Tag Archive for: usko

Kuulin eilen lääkäriltä, että kuulen taas normaalisti. Tosiasiassa olin kyllä kuullut sen jo itsekin, mutta olihan se hyvä nähdä audiogrammitutkimuksen käyriltä, miten toisen korvan kuulo oli palautunut oikeiden viivojen väliin normitasolle. Muistoksi kuulon alenemasta jäi tällä hetkellä vain tinnitus, joka sirittelee korvassa erityisesti aamuisin ja aamupäivisin. Se on kuitenkin pieni haitta siihen nähden, että korva muuten toimii taas ok.

Sairaalan valkoinen käytävä ja viherkasveja.

Palvelu HUSissa oli taas niin nopeaa, että olin ulkona kuulotutkimuksesta ja lääkärin vastaanotolta jo ennen kuin varsinainen lääkärin vastaanottoaika olisi kutsun mukaan ollut. Lääkäri oli asiantunteva ja selitti korvan toimintoja perusteellisesti, mutta putosin kyydistä jo siinä vaiheessa, kun puhuttiin korvan karvoista ja reiteistä ja katseltiin kuvia, jotka näyttivät hämärästi tutuilta kouluajoilta kymmenien vuosien takaa. Mutta osaan nyökytellä asiantuntevasti.

Tärkeintä oli kuulla, että kaikki on kunnossa. Tai oikeastaan ylipäänsä kuulla. On siis taas kerran aihetta kiitollisuuteen. 

Keltainen Kirurgisen sairaalan päärakennus.

Kirurgisen sairaalan päärakennus on kaunis kuin mikä!

Kiitoksiin liittyen kuulin alkuviikosta opettavaisen viisauden. Hetki, jolloin ilmaisemme kiitoksemme, määrittää sitä vahvasti. Se muuttaa sen luonteen kokonaan. Jos nimittäin sanomme kiitoksen sen jälkeen, kun olemme saaneet jotain hyvää tai siunauksellista elämäämme, se on kiitollisuutta. Jos sen sijaan ilmaisemme kiitoksemme ennen kuin olemme saaneet jotain, mitä toivomme, tarvitsemme ja rukoilemme, se on uskoa.

Molempia tarvitaan. Että kiitämme siitä, mitä odotamme tapahtuvaksi, sillä niin ihmeellistä kuin se onkin, Jumala on luvannut, että ”kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark. 11:24; 33/38).

Ja kun meille sitten tapahtuu uskomme mukaan, me saamme – ja meidän tulisi – kiittää siitä Jumalaa, suurta Antajaa.

Olenko ainoa, jolla synkät ajatukset tunkevat mieleen tahtomattakin? Maanantait ovat usein päivistä raskaimpia. Aamusta asti on ankea olo ikään kuin uusi alkava viikko ja sen tuomat käänteet pelottaisivat jo ennen kuin saa jalkansa sängystä lattialle.

Silti tiedän, että usko ja pelko eivät voi kulkea käsi kädessä. Todellisuudessa ne sulkevat aina toisensa ulos, vaikka ovatkin yhdessä osa monen kristityn elämää. Vuorotellen. 

Pelot tulevat ajatusten kautta

Toisin kuin ehkä kuvittelemme, pimeys ja pelot eivät aina tule sen kautta, mitä näemme, vaan mitä ajattelemme. Toistamme ajatuksissamme valheita, jotka ovat äänekkäämpiä kuin totuus. Maalaamme mielessämme synkeän kuvan tulevasta tietämättä, toteutuuko se kuva koskaan. Usein ei toteudu. Otamme mallia menneestä, jo taakse jääneestä epäonnistumisesta tai koettelemuksesta, jota kannamme mukanamme, vaikka se on jo mennyt ja käsitelty. Tai ajattelemme, että voimme uskoa omalla kohdalla hyvään vasta, kun olemme itse järjestäneet asiat parhain päin. Tehneet kaikkemme, väsymykseen ja epätoivoon asti.

Mieli uusiksi

Raamattu puhuu Roomalaiskirjeessä mielen uudistuksesta, jotta voisimme ymmärtää Jumalan tahdon ja sen, mikä on hyvää ja täydellistä (Room. 12:2). Mieli ei kuitenkaan muutu yrittämällä enemmän, vaan antautumalla syvemmin. Heittäytymällä suuren Jumalan käsivarsille ja uskomalla kaiken sen, mitä Hän on luvannut, sillä inhimillinen järkeily vie ajatukset varsinkin hädän hetkellä helposti yhä suurempaan sekasortoon.

Kun Jumalan Sana saa täyttää meidän ajatuksemme, valheiden ja vääristymien häiritsevä meteli vaimenee. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Hän voitti vihollisen valheet Sanan voimalla. Kirjoitukset kumosivat totuudessaan valheen joka kerta. 

Repaleiset pilvet ja Eiranranta.

Valta valita ajatukset

Jos mikä tahansa edessä tai meneillään oleva aiheuttaa pelkoa, voi muistuttaa itseään siitä, ettei Jumalan antama Henki ole pelkuruuden henki, vaan voiman ja rakkauden henki (2. Tim. 1:7). Pyhä Henki on kuin taskulamppu, joka valaisee ajatuksemme ja näyttää, ovatko ne pidettäviä vai pois heitettäviä. Meillä on itsellä valta valita, mille ajatuksille annamme tilaa ja mille emme, ja siinä Pyhä Henki on paras oppaamme. 

Valo on valheen vihollinen

Valheet vihaavat valoa yhtä paljon kuin vihollisemmekin. Mutta vihollinen on sitkeä. Janotessamme mielen uudistusta saatamme huomata, että erilaiset häiriötekijät, kiire, työhuolet tai aivoton kännykän selaus vievät entistä enemmän huomiota väsyttäen ja turruttaen mieltämme. Tarvitaan tietoista vetäytymistä hiljaisuuteen, yksinäisyyteenkin, jotta Pyhä Henki pääsee luomaan uutta. Jumala ei vain korjaa vanhaa, vaan luo meihin puhtaan sydämen ja antaa uuden, vahvan hengen (Ps. 51:12).

Jumala ei kuitenkaan syytä meitä, jos pelko ohittaa uskon. Hän ei hylkää meitä epäuskoomme, vaan kutsuu luokseen lepäämään. Kun sanomme Hänen kutsulleen kyllä, rauha levittäytyy järjen pinnistelyjen ylle vakuuttaen meidät tulevaisuudesta ja toivosta, joka löytyy yksin Hänestä. 

Kun sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti, silloin minä olin älytön enkä ymmärtänyt mitään.
– Ps. 73:21–22; RK

Sain nämä sanat eilen aamulla, ja ne osuivat kuin nuoli sydämeen. Mutta ne eivät rikkoneet tai edes satuttaneet; muistuttivat vain siitä, mitä oli tapahtunut ja missä tilassa olin ollut puoli vuorokautta aiemmin.

Olin edellisenä iltana katkerana raivonnut, hakannut kantapäitäni lattiaan ja itkenyt omaa elämääni ja sen kulkua, tekemiäni valintoja ja kokemiani epäoikeudenmukaisuuksia. Myönsin olevani vihainen Jumalallekin, joka oli antanut minun kulkea, kuten olen kulkenut, eikä ollut johdattanut ”paremmin”, tiukemmin, ja kuitenkin – kuinkas muuten – helpompaa tietä.

Väsynyt yrittääkseni uskoa

Olin väsynyt uskomiseen ja yrityksiini uskoa, kun epäusko hallitsee niin usein ajatuksia. Miksi oli suurin ja päällimmäinen kysymyssanani, jonka saatoin yhdistää mihin tahansa mieltäni vaivaavaan ajatukseen. Miksi minä, miksi näin, miksi en silloin, miksi Jumala salli, miksi, miksi, miksi…

Olin ja olen umpiväsynyt, haluaisin vain levätä, mutta en tiedä, millainen lepo auttaisi. Väsymys ei ole fyysistä, eikä se ole työuupumusta, vaan jotain sisäistä kestoväsymystä, johon mikään uni tai laiskana lekottelu ei auta. Väsymys on vaivana, vaikka kuinka luulee levänneensä.

Mikael Agricolan kirkko iltavalossa.

Varkaan valheisiin on helppo tarttua

Läheiseni, jolle tuskaani purin, yritti parhaansa mukaan auttaa. Hän puhui totuutta ja muistutti, että on varas, jonka ainoa tarkoitus on tulla vain ”varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan” (Joh. 10:10; RK). Ja kun ihminen on väsynyt, hän tarttuu helposti siihen kiihkeimmin tarjolla olevaan, joka voi kuitenkin olla valetta.

Katso nyt jättämääsi jälkeä, pelkkiä epäonnistumisia. Sitäkään et saavuttanut, et jaksanut viedä loppuun. Katso, mitä kaikkea muut ovat saaneet aikaan, luuletko, että sinä voisit ikinä yltää samaan. Oletko tajunnut, minkä ikäinen jo olet, tilaisuudet on käytetty, mitä enää odotat. Olet hukannut mahdollisuutesi. Jumalakin on pettynyt sinuun. Mietipä sitä talenttinsa kätkijää, jolla ei ollut herralleen mitään näytettävää. Sellainen sinä olet.

Sellaisiin ajatuksiin minä olen tarttunut ja niihin itseni hukuttanut. Sillä hukkumiselta minusta on välillä tuntunut.

Mutta mitä sillä on väliä, miltä on tuntunut! Tunteet valehtelevat, eikä totuus muutu sen mukaan, miltä tuntuu. Totuus ei aina tunnu hyvältä ja miellyttävältä, eikä kaikkea, mikä tuntuu ikävältä, pidä lähteä pakoon. Näin läheiseni viisaudessaan muistutti. Kaiken sen tiedän, ja silti sorrun toimimaan toisin: tuntemaan kun pitäisi uskoa totuuteen, uskomaan valheita kun pitäisi tuntea totuus.

Jos päästäisit irti

Läheiseni oli itse ollut hiljattain tilanteessa, jossa taakka oli liian raskas ja hän tunsi sortuvansa sen alla. Hän piti kuitenkin lujasti kiinni, ettei putoaisi, vaikka oli yrittämisestä uupunut ja epätoivoinen. Silloin hänen ystävänsä oli kysynyt: ”Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti? Luuletko todella, ettei Jeesus olisi ottamassa kiinni?”

Totuus on, että Hän on jo odottamassa, että päästäisin irti – siitäkin, että yritän uskoa, vaikka uskoa ei ole edes sen sinapinsiemenen vertaa.

Ja psalmi 73 jatkuu, ja sen sanat kantavat:

Kuitenkin minä pysyn aina sinun luonasi, sinä pidät kiinni oikeasta kädestäni. Sinä johdatat minua neuvosi mukaan ja otat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet kanssani, en kaipaa mitään maan päällä. – – Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.
– Ps. 73:23–25, 28; RK

Pelko on yksi uskovia eniten lamaannuttavista tunteista. Se saa pysähtymään aloilleen, epäröimään ja epäilemään sekä itseään, muita ihmisiä että Jumalaa. Se estää meitä ottamasta omaa paikkaamme Jumalan suunnitelmassa ja ohjaa kuuntelemaan valhetta totuuden sijaan.

Pelko näkee kaiken sen, mikä voi mennä vikaan, usko sen, mikä voi onnistua. Pelko keskittyy ongelmiin, usko mahdollisuuksiin. Pelko suurentelee esteitä, usko suotuisia näkymiä. Pelko luo stressiä ja ahdistusta, usko rauhaa ja luottamusta. Pelko kiinnittää huomion puutteeseen, usko kääntää kiitollisuuden katseen siihen, mitä meillä on. Pelko kokee haasteet ylivoimaisina, usko ylitettävinä.

Auringonnousu Eiranrannassa talvella.

Pelko on kuitenkin kaikkea sitä, mitä Jumala ei ole. Sen sijaan Hän kehottaa Raamatussa lukuisia kertoja olemaan pelkäämättä. En tiedä, mikä on todellinen luku, mutta olen kerännyt muistiin lauseita, joissa Hän niin kehottaa, ja lista on pitkä. Älä pelkää, älä arkaile, älä säiky, älä ole kauhuissasi, älkää kauhistuko, älkää olko peloissanne. Kehotukset ovat milloin yhdelle, milloin useammalle kuulijalle osoitettuja. Ne on kuitenkin kaikki merkityksessään osoitettu myös Jeesuksen seuraajille ja jokaiselle, joka haluaa turvata Herraan.

Jumala voi muuttaa pelon täyttämät ajatukset toivontäyteisiksi, ahdistuksen levollisuudeksi, epäilykset luottamukseksi. Ajatuksilla on merkitystä. Siksi meidän tulisi vangita jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10:15), niin että ajattelumme on linjassa sen kanssa, mitä Jumala Sanassaan meille opettaa. Yksi Hänen tärkeistä opetuksistaan on, että ”Jumala on rakkaus” ja ”pelkoa ei rakkaudessa ole” (1. Joh. 4:16, 17; 33/38).

Vaikeaa? Täydellisyys on, mutta sitä Jumala ei ole meiltä koskaan edellyttänyt, jotta voisimme lähestyä Häntä tai turvata Häneen. Hän on ainoastaan kehottanut meitä seuraamaan sitä yhtä, joka on täydellinen, ja se on Jeesus Kristus. 

Kun uskosi vapisee,
anna epäilyksesi Herralle.
Hän kulkee kanssasi
niin laaksoissa
kuin auringonpaisteessakin.
Eikä Hän väsy sinun seuraasi
eikä kysymyksiisi.  

Kun syyllisyys painaa,
anna anteeksiannon
vuotaa yllesi
syyssateen lailla.
Jumala ei säästele,
vaan pesee puhtaaksi.

Kun uskosi vapisee, Jumalalla on vastaus silloinkin.

Kun toivosi hiipuu,
anna Kristuksen olla toivosi.
Hän iloitsee,
kun saa seisoa rinnallasi,
muokata tarinaasi
ja huolehtia sinusta. 

Kun etsit tarkoitustasi,
anna Pyhän Hengen
johdattaa sinua.
Herrasi kutsuu sinua juuri nyt
ja on jo varannut sinulle
paikan valtakunnassaan. 

Ihminen tarvitsee rutiineja. 

Se, että me teemme asioita toistuvasti saman kaavan mukaan, helpottaa elämää, kun ei tarvitse jatkuvasti miettiä, mitä ja miten jotakin tekisi. Rutiinit luovat parhaimmillaan ihmiselle turvaa, järjestystä ja koossapitävän rakenteen ja rytmin elämään ja yksittäisiin päiviin. Ne voivat toimia perustana sille, että ihminen voi hyvin, sillä ne ankkuroivat meidät johonkin pysyvään, kuten vaikka seuraamaan Jeesusta.

Muutto rikkoo rutiinit

Tulin itse taas kesän aikana tietoiseksi rutiinien tarpeesta, kun muutin uuteen asuntoon. Muutto, kuten monet muutkin elämän murroskohdat, rikkovat tuttuja rutiineja. Rutiinien puute taas luo epävarmuutta ja lisää aivojen psyykkistä kuormitusta. Kukaan ei kestä sellaista pitkään. Toki me ihmiset olemme luonteeltamme ja temperamentiltamme erilaisia, ja toinen viihtyy ja toimii paremmin kaaoksessa kuin toinen. 

Itse olen ihmisenä sellainen, että kun kaikki tavarat ovat muuttolaatikoissa eivätkä omilla vakiintuneilla paikoillaan, olen kuin peura ajovaloissa ja hypin päättömästi paikasta toiseen, kunnes kaikki laatikot on vihdoin purettu ja tavarat järjestyksessä. Senkin jälkeen kestää vielä aikansa, ennen kuin vaikkapa aamiaistarvikkeiden löytäminen uusista kaapeista tai pyykkihuolto alkaa sujua tottuneesti. Se on juuri sitä rutiinien puuttumista, jolloin todistetusti aivojen kokema selkeytymättömyys vie hälytystilaan ja arkisista toimista tulee tuskastelua tai jopa selviytymistä. 

Rutiinit myös kahlitsevat

Näin käy myös muuttoa suuremmissa tai vakavammissa elämän murrosvaiheissa, kuten silloin kun kohdalle tulee vakava sairaus tai vaikkapa avioero. Rutiinien rikkoontuminen voi johtaa kaaokseen, mutta se voi myös johtaa tarkastelemaan, kuinka tarpeellisia vanhat rutiinit oikeastaan olivatkaan. Joskus vanhoista rutiineista on hyvä päästää irti, jos ne eivät enää palvele tarkoitustaan. Tai jos ne sitovat ja luovat pikemminkin ahdistusta kuin vapauttaa. 

Huonot tai liialliset rutiinit kahlitsevat ihmistä ja elämä muuttuu joustamattomaksi. Hengellisessä elämässä voi tapahtua sama, kun me kenties tahtomattamme sidomme itsemme tietynlaisiin uskon toteuttamisen tapoihin, jotka eivät tuokaan rauhaa ja vapautta, vaan pikemminkin turvattomuutta. Syntyy kokemus, että en riitä Jumalalle, jos en lue tarpeeksi Raamattua tai vietä riittävän pitkää aikaa rukouksessa tai jos joskus jätän väliin seurakunnan tilaisuuden. Silloin hengellisen elämän harjoittamisen rutiini muuttuu vaatimukseksi ja suoritukseksi, josta armo puuttuu. Positiiviseksi tarkoitetut rutiinit ovatkin johtaneet ahdistavaan rutinoitumiseen.

Se ei ole tarkoitus, sillä hyvät rutiinit ovat kuin liikenne- tai etikettisäännöt. Kun kaikki tietävät, miten toimia, ja jos kaikki myös noudattavat yhteisesti sovittuja sääntöjä, ei tule turhia yhteentörmäyksiä sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. 

Rutiinit vähentävät vaihtoehtoja ja selkeyttävät siten ihmisen toiminnan suuntaa. Samalla ne säästävät aikaa ja antavat tilaa jollekin muulle, kuten vaikkapa henkiselle tai hengelliselle kasvulle. 

Rutiinit lohtuna

Useimmat rutiinit liittyvät ihmisen perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten syömiseen, liikkumiseen ja lepoon. Kun ihminen on masentunut, hänen on vaikea ylläpitää rutiineja, vaikka ne toisaalta toisivat mielekkyyttä elämään, josta masennuskausina usein tuntuu puuttuvan merkityksellisyys. Rutiinit, kuten vaikkapa päivittäinen kävelylenkki, voi suojata masentunutta putoamasta kokonaan arjen elämän ulkopuolelle. Masentunut kärsii yleensä myös aloitekyvyn puutteesta, joten rutiinit tulevat siinäkin tarpeeseen, sillä ne helpottavat asioiden aloittamista. Kun vain aloittaa jostakin, se voi saada isommankin pyörän liikkeelle.

Rutiinit voivat myös lohduttaa ihmistä. Silloin, kun on kurja tai saamaton olo, kotiaskareet tai tuttu rukoushetki ystävän kanssa voi viedä eteenpäin. Hyvät rutiinit pitävät ihmisen kiinni siinä, mihin hän on menossa, ja siksi myös uskon vaelluksessa tarvitaan sopivasti rutiineja. On hyvä muistaa tutkia Raamattua säännöllisesti, mielellään päivittäin, rukoilla ja olla uskovien yhteydessä. Kun niitä toistaa riittävän usein, niistä tulee rutiineja, joita ilman ei voi olla ilman, että elämästä tulee kaaosta. Ne pitävät oikealla polulla ja muistuttavat uskonelämän päämäärästä, ikuisesta elämästä yhdessä Kristuksen kanssa.

Rutiinit ovat erityisen hyödyllisiä kriisitilanteissa. Siksi esimerkiksi lentokoneessa on selkeät ohjeet hätätilanteen varalle, ne toistetaan aina koneen noustessa, ja henkilökunta harjoittelee toimia säännöllisesti. Kun kriisi on päällä, ei ole aikaa eikä voimia luoda hyödyllisiä toimintatapoja. Siksi on hyvä tutkia Raamattua juuri hyvinä päivinä, jotta sen lupaukset ja lohdutus olisivat muistissa ja sydämessä ja siten voimavarana koetuksen hetkillä. 

Kestäväisyys edellyttää rutiineja

Kuten alussa mainitsin, rutiinit on saman asian toistamista uudestaan ja uudestaan. Voisi melkein väittää, että Raamattukin suosittelee meitä luomaan rutiineja. Siellä sanotaan mm. että ”te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.” (Hepr. 10:36; 33/38.)

Sana kehottaa kestäväisyyteen myös rukouksessa ja koetuksissa (Room. 12:12), ja silloin tarvitaan sopivasti rutiineja – säännöllistä rukousta ja sitä, että me lähestymme Herraa toistuvasti tai tiedostamme, miten kestää kiusauksissa tai vaikeina aikoina. Parasta kuitenkin on, että Pyhä Henki on mukana kaikessa ja vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, niin että rutiinien rutiininomaisuus vähitellen haihtuu ja yhteydestä Herraan tulee yksistään ilo, jota me janoamme yhä enemmän.

Hengelliset rutiinit eivät pelasta ketään, mutta ne auttavat meitä pysymään Herrassa, jolloin Hän yksin kannattelee meitä niin tavallisessa arjessa kuin murroksenkin keskellä.

—–

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 15.8.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi luomalla sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.

Katsoin eilisen Ylen Perjantai-ohjelman Areenasta. Aiheena oli tällä kertaa Jeesus on täällä, oletko valmis? Vieraaksi oli kutsuttu kaksi henkilöä, joista toisen ateistin kerrottiin tulleen uskoon, toinen taas määriteltiin uskovaksi, joka pelkää helvettiä.

Arvostan ohjelman toimittajaa Sean Ricksiä. Hänellä on yleensä oivaltavia ja tavallisuudesta poikkeavia kysymyksiä ja näkökulmia haastatteluihin. Hän ei pelkää pureutua eteenpäin jatkokysymyksillä, jos vastaus jää liikaa leijumaan tai ei avaudu. Siten saadaan aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Ricksillä on myös rohkeutta ottaa käsittelyyn aiheita riippumatta omista mielipiteistä, enkä koe, että olisin nähnyt hänen omien kantojensa tulevan läpi haastatteluissa. Se on minusta arvostettava piirre toimittajassa.

Terve kuva epätäydellisestä matkasta

Mutta silloin kun aiheena on usko ja erityisesti ns. uskoon tulleet kristityt, en ole vielä montakaan kertaa kokenut, että sekulaari media valitsisi vieraat siten, että uskosta välittyisi terve ja raamatullinen kuva, joka kirkastaa Kristusta.  

Totta on se, että uskon matka ei ole kivutonta ja täydellistä. Se on pikemminkin ylä- ja alamäkeä, kaatumisia, pettymyksiä, erehdyksiä ja kompurointia, koska jokainen matkaaja on ihminen, syntinen sellainen, kuten ohjelman toinen vieras sanoi. Mutta uskon matka on myös ihmettä tulvillaan, jotain, mitä ei voi ihmisjärjellä ja logiikalla selittää, vaikka niin moni on yrittänyt. 

Se on ihmettä etenkin siksi ja silloin, kun hallintavalta on annettu yksin Jumalalle, joka on kaikkivoipa, kaikkitietävä ja lopultakin niin yliluonnollinen verrattuna ihmiseen, että aina jokin osa Hänestä jää meille myös mysteeriksi. Ymmärryksemme ei yksinkertaisesti riitä. Ja se on jotakin, mikä meidän tulisi ymmärtää.

Lahjaa vai logiikkaa?

On hienoa aina kuulla, kun joku ihminen on lähtenyt uskon matkalle ja kertoo uskovansa. Moni välttelee sen sanomista, mihin konkreettisesti uskoo. Joku sanoo uskovansa Jumalaan, turhan harva puhuu Jeesuksesta. Se olisi kuitenkin toivottavaa, sillä se on kristinuskon perusta.

Mutta väitän silti, että on eri asia uskoa Jeesukseen järjellä ja loogisten päätelmien pohjalta kuin syntyä uudesti ylhäältä. Usko ei nimittäin perustu ihmisen viisauteen (1. Kor 2:5). Usko on Jumalan lahja ja Pyhän Hengen vaikutusta, eikä kukaan tule Jeesuksen luo, ellei Isä häntä vedä (Joh. 6:44). Mutta kun me lähestytään Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä.

Toki myös järki ja viisaus ovat Jumalan lahjoja, ja niitä saa ja pitääkin käyttää. Usko ei kuitenkaan ole vain tietämistä, vaan se on ennen kaikkea uskoa. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. 

Pyhän Hengen merkitys

Uskoontulon hetkellä Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen. Siksi se, että Pyhä Henki koskettaa, ei ole Jumalan ”vittuilua”, kuten toinen ohjelman haastatelluista kuvasi (pahoittelen ilmaisua, mutta se on suora lainaus ohjelmasta). On hieman ristiriitaista, että ihminen joka kertoo tulleensa uskoon, sanoo, ettei olisi tarvinnut Pyhän Hengen kosketusta. Kyllä hän tarvitsi ja tarvitsee. Hän tarvitsee Pyhää Henkeä uskon matkallaan kaiken aikaa: johdattajana, opastajana, neuvonantajana, Raamatun Sanan avaajana. Sillä ei ole merkitystä, onko hän luterilainen, helluntailainen vai metodisti, mutta Pyhä Henki on uskon sinetti.

Pyhä Henki ihmisessä ei johda automaattisesti ”hihhulointiin” tai kielillä puhumiseen. Hihhulointi on tietenkin jo sanana kovin epämääräinen, sillä jollekin jopa silmien sulkeminen ja pienikin huojuminen vaikkapa musiikin aikana voi olla hihhulointia, kun taas toinen ei näe hihhulointia edes siinä, että joku kierii ja ulvoo lattialla väittäen sen olevan Pyhän Hengen kosketusta. Joka tapauksessa Pyhä Henki ei ”hihhuloi”, vaan on se elävä vesi, joka virtaa meissä uskoontulon seurauksena. Se on Jumalan Henki, joka vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. 

Kielillä puhuminen taas on yksi Jumalan armolahjoista, joka ei ole vaatimus yhdellekään uskovalle, sillä ”eiväthän kaikki puhu kielillä” (1. Kor. 12:30). Mutta se on kuitenkin Jumalan lahja, ja jokaisen tulisi ottaa se kiittäen vastaan, jos Jumala niin suo, ja käyttää, kuten Raamattu opettaa – ei hihhuloiden, vaan järjestyksessä, yksityisesti, ellei jollakin toisella tai itsellä ole myös selityksen lahjaa.

Synti on kohdattava henkilökohtaisesti

Ohjelmassa puhuttiin myös hyvän tekemisestä ja synnistä. Jokaisen pitäisi miettiä syntiä omalla kohdallaan, ja kääntyä siitä pois. Ei riitä, että pohtii syntejä vain niiden osalta, jotka ovat tehneet ”tosi pahoja” syntejä, kuten tappoja tai ryöstöjä piripäissään. 

Mutta parannuksen teossa esiin nousee aina armo, koska meidän ei tarvitse tehdä sitä omassa voimassa, vaan Jumalan. Tahtoa parannukseen kylläkin tarvitaan, mutta ihminen ei kykene parantelemaan itse itseään ja luonteensa heikkouksia kuin ehkä hetken. Moni kyllä yrittää, mutta pettyy lopulta itseensä niin, että menettää kenties koko uskonsa. Pyhitys ei ole yritystä ”olla samanlainen kuin Jeesus ja rakastaa kaikkia lähimmäisiä ja antaa anteeksi”, kuten ohjelmassa mainittiin. Pyhitys on Jumalan työtä, ei ihmisen.

Sitä paitsi synti ei ole vain näkyvää toimintaa, vaan synti on kaikkea tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Jos syntejä lähtisi luetteloimaan (mikä on turhaa), lista olisi toivottoman pitkä. Mutta Raamattua tutkiva ihminen kyllä tietää Hengessään, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Sanan kautta Pyhä Henki opettaa meitä.

Vieras ies on raskas kantaa

Hieman surullinen olo tuli, kun kuuntelin ohjelman toista haastateltavaa, joka tuntui kovasti etsivän omaa paikkaansa ja arvoaan Jumalan silmissä. Kun kristitty tuskailee, tekeekö uskonnolliset rituaalit oikein tai riittävän usein, kertoo usein siitä, ettei hän vielä täysin ole ymmärtänyt vapautta, johon Kristus on omansa vapauttanut. Pojassaan Jumala vapautti ihmisen paitsi synneistä, myös lain alaisuudesta – kaikista niistä pykälistä ja rituaaleista, mitä ihminen ei kyennyt täyttämään. Jeesus täytti ne meidän puolestamme.

Kukaan ei joudu helvettiin, koska selkä ei ole riittävän suorana kumarrettaessa ikonia. Eikä kukaan pääse taivaaseen kumartamalla ikonia. Molemmat ovat vääriä ikeitä, joita ihminen on ottanut kantaakseen. Sen sijaan Jeesus kehotti meitä: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:29–30).

Jumala ei päästä irti

Kaikesta huolimatta ohjelmassa ei ollut montakaan asiaa, jota en olisi itse käynyt läpi omissa uskon koetuksissa lähes 30 vuoden aikana. Melkein kaikki on tullut koettua: oma lakihenkisyys, itsensä paranteluyritykset ja psyykkaamiset, merkityksettömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet muihin verrattuna ja Jumalan edessä tai oman järkeilyn ja ihmisviisauden pyrkimykset. 

Usko jos jokin on yrityksen ja erehdyksen matkaa, mutta myös kaatuneen nousua ylös maasta ja uuden alkua. Jos sen kykenee hyväksymään, pärjää paremmin. Kaikista kompasteluista huolimatta Jumala ”ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti” (Ps. 37:28; 1992), eikä kukaan voi ryöstää Jumalan lapsia Hänen kädestään (Joh. 10:29).

Silloinkin, kun me ollaan vastustettu Herraa, jopa pitkään, ennen kuin ollaan uudelleen käännytty Hänen puoleensa, Hän on meitä kohtaan yhtä hyvä kuin silloin jos me ei oltaisi tehty mitään syntiä Häntä vastaan (Rosenius 1975:90–91).

Mitä pikemmin ihminen ymmärtää, että omat voimat ja viisaus ovat vain esteitä tiellä, joista kannattaa irrottaa ote niin pian kuin mahdollista, sitä suloisempi tie on edessä. Se voi olla kapea, mutta se on ainoa oikea tie.

”Sillä Jumalan hulluuskin on viisaampaa
kuin yksikään ihminen,
ja Jumalan heikkous
väkevämpää kuin ihmiset.”

(1. Kor. 1:25)

____

Artikkelikuva on kuvakaappaus Ylen Perjantai-ohjelman nettisivuilta. Suosittelen katsomaan ohjelman, niin tämäkin teksti voi aueta paremmin.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen