Tag Archive for: rauha

Diplomaattinen mahalasku

Diplomaattinen epäonnistuminen oli presidentti Stubbin hieman silotellumpi ilmaus eilisestä Valkoisen talon neuvottelusta kaikkien varsin yksipuolisten kommenttien joukossa.

Mutta jos unohdetaan puoluekannat, antipatiat ja suosikit. Unohdetaan, että toinen laukoo suustaan lausuntoja ja antaa toimeenpanokäskyjä, jotka saavat liberaalit mielet haukkomaan henkeään, ellei peräti nousemaan takajaloilleen. Unohdetaan, että toinen kerää maailmanlaajuisesti suurta sympatiaa kierrettyään kolme vuotta villapaita päällä pyytämässä rahaa ja tukea omaan eloonjäämistaisteluunsa.

Unohdetaan kaikki tämä ja mietitään, millaiset pelisäännöt neuvotteluissa ja kaupankäynnissä yleisesti ja kansainvälisesti pätevät, halusipa joku sitä tai ei. Sillä siitähän eilisessäkin katastrofissa oli kyse: neuvotteluista, antamisesta ja saamisesta.

Sen vain ei olisi tarvinnut päätyä katastrofiin, jos olisi osattu edes alkeellisimpia neuvottelun pelisääntöjä.

Toinen pyytää, toinen antaa

Koska Suomen ja Euroopan media on keskittynyt presidentti Trumpin ja varapresidentti Vancen virheisiin, retoriikan haukkumiseen ja syyttelyyn väijytyksestä, ajattelin vuorostani keskittyä presidentti Zelenskyin virheisiin – ihan neuvotteluteknisestä näkökulmasta.

Lähtökohta eilen oli se, että Zelenskyi saapui kutsusta toisen reviirille ns. myyjänä tai pyytäjänä. Vaihtokaupassa tarjolla oli oman maan pelastuminen hyökkääjän kynsistä ja lopulliselta tuholta, ja siihen tarvittiin USA:n rahaa ja tukea sekä ihan aluksi mineraalisopimus. 

Zelenskyi tuli siis tilanteeseen ikään kuin altavastaajana, hattu kourassa, koska tarvitsi rahaa. Tai niin moni vähänkään kauppoja tehnyt olisi olettanut. Toisin kuitenkin kävi, ja saamatta jäivät niin sopimus kuin takeet rahasta ja tuestakin.

Neuvottelun pelisäännöt

Ensimmäinen pelisääntö olisi ollut, kuten puhetilanteissa aina: know your audience – tunne yleisösi eli tässä tapauksessa vastapuolesi. Lehtitietojen mukaan Zelenskyin taustajoukot olivat toppuutelleet presidenttiä ja suositelleet diplomaattisen taustatyön jatkamista ennen johtajien tapaamista. Zelenskyi kuitenkin päätti toimia toisin.

Know your audience!
Tunne yleisösi.

Jostain syystä Ukrainan presidentti rikkoo toistuvasti yleisiä kansainvälisiä korkean tason neuvottelutilanteisiin liittyviä pukeutumiskoodeja, olipa kyseessä valtiojohtajien välinen tapaaminen tai Notre Damen käyttöönottojuhla. 

Ilmestyessään Valkoiseen taloon collegepaidassa hän noudatti omaa tavaramerkiksi muodostunutta asuvalintaansa, mutta unohti samalla osoittavansa sekä välinpitämättömyyttä totuttuja konventioita kohtaan että käyttäytyvänsä epäkunnioittavasti tilaisuuden isäntää ja tämän kulttuuria kohtaan. Trump nostikin sen esiin heti tapaamisen alussa, ja myös paikallinen media kiinnitti asiaan huomiota. 

Jokainen tilaisuus ei ole oikea tilaisuus rikkoa rajoja tai osoittaa mieltään, vaikka se ei kohdistuisikaan suoranaisesti vastapuoleen.

Kielitaidon merkitys

Trumpin ja Zelenskyin neuvottelu käytiin englanniksi. Se on vain toisen äidinkieli ja siten Trumpille selkeä etu. Zelenskyin virhe oli olla käyttämättä tulkkia. Sen sijaan hän lähti tiukkaan neuvotteluun kielellä, jota hän ei selkeästi hallinnut riittävän hyvin voidakseen tuoda asiansa esiin vakuuttavalla ja monipuolisella tavalla. Puhe oli epäselvää, sanavarasto suppea, rakenteet hukassa. Näin hän oli jatkuvasti kielellisesti ja sitä kautta myös sisällöllisesti altavastaajana. 

Jokainen, joka on puhunut vierasta kieltä, jota hallitsee vain rajallisesti, tunnistaa sen aiheuttaman lisästressin, etenkin tilanteissa, joissa tunteet kuumenevat. Näin kävi myös Zelenskyille. Kieli takelteli sitä enemmän, mitä kovemmaksi keskustelu kävi.

Ostajan ehdoilla

Opin jo kieliopintojeni alkuvaiheessa, että jokaisella on oikeus ostaa omalla kielellään, mutta myyjänä ei ole varaa vaatia, vaan on mentävä ostajan kielellä. Tätä Zelenskyi yritti, mutta olisi kenties onnistunut paremmin, jos olisi turvautunut tulkin apuun. Se olisi samalla rauhoittanut keskustelua ja antanut aikaa miettiä sanomisiaan tarkemmin. 

Huono kielitaito ilmenee helposti liian suorasukaisina ja naiivin kuuloisina toteamuksina, kuten kävi Zelenskyille mm. lauseessa ”you have nice ocean and you don’t feel it [the problems]”. Trump reagoi heti vahvasti ja tunteella, mikä olisi kenties diplomaattisemmalla ilmaisulla voitu välttää.

Nonverbaali kommunikaatio

Nonverbaali kommunikaatio on jopa 90 prosenttia kommunikaatiosta. Zelenskyi ymmärsi näyttelijätaustastaan huolimatta siitä varsin vähän. Kädet puuskassa rinnalla on asento, joka tulkitaan yleisesti torjuvaksi ja ylimieliseksi. Taitava neuvottelija ei sorru sellaiseen, toisin kuin Zelenskyi.

Presidenttien Trump ja Zelenskyi neuvottelu Valkoisessa talossa.

Voisi melkein sanoa, että kuvakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuva: India Today.

Jos katse kiertelee eikä vastapuolta katsota silmiin, se voidaan kokea osoitukseksi epärehellisyydestä tai välinpitämättömyydestä. Tähänkin Zelenskyi sortui ikään kuin toimittajilta tukea etsien, kun Trump tai Vance puhui hänelle. 

Joko huonon kielitaidon tai kulttuurintuntemuksen piikkiin voi laskea senkin, että Zelenskyi puhutteli varapresidentti Vancea etunimeltä, tai itse asiassa etunimien alkukirjaimilla ”J. D.”. Se ei ole minkään hyvien käytänteiden mukaista näin muodollisessa tilanteessa ainakaan amerikkalaisessa kulttuurissa.

Kunnioitus antajaa kohtaan

Sekä presidentti Trump että varapresidentti Vance penäsi moneen kertaan Zelenskyiltä kunnioitusta sekä kiitollisuutta tähän mennessä Ukrainalle myönnetystä tuesta. Kun kiitos tulee vasta pyydettäessä, se ei tunnu aidolta. Ja jos kiitosta saatellaan puhumalla vastapuolen päälle ja vänkäämällä, ettei se tiedä, mistä puhuu, se ei kuulosta kovin vakuuttavalta. 

Jokainen, joka yrittää saada asiaansa tai tuotteitaan myydyksi, tietää, että ostajaa (maksajaa) on kuunneltava silloinkin, kun hänen sanomisensa ei resonoi tai herättää vastustusta. Perusteltujen vasta-argumenttien aika on sitten, kun toinen on saanut sanottua asiansa. Aina ei silloinkaan. 

Kakofoninen päälle puhuminen ei auta omaa neuvotteluasemaa. Toisen jatkuva haastaminen ei kuulu toimivien suostuttelutekniikoiden listalle toisin kuin vaikkapa omien sanojensa tarkka valinta tai positiivisen ilmapiirin luominen.

Rauha edellyttää kompromisseja

Trump kritisoi myös Zelenskyin haluttomuutta rauhaan. Olipa Ukrainan tilanne mikä tahansa, kaikkea vihaansa hyökkääjää kohtaan ei kannata sylkeä esiin, jos lopullisena tavoitteena on rauha. Se vaatii kompromisseja, kuten neuvottelut aina. Tässä tapauksessa kompromissi olisi ollut hillitä Putinin ja Venäjän syyttelyä ja keskittyä USA:n voiteluun avun saamiseksi.

Koska Trump väittää haluavansa rauhaa ja mahdollisesti toimia ainakin jossain muodossa välittäjänä kahden osapuolen välillä, on utopistista ajatella, että hän lähtisi olemaan vahvasti enemmän toisen puolella, kuten Zelenskyi olisi toivonut. On totta, mitä Trump sanoi, ettei hän voi olla ensin haukkumassa Putinia ja soitella sitten perään, että mitä jos sovittaisiin rauhasta Ukrainan kanssa. Sellainen ”diplomatia” kaatuu nopeasti omaan mahdottomuuteensa.

Kuka on heikko ja kuka vahva?

Euroopan vihaama Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi X:ssä, että ”strong men make peace, weak men make war”. Vaikka Orbán lienee tarkoittanut toisin, yleinen mielipide tuntuu olevan, että Trump on se heikko ja Zelenskyi vahva. Kuitenkin juuri Trump on viime viikkoina vahvimmin puhunut rauhan puolesta, olipa hänen rääväsuinen retoriikkansa mitä tahansa. 

Rauhasta hän puhui myös eilen. ”En ole Venäjän puolella enkä Ukrainan puolella, vaan Yhdysvaltain ja maailman hyvän puolella.”

En pidä sitä ollenkaan huonona lähtökohtana tulevalle näin maailman näkökulmasta katsottuna. Mutta eihän tämä tilanne sinällään nyt kovin lupaavalta näytä.

Rauhattomat yöunet herättävät unelmia

Torstai 9.5.2024

Tykkään kovasti nykyisestä asunnostani ja ennen kaikkea sijainnista, joka on kaiken kaikkiaan elämäntilanteeseeni lähestulkoon täydellinen. Mutta aina välillä kaipaan rauhaisia yöunia.

Talossamme on paljon pieniä asuntoja, mikä tarkoittaa, että talossa asuu paljon yksinasuvia nuoria aikuisia ja opiskelijoita. Liikenne on yöaikaan sen mukaista. Olen tottunut käyttämään korvatulppia, jotta asuntoni vieressä seilaava häkkihissi ei paukuttaisi minua hereille tunnin välein, kun väki palailee kotiin kapakoista ja yökerhoista etenkin viikonloppuisin. Mutta välillä haluaa antaa korvilleenkin ilmavammat oltavat. Se on yleensä ainakin viikonloppuisin virhe. 

Ymmärrän, että kotiin tullaan neljän aikaan ja kuulen, kun ovi sulkeutuu. Mutta en ymmärrä, miksi seuraavan vartin aikana samaisesta ovesta kuljetaan edestakaisin toistuvasti lähemmäs kymmenen kertaa. Juuri niin sopivasti, että aina kun on nukahtamassa uudelleen, ovi käy. Sitä kun tapahtuu riittävän monta kertaa, nukahtaminen ei enää onnistu ennen aamukuutta. Ja sitten kun nukahtaa, herätessä on tunne kuin ei olisi nukkunut juuri ollenkaan.

Rauha järven rannalla

Muiden metelöinnistä johtuvan huonosti nukutun yön jälkeen alkaa aina haaveilu. Kunpa pääsisin asumaan pieneen punaiseen tupaan järven rannalla, missä ei kuuluisi muita ääniä kuin keväinen lintujen liverrys ja laineiden liplatus. Siellä minä istuskelisin omenapuun alla kesäisin ja kirjoittelisin kahvikupposeni äärellä. Kukaan ei hyppisi yläkerrassa, koirat eivät haukkuisi seinän takana, eikä kukaan paiskoisi ovia aamuneljältä. Uimarannassa kukaan ei heiluisi ja kiljuisi kännykkänsä kanssa kuvaamassa itseään talviuinnilla tai pissattaisi koiraansa rantahiekalle. Minulla olisi seuraa, jos sitä kaipaisin, mutta kun en kaipaisi, saisin olla yksin, myös siinä omassa rannassani.

Kahvikupponen pienen punaisen tuvan pihalla järven rannalla.

Huonosti nukutun yön jälkeen haluaisin vain asumaan pieneen punaiseen tupaan järven rannalla, missä kuuluisi vain lintujen liverrys ja laineiden liplatus. Siellä minä istuisin kesällä omenapuun alla ja kirjoittelisin kahvikupposeni äärellä.

Unelmat ovat kuitenkin unelmia ja usein kovin vaaleanpunaisia. Se tarkoittaa, että ne ovat vain lohturuokaa niinä hetkinä, kun arjessa jokin murjoo, eikä niitä ole (välttämättä) tarkoitettu toteutettaviksi. Tällä hetkellä nimittäin viihdyn hyvin kaupungissa ja vieläpä varsin ytimessä. Mutta jos jollakin on tarjolla mummonmökki omalla pihalla ja rannalla Helsingin kantakaupungissa, niin olen kiinnostunut.

Hiljainen viikko –mahdollisuus hiljentyä ja hiljentää

Meneillään on hiljainen viikko. Se on viikko, jolloin me kristittyinä laskeudumme pääsiäiseen ja hiljennymme muistamaan ensin Jeesuksen uhria meidän vuoksi ja sitten iloitsemaan siitä, että Hän voitti kuoleman ja on ylösnoussut, jotta me saisimme elää. 

Maallistuneessa yhteiskunnassa ei voi kuitenkaan aina olla varma, puhuuko hiljaisesta viikosta tai ymmärtääkö sitä enää juuri kukaan muu kuin vakaumukselliset kristityt tai vanhempien sukupolvien edustajat. Kristilliset perinteet ja Kristuksen elämän vaiheet ovat tuttuja yhä harvemmille Suomessa.

Hiljaisuus on harvinaista herkkua

Toisekseen hiljaisuudesta ja hiljentymisestä on tullut harvinainen luonnonvara ja sellaista herkkua, jota monikaan ei ymmärrä nauttia, vaikka se voi ravita ihmistä uskomattomalla tavalla. Yhteiskunnassa yleisellä tasolla saatetaan ihmetellä ihmisten rauhattomuutta ja kiireistä elämäntapaa, mutta toisaalta on itse jopa tietoisesti luotu ympäristö, jota ihmisen pitää paeta päästäkseen olemaan hiljaisuudessa. 

Kaikki teollistuminen, tekniikan kehitys ja modernit välineet on tuoneet keinotekoisia ääniä ympäristöön, joka pari sataa vuotta sitten jopa kaupungeissa muodostui pääosin luonnonmukaisista tai luonnon äänistä. 

Hiljaisuus edellyttää vetäytymistä

Hiljaiset tilat ovat harvassa. Kaupat ja kauppakeskukset, ryhmäliikuntatilat ja monet muut ihmisten palveluun keskittyneet paikat ovat ääniä täynnä: musiikkia, kuulutuksia ja vähintäänkin laitteiden huminaa, ellei jyrinää. Edes perinteiset kirjastot eivät enää ole kovin hiljaisia, niin että niissä kuuluisi vain askeleita ja kirjan sivujen kääntelystä kantautuvaa rapinaa. Sinnekin on viety toimintoja, joita ei voi suorittaa äänettömästi hiljaisuudessa tai hiljentyen. 

Ulkoista hiljaisuutta kaipaavan on vetäydyttävä pois ihmisistä ja tapahtumista. On suljettava laitteet, ovet ja ikkunat, eikä sekään aina ainakaan kaupungissa riitä. Jopa luontoon paetessa on mentävä riittävän kauas. Ei auta istua rantakivellä, jos viereisellä tontilla puhutaan kovaäänisesti puhelimeen tai päristetään moottorisahaa.

Jeesuksen rauha säilyy myös äänten keskellä

Mutta ulkoinen hiljaisuus on eri asia kuin sisäinen hiljaisuus ja rauha. Se on mahdollista – ja sen syvin olemus on sitä, että se toteutuu myös kaikkien ympäröivien äänten ja jopa kaaoksen keskellä. Ei tietenkään haittaa, että hiljentyy, rauhoittaa tarkoituksellisesti tahtia, vähentää ärsykkeitä ja ennen kaikkea etsiytyy Pyhyyden läsnäoloon, jotta sisimmässä olisi rauha. Siihen hiljainen viikkokin tarjoaa hyvän tilaisuuden. 

Hiljaisuuteen liitetään paitsi äänettömyys, myös rauha, levollisuus ja tyyneys. Siten ulkoisessa hiljaisuudessa on paljon sitä, mitä Jeesus tuli tuomaan meille: Hänen rauhansa, joka ei anna niin kuin maailma antaa (Joh. 14:27).

Äänillä peitetään usein sisäistä levottomuutta

Hiljaisuus ei tee oloa rauhattomaksi, jos sisin on levossa. Silloin hiljaisuus on pikemminkin luontainen ympäristö. Mutta jos mieli harhailee ja olo on levoton, ihminen saattaa kaivata ääniä ja jopa meteliä, jotta huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin omaan sisäiseen rauhattomuuteen ja pahaan oloon, tai ainakin hukuttaisi sen alleen. 

Jos mielessä pyörii monenlaista, ja varsinkin jos ajatukset ovat sävyltään tummia, hiljaisuudessa ne kuuluvat entistä vahvempina. Monesti on helpompi peittää sellaiset mietteet vaikka television turhanpäiväiseen mölinään kuin ottaa ne käsittelyyn tai ymmärtää, että ne eivät kenties sillä hetkellä kuitenkaan murehtimalla ratkea.

Mutta onko meillä varaa hiljentyä edes yhdeksi viikoksi vuodessa? Vai valmistelemmeko me pääsiäistä ja siihen hiljentymistä sellaisella tohinalla, että todellinen hiljentyminen jää lopulta vähiin?

Pääsiäisen sanoma kiinnostaa enää harvoja

Muutama vuosi sitten Kirkon tutkimuskeskus julkaisi  tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten pääsiäisen vietto on lähinnä syömistä ja yhdessäoloa. Se on mahdollisuus viettää pitkää viikonloppua ja lähteä vaikka vielä ennen kevättä Lappiin laskettelemaan tai hiihtämään. Mutta aika harvassa alkavat olla ne, jotka oikeasti laskeutuvat pääsiäiseen ja hiljentyvät edes hiljaisella viikolla muistamaan sitä, mitä Jumala on antanut meidän edestämme. 

Valitettava totuus nimittäin on, että Suomessa pääsiäisen kristillinen sanoma on enää vähemmistön ajatuksissa. Kyseisen tutkimuksen mukaan vain kolmannes suomalaisista pitää pääsiäisen sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta edes jokseenkin tärkeänä. 15–29-vuotiaista naisista vain joka viides. 

Piina tulee päätökseen

Jeesus valmistautui pääsiäiseen puhumalla loppuun saakka ihmisille niin kuin Jumala oli Hänelle puhunut. Hän eli kuuliaisena Isälle loppuun asti ja sai kulkea aina valmistetuissa askelissa. 

Kun Jeesus vetäytyi vuorille, hän ei mennyt sinne laskettelulomalle, vaan hiljaisuuteen rukoilemaan. Tai kun Hän söi opetuslastensa kanssa pääsiäisateriaa, tärkeintä eivät olleet kristallilasein viimeistelty kattaus tai se, että pöydässä on sun seitsemää sorttia. Oleellista oli yhteys opetuslasten kanssa, yksinkertainen leipä ja viini, jotka nautittiin viimeistä kertaa Jeesuksen ollessa vielä maan päällä. Ne ovat tarjolla meillekin yhteysaterialla ja muistona Jeesuksesta. 

Jeesukselle hiljainen viikko oli myös piinaviikko. Voisiko edes se hiljentää meidät ymmärtämään Jeesuksen uhrin mittakaavaa ja määrää? Jeesuksen kärsimyksen ja piinan päättyminen pääsiäisaamun ylösnousemukseen saa myös lohduttaa meitä, jotka tässä ajassa olemme piinan keskellä, että kerran vielä se piina päättyy ja me saamme nousta ylös Jeesuksen luo ikuiseen juhlaan. 

Hyvää hiljaista viikkoa jokaiselle!

—

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 21.3.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi, kun luot sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.

Hiljaisuus on äänistä parhain

Hiljaisuus on äänistä parhain. Tarvitsen sitä yhä enemmän.

Iltapäivän sinisessä hetkessä kirjaa lukiessa kuuluu vain hiljaisuus.

Hiljaisuus ei tee oloa rauhattomaksi, niin kuin joskus vuosia sitten. Uskon, että kun sisin on levossa, hiljaisuus on luontainen ympäristö. Mutta kun mieli harhailee ja olo on levoton, ihminen kaipaa ääniä ja jopa meteliä, jotta huomio kiinnittyy muuhun kuin omaan sisäiseen rauhattomuuteen tai ainakin hukuttaa sen alleen. 

Vuosia sitten masennusta sairastaessani terapeutti antoi kotitehtäväksi istua aloillaan hiljaisuudessa katse kiinnittyneenä tiettyyn pisteeseen ja hengittämään siinä rauhalliseen tahtiin syvään sisään ja ulos kahdeksan kertaa. En kyennyt siihen. Olo kävi puolivälin jälkeen niin epämukavaksi, että hengitystä oli pakko nopeuttaa ja lähteä liikenteeseen. Vaikka masennus usein lamaannuttaa, siihen liittyy myös ahdistusta ja ajatusten tuskaista rauhattomuutta.

Äänet peittävät ajatukset

Jos mielessä pyörii monenlaista, ja varsinkin jos ajatukset ovat sävyltään harmaita tai mustia, hiljaisuudessa ne kuuluvat entistä vahvempina. Monesti on helpompi peittää niiden kutsu vaikka television turhanpäiväiseen mölinään kuin ottaa ne käsittelyyn tai ymmärtää, että ne eivät kenties sillä hetkellä kuitenkaan murehtimalla ratkea.

Meidän yhteiskuntamme nojaa yhä enemmän ääniin. Kaikki teollistuminen, tekniikan kehitys ja modernit välineet ovat tuoneet keinotekoisia ääniä ympäristöön, joka pari sataa vuotta sitten jopa kaupungeissa muodostui pääosin luonnonmukaisista tai luonnon äänistä. 

Paikkoja, joissa hiljaisuus olisi olettamuksena, ei paljoa ole. Ehkä perinteiset kirjastojen lukunurkat, joita ei ole valjastettu urheiluvälineiden vuokrauskeskuksiksi tai tietokoneiden näpyttelyyn, tyhjät kirkot tai sairaaloiden käytävät ja potilashuoneet. Sen sijaan kaupat, ryhmäliikuntatilat ja monet muut ihmisten palveluun keskittyneet paikat ovat ääniä täynnä: musiikkia, kuulutuksia ja vähintäänkin laitteiden huminaa, ellei jyrinää. 

Hiljaisuutta on etsittävä

Hiljaisuutta kaipaavan on vetäydyttävä pois ihmisistä ja tapahtumista. On suljettava laitteet, ovet ja ikkunat, eikä sekään aina ainakaan kaupungissa riitä. Luontoon paetessaankin on mentävä riittävän kauas. Ei auta, jos istuu rantakivellä, kun viereisellä tontilla joku kailottaa puhelimeensa tai päristää naapurissa moottorisahaa.

Ihmisen kehittämät äänet ovat jotenkin niin ärsykkeisiä ja pakottavia verrattuina luonnon omiin ääniin. Toki ihminen on säveltänyt vaikkapa kaunista ja rauhoittavaa musiikkia, mutta sekin mieltymys vaihtelee kuulijan mukaan. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku voi rauhoittua kuuntelemalla heviä tai raskasta rockia, kun itse on joskus pakko sammuttaa sekin musiikki, josta itse eniten nauttii. Hiljaisuus voittaa välillä senkin.

Voi paistaa banaanilettuja, kun makuhermoja kutkuttaa.

Tänään olen nauttinut lepopäivästä kiitollisena siitä, että ympäröivä talo monine asuntoineen on häkkihissin kumeita paukahduksia lukuun ottamatta ollut hiljainen. Mikään ei häiritse lukemisen nautintoa ja siinä syntyviä mielikuvia ihmisistä ja tarinan etenemisestä. Ajatus ei harhaile eikä paina. Makuhermojen herätessä voi paistaa banaanilettuja ja syödä ne marjojen ja kuuman kahvin kera. Ja iltapäivän sinisessä hetkessä kuuluu vain hiljaisuus.

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta

Joulun alla sisustus- ja naistenlehdet, somefeedit ja mainokset täyttyvät kodeista, joita puetaan kilvan jouluasuun. Silmiin pistää se, että vaikka olemme jo pitkällä teollistumisen toisella puolen, monella tapaa kaupungistuneina ja vaikka melkeinpä valtaosa ihmisistä asuu moderneissa elementti- ja kerrostaloissa, joulukotien sisustukset ovat kuin 1800-luvulta, tai ainakin 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Vastaan tulee niin pieniä hirsimökkejä kuin isoja mansardikattoisia huvikumpujakin, jotka seisovat metsänreunassa nietosten keskellä jääpuikot räystäiltä roikkuen. Kuistille vievillä portailla palavat aidot kynttilät tallilyhdyissä, ja eteen parkkeeratun potkukelkan päällä on puusaavissa soma joulukuusi toivottamassa väen tupaan. 

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta hirsimökissä.

Joulukoristeita ylellisyyteen asti

Tupa on jouluparatiisi, joka on ollut valmiina lokakuun puolivälistä saakka, sillä asukkaat ovat tietenkin jouluihmisiä, joiden jouluvalmistelut alkavat siinä vaiheessa, kun edellisvuoden koristeita pakkaillaan ullakon uumeniin. 

Jokainen vähänkään lehtiä tai joulumainoksia selaillut tietää, miltä sisällä näyttää. Joulukransseja portaiden kaiteilla, kynttilöitä siellä täällä ja tuolla, punaruudullisilla nauhoilla ripusteltuja piparkakkuja, joulukarkkeja lasikuvun alla, rönsyileviä joulukattauksia pellavaliinan päällä ja piironkeja asetelmineen. Usein kodit ovat ylellisiä eikä tunnelmassa ole kursailtu.

Joulukellot kuusessa.

Kantovesi joulun tuo

Toinen vaihtoehto ovat sitten alkeelliset mummonmökit, joihin oravanpyörässä juokseva nykysuomalainen vetäytyy norjalaisvillapaidassaan ja huopatossuissaan. Nostalgisissa kuvitelmissaan hän vakuuttaa, että joulu tulee vain siellä. Joulu tuntuu herättävän kiireisissä ihmisissä ajatuksen, että rauhoittuminen ja lepo on mahdollista vain, kun vedet on kannettava sisään ja lämpö tulee takasta, leivinuunista ja steariinia valuvista kynttilöistä. Harvoin istutaan joulun keskellä kontulalaisessa kaksiossa, kun maa on musta ja sininen bussi sihahtaa ikkunan alla.

Tarinoista saa sen kuvan, että jouluna todella leivotaan yhdessä kaikessa rauhassa, käydään kaatamassa itse metsästä kuusi ja hiljennytään jouluaterian jälkeen villahuovan alle lukemaan lahjakirjaa. Todellisuudessa useammassakin perheessä piparitaikina haetaan töiden jälkeen kiireessä Citymarketista ja kilahdetaan lapsille, jotka sotkevat poropiparit vaaleanpunaisella ja vihreällä kuorrutteella, vaikka äiti haluaisi kaiken olevan puhtaan valkoista, koska se sopii muuhun sisustukseen. Niitäkin perheitä on, joissa isä on naukkaillut aattona jouluoluita aamupäivästä lähtien ja teinit tykkäävät mieluummin pelata Fortnitea ja snäppäillä kavereiden kanssa kuin lähteä tunnelmalliseen jouluvesperiin ja sen jälkeen palelemaan hautausmaalle parin kynttilän takia.

Kaipaamme mennyttä leppoisuutta

Mielikuvat, joita meille joulua odotellessa tarjotaan, kertonevat siitä, minkä oletetaan tuntuvan hyvältä ja miten elämisen tahti on aikojen kuluessa kiristynyt. Vaikka tykkäämme nauttia nykyajan mukavuuksista, jossain syvällä kytee kaipaus menneiden aikojen leppoisuuteen, vaatimattomuuteen ja piirileikkeihin kuusen ympärillä. Haaveissamme luotamme ulkoisiin rauhoittumisen symboleihin sen sijaan, että tekisimme elämässämme valintoja, jotka voivat tuoda sen rauhan ja kiireettömyyden.

Elämän tahtia on mahdollista hiljentää myös kaupunkiympäristössä, elementtitalossa ja suurperheen arjessa. Se vain vaatii usein jostain luopumista. Kaikkea kun ei voi saada. 

Saat sen mistä luovut

Jos ei siis ole varaa jättää vaikkapa menoja väliin tai tinkiä lahjojen paljoudesta, jotta olisi aikaa joululle ja sen hiljaiselle odotukselle, ei auta, vaikka kuinka tallentaa Instagramista havuntuoksuisia koristeluehdotuksia tai maalailee kuvia pihasaunalle johtavista jalanjäljistä kuutamonhohteisessa hangessa. Joulukynttilässä on aito tuli.

Jos sitten mennään vielä pikkuisen pidemmälle, niin ei se jouluksi laskeutuva rauhakaan ole todellista rauhaa, jos se loppuu siltä istumalta, kun jouluradio lakkaa soimasta tai jouluvieraiden auton perävalot vilkkuvat. Aito rauha ei katso juhlapäivää eikä vuodenaikaa vaan on läsnä joka päivä. Se ei tule, vaikka kuusenkynttilät kuinka kimmeltäisivät tai neilikkainen kinkku tuoksuisi sinappihunnun alla. Se tulee jostain aivan muusta. 

Mistä se sitten tulee? Sitä sopii mietiskellä vaikka juuri näin lähestyvän joulun aikaan.

—

PS. Hain muuten linkit mainitsemiini joulukoteihin vasta tekstin kirjoitettuani hakusanoilla ”joulu kotiin” ja ”mökkijoulu”. Näytti siltä, että kuvaukset olivat aika osuvia…

Jakso #7 | Ajatuksia rauhasta

Lue lisää

Levosta käsin kohti vaaleanpunaisia unelmia

Tosielämä kalpenee usein sen rinnalla,
mitä päässämme liikkuu,
mutta silloin tällöin se pääsee aika lähelle.
(elokuvasta Taianomainen kesä, 2012)

Harvoin pysäytän televisiota voidakseni kirjoittaa elokuvan repliikin ylös, mutta tämän halusin muistaa.

Miten hieno ajatus! Kuvaa sitä, että tosielämän vinkkelistä katsottuna haaveet näyttävät usein utopistisilta, mutta joskus elämässä kokee hetkiä ja tunteita, jotka ovat hyvin lähellä villeimpiä unelmiamme.

Joskus ajattelee, että haaveet ovat vain hattaroita, joihin haluaa upottaa sormensa arjen keskellä, jotta maistuisi hetken makealta. Mutta miksipä ne eivät voisi olla jotakin aitoa, joka vain ei ole vielä käynyt toteen? 

Levosta käsin

Levosta käsin kohti vaaleanpunaisia unelmia.

Itse yritän miettiä elämän isoja suuntaviivoja aina levosta käsin. Haluan opettaa sitä myös omille lapsille, kun heillä on unelmia, suuria suunnitelmia, ylipääsemättömältä tuntuvia esteitä ja vaikeita valintoja. Niin kauan kuin jonkin asian suhteen ei ole sydämessä lepoa, on syytä odottaa. Pysyä paikallaan ja malttaa vielä hetki mielensä. Vaikka asia olisi oikea, hetki ei ehkä ole sitä, muut asiaan liittyvät ihmiset eivät ole vielä valmiita, tai sinä itse et ole siihen vielä valmis. 

Ovet aukeavat ja asiat järjestyvät pala kerrallaan oikeaan aikaan. Voi olla, että on raivattava tieltä muutama este, mutta se testaa lähinnä sitä, miten kovasti jotakin haluaa ja kuinka paljon on valmis sen eteen uhraamaan. Esteet ovat kuin koetinkiviä – levottomuus sen sijaan enemmänkin suljettu ovi, jota ei kannata väkisin avata.

Välillä elämässä valitsee pakosta toisin kuin muut. Silloin on kestettävä huvittuneet kommentit ja se, että omaan menosuuntaan päin ei ole tungosta, mutta vastaantulijoita on paljon.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen