Vältä tyhmiä väittelyjä

Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja.
– 2. Tim. 2:23; RK

Niin muistutti Raamattu eräänä aamuna. 

Muistutus on aina yhtä ajankohtainen. Tänä päivänä minun on helpompi noudattaa kyseistä Sanan kohtaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Silloin oli suuri kiusaus väitellä, varsinkin jos tiesin olevani oikeassa – riippumatta siitä, mitä väittely sai aikaan. 

Aika harvoin se synnytti mitään hyvää, yhteisymmärrystä tai tyytyväistä myhäilyä puolin tai toisin. Sitäkin useammin lopputuloksena oli juuri sitä, mistä Raamattu varoittaa: riitaa, katkeruutta, hampaankoloon jääviä muistoja, mykkäkoulua tai peräti katkenneita ihmissuhteita. Siksi sellaiset väittelyt ovatkin tyhmiä ja taitamattomia. 

Hyville väittelyille on paikkansa

Hyviin perusteluihin pohjautuville väittelyillekin on kuitenkin paikkansa, mutta silloin ne ovatkin taidollisia ja lausutut sanat viisaudella mietittyjä. Niissä lähtökohtana on totuus, siitä keskusteleminen ja sen puolustaminen eikä vaikkapa oikeassa olemisen tahto, kilpailunhalu tai kunnianhimo.

Usein vain suomalainen ymmärtää väittelyn merkityksessä kiistely, toisin kuin vaikkapa britit, jotka ovat tunnettuja kohteliaasta ja terävää älyä osoittavasta väittelytaidostaan, jossa kritisoidaan tiukasti asiasisältöä eikä kyseenalaisteta kenenkään persoonaa.

Leandro Erlichin teos Luokkahuone Amos Rexissä.

Minun kouluaikanani ei väittelytaitoa opetettu. Toivottavasti tänä päivänä on toisin. Kuva: Leandro Erlichin interaktiivinen teos Luokkahuone Amos Rexissä. Niin, ja minä siellä mukana pulpetin kannella istumassa.

Raamatun ohjeistus

Raamattu viittaa tyhmillä ja taitamattomilla väittelyillä ennen kaikkea tilanteisiin, joissa Jeesuksen sanojen mukainen oppi on vaihtunut joksikin muuksi ja tiedon nimellä kulkevan valhetiedon nimissä aletaan väitellä ja lyödä vastapuolta sanoilla. Totuuden kadottaneita ihmisiä Raamattu nimittää mieleltään turmeltuneiksi, ymmärtämättömiksi ja omahyväisiksi. Sen vuoksi heillä on sairaalloinen halu väittelyyn ja sanasotaan (1. Tim. 6:4–5; RK). 

Meidän tulisi pysyä sellaisesta erossa, sillä riitely ei sovi Jumalan palvelijalle (Jeesuksen seuraajalle). Sen sijaan meidän pitäisi olla kärsivällisiä ja jopa kärsittävä vääryyttä mieluummin kuin että työnnämme lusikkamme soppaan, josta lentää polttavia roiskeita kaikkien läsnäolijoiden kasvoille.

Se ei tarkoita, ettemme saisi tuoda julki näkemyksiämme ja etenkin Jumalan sanan totuutta. Voimme sävyisästi korjata tai kumota vastaan sanojien väitteitä, mutta on eri asia jäädä jankkaamaan asiasta, ellei toinen kykene ottamaan ajatuksiamme vastaan. Viisas ymmärtää, milloin on aika päättää keskustelu.

Facebookin väittelytantereet

Sanoista kiistely koituu usein kuulijoiden turmioksi (2. Tim. 2:14; RK). Sen näin aikanaan, kun olin vielä Facebookissa ja kävin joskus eri kristillisillä sivustoilla. Siellä kristityt tappelivat sanoista ja raamatuntulkinnoista, eikä heille tuntunut koskaan riittävän pysyminen asiassa, vaan jossain vaiheessa siirryttiin henkilökohtaisuuksiin. Lähdettiin tuomitsemaan toisia milloin rakkaudettomuudesta, milloin liiallisesta vapaamielisyydestä, ja aina välillä joku tuomittiin suoraan helvettiin. Voi vain kysyä, mitä mahtoivat miettiä mahdolliset sivulle osuneet ei-kristityt lukiessaan kyseisiä kommentteja. Niin monella tapaa taitamattomia ja tyhmiä kommentteja sivustot olivat täynnä.

Eri hengessä

Kauan sitten eräs henkilö kertoi, ettei hän lähde ollenkaan väittelemään tietyistä teemoista, kuten samaa sukupuolta olevien parisuhteista, sellaisten ihmisten kanssa, joiden tietää olevan eri hengestä. Se on ollut yksi viisaimpia vinkkejä keskusteluihin, joissa on kyse hengellisistä asioista. On turha vängätä vaikkapa synnin käsitteestä ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan kokenut synnintuntoa ja tullut armahdetuksi. Yhteisymmärrystä tai edes rauhanomaista rinnakkaineloa eri näkemysten välille ei välttämättä löydy.

Kristittyinä otamme kantaa myös asioihin, jotka eivät ole suoranaisesti hengellisiä. Silti oma vakaumus kuultaa usein läpi, niin kuin kuuluukin. Uskoaan ei voi riisua yltä vain, koska aihe ei ole suoraan kristillinen tai koska toisen vakaumus poikkeaa omasta. Mutta kristillisen arvokäsityksen ilmaiseminen voi helposti nostaa toisin ajattelevan takajaloilleen ihan periaatteesta. 

Miten oikein rukoilisin?

Joskus toisten ihmisten puolesta on vaikea rukoilla. Tai aika useinkin. En ole mikään rukouksen sankari, vaikka rukoilisinkin päivittäin. En kykene rukousmaratoneihin, kuten jotkut, sillä sanat tahtovat jossain vaiheessa tyrehtyä kuin itsestään. Olen ajatellut, että silloin voi sulkea suunsa eikä luritella väkisin jotain vain saadakseen rukouskiintiön täyteen. 

Onneksi Raamattu muistuttaa, että ”kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko”, sillä ei Jumala ketään siksi kuule, että joku käyttää monia ja kenties vielä kovin hienostuneita ja uskonnolliselta kuulostavia sanoja (Matt. 6:7). Sen sijaan olisi hyvä rukoilla vähän kuin hengittäisi, lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Se ei suinkaan tarkoita, että suu käy tauotta, vaan että rukoilisimme hellittämättä ja sitkeästi sen puolesta, mikä on noussut sydämelle. Että olisimme Hengessä jatkuvassa yhteydessä Jumalaan ja toisimme aina kaikki tarpeemme Hänelle tietoon ja muistaisimme muita ihmisiä.

Johanneksen kirkon tornit sumuisena iltana.

Rukous ei ole monia ja kenties hienoja ja uskonnollisia sanoja, vaan vähän kuin jatkuvaa hengittämistä. Kuva: Johanneksen kirkko sumuisena iltana.

Pakotetut rukoukset

Olen myös huono rukoilemaan varta vasten annettuja aiheita. Se tuntuu joskus pakotetulta. Jos jossain tilanteessa porukka jaetaan ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle rukousaiheet, se on minulle lähes yhtä ahdistava tilanne kuin kaikki työpaikkojen ja illanistujaisten väkinäiset ryhmäytymis- ja tutustumisleikit. 

Pahinta on kuitenkin se, jos joku pyytää rukoilemaan tarkasti määriteltyä rukousvastausta. Silloin henki tuntuu jäävän kokonaan kiinni, sillä mikä minä olen antamaan Jumalalle ohjeita, miten Hänen pitäisi toimia ja vastata rukouksiin! ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, ei minun eikä meidän. 

Tilaa Jumalan vastauksille

Koen useimmiten tarvetta rukoilla mahdollisimman laveasti. Siten voin kertoa Jumalalle esiin tulleet tarpeet, mutta jättää Hänelle päätösvallan sen suhteen, miten Hän pyyntöihin vastaa. Hänen vastauksensa eivät aina ole sitä, mitä odotamme, vaan Hänelle on mahdollista järjestää asiat ja täyttää tarpeemme myös yllättävillä tavoilla. Hänen vastauksensa on kuitenkin juuri se oikea.

Joskus ihmisten tarpeet tai rukousaiheet ovat luonteeltaan jotain, mitä en voi sydämestäni pyytää. Ihminen saattaa odottaa elämänkumppania, parempaa työpaikkaa tai ensi kesän joogaretriittiä, vaikka hän todellisuudessa tarvitsisi vain pelastusta. Ihmiset nimittäin kipuilevat monenlaisten asioiden kanssa ja etsivät kuumeisesti vastauksia sieltä, mistä usein tulee vain hetkellinen helpotus. En voi pyytää Jumalan siunausta asioille, jotka saattavat olla jo lähtökohtaisesti Jumalan tahdon vastaisia tai joista tiedän, etteivät ne ratkaise ihmisen elämän ja hänen sisimpänsä haasteita.

Lorenzo Quinnin teos Enlightenment (2025) Didrichsenin taidemuseon pihassa.

”Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16) Kuva: Lorenzo Quinnin teos Enlightenment (2025) Didrichsenin taidemuseon pihassa.

Kelpo tyypit tarvitsevat synnintuntoa

Siksi yleisin rukoukseni onkin, että ihmiset saisivat pelastua. Usein ihminen tarvitsee kaikkein eniten synnintuntoa. Jos hän ei tunnista syntiä elämässään ja itsessään vaan ajattelee olevansa ”hyvä ihminen”, joka ei tee tarkoituksella toisille pahaa, mihin hän koskaan tarvitsisi pelastusta? Itselliselle, omassa voimassaan vahvalle ja itseään kelpo tyyppinä pitävälle ihmiselle Jeesuksella ei ole mitään annettavaa, sillä ihminen on jo mielessään ja mielestään hoitanut homman kotiin. Monille koko ajatus ikuisesta elämästä on naurettava, mutta pahimmassa tapauksessa joku oman elämänsä sankari kuvittelee vielä olevansa matkalla taivaaseen. Omin voimin tietenkin.

Omillaan toimeen tuleva ihminen voi kuitenkin olla myös herkkä ja epävarma. Hän saattaa hapuilla ja etsiä ratkaisuja elämänsä vastoinkäymisiin milloin mistäkin tai keneltäkin, pinnistellä ja puristaa itsestään enemmän kuin oikeastaan jaksaisi. Hän kaipaisi kipeästi apua, mutta on ylpeä eikä usko, että on mitään häntä itseään suurempaa voimaa, jonka puoleen kääntyä. 

Kullekin sopivalla tavalla

Silloin rukoilen aina, että Jeesus saisi ilmestyä hänelle tavalla, jonka juuri hän ymmärtää ja kykenee ottamaan vastaan. Joku tarvitsee rakastavan katseen, toinen olkapään jota vasten itkeä, kolmas parantumisen ihmeen ja joku kenties ylimääräisen viisisatasen, jotta pääse tiukan paikan yli.

Jumala tietää kyllä, mikä on kenellekin oikea vastaus ja tie juuri tuon ihmisen sydämeen. Siksi meidän rukouksissamme tärkeintä eivät ole tismalleen oikeat sanat, vaan se, että ylipäänsä rukoilemme ja että teemme sen uskossa. Ja silloin kun emme edes tiedä, mitä rukoilisimme, ”Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla” (Room. 8:26).

Itsensä kieltäminen

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mark. 8:34; 33/38)

Mitä se tarkoittaa, että meidän pitäisi kieltää itsemme? Pitäisikö meidän hylätä ja torjua itsemme? Sitähän kieltäminen sananmukaisesti tarkoittaa. Jos omanarvontunto – käsitys omasta itsestä ja omasta arvosta – sattuu olemaan muutenkin heikko ja vapiseva, ajatus itsensä kieltämisestä tuntuu kuin pitäisi vielä jo lyötyäkin lyödä.

Jos kuitenkin halutaan leikkiä sanoilla ja niiden merkityksillä, itsensä kieltäminen on todellisuudessa jotain vielä vakavampaa. Se on kuolemista – itselleen. Kuulostaa kauhealta. Pitääkö tässä nyt itsensä kokonaan kuolettaa pois? Lakata olemasta kokonaan?

Uusi luomus

Kyllä pitää, jotta vanhan tilalle voi tulla jotain kokonaan uutta. Uusi luomus, pelastettu, uudistettu, uudistuva ja päivittäin uudelleen itselleen kuoleva.

Uusi luomus ei kuitenkaan synny meidän aktiivisen toimintamme seurauksena tai jos vakuutamme kaikille, että emme ole mitään, vaan lahjana Jumalalta, kun valitsemme antaa elämämme Hänen käsiinsä ja lähdemme seuraamaan Jeesuksen jalanjälkiä. 

Itselle kuoleminen ja itsensä kieltäminen ei vie tai heikennä meidän arvoamme ihmisenä, vaan juurruttaa sen Kristukseen. Se on jakamaton arvo, joka ei muutu erehdystemme tai pettymystemme mukaan. Se, minkä me kiellämme, on jo naulittu ristille ja se arvo, joka meillä on, on yhtä kirkas kuin ylösnoussut Kristus.

Talvinen merimaisema Kaivopuistonrannassa.

Kiellä ja ota risti

Se, mikä siis on aktiivisesti kiellettävä ja hylättävä, on vanha syntielämä sekä oma tahto ja omat (lihan) halut, jotka ovat Jumalan tahdon vastaisia ja vievät vain oman mielemme mukaan. Se on sitä, mistä sanakirjakin puhuu sanan kieltää kohdalla eli ”sanoa tai määrätä, ettei jotakin saa tehdä; olla antamatta, sallimatta jotakin, evätä, torjua” (kielitoimistonsanakirja.fi).

Lisäksi Jeesus kehotti meitä jokaista ottamaan oman ristimme, kun seuraamme Häntä. Kaulassamme roikkuva herkkä ristikoru on siitä vain symbolinen muistutus. Todellinen risti voi olla eri syistä ja tilanteista johtuvaa kärsimystä, vaivaa, ahdistusta tai vastustusta.

Menetykset eivät ole virhe

Elämässä voi olla suuria menetyksiä, eivätkä ne ole Jumalan näkökulmasta virheitä tai sitä, että Hän olisi hylännyt ihmisen. Ne voivat olla tapa koetella ihmisen uskoa, ohjata oikeaan, antaa uutta ymmärrystä, keino tavoittaa hänen kauttaan sellaisia ihmisiä, joita Jumala etsii ja kukaan toinen ei voisi tavoittaa. Urasta tai avioelämästä luopuminen, kivulias sairaus tai liikuntakyvyttömyys, köyhyys, työttömyys, vainon kohteeksi joutuminen voivat olla sekä itselle kuolemista ja omasta luopumista että risti, joka ihmisen kohdalle tulee.

Kuitenkin se, joka on sen valmis tekemään Jeesuksen ja evankeliumin tähden, saa palkaksi kokonaisen elämän. Siihen sisältyy kiinteästi myös voima kantaa oma ristinsä ja valinnat, joita on Herran hyväksi ja Hänen nimessään tehnyt. 

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.
– Mark. 8:35

Pelosta luottamukseen ja uskoon

Pelko on yksi uskovia eniten lamaannuttavista tunteista. Se saa pysähtymään aloilleen, epäröimään ja epäilemään sekä itseään, muita ihmisiä että Jumalaa. Se estää meitä ottamasta omaa paikkaamme Jumalan suunnitelmassa ja ohjaa kuuntelemaan valhetta totuuden sijaan.

Pelko näkee kaiken sen, mikä voi mennä vikaan, usko sen, mikä voi onnistua. Pelko keskittyy ongelmiin, usko mahdollisuuksiin. Pelko suurentelee esteitä, usko suotuisia näkymiä. Pelko luo stressiä ja ahdistusta, usko rauhaa ja luottamusta. Pelko kiinnittää huomion puutteeseen, usko kääntää kiitollisuuden katseen siihen, mitä meillä on. Pelko kokee haasteet ylivoimaisina, usko ylitettävinä.

Auringonnousu Eiranrannassa talvella.

Pelko on kuitenkin kaikkea sitä, mitä Jumala ei ole. Sen sijaan Hän kehottaa Raamatussa lukuisia kertoja olemaan pelkäämättä. En tiedä, mikä on todellinen luku, mutta olen kerännyt muistiin lauseita, joissa Hän niin kehottaa, ja lista on pitkä. Älä pelkää, älä arkaile, älä säiky, älä ole kauhuissasi, älkää kauhistuko, älkää olko peloissanne. Kehotukset ovat milloin yhdelle, milloin useammalle kuulijalle osoitettuja. Ne on kuitenkin kaikki merkityksessään osoitettu myös Jeesuksen seuraajille ja jokaiselle, joka haluaa turvata Herraan.

Jumala voi muuttaa pelon täyttämät ajatukset toivontäyteisiksi, ahdistuksen levollisuudeksi, epäilykset luottamukseksi. Ajatuksilla on merkitystä. Siksi meidän tulisi vangita jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10:15), niin että ajattelumme on linjassa sen kanssa, mitä Jumala Sanassaan meille opettaa. Yksi Hänen tärkeistä opetuksistaan on, että ”Jumala on rakkaus” ja ”pelkoa ei rakkaudessa ole” (1. Joh. 4:16, 17; 33/38).

Vaikeaa? Täydellisyys on, mutta sitä Jumala ei ole meiltä koskaan edellyttänyt, jotta voisimme lähestyä Häntä tai turvata Häneen. Hän on ainoastaan kehottanut meitä seuraamaan sitä yhtä, joka on täydellinen, ja se on Jeesus Kristus. 

Rukouksia uudelle vuodelle 2026

Uudenvuoden lupaukset eivät ole koskaan kuuluneet repertuaariini. En usko lupauksiin, joita tehdään uuden alkavan vuoden kunniaksi tiettynä päivänä, sillä useimmat niistä unohtuvat viimeistään maaliskuuhun mennessä. Eikä lupauksia voi tehdä jonkin päivän vuoksi, vaan kun on oikeasti valmis toimimaan tietyllä tavalla tai tekemään muutoksen elämässään.

Näkymä Eiranrannasta merelle tammikuun alussa 2026.

Vuoden ensimmäisellä aamu-uinnilla pakkasta oli –8°C (tuulessa –14°C). Vesi oli – no, kylmää.

Rukouksia lupausten sijaan

Lupausten sijaan lausun mieluummin rukouksia, pyyntöjä ja kiitoksia Jumalalle kaikesta siitä, mitä tarvitsen, mitä odotan ja mistä olen kiitollinen jo tässä ja nyt. Sillä rukoukset eivät ole vain toiveajattelua ja haaveita, vaan tarpeiden sekä sydämen ajatusten ja unelmien jättämistä Herralle, joka täyttää niitä tahtonsa mukaan. 

Sillä niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, Jeesus sanoi, että ”kaiken, mitä tahansa anotte rukouksessa uskoen, te saatte” (Matt. 21:22; RK). Saamme siis uskoa, että olemme sen jo saaneet, ja se tulee meille (Mark. 11:24; RK).

Kaiken, mitä tahansa anotte rukouksessa uskoen, te saatte.
(Matt. 21:22; RK)

Siksi voin rohkeasti kertoa Taivaan Isälle, mitä odotan alkaneelta vuodelta. Lista on pitkä, mutta onneksi Herra ei ole koskaan sanonut, että riittää jo, kiintiösi on täynnä. 

Kaksi suurta rukousta

Sydämelläni on kaksi suurta rukousta. Toinen on se, että jokainen läheiseni, joka ei vielä Jumalaa tunne, kokisi uteliaisuutta sitä kohtaan, kuka Hän on ja mitä Hänen tuntemisensa oikein tarkoittaa. Että he haluaisivat tietää lisää, avaisivat sydämensä ja ottaisivat vastaan sen armon, vapauden ja ikuisen elämän toivon, jota Jeesus tuli meille tuomaan. Olen välillä rukoillut sitäkin, että vaikka kovan kautta, kunhan ihminen ymmärtäisi, sillä ”parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen” (Matt. 18:9; 33/38). Kovaa tekstiä ja vaikeita rukouksia, mutta tosia.

Ja toinen suuri rukousaiheeni on se, että Herra tänäkin vuonna pitäisi huolen kaikista tarpeistani ja johdattaisi ottamaan oikeita askeleita oikealla ajalla. Sillä ilman Häntä en selviä hetkeäkään. En selviä arjesta, laskuista, terveyshaasteista, ihmissuhteista, houkutuksista, mielentiloista enkä koetuksista. Kaikessa tarvitsen Häntä, etten olisi toistuvasti naamallani jossain kivikossa.

Aamurusko talojen takana taivaanrannassa omasta ikkunasta katsottuna.

Aamun rusottava taivas enteili lumisadetta, ja niinhän siinä päivemmällä kävi.

Tarpeiden täyttyminen

Rukoilen sitä, että syksyllä alkanut kirjoitusprojekti saisi tulla tänä vuonna hyvään päätökseen ja palvelisi sille määrättyä tarkoitusta kunniakkaasti ja puhuttelevasti. Kiitän siitä, miten Jumala on viime vuodet huolehtinut elämästäni pienintä yksityiskohtaa myöten ja pyydän, että Hän tekisi niin vastakin, jotta saisin vain kulkea rohkeasti pyhässä huolettomuudessa uskollisena Hänelle. Kiitän siitä, että mikään kipu ei ole koskaan käynyt ylivoimaiseksi, vaan että Jumala on aina ajallaan antanut avun ja helpotuksen. Tarvitsen Häntä, että kykenen tekemään työtäni ja täyttämään sen paikan, jonka Hän on minulle osoittanut.

Rukoilen varjelusta omille lapsilleni, että Herra valmistaisi kaikki lähdöt ja tulot, työn ja vapaa-ajan ja johdattaisi tekemään elämässä oikeita valintoja. Pyydän, että heidän ihmissuhteensa saisivat olla rakentavia ja ravitsevia. 

Lapset Herralle

Mialle pyydän Herralta tehtävää, jossa hän saisi käyttää lahjojaan ja jossa rytmi olisi niin säännöllinen, että myös vapaa-ajalle tulisi oma tärkeä paikkansa. Rukoilen hänelle rohkeutta olla oma itsensä ja että hän antaisi Herran kannatella ja viedä läpi kaikkien eteen tulevien hetkien niin ilossa kuin koetuksessa.

Miikalle rukoilen vahvistumista uskossa ja viisautta luotsata vastuulle ottamaansa ”äijäkerhoa”. Pyydän, että hän saisi kasvaa työssään ja oppia uutta ja että hän ymmärtäisi tekemisen ja olemisen välisen tasapainon, niin että hän voisi hyvin sekä henkisesti, hengellisesti että fyysisesti. Ja Herra, voisitko näyttää hänelle, miten käytetään rättiä, pesuaineita, imuria ja moppia, jotta hän putsaisi kämppiksensä kanssa asuntonsa vähän raikkaampaan kuntoon ja tyhjäisi vihdoinkin kaikki muuttolaatikot!

Agricolan kirkon torni iltavalossa.

Sitä rukoilen, että kaikki pimeys väistyisi elämästä – niin omasta kuin muidenkin. Kuvasssa Mikael Agricolan kirkon torni.

Läheisten elämä

Äidille rukoilen toipumista sairaudesta ja voimaa kestää alkavat hoidot. Pyydän, että Herra otat hänet oikein syliisi ja näytät hänelle, kuinka rakas hän on sinulle. Rukoilen, että hän turvaisi sinuun kaikessa elämässään. Rukoilen terveyttä ja elinvoimaa myös sisarilleni. Kiitos, että Sinun silmäsi tarkkaavat heitä ja suojaat heitä kaikelta pahalta.

Kaikille rakkaille ystäville, anopille, sukulaisille, tutuille ja tuntemattomille rukoilen sitä, että Jeesus, meidän Kuninkaamme, saisi valaista heidän elämänsä, niin ettei mikään pimeys synkistäisi matkan tekoa. Ole Herra mukana heidän iloissaan ja kannattele heitä silloin, kun vastustaa ja tuntuu, ettei enää jaksa.

Kiitos kaikista

Kiitän kaikista rakkaista ja rukoilen, että saisimme viettää tänä vuonna monia unohtumattomia hetkiä yhdessä siten, että ne kantaisivat voimallaan jokaista meitä aina palan matkaa eteenpäin. Rukoilen meille rakkautta, levollisuutta ja hyvää tahtoa ja pyydän, että kaikki kateus, katkeruus ja pahanilkisyys voisi pyyhkiytyä pois. Ja jos ristiriitoja syntyy, meillä olisi viisautta ja tahtoa selvittää ne rakentavasti rikkomatta toinen toisiamme.

Tätä kaikkea – ja paljon sellaista, mitä en tähän kirjannut – minä Herra sinulta tämän vuoden alussa pyydän. Kiitos, että kuulet rukoukseni ja vastaat minulle hyvän tahtosi mukaan. Aamen.

Luotatko Jumalan vastauksiin?

Luotatko sinä Jumalaan, vaikka et tiedäkään, mikä on lopputulos? Vaikka et tiedä, miten Jumala vastaa rukouksiisi ja kysymyksiin, joita esität Hänelle?

Jos odotat Jumalaa, riittää, että luotat Jumalan mahdollisuuksiin ja annat Hänen olla Jumala. Muistat, kuka ja millainen Hän on.

Mitä todellisuudessa odotat?

Moni sanoo odottavansa Jumalaa, mutta odottaakin todellisuudessa vastausta, josta unelmoi: puolisoa, työpaikkaa, uutta asuntoa, opiskelupaikkaa, parantumista. Jumalan odottaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että odotamme todellakin Jumalaa ja Hänen vastaustaan sillä aikataululla kuin Hän on katsonut hyväksi.

Kun me kyselemme Jumalan tahtoa ja pyydämme Häneltä vastauksia, meidän on otettava vastaan myös vastaukset, jotka eivät ole odotustemme tai ajatustemme mukaisia. Vasta kun opimme tarkastelemaan asioita Jumalan näkökulmasta, ymmärrämme vastausten merkityksen ja pääsemme todella sisään Hänen valtakuntansa totuuksiin.

Jumala haluaa varmistaa, että olemme valmiita Hänen vastauksilleen. Siksi joudumme joskus odottamaan vastauksen saamista.

Emme aina tiedä, minne Jumalan hyvä tahto meitä johtaa tai miten Hän vastaa rukouksiimme. Mutta sen voimme tietämällä tietää, että Hänen tahtonsa on hyvä.

Luottamus Jumalan mahdollisuuksiin riittää

Danielin kirjassa kuningas Nebukadnessar vaati kaikkia kumartamaan kultaista patsasta, jonka hän oli pystyttänyt. Juutalaiset Sadrak, Meesak ja Abed-Nego kuitenkin kieltäytyivät, vaikka se tarkoitti sitä, että heidät heitettäisiin tuliseen pätsiin.

Mutta heillä oli luottamus Jumalaan. He tiesivät, että Jumala voi pelastaa heidät tulisesta pätsistä. He eivät kuitenkaan tienneet varmasti, tekisikö Jumala niin. Mutta siitä ei ollutkaan kyse, vaan luottamuksesta Jumalaan ja kuuliaisuudesta Hänelle. He tiesivät, että Jumalalla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan ja että se tulee aina jossakin vaiheessa ilmi.

”Jos käy niin kuin olet sanonut, voi meidän Jumalamme, jota me palvelemme, kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun käsistäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumarra kultaista kuvapatsasta, jonka olet pystyttänyt.” (Dan. 3:17–18; RK)

Joku on aina kanssasi

Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa,
eivätkä he ole vahingoittuneet,
ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika.
– Dan. 3:25; 33/38

Sadrak, Meesak ja Abed-Nego tulivat ulos pätsistä vahingoittumattomina, sillä heidän kanssaan siellä oli myös neljäs, joka oli ”näöltänsä niinkuin jumalan poika” (Dan. 3:25; 33/38).

Aina me emme kuitenkaan pääse ulos pätsistä vahingoittumattomina. Siitä huolimatta paikalla on ollut myös se, joka on ”näöltänsä niinkuin jumalan poika”. Se hyvä, mikä kätkeytyy jopa kipuun, menetykseen ja pettymykseen, tulee vielä kerran esiin ja ilmi – ellei heti ja suoranaisesti sinun elämässäsi, niin kenties jonkun toisen elämässä tai viimeistään kerran ikuisuudessa.

Kun uskosi vapisee

Kun uskosi vapisee,
anna epäilyksesi Herralle.
Hän kulkee kanssasi
niin laaksoissa
kuin auringonpaisteessakin.
Eikä Hän väsy sinun seuraasi
eikä kysymyksiisi.  

Kun syyllisyys painaa,
anna anteeksiannon
vuotaa yllesi
syyssateen lailla.
Jumala ei säästele,
vaan pesee puhtaaksi.

Kun uskosi vapisee, Jumalalla on vastaus silloinkin.

Kun toivosi hiipuu,
anna Kristuksen olla toivosi.
Hän iloitsee,
kun saa seisoa rinnallasi,
muokata tarinaasi
ja huolehtia sinusta. 

Kun etsit tarkoitustasi,
anna Pyhän Hengen
johdattaa sinua.
Herrasi kutsuu sinua juuri nyt
ja on jo varannut sinulle
paikan valtakunnassaan. 

Ihanko seitsemän kertaa?

Ihanko seitsemän kertaa?
Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
– Matt. 18:21–22; RK

Pitääkö minun antaa jollekin anteeksi hänen rikkeensä 490 kertaa? Sehän tuon kertolaskun tulo on. Entä sen jälkeen? Jos tuleekin vielä 491. rike. Sittenkö voin unohtaa koko anteeksiannon? Todeta, että en pysty. Tai jopa, että kyseinen ihminen on toivoton tapaus.

Sitä olen joskus pohtinut. Minun, kuten varmasti monen muunkin elämässä, on ollut ihmisiä, jotka ovat rikkoneet ja satuttaneet – ei yhden kerran, vaan toistuvasti. Se on voinut olla fyysistä tai sanallista satuttamista, tahallista tai tahatonta.

Erään sellaisen kohdalla asia kirkastui minulle. En uskalla luvata, että se on oikea raamatullinen selitys, mutta minulle asia aukeni siten.

Ymmärsin, että niin kauan kuin kyseinen ihminen tai loukkaus tulee katkeran sävyisesti tai kostonhaluisesti mieleen, on annettava anteeksi. Tai ilmaistava tahtonsa antaa anteeksi, vaikka tunteet eivät vielä olisikaan ehtineet mukaan.

Silloin on turha laskeskella, montako kertaa on jo antanut anteeksi. Sillä ”vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ’Minä kadun’, anna hänelle anteeksi.”. (Luuk. 17:4; 1992)

Ja olen saanut huomata, että eräänä päivänä anteeksianto laskeutuu sydämen tasolle. Tahdosta tulee totta, ja olet vapaa. Se asia tai se ihminen ei enää pyöri mielessäsi. Jumala on vienyt työnsä siltä osin päätökseen.

—–

Kuuntele myös podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia jakso #10: Anteeksiannon vaikeus ja viisaus.

Raamattujeni tarinoita

Avonainen Raamattu ja irtonaiset kannet.

Olen saanut moitteita siitä, että kohtelen kirjoja huonosti. Mutta kirjat ovat minulle käyttöesineitä ja ne myös kuluvat käytössä. Ja Raamattu jos jokin on tarkoitettu käytettäväksi.

Tänään ne kannet sitten irtosivat kokonaan. Viime vuosina käyttämässäni Raamatussa on kuitenkin niin paljon tärkeitä merkintöjä, alleviivauksia ja osoituksia Jumalan johdatuksesta, etten malta luopua ja vaihtaa uuteen. 

Nykyinen on seitsemäs Raamattuni. Aivan ensimmäistä en oikeastaan laske mukaan, sillä en ole sitä koskaan lukenut. Se on saksankielinen Bibel ja hankin sen 80-luvulla Saksasta siltä varalta, että joskus pitäisi kääntää sitaatteja Raamatusta saksaksi. Lopulta olen tarvinnut saksan kieltä hengellisissä yhteyksissä vain hyvin vähän, lähinnä erään saksalaisen pariskunnan kanssa, kun olin pari vuotta kansainvälisessä seurakunnassa.

Ensimmäinen Raamattuni

Mutta ”aidosti” ensimmäisen Raamatun eli sellaisen, jota olen tosissani lukenut, tätini lähetti minulle Italiaan v. -95, kun kirjoitin hänelle, etten saa elämääni rauhaa, ennen kuin teen sovinnon Jumalan kanssa. Hän vastasi lähettämällä pitkän kirjeen ja Raamatun (v. -92 käännös), ja kun sitten avasin sen Johanneksen evankeliumista, Pyhä Henki avasi siinä hetkessä tekstin sanoman ja tulin uskoon. Se taisi olla alkusysäys sille, että väitöskirja jäi kesken, sillä loppuajan Italiassa keskityin enemmän Raamatun kuin tieteellisten tekstien lukuun.

Ensimmäisestä Raamatustakin irtosivat kannet, kun sitä aikani luin. Siinäkin oli paljon tärkeitä merkintöjä ja oivalluksia uskonelämän alkuvaiheilta, mutta halusin tutustua v. 33/38 raamatunkäännökseen, kun sain kuulla, että näissä kahdessa kirjassa on suuriakin eroja tekstissä. Hankin siis vetoketjullisen v. -33/38 version, jota oli helppo kuljettaa mukana pienryhmiin. Kyseisen Raamatun annoin myöhemmin eteenpäin omalle pojalleni joko vähän ennen hänen uskoontuloaan tai pian sen jälkeen. Teksti oli joka tapauksessa sen verran pientä, etten enää ikänäölläni kyennyt lukemaan sitä juuri muuten kuin suurennuslasilla. 

Kommentteja ja selityksiä

Seuraavaksi taisin hankkia suomenkielisen Raamatun kommentein sekä englanninkielisen version selityksin kansainvälisen seurakunnan aikoihin. Varsinkin englanninkieliset selitykset olivat avaavia ja tulivat tarpeen, kun halusin ymmärtää Jumalan tahtoa paremmin.

Seuraava olikin sitten nykyinen Raamattu kansalle -käännös, joka nyt on ”jakautunut” useammaksi kappaleeksi. Sain sen niin ikään tädiltäni, kun taisin joskus mainita, että olisi kiva tutustua kyseiseen raamatunkäännökseen. Täti oli ennen minua sukumme ainoa uskova ja on ollut alusta asti hengellinen äitini, jonka kanssa olen saanut jakaa elämää, uskoa, iloa ja haasteita ja jolta olen saanut kysellä tyhmiä kysymyksiä, kun en ole jotain ymmärtänyt.

Pyhä Henki avaa

Viimeksi hankkimani Raamattu on kronologinen eli aikajärjestyksessä etenevä, mutta sitä en ole onnistunut lukemaan alusta loppuun. Ehkä se vielä jonain päivänä onnistuu, sillä haluaisin saada Raamatun tapahtumat selkeämmin aikajanalle. Esteenä on kuitenkin ollut, että olen aina ollut enemmän aiheittain etenevä. Tutkin mielelläni aiheita, jotka sillä hetkellä puhuttelevat, en niinkään historiallisia syy-seuraussuhteita tai vaikkapa Raamatun tapahtumien taustalla vaikuttavia kulttuurisia tekijöitä.

Aina välillä kuulee, että vain tietty raamatunkäännös on ainoa oikea ja jopa, että kaikki muut pitäisi heittää roskakoriin. Olen itse eri mieltä. Ainakin minulle jokainen versio ja myös eri kielet ovat avanneet jotain uutta ymmärrystä tai näkökulmaa Jumalan totuudesta ja tahdosta ja palvellut siten hyvin. Sitä paitsi harvassa ovat ne taitajat, jotka osaavat ja voivat verrata nykykäännöksiä alkuteksteihin, joihin käännöstä aina tulisi verrata. Uskon, että Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa meille totuudellisesti silloinkin, kun teksteissä on mahdollisesti inhimillisiä vajavaisuuksia.

Pieni rukouskirja

Isän äiti eli mamma antoi minulle pienen rukouskirjan muistoksi 15. päivä kesäkuuta 1977. Olin silloin kymmenvuotias. Laitoin rukouskirjan koulupöydän ylälaatikkoon, ja siellä se oli pääosin lukemattomana vuosia. 

En kuitenkaan hylännyt sitä, vaan kotoa muuttaessani otin sen mukaan, ja se on kulkenut mukanani opiskelupaikkakunnalle Vaasaan, sitten Saksaan ja sieltä lopulta Helsinkiin. Jossain vaiheessa uskoon tultuani 30 vuotta sitten otin kirjan esiin, ja siitä lähtien olen lukenut päivittäin sille päivälle tarkoitetun lyhyen rukouksen. Se on osa aamurutiiniani.

Merimaisema kohti Mustikkamaan siltaa Kaivopuistosta katsottuna.

Aamu-uinnin jälkeen ajelen pitkin Kaivopuiston rantaa kotiin aamukahville ja lukemaan mm. Pientä rukouskirjaa.

 

Mamman rukoukset kantoivat

Mamma luki Raamattua, veisaili virsiä, kuunteli aina sunnuntaisin jumalanpalveluksen radiosta ja rukoili – varmaankin myös minun puolestani, vaikka en muista, että olisimme siitä koskaan keskustelleet. Muistan kuitenkin, että mamman ja papan luona, kodissa, joka oli talomme toisessa päädyssä, oli sunnuntaisin pöydällä avattuna iso ja painava kuva-Raamattu. Lapsena ihastelin mustavalkoisia piirroskuvia mm. vedenpaisumuksesta, sillä niissä oli jykevää, vähän pelottavaakin voimaa. 

Ellen väärin muista, piti aina kysyä lupa, että sai koskea kuva-Raamattuun. Ymmärrän sen, koska kirja oli massiivisen kokoinen ja varmaankin arvokas, ja olisi lapsen käsissä vaikkapa pudotessaan voinut helposti repeytyä. En tiedä, missä tuo Raamattu tänä päivänä menee, mutta toivon, että se on arvoisessaan käytössä – ei vain koristeena, vaan myös katsottuna, luettuna ja tutkittuna.

Olen miettinyt joskus, miksi mamma antoi rukouskirjansa juuri minulle, eikä vaikkapa sisarilleni. Herra taisi nähdä jo silloin, että minulla se tulisi vielä käyttöön ja kirvoittaisi rukouksia muidenkin puolesta. 

Pieni rukouskirja vuodelta 1977.

Pieni rukouskirja, jonka sain muistoksi mammalta 15. päivä kesäkuuta 1977. Pieni aamurutiinini muiden joukossa.

Rukous edellyttää alttiutta ja tahtoa

Tiedämme lopulta hyvin vähän siitä, miten rukouksemme kantavat. Jokainen kuiskauskin menee kuitenkin Jumalan korviin ja saa ajallaan vastauksensa. Ei sanota turhaan, että rukouksen lapset ovat siunattuja. Jokainen, jonka puolesta rukoillaan, on siunattu, sillä hänet ja hänen asiansa ja elämänsä haasteet on viety Jumalalle hoidettavaksi. Herra vastaa lopputuloksesta tahtonsa mukaan ja tietää sen jo etukäteen.

Rukous kantaa kaukaakin eikä edellytä fyysistä kohtaamista, sillä se ei perustu meihin, meidän sanoihimme tai muotoiluihimme, vaan Jumalan voimaan, joka ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan, puhumattakaan meidän ymmärryksestämme. Rukous ei vaadi kikkailuja tai kaunopuheisuutta, vaan tahtoa ja alttiutta. Riittää, kun sanoo vaikka ”auta minun ystävääni”, ”kohtaa minun läheistäni”, ”puhu hänelle, niin että hän kuulee”, ”lohduta häntä”.

Pienen rukouskirjan teksti kuului tänään näin:

Taivaallinen Isä, auta minua arkielämän pikku seikoissakin huomaamaan tahtosi. Auta, etten pienissäkään asioissa kiellä Sinua. Auta minua edistämään kunniaasi silloinkin, kun tehtäväni näyttää mitättömältä ja merkityksettömältä. Tee minut vähimmässäkin uskolliseksi. Aamen.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen