missä määrin me autamme toisiamme tai vastaavasti tukeudumme toinen toistemme apuun, olipa meillä uskoa tai ei. 

Sumuinen Eiranranta jouluaattona 2024.

Joulun sanoma kutsuu meitä tuomaan valoa sinne, missä on pimeyttä. Kuvassa sumuinen uimaranta jouluaattoaamuna.

On opittava kuuntelemaan

Keskinäinen ymmärrys edellyttää, että kuuntelemme muita ja opimme toinen toisiltamme. Vain siten voimme kunnioittaa eroavaisuuksiamme ja voittaa ennakkoluuloja sekä olla avoimia uusille mahdollisuuksille. Vihan ja vastakkainasettelun sijaan meidän tulisi kokoontua yhteen rakentamaan ja korjaamaan rikki mennyttä, olipa se luottamusta yhteiskunnan tasolla tai ihmissuhteissa.

Myös Jeesuksen äiti, Maria, kuunteli, mitä enkelillä oli sanottavana. Enkeli ilmoitti Marialle erilaisen tulevaisuuden kuvan – tulevaisuuden, jossa oli Toivo kaikille ihmisille. Enkelien viesti paimenille rauhasta maassa ihmisten kesken kaikuu kuningas Charles III:n mukaan yhä tänä päivänä. Se on edelleen Totuus kaikille, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.

Onko rikkaat unohdettu oman vaurautensa varaan?

En muista, että olisin koskaan kuullut yhdessäkään seurakunnassa rukoiltavan erityisesti rikkaiden puolesta. Köyhien, kärsivien ja ahtaalla olevien puolesta sen sijaan rukoillaan usein. 

Mahtaako se johtua siitä, mitä Jeesus sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa (ja jotka luottavat tavaraansa), päästä Jumalan valtakuntaan!” (Mark. 10:23–24). Kamelin on kuulemma helpompi mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan (Mark. 10:25).

Turha edes yrittää?

Tarkoittiko Jeesus siis, että kun homma kerran on niin vaikeaa, ei kannata edes yrittää? Ei tarkoittanut, sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Eikä meitä kristittyjä ole kutsuttu tekemään vain sitä, mikä on helppoa, vaan sitä, mikä on oikein ja Jumalan tahdon mukaista. Jeesus kehotti meitä menemään ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:19). Ei Hän erotellut näiden kansojen joukosta rikkaita ja vähemmän rikkaita ihmisiä toisistaan ja laittanut toisia sulkeiden sisään, vaan käsky koski paitsi kaikkia kansoja, myös kaikkia niiden kansojen ihmisiä.

Maallisesta vauraudesta nauttiva ihminen tarvitsee Jeesusta ja pelastusta aivan yhtä paljon kuin köyhäkin. Rikas ja köyhä ovat ilman Jeesusta aivan yhtä köyhiä. Sillä kuten joku vauraan Rockefellerin suvun jäsenistä on sanonut, ”ei kukaan ole niin köyhä kuin se, jolla on vain rahaa”. Toisin päin käännettynä: ihminen on rikas, vaikka hänellä ei olisi mitään muuta kuin Jeesus (Luuk. 18:22). 

Ei kukaan ole niin köyhä kuin se,
jolla on vain rahaa.
– Rockefeller

Rikkauksissa Jumala unohtuu

Maallisella mammonalla voi tietenkin luoda itselleen elämän, jossa rahahuolet eivät paina. Voi ympäröidä itsensä mukavuuksilla, joiden keskellä ei tunne tarvitsevansa muuta. Rahat ja omistukset nähdään turvaverkkona pahan päivän varalle. Meille ihmisille on tyypillistä, että Jumala tahtoo unohtua silloin, kun asiat luistavat hyvin ja elämä hymyilee. Vasta kun eteen tulee tilanne, josta ei selviä rahalla tai omin voimin ja järjen päätelmin, ihminen alkaa kysellä, onko sittenkin joku itseä suurempi, jotain yliluonnollista, jonka apuun voisi vedota ja johon turvautua.

Ihminen on rikas,
vaikka hänellä ei olisi
mitään muuta kuin Jeesus.

Mutta miksi me emme sitten seurakunnissa rukoile näkyvästi myös varakkaiden ihmisten pelastusta? Tai miksi katuevankelioinnit tapahtuvat usein alueilla, joilla liikkuu päihteiden käyttäjiä tai muuten elämän murjomia ihmisiä? Miksi ilosanomaa ei pysähdytä jakamaan eliittikaupunginosien kulmilla? Eivät päihteet tai synnin rikkoma elämä sielläkään harvinaisia ole. Ihmissuhteet sekä fyysiset ja henkiset terveyshaasteet ovat yhtä vaikeita maalliseen statukseen katsomatta. 

Johanneksen kirkko Helsingin Ullanlinnassa.

Jokaisessa on tila Jumalalle

Rikkaan ihmisen sisällä on sama Jumalalle varattu tila, joka odottaa vain täyttymistään. Niin kauan kuin Jeesus ei saa sitä täyttää, ihminen kokee tyhjyyttä ja etsii, millä sen täyttäisi, tai sitten turruttaisi, niin ettei kaipausta tunnu. Yleensä keinot vain ovat kovin lyhyen aikaa kantavia: työtä, ihmissuhteita, tavaraa, asemaa, päihteitä, ihmisten arvostusta, titteleitä, lisää vaurautta.

On täyttä harhaa tai tekosyytä ajatella, että rikkaan elämä olisi automaattisesti helppoa. On myös erehdys kuvitella, että rikas olisi välttämättä ahneempi kuin köyhä. Vähävaraisena ihminen saattaa puhua rahasta ja ajatella sitä (tai sen puutetta) jatkuvasti. Lisäksi päälle saattaa tulla kateus siitä, että toisilla on enemmän kuin itsellä. Olipa rikas tai köyhä, ahnehtimisen ja kateuden hedelmä on mätää. 

Ehkä myös kristittyinä ajatellaan, että ei rikas meidän todistuksiamme kaipaa. Hänellähän on kaikki ainakin ulkoisesti hyvin. Kenties, mutta eihän meidän tulisi katsoa vain sitä, mikä on silmin nähtävää, vaan ymmärtää ihmisen sydämen tilaa. Jos sieltä ei löydy Jeesusta, tarvitaan evankeliumia, rakkautta, armoa ja sovitusta. Vasta sitten voi ymmärtää myös vaurautensa lahjana ja oppia käyttämään sitä viisaasti ja Jumalan tahdon mukaan.

,

Elämän tarkoitus

Kun pohditaan elämän tarkoitusta, ajatellaan usein, että on olemassa yksi universaali vastaus, jota jokainen etsii, mutta jota kenties kukaan ei ole vielä täydellisesti löytänyt. 

Luin juuri Viktor E. Franklin klassikkokirjan Man’s Search for Meaning, jonka suomenkielinen versio on nimeltään Ihmisyyden rajalla. Viktor Frankl oli keskitysleirien kauhut läpikäynyt ja sieltä hengissä selvinnyt itävaltainen neurologi, psykiatri ja logoterapian kehittäjä. Kirjan suomalainen nimi viittaa juuri Franklin kolmeen vuoteen kahdella eri keskitysleirillä ja kärsimyksiin, jotka veivät vangit ihmisyyden rajoille sekä hyvässä että pahassa. Äärimmäisissä olosuhteissa ja paineessa ihmisestä nousee esiin toisaalta lähes yliluonnollinen vahvuus, toisaalta eläimellinen raadollisuus. 

Viktor E. Franklin kirja Man's Search for Meaning.

Viktor E. Frankl: Man’s Search for Meaning (suom. Ihmisyyden rajalla) pohtii elämän tarkoitusta ja mm. kärsimyksen merkitystä ihmisen elämässä.

Omaa ja muiden keskitysleirivankien käyttäytymistä tarkkaillessaan sekä kokemansa ja näkemänsä kärsimyksen myötä Frankl oivalsi jotakin elämän tarkoituksesta. Hän ymmärsi, että kärsimys on oleellinen osa ihmisen elämää. Ilman sitä elämä ei ole täydellinen. Jokainen meistä kokee sitä elämänsä aikana, joskaan ei usein niin äärimmäisellä tavalla kuin keskitysleirien vangit toisen maailmansodan aikaan. 

Tapa, jolla ihminen ottaa ja kantaa ristinsä, tarjoaa hänelle mahdollisuuden löytää elämän syvemmän tarkoituksen jopa holokaustin kaltaisissa ääriolosuhteissa. Vaikka ihminen olisi riisuttu kaikesta, häneltä ei voi koskaan viedä valinnan mahdollisuutta – sitä, miten hän asennoituu vallitseviin olosuhteisiin. Tilanteen voi kääntää sisäiseksi voitokseen tai lamaantua olemassaoloa ylläpitävään, mutta päämäärättömään elämään.

Lähtökohta, kun etsitään elämän tarkoitusta

Kristittynä olisi helppoa sanoa, että elämän tarkoitus on löytää Kristus ja pelastua ikuiseen elämään. Mutta se on minusta elämän tarkoitukseksi jotenkin liian lavea. Pikemminkin näen sen ainoana tavoiteltavana lähtökohtana ja olosuhteena ymmärrykselle, jolla etsitään todellista elämän tarkoitusta. Ilman uskoa tavoittelee usein vääriä asioita ja elämän tarkoitus rajoittuu ajallisiin saavutuksiin ja pyrkimyksiin.

Onko pelastuminen ihmisen elämän tarkoitus?

Onko pelastuminen ihmisen elämän tarkoitus vai pikemminkin lähtökohta tarkoituksenmukaiselle etsinnälle?

 

Monelle elämän tarkoitus on rakastaminen. Rakastamisen nimissä tehdään tänä päivänä kuitenkin paljon sellaista, millä ei ole juurikaan tekemistä aidon rakkauden kanssa. Jopa mustasukkainen vallankäyttö, fyysinen kuritus tai irtoseksi voidaan määritellä rakastamisen kirjavan sateenvarjon alle. Kristittynä voisin muokata väittämää niin, ettei rakastaminen, vaan rakkaus on elämän tarkoitus, sillä Jumala on rakkaus. Mutta pidän sitäkin enemmän ideaalina lähtökohtana kuin itse tarkoituksena.

Tehtäviä yksilön ja tilanteen mukaan

Frankl uskoo, että jokaisella on oma yksilöllinen tarkoituksensa elämässä. Tarkoitus on siis sidoksissa sekä yksilöön että myös tiettyyn aikaan. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä me odotamme elämältä kuin siitä, mitä elämä odottaa meiltä. Elämä tuo jokaisen eteen jatkuvasti tehtäviä, jotka vaihtelevat tilanteen ja yksilön mukaan. Ja elämän tarkoitus on, että me löydämme niihin tilanteisiin ratkaisut ja kannamme vastuun siitä tehtävästä, joka meille on annettu.

Franklin teoria ei ole kristillinen – joskin hengellisyys nähdään paitsi oleellisena osana ihmisyyttä, myös vahvuutena kärsimyksen keskellä –, mutta se on erinomaisen hyvin sovellettavissa kristityn elämään. Jumalalla on jokaiselle oma ainutlaatuinen kutsunsa ja tehtävänsä, jonka tai joiden toteuttaminen Hänen voimassaan on ihmisen elämän tarkoitus. Elävä usko, Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan johdatuksessa ja Hänen tahdossaan kulkeminen on kuin (ehdottoman oleellinen) taustatekijä ja edellytys sille, että ihminen voi toteuttaa oman elämänsä tarkoitusta. Mutta itse tarkoitus on erityinen ja erikseen jokaiselle annettu paikka ja tehtävä tässä maailmanajassa. Ja kuten Raamattu lupaa, uskossa saa kulkea edeltä valmistetuissa teoissa, sillä meidät on luotu Jeesuksessa Kristuksessa hyviä töitä varten (Ef. 2:10; 33/38). 

Siten ei ole universaalia elämän tarkoitusta, kuten onnellisuus, menestys, työnteko tai edes hyvän tekeminen, vaikka se onkin jaloa ja sekä yhteiskuntaa että ihmisiä hyödyttävää. Ehkä elämän tarkoitus voisi olla ikuisen elämän löytäminen, mutta ihminen vajavaisuudessaan ja Jumalasta eroon joutuneena kykenee ymmärtämään senkin väärin ja pyrkimään siihen inhimillisin keinoin, jotka eivät tuota pysyvää tulosta eivätkä ikuista elämää. 

Kolmen sepän patsas Helsingin keskustassa Stockmannin edustalla.

Elämän tarkoitus ei ole jotakin universaalia, kuten onnellisuus, menestys tai vaikkapa työnteko. Kuva: Kolmen sepän patsas, joka symboloi mm. ihmisen työtä ja yhteistoimintaa.

Tehtävänä Jumalan kutsu

Elämän tarkoitus on jokaiselle ainutlaatuinen oma tehtävä, johon on saanut lahjat ja voiman. Se voi olla opetustyö, omaisen hoitaminen, lasten kasvattaminen, kirjoittaminen tai talojen rakentaminen. Eikä tehtävän tarvitse olla elämän mittainen, vaan se voi muuttua matkalla. Silti se täyttää siinä hetkessä kyseisen henkilön kohdalla hänen elämänsä tarkoitusta.

Vaarana tehtävistä puhuttaessa on ihmisen taipumus suorittaa ja yrittää omassa voimassa. Jos elämän tarkoitus koostuu useista peräkkäisistä tehtävistä, monen on vaikea ymmärtää, että välissä on levon ja kenties pitkänkin odotuksen hetki, jolloin Jumala valmistaa uuteen tehtävään. Meidän aikakäsityksemme on kuitenkin rajoittunut. Kun unohdamme helposti, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8 ja Ps. 90:4; 33/38), saatamme kadottaa todellisen tarkoituksemme ja harhailla epäolennaisissa puuhasteluissa.

Toisaalta elämän tarkoitukselle on olennaista myös se, että kukaan ei voi ratkaista sitä toisen puolesta. Ihmisen on itse löydettävä ja valittava se, aivan kuten ihmisen on itse löydettävä ja valittava tie, totuus ja elämä.

Ikäkausisynttäreillä

Seurakuntien ikäkausisynttäreillä ikäraja on 70 vuotta. Pääsin kuitenkin tänään anopin seuralaisena mukaan Temppeliaukion kirkkoon, vaikka itseltä jonkin verran vuosia vielä uupuukin. Anoppi taasen oli 94-vuotiaana aika lailla vanhimmasta päästä. Tosin hän yritti kahvipöydässä uskotella vierustoverilleen olevansa vuotta nuorempi, mutta se taisi olla vain lipsahdus.

Kirkon penkeissä istui paljon elämänkokemusta. Kuten juhlapuheen pitänyt pastori sanoi, ikääntyminen on arvokasta ja se on saavutus. Ei meitä turhaan kehoteta kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Heillä on aina jotakin enemmän kuin meillä nuoremmilla. Heillä on vuosia, joihin sisältyy niin koetusta kuin kultahetkiäkin.

Temppeliaukion kirkon alttari.

Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6:2)

Teräviä senioreita

Osa kunnioitusta on kutsua ihmisiä oikeilla nimillä. Kahvipöydässä eräs rouva moitti sitä, kun heitä oli jossain jumppakerhossa kutsuttu vanhuksiksi. Kysyinkin, mikä olisi heidän mielestään sopiva ilmaisu, ja ylivoimaisen voiton vei joko saksankieliseen tapaan seniori (Senior) tai ikäihminen.

Siinä mielessä maailma on kyllä muuttunut, että pöytäseuranani oli todella hyväkuntoisia ja terävässä kunnossa olevia kahdeksankymppisiä. Nauroimme sitä, että omassakin lapsuudessa jo viisikymppiset naiset saattoivat pitää mummohuiveja, ja syntymäpäiville vietiin jo siinä vaiheessa lahjaksi keinutuolia. Se on aika kaukana tämän päivän 50-vuotiaiden todellisuudesta mummotunneleineen ja zumbatunteineen. 

Vain evankeliumi puuttuu

Synttärijuhlassa nautittiin Debussya, Sibeliusta ja Elgaria pianolla ja huilulla. Pastori puhui, luki valmiiksi kirjoitetun rukouksen ja lopuksi laulettiin Kiitos sulle, Jumalani. Seurakunnan järjestämältä tilaisuudelta odotin, että puhuttaisiin siitäkin, mistä seurakunnassa oikeasti on kyse. Ilman virttä Jumalaa ei kuitenkaan olisi mainittu kuin juhlapuheen viimeisessä lauseessa siunauksen toivotuksena. Jeesusta, kristityn elämän keskipistettä, ei mainittu kertaakaan. Väkisinkin kävi mielessä, miten hukattiin tilaisuus jakaa evankeliumia ikäihmisille, jotka olivat vapaaehtoisesti tulleet kuuntelemaan. Epäilen, että harvassa luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa on enää sunnuntaisin niin monta kuulijaa kuin tänään ikäkausisynttäreillä.

Pastori keskittyi juhlapuheessa puhumaan kirkon jakaantumisesta liberaaleihin ja konservatiiveihin ja antoi olettaa, että ikäihmisillä on varmasti perspektiiviä ymmärtää, että kirkkokin muuttuu, kun ajat, yhteiskunta ja ihmiset muuttuvat. Takaani kuulemieni jupinoiden pohjalta en olisi siitä niinkään varma. Sitä paitsi teki mieli huutaa penkistä, että sanoma ja totuus ei kuitenkaan muutu, vaikka kuluisi vuosituhansia. 

Temppeliaukion kirkon urut

Upean Temppeliaukion kirkon urut soivat Kiitos(ta) sulle, Jumalani.

Joillekin viimeinen kerta

Jälleen kerran jäin kaipaamaan sitä evankelis-luterilaisuutta, jossa julistetaan evankeliumia ja jossa evankeliointi on sitä, mitä kirkko nettisivuillaankin maalailee:

Seurakunta toteuttaa evankelioimistehtäväänsä silloin, kun se pyrkii saattamaan kaikki alueellaan elävät ihmiset osalliseksi evankeliumista. Kaikkia kristittyjä, kirkkoja ja seurakuntia kutsutaan viemään innokkaasti viestiä Jeesuksen Kristuksen evankeliumista, joka on pelastuksen ilosanoma. Evankelioiminen on vakaata mutta nöyrää uskon ja vakaumuksen jakamista toisten ihmisten kanssa. (evl.fi)

Tänään paikalle oli tullut varta vasten 60 alueella elävää ihmistä, joten olisi ollut mitä mainioin tilaisuus viestiä pelastuksen ilosanomaa suurella innostuksella sekä jakaa uskoa ja vakaumusta. Kun 90-vuotiaasta ylöspäin kutsuja jaetaan vuosittain ja sitä nuoremmille vain viiden vuoden välein, joillekin läsnäolijoille tämän päiväinen kutsu saattoi olla viimeinen.

Katso, nyt on otollinen aika,
katso, nyt on pelastuksen päivä.
– 2. Kor. 6:2

Kärsivällisyys on haastava hyve

Kärsivällisyys on haastava hyve. Mutta se on ehdottomasti hyve – positiivinen ja arvokas luonteenpiirre tai ominaisuus, joka näkyy meidän teoissamme. Se on oleellista myös kristillisessä etiikassa, sillä meidän esikuvamme Jeesus (Jumala) on rakkaus (1. Joh. 4:8), ja rakkaus on kärsivällinen (1. Kor. 13:4; 1992). Kärsivällisyys on myös yksi Hengen hedelmistä (Gal. 5:22).

Olen aina tiennyt, että kärsivällisyys ei ole vahvimpia ominaisuuksiani. Päinvastoin, kärsimättömyyteni näkyy sekä asioiden eteenpäin viemisessä että ihmissuhteissa. Olen tietyissä asioissa temperamentiltani ja reaktioiltani nopea, ja se näkyy myös siinä, että välillä, jos toiset eivät pysy perässä, kärsivällisyyteni loppuu. Pillastun helposti myös kaikesta juonittelusta ja epäreiluudesta. Ja kärsivällisyyden puute näkyy teoissa ja reaktioissa eli hymähtelynä, pillastumisena ja joskus suoranaisena raivostumisena.

Itseäni en mä muuttaa voi

Mutta tiettyjä itselleen ominaisia piirteitä on vaikea muuttaa, vaikka haluaisikin. Väittäisin, että kärsivällisyyden kasvattaminen on erityisen pitkäaikainen koulu. Jumala kuitenkin tuntee meidät ja myös meidän vikamme ja tietää, milloin olemme kypsiä koulutettaviksi. Minusta tuntuu siltä, että menneenä kesänä Jumala katseli meikäläisen suuntaan ja oli sitä mieltä, että nyt viimeistään on aika tehdä jotakin.

Raamatussa kärsivällisyys tarkoittaa mm. maaliin saakka jaksamista, koettelemusten kestämistä tai odottamista lupauksen täyttymisestä. Omalla kohdalla haasteena on ollut koettelemusten kestäminen. Kymmenisen vuotta sitten elämässäni oli paljon haasteita, eivätkä ne olleet aivan pieniä. Siitä on jäänyt pelko, joka herää pienimmästäkin koettelemuksesta. On kuin se vanha piina palaisi, vaikka kyse saattaa olla jopa varsin mitättömistä, jokaisen elämään kuuluvista arjen haasteista. 

Joskus suuri koettelemus ei ole asia, joka saa meidät riehaantumaan kärsimättömyydessämme, vaan ne monet jatkuvasti toistuvat pienet koettelemukset, jotka nakertavat mielenrauhaa ja häiritsevät päivästä tai viikosta toiseen.  

Kärsivällisyyskouluun

Kun mietin asioita taaksepäin, huomaan, että oma kouluni alkoi mahdollisesti jo pari vuotta sitten, kun naapurin koiran haukunta häiritsi elämääni useana päivänä viikossa tuntikausia päivässä, lopulta yhdeksän kuukauden ajan. En reagoinut hyvin. Menetin hermoni monta kertaa ja rikkoontuneesta naapurisuhteesta jäi ikävä muisto.

Tänä kesänä löysin lopulta uuden asunnon ja juhlin pääsyä uusiin maisemiin ja hiljaisempaan ympäristöön. Ennen muuttoa lähdin pitkästä aikaa lomamatkalle, mutta jouduinkin huomaamaan, että vaikka lomasta jäi lopulta ihania muistoja, matka oli täynnä pieniä kommelluksia. Oli myrskyä ja myöhästymistä jatkolennolta, huijaritakseja, hurjasti venyneitä matka-aikoja, vuotavia ilmalämpöpumppuja ja peruttuja paluulentoja. 

Haasteita oli niin paljon, että ymmärsin vihdoin olevani kärsivällisyyskoulussa. Luotanko siihen, että Jumalalla on kuitenkin kaikki hallussa, vai marmatanko lomani pilalle ja kyselen, miksi juuri minä? 

Norsu symboloi kärsivällisyyttä.

Luin jostain, että norsu symboloi kärsivällisyyttä. Tavoittelen siis yhtä suurta kärsivällisyyttä kuin tämä valtava eläin, jonka kuvasin matkallani Ugandassa viitisen vuotta sitten.

Joko nyt olisi loppukokeiden aika?

Luulin selvinneeni luokalta, kunnes uuden asunnon keittiön vesivuoto ym. viat paljastuivat. Niitä on nyt ratkottu kolmatta kuukautta, ja toissaviikolla keittiö saatiin vihdoin remontoitua kuntoon. En nyt kerro enempää siitä, miten wc-pönttökin oli irti paikoiltaan ja epäonnistunut muuttofirman valinta vaati kantamaan muuttolaatikoita niin paljon itse, että selkäkivut ovat tehneet menneistä kuukausista melkoista helvettiä.

Olen kuitenkin saanut kokea ihmeellisen parantumisen kivuista ja keittiössäkin on nyt uusi tiskiallas, työtaso ja ehjä astianpesukone, kunnes sitten tänä aamuna aamiaista valmistaessani huomasin, että keittiön lattia on märkä. Avasin allaskaapin ja siellä lillui sentti vettä.

Olisiko tämä jo loppukoe? Positiivista tässä on, että olen ollut koko päivän täysin rauhallinen. Kuivasin kaapin ja soittelin muutamia puheluja saadakseni apuja. Vuodon syy jäi mysteeriksi, mutta alkuviikosta on tulossa joku kartoittamaan kosteusvauriota. Enempää en voi tehdä. Sen kuitenkin tiedän ja siihen luotan, että Jumalalla on edelleen kaikki hallussa.

Aitoa ja tuoretta

Aamupalaksi join elämäni aidointa ja maistuvinta omenamehua. Siinä ei ollut mitään keinotekoista, vaan ainoastaan tuoreen omenan maku ja omenaisen vihreä väri.

Lue lisää

Kaikki voi muuttua hetkessä

Yhtä nopeasti kuin maa alkaa keväisin vihertää ja silmut aukeavat, Jumala voi muuttaa elämän kulun ja olosuhteet. Joka päivä joku saa kuulla, että vaikea sairaus on hellittänyt, asunto tai työpaikka löytynyt.

Lue lisää

Ylen Perjantai pisti miettimään uskoa

Katsoin eilisen Ylen Perjantai-ohjelman Areenasta. Aiheena oli tällä kertaa Jeesus on täällä, oletko valmis? Vieraaksi oli kutsuttu kaksi henkilöä, joista toisen ateistin kerrottiin tulleen uskoon, toinen taas määriteltiin uskovaksi, joka pelkää helvettiä.

Arvostan ohjelman toimittajaa Sean Ricksiä. Hänellä on yleensä oivaltavia ja tavallisuudesta poikkeavia kysymyksiä ja näkökulmia haastatteluihin. Hän ei pelkää pureutua eteenpäin jatkokysymyksillä, jos vastaus jää liikaa leijumaan tai ei avaudu. Siten saadaan aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Ricksillä on myös rohkeutta ottaa käsittelyyn aiheita riippumatta omista mielipiteistä, enkä koe, että olisin nähnyt hänen omien kantojensa tulevan läpi haastatteluissa. Se on minusta arvostettava piirre toimittajassa.

Terve kuva epätäydellisestä matkasta

Mutta silloin kun aiheena on usko ja erityisesti ns. uskoon tulleet kristityt, en ole vielä montakaan kertaa kokenut, että sekulaari media valitsisi vieraat siten, että uskosta välittyisi terve ja raamatullinen kuva, joka kirkastaa Kristusta.  

Totta on se, että uskon matka ei ole kivutonta ja täydellistä. Se on pikemminkin ylä- ja alamäkeä, kaatumisia, pettymyksiä, erehdyksiä ja kompurointia, koska jokainen matkaaja on ihminen, syntinen sellainen, kuten ohjelman toinen vieras sanoi. Mutta uskon matka on myös ihmettä tulvillaan, jotain, mitä ei voi ihmisjärjellä ja logiikalla selittää, vaikka niin moni on yrittänyt. 

Se on ihmettä etenkin siksi ja silloin, kun hallintavalta on annettu yksin Jumalalle, joka on kaikkivoipa, kaikkitietävä ja lopultakin niin yliluonnollinen verrattuna ihmiseen, että aina jokin osa Hänestä jää meille myös mysteeriksi. Ymmärryksemme ei yksinkertaisesti riitä. Ja se on jotakin, mikä meidän tulisi ymmärtää.

Lahjaa vai logiikkaa?

On hienoa aina kuulla, kun joku ihminen on lähtenyt uskon matkalle ja kertoo uskovansa. Moni välttelee sen sanomista, mihin konkreettisesti uskoo. Joku sanoo uskovansa Jumalaan, turhan harva puhuu Jeesuksesta. Se olisi kuitenkin toivottavaa, sillä se on kristinuskon perusta.

Mutta väitän silti, että on eri asia uskoa Jeesukseen järjellä ja loogisten päätelmien pohjalta kuin syntyä uudesti ylhäältä. Usko ei nimittäin perustu ihmisen viisauteen (1. Kor 2:5). Usko on Jumalan lahja ja Pyhän Hengen vaikutusta, eikä kukaan tule Jeesuksen luo, ellei Isä häntä vedä (Joh. 6:44). Mutta kun me lähestytään Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä.

Toki myös järki ja viisaus ovat Jumalan lahjoja, ja niitä saa ja pitääkin käyttää. Usko ei kuitenkaan ole vain tietämistä, vaan se on ennen kaikkea uskoa. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. 

Pyhän Hengen merkitys

Uskoontulon hetkellä Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen. Siksi se, että Pyhä Henki koskettaa, ei ole Jumalan ”vittuilua”, kuten toinen ohjelman haastatelluista kuvasi (pahoittelen ilmaisua, mutta se on suora lainaus ohjelmasta). On hieman ristiriitaista, että ihminen joka kertoo tulleensa uskoon, sanoo, ettei olisi tarvinnut Pyhän Hengen kosketusta. Kyllä hän tarvitsi ja tarvitsee. Hän tarvitsee Pyhää Henkeä uskon matkallaan kaiken aikaa: johdattajana, opastajana, neuvonantajana, Raamatun Sanan avaajana. Sillä ei ole merkitystä, onko hän luterilainen, helluntailainen vai metodisti, mutta Pyhä Henki on uskon sinetti.

Pyhä Henki ihmisessä ei johda automaattisesti ”hihhulointiin” tai kielillä puhumiseen. Hihhulointi on tietenkin jo sanana kovin epämääräinen, sillä jollekin jopa silmien sulkeminen ja pienikin huojuminen vaikkapa musiikin aikana voi olla hihhulointia, kun taas toinen ei näe hihhulointia edes siinä, että joku kierii ja ulvoo lattialla väittäen sen olevan Pyhän Hengen kosketusta. Joka tapauksessa Pyhä Henki ei ”hihhuloi”, vaan on se elävä vesi, joka virtaa meissä uskoontulon seurauksena. Se on Jumalan Henki, joka vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. 

Kielillä puhuminen taas on yksi Jumalan armolahjoista, joka ei ole vaatimus yhdellekään uskovalle, sillä ”eiväthän kaikki puhu kielillä” (1. Kor. 12:30). Mutta se on kuitenkin Jumalan lahja, ja jokaisen tulisi ottaa se kiittäen vastaan, jos Jumala niin suo, ja käyttää, kuten Raamattu opettaa – ei hihhuloiden, vaan järjestyksessä, yksityisesti, ellei jollakin toisella tai itsellä ole myös selityksen lahjaa.

Synti on kohdattava henkilökohtaisesti

Ohjelmassa puhuttiin myös hyvän tekemisestä ja synnistä. Jokaisen pitäisi miettiä syntiä omalla kohdallaan, ja kääntyä siitä pois. Ei riitä, että pohtii syntejä vain niiden osalta, jotka ovat tehneet ”tosi pahoja” syntejä, kuten tappoja tai ryöstöjä piripäissään. 

Mutta parannuksen teossa esiin nousee aina armo, koska meidän ei tarvitse tehdä sitä omassa voimassa, vaan Jumalan. Tahtoa parannukseen kylläkin tarvitaan, mutta ihminen ei kykene parantelemaan itse itseään ja luonteensa heikkouksia kuin ehkä hetken. Moni kyllä yrittää, mutta pettyy lopulta itseensä niin, että menettää kenties koko uskonsa. Pyhitys ei ole yritystä ”olla samanlainen kuin Jeesus ja rakastaa kaikkia lähimmäisiä ja antaa anteeksi”, kuten ohjelmassa mainittiin. Pyhitys on Jumalan työtä, ei ihmisen.

Sitä paitsi synti ei ole vain näkyvää toimintaa, vaan synti on kaikkea tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Jos syntejä lähtisi luetteloimaan (mikä on turhaa), lista olisi toivottoman pitkä. Mutta Raamattua tutkiva ihminen kyllä tietää Hengessään, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Sanan kautta Pyhä Henki opettaa meitä.

Vieras ies on raskas kantaa

Hieman surullinen olo tuli, kun kuuntelin ohjelman toista haastateltavaa, joka tuntui kovasti etsivän omaa paikkaansa ja arvoaan Jumalan silmissä. Kun kristitty tuskailee, tekeekö uskonnolliset rituaalit oikein tai riittävän usein, kertoo usein siitä, ettei hän vielä täysin ole ymmärtänyt vapautta, johon Kristus on omansa vapauttanut. Pojassaan Jumala vapautti ihmisen paitsi synneistä, myös lain alaisuudesta – kaikista niistä pykälistä ja rituaaleista, mitä ihminen ei kyennyt täyttämään. Jeesus täytti ne meidän puolestamme.

Kukaan ei joudu helvettiin, koska selkä ei ole riittävän suorana kumarrettaessa ikonia. Eikä kukaan pääse taivaaseen kumartamalla ikonia. Molemmat ovat vääriä ikeitä, joita ihminen on ottanut kantaakseen. Sen sijaan Jeesus kehotti meitä: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:29–30).

Jumala ei päästä irti

Kaikesta huolimatta ohjelmassa ei ollut montakaan asiaa, jota en olisi itse käynyt läpi omissa uskon koetuksissa lähes 30 vuoden aikana. Melkein kaikki on tullut koettua: oma lakihenkisyys, itsensä paranteluyritykset ja psyykkaamiset, merkityksettömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet muihin verrattuna ja Jumalan edessä tai oman järkeilyn ja ihmisviisauden pyrkimykset. 

Usko jos jokin on yrityksen ja erehdyksen matkaa, mutta myös kaatuneen nousua ylös maasta ja uuden alkua. Jos sen kykenee hyväksymään, pärjää paremmin. Kaikista kompasteluista huolimatta Jumala ”ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti” (Ps. 37:28; 1992), eikä kukaan voi ryöstää Jumalan lapsia Hänen kädestään (Joh. 10:29).

Silloinkin, kun me ollaan vastustettu Herraa, jopa pitkään, ennen kuin ollaan uudelleen käännytty Hänen puoleensa, Hän on meitä kohtaan yhtä hyvä kuin silloin jos me ei oltaisi tehty mitään syntiä Häntä vastaan (Rosenius 1975:90–91).

Mitä pikemmin ihminen ymmärtää, että omat voimat ja viisaus ovat vain esteitä tiellä, joista kannattaa irrottaa ote niin pian kuin mahdollista, sitä suloisempi tie on edessä. Se voi olla kapea, mutta se on ainoa oikea tie.

”Sillä Jumalan hulluuskin on viisaampaa
kuin yksikään ihminen,
ja Jumalan heikkous
väkevämpää kuin ihmiset.”
(1. Kor. 1:25)

____

Artikkelikuva on kuvakaappaus Ylen Perjantai-ohjelman nettisivuilta. Suosittelen katsomaan ohjelman, niin tämäkin teksti voi aueta paremmin.

Mitä te murehditte?

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6–7)

Lue lisää
,

Vasta sitten ymmärrät pääsiäisen merkityksen

Kobe Bryant, NBA:n edesmennyt huippukoripalloilija korosti joskus oman elämänsä kovan koettelemuksen jälkeen Jumalan suuruutta. Hän sanoi, että kun Jeesus nostaa sinun puolestasi ristin, jota et itse jaksa kantaa, ja kantaa sekä ristin että sinut, niin vasta sitten tiedät ja ymmärrät, miten suuri Jumala meillä on.

Siinä on kiteytettynä pääsiäisen merkitys. Elämän pimeinä hetkinä meitä ei kanna pitkä vapaa viikonloppu, suklaamunat, lampaanviulu tai niiden odotus, sillä ne ovat vain hetkellisiä helpotuksia ja mielihyvän aiheita. 

Oma elämä ja vuosien taistelu masennuksen kanssa on siitä kuin symbolinen esimerkki. Tässä maailmassa ei ole mitään, mikä tuottaisi minulle niin paljon iloa ja voimaa, että olisin selvinnyt niistä sadoista päivistä, jolloin masennus on hukuttanut minut alleen enkä ole kyennyt näkemään eteeni. Usko on ollut minun kiinni pitävä säikeeni.

Kolmen päivän pimeys

Pitkäperjantai on ristin ja kuoleman päivä, jolloin pimeys laskeutuu kolmeksi päiväksi. Vietin oman pitkäperjantaini jo menneellä hiljaisella viikolla. Kolme päivää pimeyttä, jossa lohtua ei ole mistään ympärillä näkyvästä, viikonloppuvapaiden odotuksesta tai ihmisistä. 

Kun vuodet kuluvat, ihmisten muodostamat tukipilarit väsyvät ja kyllästyvät yksi kerrallaan. Jäljelle jää vain risti, joka ei koskaan väsy. Sen edessä saa olla rikkinäisenä, siinä saa riippua, saa huutaa ja itkeä, saa sanoa ettei jaksa. Eikä se käänny pois, vaan kannattelee ja nostaa ihmeellisesti ylös, vaikka olisi tehnyt sen jo kymmeniä kertoja aiemmin. Siinä on ajatonta rakkautta ja ikuisuuden toivoa.

Ylös ja elämään

Pääsiäinen on merkkinä heräämisestä, nousemisesta ylös pimeydestä ja kuolemasta – merkkinä Elämästä, joka ei koskaan sammu eikä koskaan masennu. Sen ymmärtäminen ja omaksi ottaminen on voimana nyt. Sen myötä myös keltaiset narsissit, tiput ja pajunkissat laskeutuvat omalle paikalleen: koristeiksi jonkin paljon suuremman ja merkittävämmän odottamisesta.

Kolme tulppaania maljakossa heijastuu varjoksi seinälle.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!

Niille, joille Jumala ja Jeesus on vain harhaista höpinää, sanoisin, että silmäsi avautuvat vasta kun et jaksa kantaa omaa ristiäsi – mikä se sitten onkin –, ja Hän tulee ja kantaa sekä ristisi että sinut. Vasta sitten ymmärrät, mitä pääsiäinen on.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen