Tag Archive for: usko
Jumala tekee tänä päivänäkin ihmeitä. Mutta me ihmiset olemme usein kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään ihmeitä. Moni ei usko yliluonnollisiin Jumalan ihmeisiin tai ei ainakaan voi kuvitella, että niitä tulisi omalle kohdalle. Osa taas ei tunnista niitä, koska odottaa jatkuvasti jotain tajunnanräjäyttävää ja jättää huomiotta Jumalan pienet ihmeet elämässään. Ja sitten on niitä, joille koko usko voi olla ihmeiden etsintää riippumatta siitä, ovatko ne Jumalasta vai eivät.
Miksi emme usko Jumalan ihmeisiin?
Kaikissa tapauksissa ongelmana on inhimillinen käsityskyky ja sen vajavaisuus. Raamattu kertoo kuitenkin lukemattomia esimerkkejä ihmeistä. Israelilaiset matkasivat 40 vuotta autiomaassa, eivätkä edes heidän kenkänsä sinä aikana kuluneet. Jeesuksen aikaan tuhannet ihmiset söivät aterian, joka koostui vain viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. He tulivat kylläisiksi, ja jaettavaakin jäi. Jos uskomme että Raamattu on Jumalan ilmoitusta, miksi emme uskoisi myös sen ihmeisiin?
Kuva: James Coleman / Unsplash
Missään kohtaa Raamatussa ei sanota, että Jumala olisi lakannut tekemästä ihmeitä tai että ne eivät voisi koskea myös sinua. Niiden ei tulisi kuitenkaan olla uskomme perusta tai tavoite, johon uskolla pyrimme. Mutta ”usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”, kuten heprealaiskirjeessä (11:1) sanotaan. Jakeen lupaus pätee myös silloin, kun vain ihme voi pelastaa tai vain ihme voi ratkaista vaikean tilanteen. Voimme siis kertoa huolemme Herralle ja ojentautua sen mukaan, että Jumala ihmeellisellä tavalla, tahtonsa mukaan, ratkaisee asian, josta me itse tai läheisemme ei selviä.
Jumala voi puhua meille unessakin
Operaatio Mobilisaatio (OM) toimii yli 110 maassa, ja saamme kuulla jatkuvasti Jumalan ihmeistä, joita työkentillä tapahtuu. Ovet avautuvat paikkoihin, joissa evankeliumin julistusta ei katsota hyvällä; puuttuvat varat löytyvät, jotta työ voi jatkua; tai kuten juuri taannoin Etelä-Aasiassa, kun Jeesus ilmoitti itsensä unessa miehelle, joka oli kieltänyt Jumalan ja piti työntekijäämme ja tämän uskoa pilkkanaan. Aamulla herätessään mies oli ollut niin hämmennyksissä, ettei kyennyt syömään eikä nukkumaan. Mutta nyt hän tiesi, että Jumala, jota hän niin kovasti oli vastustanut, oli todellinen ja Herra, jota hän tahtoi seurata.
Jumala voi koskettaa meitä unessakin, ja on aina ihme, kun jokin herättää ihmisen pimeyden keskeltä. Me ihmiset ja meidän puheemme eivät vakuuta ketään. Me olemme vain osa ketjua, jota Jumala käyttää kertoakseen itsestään niille, jotka eivät vielä häntä tunne. Siten voimme olla häivähdys siitä valosta, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle ihmisenä ollessaan. Saamme olla Jumalan pieniä ihmeitä mekin.
loppurukous
Kiitos Jeesus tästä päivästä. Kiitos siitä, että ihmeellisellä tavalla haluat kohdata jokaista meitä ja täyttää meidän tarpeemme. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, Herra (Ps. 139:14). Aamen.
—
Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 7.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumala tekee ihmeitä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Rohkeudesta olla ja lähteä.
Luin hiljattain kirjan rohkeudesta (Gary A. Haugen: Rohkeus ratkaisee). Kirjassa pohdittiin sitä, kuinka moni meistä kristityistä on kenties lähtenyt matkalle, mutta sivuuttanut seikkailun.
Jokainen, joka on tehnyt valinnan seurata Jeesusta, on jo matkalla, mutta se ei aina tarkoita, että olisimme rohjenneet lähteä seikkailuun, johon Jumala meitä kutsuu.
Meidän on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka pitkälle olemme uskossamme tai uskomme tähden valmiita menemään. Vainko niin pitkälle kuin voimme säilyttää ohjat omissa käsissämme? Tai niin pitkälle kuin voimme hallita mahdolliset riskit ja on turvallista oman itsemme kannalta? Tai kenties vain niin pitkälle kuin tietyn alan osaamisemme meidät vie?
Moni kristitty lähtee kyllä matkalle,
mutta sivuuttaa seikkailun.
– Gary A. Haugen
Uskon tiellä omat voimat ja inhimilliset rajat eivät kuitenkaan kanna kovin kauas. Jos kuitenkin seuraamme Herraa yli sen, mitä me itse voimme hallita, yli omien voimiemme ja kykyjemme tai yli sen, mitä muut ihmiset tukevat tai uskaltavat, saamme kokea Jumalan voimaa, viisautta ja rakkautta. Hänellä on voima viedä meidät läpi seikkailujen.
Usein erehdymme luulemaan, että kuuliaisuus Jumalan tahdolle ja täydellinen antautuminen Hänen johdatukseensa tarkoittaa omien vahvuuksien ja lahjojen hylkäämistä. Mutta ei – nekin ovat Jumalan lahjaa. Tarvitsemme vain ymmärrystä siihen, miten käyttää lahjojamme Jumalan tahdon mukaisesti.
millaisia riskejä olen valmis ottamaan?
Vietimme syyskuussa Operaatio Mobilisaation MUN OM -päivää. Siellä keskusteltiin mm. lähetystyön tilasta ja siitä, miten emme koskaan voi saavuttaa tavoittamattomia kansanosia evankeliumilla pelkästään perinteisten lähetystyöntekijöiden ja evankelistojen voimin. Lähetyskäskyn menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni toteuttamiseen tarvitaan koko Jumalan maailmanlaajuista seurakuntaa.
Radiohartaudessa puhuin rohkeudesta lähteä seikkailuun – Jumalan voimassa.
Jokainen voi olla lähetystyöntekijä omassa viitekehyksessään: työpaikalla, harrastuksissa, naapurustossa, sukulaisten keskuudessa. Kysymys on vain siitä, kuinka pitkälle olemme valmiita menemään.
Olenko valmis ottamaan sen riskin, että ystävät hylkäävät, kun kerron heille uskostani? Vaikenenko Jeesuksesta välttääkseni joutumista pilkan kohteeksi? Vastaanko Jumalan kutsuun, jos Hän johdattaakin minua työhön, joka ei ollut omissa suunnitelmissani? Sehän voi viedä minut vaikka nykyistä heikommin palkattuun työhön tai jopa ulkomaille maahan, jossa ei ole helppoa elää kristittynä.
Jos sinulla on rohkeutta sanoa Herralle tässä olen, ota koko elämäni, sillä tahdon seurata Sinua ja elää Sinun tahdossasi, voi hyvinkin olla, että löydät itsesi jostain muualta kuin nykyiseltä paikaltasi. Voit löytää itsesi keskeltä seikkailua. Jos se on Jumalan seikkailu, voit olla varma, että ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua. Älä [siis] pelkää äläkä säiky!” (5. Moos. 31:8).
loppurukous
Rukoillaan vielä yhdessä: Kiitos Herra, että Sinä olet meidän voimamme ja rohkeutemme. Sanasi mukaan Sinä olet luvannut ohjata meitä ja opettaa meille, mikä on hyödyllistä, sekä johdattaa tietä, jota kuljemme. Kiitos siitä, että kun me odotamme Sinua, Sinä annat meille uuden voiman. Aamen.
—
Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 11.10.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteesta deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) sekä tästä linkistä: Rohkeudesta olla ja lähteä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Jumala tekee ihmeitä.
Muutama vuosi sitten juttelin ystävän kanssa antamisesta ja heikompien auttamisesta. Taisin vähän rehvastellen todeta, että minä kyllä annan säännöllisesti joka kuukausi rahaa Jumalan työhön.
Ei mennyt viikkoakaan, kun antamiseni joutui koetteelle.
Antaessaan saa usein paljon enemmän kuin mistä on luopunut. Kuva: Unsplash / Kelly Sikkema
Kävelin työpäivän jälkeen portaita alas metrolle. Ovensuussa istui rollaattorinsa kyydissä punakka, hieman suttuisen näköinen nainen – iältään varmasti nuorempi kuin mitä ulkoinen olemus antoi olettaa – ja huuteli ohikulkijoille hiljakseen: ”Auta, apua, anna euro!” Ruokarahaa kuulemma.
Jostain syystä en sillä kertaa voinut vain kävellä ohi. Kysyin, mihin hän euroa tarvitsee ja mitä eurolla (muka) ruokakaupasta saa. Nainen kertoi pyytävänsä vain vähän kerrallaan, sillä koko summa olisi yhdelle antajalle liikaa. Keittoperunat ja jauheliha maistuisivat.
Auta, apua, anna euro!
Rahaa en luvannut antaa, mutta sanoin, että voisin hakea lähikaupasta naisen pyytämät ruokatarvikkeet.
Antaminen haastaa
Lähdin nousemaan portaita takaisin kadulle kohti kauppaa, kun kuulin miten nainen jatkoi samaa mantraansa ohikulkijoille: ”Auta, apua, anna euro!” Epäilys ja raivo löivät päälle yhtä aikaa. Ei hän mitään ruokaa haluaa; jatkaa vain kerjäämistä, jotta saa olutpullon verran kasaan.
Muutin mieleni ja kiersin toisen sisäänkäynnin kautta takaisin metrotunneliin. Paha vain, että sydän hakkasi ja omatunto kolkutti. Vatsaa kivisti, kun istuin penkille odottamaan metroa. Ajatukset pyörivät mielessä kahteen suuntaan: Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistäni…
Ja sitten toisaalta: Turha leikkiä tyhmää. Nainen vain hekottelisi takanapäin hyväntahtoisuudelleni. Vaan entä jos pelkästään menemällä takaisin voisin näyttää, että joku kuitenkin välittää…?
Vähän vai paljon
Metron lähtöön oli kaksi minuuttia ja silloin oli nöyrästi noustava ylös ja suunnattava kohti K-kauppaa. Moikkasin vielä ohimennessäni tuttua naista, joka kummasteli, miksi olen menossa poispäin juuri kun metro on tulossa.
Ostin perunat, jauhelihan ja vielä bonukseksi leipäpussin ja palasin naisen luo. Hän huikkaili edelleen pyyntöjään kiireisille metromatkalaisille. Mutta silmät tunnistivat minut, kun pysähdyin hänen viereensä ja sanoin: ”Terve taas”.
Ojensin naiselle kassin, kehotin lähtemään kotiin ja toivotin siunausta ja hyvää jatkoa. Kyynelsilmin nainen päivitteli, että ostokset ovat maksaneet minulle rahaa. Pudistelin vain päätäni. Ne olivat maksaneet ehkä parin naistenlehden verran.
—
Lue myös anteeksiantamisesta: Isänpäivänä kaikki on anteeksi annettu.