Hiljainen viikko –mahdollisuus hiljentyä ja hiljentää

Meneillään on hiljainen viikko. Se on viikko, jolloin me kristittyinä laskeudumme pääsiäiseen ja hiljennymme muistamaan ensin Jeesuksen uhria meidän vuoksi ja sitten iloitsemaan siitä, että Hän voitti kuoleman ja on ylösnoussut, jotta me saisimme elää. 

Maallistuneessa yhteiskunnassa ei voi kuitenkaan aina olla varma, puhuuko hiljaisesta viikosta tai ymmärtääkö sitä enää juuri kukaan muu kuin vakaumukselliset kristityt tai vanhempien sukupolvien edustajat. Kristilliset perinteet ja Kristuksen elämän vaiheet ovat tuttuja yhä harvemmille Suomessa.

Hiljaisuus on harvinaista herkkua

Toisekseen hiljaisuudesta ja hiljentymisestä on tullut harvinainen luonnonvara ja sellaista herkkua, jota monikaan ei ymmärrä nauttia, vaikka se voi ravita ihmistä uskomattomalla tavalla. Yhteiskunnassa yleisellä tasolla saatetaan ihmetellä ihmisten rauhattomuutta ja kiireistä elämäntapaa, mutta toisaalta on itse jopa tietoisesti luotu ympäristö, jota ihmisen pitää paeta päästäkseen olemaan hiljaisuudessa. 

Kaikki teollistuminen, tekniikan kehitys ja modernit välineet on tuoneet keinotekoisia ääniä ympäristöön, joka pari sataa vuotta sitten jopa kaupungeissa muodostui pääosin luonnonmukaisista tai luonnon äänistä. 

Hiljaisuus edellyttää vetäytymistä

Hiljaiset tilat ovat harvassa. Kaupat ja kauppakeskukset, ryhmäliikuntatilat ja monet muut ihmisten palveluun keskittyneet paikat ovat ääniä täynnä: musiikkia, kuulutuksia ja vähintäänkin laitteiden huminaa, ellei jyrinää. Edes perinteiset kirjastot eivät enää ole kovin hiljaisia, niin että niissä kuuluisi vain askeleita ja kirjan sivujen kääntelystä kantautuvaa rapinaa. Sinnekin on viety toimintoja, joita ei voi suorittaa äänettömästi hiljaisuudessa tai hiljentyen. 

Ulkoista hiljaisuutta kaipaavan on vetäydyttävä pois ihmisistä ja tapahtumista. On suljettava laitteet, ovet ja ikkunat, eikä sekään aina ainakaan kaupungissa riitä. Jopa luontoon paetessa on mentävä riittävän kauas. Ei auta istua rantakivellä, jos viereisellä tontilla puhutaan kovaäänisesti puhelimeen tai päristetään moottorisahaa.

Jeesuksen rauha säilyy myös äänten keskellä

Mutta ulkoinen hiljaisuus on eri asia kuin sisäinen hiljaisuus ja rauha. Se on mahdollista – ja sen syvin olemus on sitä, että se toteutuu myös kaikkien ympäröivien äänten ja jopa kaaoksen keskellä. Ei tietenkään haittaa, että hiljentyy, rauhoittaa tarkoituksellisesti tahtia, vähentää ärsykkeitä ja ennen kaikkea etsiytyy Pyhyyden läsnäoloon, jotta sisimmässä olisi rauha. Siihen hiljainen viikkokin tarjoaa hyvän tilaisuuden. 

Hiljaisuuteen liitetään paitsi äänettömyys, myös rauha, levollisuus ja tyyneys. Siten ulkoisessa hiljaisuudessa on paljon sitä, mitä Jeesus tuli tuomaan meille: Hänen rauhansa, joka ei anna niin kuin maailma antaa (Joh. 14:27).

Äänillä peitetään usein sisäistä levottomuutta

Hiljaisuus ei tee oloa rauhattomaksi, jos sisin on levossa. Silloin hiljaisuus on pikemminkin luontainen ympäristö. Mutta jos mieli harhailee ja olo on levoton, ihminen saattaa kaivata ääniä ja jopa meteliä, jotta huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin omaan sisäiseen rauhattomuuteen ja pahaan oloon, tai ainakin hukuttaisi sen alleen. 

Jos mielessä pyörii monenlaista, ja varsinkin jos ajatukset ovat sävyltään tummia, hiljaisuudessa ne kuuluvat entistä vahvempina. Monesti on helpompi peittää sellaiset mietteet vaikka television turhanpäiväiseen mölinään kuin ottaa ne käsittelyyn tai ymmärtää, että ne eivät kenties sillä hetkellä kuitenkaan murehtimalla ratkea.

Mutta onko meillä varaa hiljentyä edes yhdeksi viikoksi vuodessa? Vai valmistelemmeko me pääsiäistä ja siihen hiljentymistä sellaisella tohinalla, että todellinen hiljentyminen jää lopulta vähiin?

Pääsiäisen sanoma kiinnostaa enää harvoja

Muutama vuosi sitten Kirkon tutkimuskeskus julkaisi  tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten pääsiäisen vietto on lähinnä syömistä ja yhdessäoloa. Se on mahdollisuus viettää pitkää viikonloppua ja lähteä vaikka vielä ennen kevättä Lappiin laskettelemaan tai hiihtämään. Mutta aika harvassa alkavat olla ne, jotka oikeasti laskeutuvat pääsiäiseen ja hiljentyvät edes hiljaisella viikolla muistamaan sitä, mitä Jumala on antanut meidän edestämme. 

Valitettava totuus nimittäin on, että Suomessa pääsiäisen kristillinen sanoma on enää vähemmistön ajatuksissa. Kyseisen tutkimuksen mukaan vain kolmannes suomalaisista pitää pääsiäisen sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta edes jokseenkin tärkeänä. 15–29-vuotiaista naisista vain joka viides. 

Piina tulee päätökseen

Jeesus valmistautui pääsiäiseen puhumalla loppuun saakka ihmisille niin kuin Jumala oli Hänelle puhunut. Hän eli kuuliaisena Isälle loppuun asti ja sai kulkea aina valmistetuissa askelissa. 

Kun Jeesus vetäytyi vuorille, hän ei mennyt sinne laskettelulomalle, vaan hiljaisuuteen rukoilemaan. Tai kun Hän söi opetuslastensa kanssa pääsiäisateriaa, tärkeintä eivät olleet kristallilasein viimeistelty kattaus tai se, että pöydässä on sun seitsemää sorttia. Oleellista oli yhteys opetuslasten kanssa, yksinkertainen leipä ja viini, jotka nautittiin viimeistä kertaa Jeesuksen ollessa vielä maan päällä. Ne ovat tarjolla meillekin yhteysaterialla ja muistona Jeesuksesta. 

Jeesukselle hiljainen viikko oli myös piinaviikko. Voisiko edes se hiljentää meidät ymmärtämään Jeesuksen uhrin mittakaavaa ja määrää? Jeesuksen kärsimyksen ja piinan päättyminen pääsiäisaamun ylösnousemukseen saa myös lohduttaa meitä, jotka tässä ajassa olemme piinan keskellä, että kerran vielä se piina päättyy ja me saamme nousta ylös Jeesuksen luo ikuiseen juhlaan. 

Hyvää hiljaista viikkoa jokaiselle!

—

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 21.3.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi, kun luot sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.