Ylen Perjantai pisti miettimään uskoa

Katsoin eilisen Ylen Perjantai-ohjelman Areenasta. Aiheena oli tällä kertaa Jeesus on täällä, oletko valmis? Vieraaksi oli kutsuttu kaksi henkilöä, joista toisen ateistin kerrottiin tulleen uskoon, toinen taas määriteltiin uskovaksi, joka pelkää helvettiä.

Arvostan ohjelman toimittajaa Sean Ricksiä. Hänellä on yleensä oivaltavia ja tavallisuudesta poikkeavia kysymyksiä ja näkökulmia haastatteluihin. Hän ei pelkää pureutua eteenpäin jatkokysymyksillä, jos vastaus jää liikaa leijumaan tai ei avaudu. Siten saadaan aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Ricksillä on myös rohkeutta ottaa käsittelyyn aiheita riippumatta omista mielipiteistä, enkä koe, että olisin nähnyt hänen omien kantojensa tulevan läpi haastatteluissa. Se on minusta arvostettava piirre toimittajassa.

Terve kuva epätäydellisestä matkasta

Mutta silloin kun aiheena on usko ja erityisesti ns. uskoon tulleet kristityt, en ole vielä montakaan kertaa kokenut, että sekulaari media valitsisi vieraat siten, että uskosta välittyisi terve ja raamatullinen kuva, joka kirkastaa Kristusta.  

Totta on se, että uskon matka ei ole kivutonta ja täydellistä. Se on pikemminkin ylä- ja alamäkeä, kaatumisia, pettymyksiä, erehdyksiä ja kompurointia, koska jokainen matkaaja on ihminen, syntinen sellainen, kuten ohjelman toinen vieras sanoi. Mutta uskon matka on myös ihmettä tulvillaan, jotain, mitä ei voi ihmisjärjellä ja logiikalla selittää, vaikka niin moni on yrittänyt. 

Se on ihmettä etenkin siksi ja silloin, kun hallintavalta on annettu yksin Jumalalle, joka on kaikkivoipa, kaikkitietävä ja lopultakin niin yliluonnollinen verrattuna ihmiseen, että aina jokin osa Hänestä jää meille myös mysteeriksi. Ymmärryksemme ei yksinkertaisesti riitä. Ja se on jotakin, mikä meidän tulisi ymmärtää.

Lahjaa vai logiikkaa?

On hienoa aina kuulla, kun joku ihminen on lähtenyt uskon matkalle ja kertoo uskovansa. Moni välttelee sen sanomista, mihin konkreettisesti uskoo. Joku sanoo uskovansa Jumalaan, turhan harva puhuu Jeesuksesta. Se olisi kuitenkin toivottavaa, sillä se on kristinuskon perusta.

Mutta väitän silti, että on eri asia uskoa Jeesukseen järjellä ja loogisten päätelmien pohjalta kuin syntyä uudesti ylhäältä. Usko ei nimittäin perustu ihmisen viisauteen (1. Kor 2:5). Usko on Jumalan lahja ja Pyhän Hengen vaikutusta, eikä kukaan tule Jeesuksen luo, ellei Isä häntä vedä (Joh. 6:44). Mutta kun me lähestytään Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä.

Toki myös järki ja viisaus ovat Jumalan lahjoja, ja niitä saa ja pitääkin käyttää. Usko ei kuitenkaan ole vain tietämistä, vaan se on ennen kaikkea uskoa. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. 

Pyhän Hengen merkitys

Uskoontulon hetkellä Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen. Siksi se, että Pyhä Henki koskettaa, ei ole Jumalan ”vittuilua”, kuten toinen ohjelman haastatelluista kuvasi (pahoittelen ilmaisua, mutta se on suora lainaus ohjelmasta). On hieman ristiriitaista, että ihminen joka kertoo tulleensa uskoon, sanoo, ettei olisi tarvinnut Pyhän Hengen kosketusta. Kyllä hän tarvitsi ja tarvitsee. Hän tarvitsee Pyhää Henkeä uskon matkallaan kaiken aikaa: johdattajana, opastajana, neuvonantajana, Raamatun Sanan avaajana. Sillä ei ole merkitystä, onko hän luterilainen, helluntailainen vai metodisti, mutta Pyhä Henki on uskon sinetti.

Pyhä Henki ihmisessä ei johda automaattisesti ”hihhulointiin” tai kielillä puhumiseen. Hihhulointi on tietenkin jo sanana kovin epämääräinen, sillä jollekin jopa silmien sulkeminen ja pienikin huojuminen vaikkapa musiikin aikana voi olla hihhulointia, kun taas toinen ei näe hihhulointia edes siinä, että joku kierii ja ulvoo lattialla väittäen sen olevan Pyhän Hengen kosketusta. Joka tapauksessa Pyhä Henki ei ”hihhuloi”, vaan on se elävä vesi, joka virtaa meissä uskoontulon seurauksena. Se on Jumalan Henki, joka vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. 

Kielillä puhuminen taas on yksi Jumalan armolahjoista, joka ei ole vaatimus yhdellekään uskovalle, sillä ”eiväthän kaikki puhu kielillä” (1. Kor. 12:30). Mutta se on kuitenkin Jumalan lahja, ja jokaisen tulisi ottaa se kiittäen vastaan, jos Jumala niin suo, ja käyttää, kuten Raamattu opettaa – ei hihhuloiden, vaan järjestyksessä, yksityisesti, ellei jollakin toisella tai itsellä ole myös selityksen lahjaa.

Synti on kohdattava henkilökohtaisesti

Ohjelmassa puhuttiin myös hyvän tekemisestä ja synnistä. Jokaisen pitäisi miettiä syntiä omalla kohdallaan, ja kääntyä siitä pois. Ei riitä, että pohtii syntejä vain niiden osalta, jotka ovat tehneet ”tosi pahoja” syntejä, kuten tappoja tai ryöstöjä piripäissään. 

Mutta parannuksen teossa esiin nousee aina armo, koska meidän ei tarvitse tehdä sitä omassa voimassa, vaan Jumalan. Tahtoa parannukseen kylläkin tarvitaan, mutta ihminen ei kykene parantelemaan itse itseään ja luonteensa heikkouksia kuin ehkä hetken. Moni kyllä yrittää, mutta pettyy lopulta itseensä niin, että menettää kenties koko uskonsa. Pyhitys ei ole yritystä ”olla samanlainen kuin Jeesus ja rakastaa kaikkia lähimmäisiä ja antaa anteeksi”, kuten ohjelmassa mainittiin. Pyhitys on Jumalan työtä, ei ihmisen.

Sitä paitsi synti ei ole vain näkyvää toimintaa, vaan synti on kaikkea tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Jos syntejä lähtisi luetteloimaan (mikä on turhaa), lista olisi toivottoman pitkä. Mutta Raamattua tutkiva ihminen kyllä tietää Hengessään, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Sanan kautta Pyhä Henki opettaa meitä.

Vieras ies on raskas kantaa

Hieman surullinen olo tuli, kun kuuntelin ohjelman toista haastateltavaa, joka tuntui kovasti etsivän omaa paikkaansa ja arvoaan Jumalan silmissä. Kun kristitty tuskailee, tekeekö uskonnolliset rituaalit oikein tai riittävän usein, kertoo usein siitä, ettei hän vielä täysin ole ymmärtänyt vapautta, johon Kristus on omansa vapauttanut. Pojassaan Jumala vapautti ihmisen paitsi synneistä, myös lain alaisuudesta – kaikista niistä pykälistä ja rituaaleista, mitä ihminen ei kyennyt täyttämään. Jeesus täytti ne meidän puolestamme.

Kukaan ei joudu helvettiin, koska selkä ei ole riittävän suorana kumarrettaessa ikonia. Eikä kukaan pääse taivaaseen kumartamalla ikonia. Molemmat ovat vääriä ikeitä, joita ihminen on ottanut kantaakseen. Sen sijaan Jeesus kehotti meitä: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:29–30).

Jumala ei päästä irti

Kaikesta huolimatta ohjelmassa ei ollut montakaan asiaa, jota en olisi itse käynyt läpi omissa uskon koetuksissa lähes 30 vuoden aikana. Melkein kaikki on tullut koettua: oma lakihenkisyys, itsensä paranteluyritykset ja psyykkaamiset, merkityksettömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet muihin verrattuna ja Jumalan edessä tai oman järkeilyn ja ihmisviisauden pyrkimykset. 

Usko jos jokin on yrityksen ja erehdyksen matkaa, mutta myös kaatuneen nousua ylös maasta ja uuden alkua. Jos sen kykenee hyväksymään, pärjää paremmin. Kaikista kompasteluista huolimatta Jumala ”ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti” (Ps. 37:28; 1992), eikä kukaan voi ryöstää Jumalan lapsia Hänen kädestään (Joh. 10:29).

Silloinkin, kun me ollaan vastustettu Herraa, jopa pitkään, ennen kuin ollaan uudelleen käännytty Hänen puoleensa, Hän on meitä kohtaan yhtä hyvä kuin silloin jos me ei oltaisi tehty mitään syntiä Häntä vastaan (Rosenius 1975:90–91).

Mitä pikemmin ihminen ymmärtää, että omat voimat ja viisaus ovat vain esteitä tiellä, joista kannattaa irrottaa ote niin pian kuin mahdollista, sitä suloisempi tie on edessä. Se voi olla kapea, mutta se on ainoa oikea tie.

”Sillä Jumalan hulluuskin on viisaampaa
kuin yksikään ihminen,
ja Jumalan heikkous
väkevämpää kuin ihmiset.”
(1. Kor. 1:25)

____

Artikkelikuva on kuvakaappaus Ylen Perjantai-ohjelman nettisivuilta. Suosittelen katsomaan ohjelman, niin tämäkin teksti voi aueta paremmin.

Mitä te murehditte?

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6–7)

Lue lisää
,

Vasta sitten ymmärrät pääsiäisen merkityksen

Kobe Bryant, NBA:n edesmennyt huippukoripalloilija korosti joskus oman elämänsä kovan koettelemuksen jälkeen Jumalan suuruutta. Hän sanoi, että kun Jeesus nostaa sinun puolestasi ristin, jota et itse jaksa kantaa, ja kantaa sekä ristin että sinut, niin vasta sitten tiedät ja ymmärrät, miten suuri Jumala meillä on.

Siinä on kiteytettynä pääsiäisen merkitys. Elämän pimeinä hetkinä meitä ei kanna pitkä vapaa viikonloppu, suklaamunat, lampaanviulu tai niiden odotus, sillä ne ovat vain hetkellisiä helpotuksia ja mielihyvän aiheita. 

Oma elämä ja vuosien taistelu masennuksen kanssa on siitä kuin symbolinen esimerkki. Tässä maailmassa ei ole mitään, mikä tuottaisi minulle niin paljon iloa ja voimaa, että olisin selvinnyt niistä sadoista päivistä, jolloin masennus on hukuttanut minut alleen enkä ole kyennyt näkemään eteeni. Usko on ollut minun kiinni pitävä säikeeni.

Kolmen päivän pimeys

Pitkäperjantai on ristin ja kuoleman päivä, jolloin pimeys laskeutuu kolmeksi päiväksi. Vietin oman pitkäperjantaini jo menneellä hiljaisella viikolla. Kolme päivää pimeyttä, jossa lohtua ei ole mistään ympärillä näkyvästä, viikonloppuvapaiden odotuksesta tai ihmisistä. 

Kun vuodet kuluvat, ihmisten muodostamat tukipilarit väsyvät ja kyllästyvät yksi kerrallaan. Jäljelle jää vain risti, joka ei koskaan väsy. Sen edessä saa olla rikkinäisenä, siinä saa riippua, saa huutaa ja itkeä, saa sanoa ettei jaksa. Eikä se käänny pois, vaan kannattelee ja nostaa ihmeellisesti ylös, vaikka olisi tehnyt sen jo kymmeniä kertoja aiemmin. Siinä on ajatonta rakkautta ja ikuisuuden toivoa.

Ylös ja elämään

Pääsiäinen on merkkinä heräämisestä, nousemisesta ylös pimeydestä ja kuolemasta – merkkinä Elämästä, joka ei koskaan sammu eikä koskaan masennu. Sen ymmärtäminen ja omaksi ottaminen on voimana nyt. Sen myötä myös keltaiset narsissit, tiput ja pajunkissat laskeutuvat omalle paikalleen: koristeiksi jonkin paljon suuremman ja merkittävämmän odottamisesta.

Kolme tulppaania maljakossa heijastuu varjoksi seinälle.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!

Niille, joille Jumala ja Jeesus on vain harhaista höpinää, sanoisin, että silmäsi avautuvat vasta kun et jaksa kantaa omaa ristiäsi – mikä se sitten onkin –, ja Hän tulee ja kantaa sekä ristisi että sinut. Vasta sitten ymmärrät, mitä pääsiäinen on.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!

Viattomien lasten päivä – RadioDei 28.12.2022

Tänään on viattomien lasten päivä. Se tuo itselle mieleen vuosien takaa oman esikoisen, joka pari kolme päivää ekaluokkaa käytyään ilmoitti puolivälissä koulumatkaa, että ”ei äiti tarvitse enää saattaa pidemmälle. Osaan jo mennä yksin”. Seurasin hetken aikaa hänen menoaan ja muistan ajatelleeni liikuttuneena ja sydän täynnä rakkautta, miten pieneltä ja viattomalta hän näyttikään iso reppu selässään. 

Juuri sellaisten on Jumalan valtakunta: lasten kaltaisten ja viattomien. Ei itsessään viattomien, vaan Jeesuksen tähden synnin orjuudesta armahdettujen.

Viattomien lasten vihollinen

On lohdullista tietää, että kaikista heikkouksista, virheistä ja synneistä huolimatta Jumala näkee meidät viattomina, kun välissä seisoo Jeesus. Ei sitä oikein järjellä osaa ymmärtää. Mutta yhtä lohdullista on, ettei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskoo, sillä se on Jumalan lupaus.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä ajassa meillä on myös vihollinen, joka on niin viheliäinen, että halusi Jeesuksen syntymän aikoihin surmata kaikki viattomat pikkulapset, ettei Jeesus koskaan pääsisi kertomaan ihmisille sitä, miksi Jumala oli Hänet lähettänyt. Juuri noiden kuningas Herodeksen surmauttamien Betlehemin lasten muistoksi vietämme viattomien lasten päivää. Ja niin kuin tuo vihollinen vihasi Jeesusta, niin se vihaa tänäkin päivänä jokaista, joka tahtoo olla Jeesuksen seuraaja. Se tekee kaikkensa tehdäkseen vaikeaksi tai rikkoakseen sen tien, jolla kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä.

Jouluseimi, Jeesus, Maria, Joosef, paimenet ja tähti

Mutta koska muistan yhä, miten suurta rakkautta ja suojelun tarvetta tunsin omaa lastani kohtaan hänen kävellessään koulua kohti, minulla on aavistus siitä, miten suuresti Jumala rakastaa meitä – omia lapsiaan – ja haluaa suojella meitä meidän matkallamme. Ihmisrakkaus kun ei koskaan voi olla enempää kuin häivähdys Jumalan rakkaudesta, emmekä me ihmiset koskaan kykene suojelemaan edes lapsiamme, kuten Jumala kykenee huolehtimaan meistä.

Jeesus muuttaa syyllisyyden viattomuudeksi

Uskon kautta me olemme uusia luomuksia Kristuksessa. Kun saamme synnit anteeksi, saamme harteille ikään kuin viattomuuden viitan, joten ei liene sattumaa, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Syyllisyys muuttuu viattomuudeksi. Saamme puhdistua sisäisesti liasta ja taakoista ja kulkea kevein askelin valossa, vaikka ympärillä olisi pimeää.

Jos sinulla on tänään syyllinen tai likainen olo, kerro asiasi omin sanoin Jumalalle ja pyydä Häntä puhdistamaan sinut ja kantamaan sinun mieltäsi ja elämääsi painavat asiat. Ne voivat olla epäonnistumisia ihmissuhteissa, oman luonteen heikkouksia, sairautta, työelämän paineita, rahattomuutta, rikoksia tai riippuvuuksien rikkomia elämiä. Kaikesta huolimatta sinäkin voit olla viaton Jumalan lapsi. 

Rukoile kanssani: Herra, sinulla on voima kantaa minun virheeni, epäonnistumiseni ja heikkouteni. Tahdon olla Jumalan silmissä viaton lapsi. Anna minulle minun syntini anteeksi, niin että saan puhtaan omantunnon, ja pidä minusta kiinni, että pysyn viattoman lapsen lailla kapealla tiellä joka vie kerran sinun luoksesi. Aamen.

—

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 28.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Viattomien lasten päivä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen, Rohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.

Twitter-huumorilla ei pelastu

Heitän nyt heti alkuun vastuuvapauslausekkeen eli hienommin sanottuna disclaimerin, ettei kenenkään tarvitse ajatella, että tyrkytän omia uskomuksiani, kun väitän, että ei ihminen Twitter-huumorilla pelastu. En tyrkytä, jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa ja uskoa, mihin uskoo.

Kun Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi ilmoitti marraskuussa jättävänsä bändin, eräs helsinkiläinen seurakunta twiittasi humoristisesti, miten ”Jeesus viihtyi tien päällä 3 vuotta, Pate 15 kertaa kauemmin”. Seurakunta lupasi ”tukea ja keskusteluapua kaikille twitteristeille tämänkin kriisin keskellä” (Twitter, 8.11.2022).

Viestinnällisesti voisin todeta, että twiitti oli mitä mainioin: osuvaa huumoria ja taattu huomioarvo. Hesarikin kirjoitti aiheesta artikkelin. Ilmaista mainosta, jossa seurakunnan Twitter-tiliä hoitava pappi saattoi todeta tyytyväisenä twiitin tuoneen sata uutta seuraajaa. Herää vain kysymys, miten humoristinen Twitter-viestintä edistää seurakunnan todellista tehtävää.

Totuus on joskus raskasta kuultavaa

Seurakunta ei papin mukaan halua ”raskauttaa ihmisten elämää”. Se olisi ilmeisimmin odotettavissa, jos pappi nostaisi esiin ihmisten syntielämän ja sen tosiasian, että kristinuskon ydin on Jeesus, Jumalan Poika. Syntinen ihminen voi pelastua ikuiseen elämään taivaassa vain tekemällä parannuksen ja uskomalla syntinsä anteeksi annetuiksi Jeesuksen antaman uhrin tähden. 

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta,
voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä
ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta. Pelkällä huumorilla seurakunta ei täytä tehtäväänsä. Se myös vastaa ajallaan siitä, että on kenties saanut ihmiset uskomaan, että Jumalan armo riittää, kun vain on yhdessä kivaa eikä niin kovin ”raskauttavaa”.

Tyttö istuu tuskaisena kädet ristissä tietokoneen ääressä

Joka ei usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Sekulaari maailma Jumalan asialla

Raamatussa puhutaan siitä, miten ”kivetkin huutavat”. Kun seurakunnan pitäisi olla paikka, josta kantautuu Pyhän Hengen ääni, sekulaarin iltapäivälehden kolumnisti puhuu enemmän Jumalan asiaa kuin julkisuudessa ääneen pääsevät papit (Jyrki Lehtola, IS 11.11.2022). Lehtola kirjoittaa osuvasti, miten voisi olettaa, että kun kirkkoherralta kysytään, mikä on hänelle J-kirjaimeen liittyvä tärkeä asia, vastauksena tulisi jotain muuta kuin ’jalkapallo’.

On tietenkin hyvin humaania korostaa ihmisille Jumalan armoa ja rakkautta, mutta ei pidä unohtaa, että armo on aina kulkenut käsi kädessä Jumalan lain ja käskyjen kanssa. Toki jokainen voi elää elämäänsä kuten parhaaksi katsoo ja muokata uskosta itselleen sopivan mukavuustripin tai olla kokonaan uskomatta, mutta silloin on hyvä varautua myös siihen, että kerran taivaan porteilla kuulee sanat: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23, 1933/38.) 

Kun ihminen kuolee, moni toivottaa hänelle ”hyvää taivasmatkaa”. Kristinuskon mukaan on kuitenkin olemassa toinenkin matkakohde, ja valinta tehdään jo elinaikana. Lähtöportti on kapea.

Tarua vai totta?

Mutta kuten sanoin, ihmiselle on annettu vapaus valita. On oma valinta pitää Jumalaa aikuisten joulupukkina ja Raamattua satukirjana. En lähde haastamaan ketään, mutta itse uskon toisin. Olen tietysti joskus miettinyt, että entä jos olenkin väärässä. Jos kaikki onkin tarua. Ja olen todennut, että enpä häviä mitään. Silloinhan kaikki päättyy aikanaan tyhjyyteen, jokaisen kohdalla. 

Mutta entä jos olenkin oikeassa? Jos kolmiyhteinen Jumala, Raamatun Sana, taivas ja helvetti onkin totta? Silloinkaan minulla ei ole uskovana hätää. Mutta joidenkin kohdalla asiat ovat toisin, enkä haluaisi olla heidän tilallaan.

Kestävä ilo ei kikkailuja kaipaa

Koska joku nyt mieluusti saa käsityksen, että onpa tuo usko ankeaa, ilotonta ja ihme pelottelua, niin lisään vielä, että ei ole. Sen sijaan sitä kautta voi vapautua elämäänsä taakoittavista synneistä ja virheistä rauhaan ja iloon, joka ei tule ulkoisista tekijöistä, menestyksestä ja vauraudesta. Se ilo ja rauha ei katoa, vaikka kaikki muu katoaisi. 

Ei tarvita sambakarnevaaleja kirkon käytävillä tai lätkämatseja alttaritaulun peittävältä valkokankaalta, vaan kirkoissa tai missä nyt kokoonnutaankin Jumalan sanan äärelle, voi keskittyä ihan siihen ydinasiaan. Hengellisellä ravinnolla elää sitten varsin normaalia elämää, tekee työtä, käy shoppailemassa ja tapahtumissa, tapaa ystäviä, urheilee, pulahtaa kenties kylmään mereen. Mutta ne eivät ole elämämme kivijalka, joka kannattelee nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja joihin meidän tulisi kiinnittää sydämemme. Sen sijaan meidän tulisi lukea ”kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla.” (Fil. 3:8, 1933/38.) 

Jumala tekee ihmeitä – RadioDei 7.12.2022

Jumala tekee tänä päivänäkin ihmeitä. Mutta me ihmiset olemme usein kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään ihmeitä. Moni ei usko yliluonnollisiin Jumalan ihmeisiin tai ei ainakaan voi kuvitella, että niitä tulisi omalle kohdalle. Osa taas ei tunnista niitä, koska odottaa jatkuvasti jotain tajunnanräjäyttävää ja jättää huomiotta Jumalan pienet ihmeet elämässään. Ja sitten on niitä, joille koko usko voi olla ihmeiden etsintää riippumatta siitä, ovatko ne Jumalasta vai eivät.

Miksi emme usko Jumalan ihmeisiin?

Kaikissa tapauksissa ongelmana on inhimillinen käsityskyky ja sen vajavaisuus. Raamattu kertoo kuitenkin lukemattomia esimerkkejä ihmeistä. Israelilaiset matkasivat 40 vuotta autiomaassa, eivätkä edes heidän kenkänsä sinä aikana kuluneet. Jeesuksen aikaan tuhannet ihmiset söivät aterian, joka koostui vain viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. He tulivat kylläisiksi, ja jaettavaakin jäi. Jos uskomme että Raamattu on Jumalan ilmoitusta, miksi emme uskoisi myös sen ihmeisiin?

Leipä ja hopeinen ehtoollisviinimalja

Kuva: James Coleman / Unsplash

Missään kohtaa Raamatussa ei sanota, että Jumala olisi lakannut tekemästä ihmeitä tai että ne eivät voisi koskea myös sinua. Niiden ei tulisi kuitenkaan olla uskomme perusta tai tavoite, johon uskolla pyrimme. Mutta ”usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”, kuten heprealaiskirjeessä (11:1) sanotaan. Jakeen lupaus pätee myös silloin, kun vain ihme voi pelastaa tai vain ihme voi ratkaista vaikean tilanteen. Voimme siis kertoa huolemme Herralle ja ojentautua sen mukaan, että Jumala ihmeellisellä tavalla, tahtonsa mukaan, ratkaisee asian, josta me itse tai läheisemme ei selviä.

Jumala voi puhua meille unessakin

Operaatio Mobilisaatio (OM) toimii yli 110 maassa, ja saamme kuulla jatkuvasti Jumalan ihmeistä, joita työkentillä tapahtuu. Ovet avautuvat paikkoihin, joissa evankeliumin julistusta ei katsota hyvällä; puuttuvat varat löytyvät, jotta työ voi jatkua; tai kuten juuri taannoin Etelä-Aasiassa, kun Jeesus ilmoitti itsensä unessa miehelle, joka oli kieltänyt Jumalan ja piti työntekijäämme ja tämän uskoa pilkkanaan. Aamulla herätessään mies oli ollut niin hämmennyksissä, ettei kyennyt syömään eikä nukkumaan. Mutta nyt hän tiesi, että Jumala, jota hän niin kovasti oli vastustanut, oli todellinen ja Herra, jota hän tahtoi seurata. 

Jumala voi koskettaa meitä unessakin, ja on aina ihme, kun jokin herättää ihmisen pimeyden keskeltä. Me ihmiset ja meidän puheemme eivät vakuuta ketään. Me olemme vain osa ketjua, jota Jumala käyttää kertoakseen itsestään niille, jotka eivät vielä häntä tunne. Siten voimme olla häivähdys siitä valosta, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle ihmisenä ollessaan. Saamme olla Jumalan pieniä ihmeitä mekin.

loppurukous

Kiitos Jeesus tästä päivästä. Kiitos siitä, että ihmeellisellä tavalla haluat kohdata jokaista meitä ja täyttää meidän tarpeemme. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, Herra (Ps. 139:14). Aamen.

—

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 7.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumala tekee ihmeitä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Rohkeudesta olla ja lähteä.

Jumalan äänen kuuleminen – RadioDei 1.11.2022

Eräs aviopari kutsui seurakunnan uuden pastorin kotiinsa kahville sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen. Pastorin lähdettyä kotiin rouva ihmetteli yhden kahvilusikan puuttumista ja joutui toteamaan, että pastorin oli täytynyt viedä se. Vuoden kuluttua pariskunta kutsui pastorin uudelleen kahville. Rouva ei malttanut olla kysymättä, oliko pastori kenties ottanut edellisellä kerralla talon kahvilusikan. Siihen pastori totesi, ettei suinkaan, vaan oli kätkenyt sen perheen hyllyssä olevan Raamatun väliin.

Meitä kristittyjä on puhuttanut vuosisatoja Jumalan äänen kuuleminen. Toinen tuntuu kuulevan Jumalan äänen useammin ja selkeämmin, kun taas jollakin toisella on vaikeuksia tunnistaa Jumalan ääntä elämässään.

Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella

Selkeimmin Jumala puhuu meille Sanansa kautta Raamatussa. Kirjoituksia tutkimalla opimme tuntemaan Jumalan luonnetta ja Hänen tahtoaan yleisesti ja omassa elämässämme. Mutta jos emme avaa Raamattuamme, emme löydä sen paremmin Jumalan totuuksia kuin kadonnutta lusikkaakaan. Se on kuin yrittäisimme soittaa ystävälle avaamatta puhelinlinjaa. Yhteyttä ei ole.

Jos me kuitenkin lähestymme Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä. Raamatun Sanassa Hän on aina paikalla. Linja ei ole koskaan Hänen puoleltaan varattu. Vain me itse voimme vaikuttaa siihen, että linja pätkii: epäuskossamme, kiireessämme, välinpitämättömyydessämme, synnissämme.

Heinikko tuulessa ja aamuauringossa

Jumala ei myrskytuulessa, vaan hiljaisessa kuiskauksessa.

Jumala puhuu kuitenkin sanansa mukaisesti tavalla ja puhuu toisella. Muistan omasta elämästäni erään vaikean elämänvaiheen. Makoilin sängylläni pimeässä ja kuuntelin musiikkia. Olin epätoivoinen ja koin olevani yksin ongelmieni kanssa. Silloin kuulokkeista alkoi soida ruotsinkielinen laulu, jonka sanat muistuttivat, kenen kanssa teen matkaa.

Minä olen kanssasi mustassa yössä, kun et enää jaksa
Et kulje täällä yksin, vaikka et näekään minua
Kun silmäsi sumentuvat kyynelistä, kun jalkasi pettävät,
silloinkin olen sinun vierelläsi
Tule lapseni ja ota minua kädestä. 
(Jag är med dig, Frank Ådahl, suom. T. Niskanen)

Silloin tuskan kyyneleet muuttuivat helpotuksen kyyneliksi. Koin kuulleeni Herran lohduttavan äänen. Niin syvästi laulun sanat muistuttivat Hänen näkymättömästä läsnäolostaan ja turvasta, joka meillä on Jumalassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Sillä Jeesus on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)

Toisinaan vain täytämme elämämme niin monilla asioilla tai äänillä, että hiljainen Pyhän Hengen ääni hukkuu. Tänäkään päivänä Herra ei tule myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulessa, vaan hiljaa kuiskaten. Jotta kuulisimme Hänen äänensä, meidän on pysähdyttävä ja hiljennyttävä etsimään Hänen kasvojaan, kuten Raamattu kehottaa.

loppurukous

Hiljennytään yhteiseen rukoukseen: Rakas Jeesus, opeta meitä kuuntelemaan Sinua maailman hälinän keskellä. Kiitos että Sinä ohjaat ja johdatat meitä Sanasi ja Pyhän Henkesi kautta. Olet sanonut, ettei Sinun sanasi palaa Sinun luoksesi ”tyhjin toimin, vaan toteuttaa sen, mitä Sinä haluat, ja saa menestymään sen, mitä varten Sinä sen lähetit” (Jes. 55:11). Kiitos, että avaat meidän sydämemme kuulemaan ja uskomaan, että näin on meidän jokaisen elämässä. Aamen.

—

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 1.11.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumalan äänen kuuleminen.
Katso myös Rohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.

Rohkeudesta olla ja lähteä – RadioDei 11.10.2022

Luin hiljattain kirjan rohkeudesta (Gary A. Haugen: Rohkeus ratkaisee). Kirjassa pohdittiin sitä, kuinka moni meistä kristityistä on kenties lähtenyt matkalle, mutta sivuuttanut seikkailun.

Jokainen, joka on tehnyt valinnan seurata Jeesusta, on jo matkalla, mutta se ei aina tarkoita, että olisimme rohjenneet lähteä seikkailuun, johon Jumala meitä kutsuu.

Meidän on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka pitkälle olemme uskossamme tai uskomme tähden valmiita menemään. Vainko niin pitkälle kuin voimme säilyttää ohjat omissa käsissämme? Tai niin pitkälle kuin voimme hallita mahdolliset riskit ja on turvallista oman itsemme kannalta? Tai kenties vain niin pitkälle kuin tietyn alan osaamisemme meidät vie?

Moni kristitty lähtee kyllä matkalle,
mutta sivuuttaa seikkailun.
– Gary A. Haugen

Uskon tiellä omat voimat ja inhimilliset rajat eivät kuitenkaan kanna kovin kauas. Jos kuitenkin seuraamme Herraa yli sen, mitä me itse voimme hallita, yli omien voimiemme ja kykyjemme tai yli sen, mitä muut ihmiset tukevat tai uskaltavat, saamme kokea Jumalan voimaa, viisautta ja rakkautta. Hänellä on voima viedä meidät läpi seikkailujen.

Usein erehdymme luulemaan, että kuuliaisuus Jumalan tahdolle ja täydellinen antautuminen Hänen johdatukseensa tarkoittaa omien vahvuuksien ja lahjojen hylkäämistä. Mutta ei – nekin ovat Jumalan lahjaa. Tarvitsemme vain ymmärrystä siihen, miten käyttää lahjojamme Jumalan tahdon mukaisesti.

millaisia riskejä olen valmis ottamaan?

Vietimme syyskuussa Operaatio Mobilisaation MUN OM -päivää. Siellä keskusteltiin mm. lähetystyön tilasta ja siitä, miten emme koskaan voi saavuttaa tavoittamattomia kansanosia evankeliumilla pelkästään perinteisten lähetystyöntekijöiden ja evankelistojen voimin. Lähetyskäskyn menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni toteuttamiseen tarvitaan koko Jumalan maailmanlaajuista seurakuntaa.

Kuumailmapallo kattojen yllä taivaalla

Radiohartaudessa puhuin rohkeudesta lähteä seikkailuun – Jumalan voimassa.

Jokainen voi olla lähetystyöntekijä omassa viitekehyksessään: työpaikalla, harrastuksissa, naapurustossa, sukulaisten keskuudessa. Kysymys on vain siitä, kuinka pitkälle olemme valmiita menemään.

Olenko valmis ottamaan sen riskin, että ystävät hylkäävät, kun kerron heille uskostani? Vaikenenko Jeesuksesta välttääkseni joutumista pilkan kohteeksi? Vastaanko Jumalan kutsuun, jos Hän johdattaakin minua työhön, joka ei ollut omissa suunnitelmissani? Sehän voi viedä minut vaikka nykyistä heikommin palkattuun työhön tai jopa ulkomaille maahan, jossa ei ole helppoa elää kristittynä.

Jos sinulla on rohkeutta sanoa Herralle tässä olen, ota koko elämäni, sillä tahdon seurata Sinua ja elää Sinun tahdossasi, voi hyvinkin olla, että löydät itsesi jostain muualta kuin nykyiseltä paikaltasi. Voit löytää itsesi keskeltä seikkailua. Jos se on Jumalan seikkailu, voit olla varma, että ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua. Älä [siis] pelkää äläkä säiky!” (5. Moos. 31:8).

loppurukous

Rukoillaan vielä yhdessä: Kiitos Herra, että Sinä olet meidän voimamme ja rohkeutemme. Sanasi mukaan Sinä olet luvannut ohjata meitä ja opettaa meille, mikä on hyödyllistä, sekä johdattaa tietä, jota kuljemme. Kiitos siitä, että kun me odotamme Sinua, Sinä annat meille uuden voiman. Aamen.

—

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 11.10.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteesta deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) sekä tästä linkistä: Rohkeudesta olla ja lähteä.

Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Jumala tekee ihmeitä.

Antaessaan saa

Muutama vuosi sitten juttelin ystävän kanssa antamisesta ja heikompien auttamisesta. Taisin vähän rehvastellen todeta, että minä kyllä annan säännöllisesti joka kuukausi rahaa Jumalan työhön.

Ei mennyt viikkoakaan, kun antamiseni joutui koetteelle.

Käsi ojentaa toiselle sydämen.

Antaessaan saa usein paljon enemmän kuin mistä on luopunut. Kuva: Unsplash / Kelly Sikkema

Kävelin työpäivän jälkeen portaita alas metrolle. Ovensuussa istui rollaattorinsa kyydissä punakka, hieman suttuisen näköinen nainen – iältään varmasti nuorempi kuin mitä ulkoinen olemus antoi olettaa – ja huuteli ohikulkijoille hiljakseen: ”Auta, apua, anna euro!” Ruokarahaa kuulemma.

Jostain syystä en sillä kertaa voinut vain kävellä ohi. Kysyin, mihin hän euroa tarvitsee ja mitä eurolla (muka) ruokakaupasta saa. Nainen kertoi pyytävänsä vain vähän kerrallaan, sillä koko summa olisi yhdelle antajalle liikaa. Keittoperunat ja jauheliha maistuisivat.

Auta, apua, anna euro!

Rahaa en luvannut antaa, mutta sanoin, että voisin hakea lähikaupasta naisen pyytämät ruokatarvikkeet.

Antaminen haastaa

Lähdin nousemaan portaita takaisin kadulle kohti kauppaa, kun kuulin miten nainen jatkoi samaa mantraansa ohikulkijoille: ”Auta, apua, anna euro!” Epäilys ja raivo löivät päälle yhtä aikaa. Ei hän mitään ruokaa haluaa; jatkaa vain kerjäämistä, jotta saa olutpullon verran kasaan.

Muutin mieleni ja kiersin toisen sisäänkäynnin kautta takaisin metrotunneliin. Paha vain, että sydän hakkasi ja omatunto kolkutti. Vatsaa kivisti, kun istuin penkille odottamaan metroa. Ajatukset pyörivät mielessä kahteen suuntaan: Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistäni…

Ja sitten toisaalta: Turha leikkiä tyhmää. Nainen vain hekottelisi takanapäin hyväntahtoisuudelleni. Vaan entä jos pelkästään menemällä takaisin voisin näyttää, että joku kuitenkin välittää…?

Vähän vai paljon

Metron lähtöön oli kaksi minuuttia ja silloin oli nöyrästi noustava ylös ja suunnattava kohti K-kauppaa. Moikkasin vielä ohimennessäni tuttua naista, joka kummasteli, miksi olen menossa poispäin juuri kun metro on tulossa.

Ostin perunat, jauhelihan ja vielä bonukseksi leipäpussin ja palasin naisen luo. Hän huikkaili edelleen pyyntöjään kiireisille metromatkalaisille. Mutta silmät tunnistivat minut, kun pysähdyin hänen viereensä ja sanoin: ”Terve taas”. 

Ojensin naiselle kassin, kehotin lähtemään kotiin ja toivotin siunausta ja hyvää jatkoa. Kyynelsilmin nainen päivitteli, että ostokset ovat maksaneet minulle rahaa. Pudistelin vain päätäni. Ne olivat maksaneet ehkä parin naistenlehden verran.

—

Lue myös anteeksiantamisesta: Isänpäivänä kaikki on anteeksi annettu.