Tag Archive for: joulu

Joulu on mennyt ja kuusikin ruma

Perjantai 26.12.2025

Joulu, joulu mennyt on, voi taas laulaa vähän vanhaa joululaulua mukaillen. Joulu livahtaa käsistä joka vuosi yhtä nopeasti. Kuukauden kestävä adventtiajan odotus palkitaan parilla päivällä, jotka tuntuvat parilta tunnilta.

Aatto meni perinteisesti puurolla, joulurauhan julistuksella, jouluaterialla, parilla paketilla ja lautapeleillä. Tällä kertaa oltiin Pasilassa aivan Ylen linkkitornin kupeessa.

Jouluaattoaamun riisipuuro ja Raamattu.

Aattoaamu alkoi riisipuurolla ja jouluevankeliumilla.

Joulurauhan julistuksen aikaan meillä on ollut tapana skoolata kuohuvalla. Tänä vuonna juoma oli onnistunut näkemään parhaat päivänsä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Väri oli oluenruskeaa ja maku käyneempää kuin siiderillä. Harvoin tulee kaadettua juomaa viemäriin, mutta tällä kertaa ei vaihtoehtoja ollut. Onneksi oli varapullo, joka kupli suussa sopivasti ja maistuikin siltä, mitä etiketti lupasi.

Ajankohtaisia lautapelejä

Aattoiltana pelattiin Trivialia, Tapplea ja Hues & Cuesia. Tapple oli hauska uusi sanapeli ja Hues & Cues peli, jossa arvuuteltiin vihjeiden perusteella oikeaa värisävyä värikartalta. Ei muuten ollut ihan helppoa, sillä ihmiset todistetusti näkevät värejä hyvin eri tavalla. 

Trivial on yksi suosikkipeleistäni. Sitä ollaan kuitenkin pitkään pelattu vanhoilla painoksilla ja olenkin haaveillut uudesta painoksesta, niin että kysymykset olisivat kutakuinkin ajankohtaisia eikä jostain parinkymmenen vuoden takaa. 

No, nyt pääsin kokemaan, mitä on ajankohtaisuus ja tämän päivän trivial-tietous. Se ei ole enää kirjallisuutta, maantietoa, yhteiskuntaoppia, luontoa ja tiedettä tai muuta perinteistä tietoa, mitä koulusta ja kirjoistakin hankitaan. Lyhyesti sanottuna koko kysymyskirjo oli viihteellistynyt. Se oli lähinnä suoratoistosarjoja, listahittejä, videopelejä, meemejä ja someilmiöitä. Jos kyseisen painoksen kysymykset halusi hallita, kannattaa striimata, scrollata ja somettaa, sillä siten tullaan nykyään ”tietäjiksi”. 

Vähän se tuntui pelottavalta. Jos niillä tiedoilla ”viisastellaan” tulevina aikoina, niin kovin ollaan kevyellä ja huteralla pohjalla.

Mozzarellapalloista leivottu joulukuusi.

Tämä ei ole se tarkoittamani ruma kuusi, vaan tämän vuoden uutuus joulupöydässämme. Mozzarellapallot suljettiin taikinaan ja niistä muotoiltiin joulukuusi, joka valeltiin lopuksi valkkosipuli-yrttivoiseoksella. Maistui muuten varsin hyvälle!

Pastorin ruma joulukuusi

Joulupäivänä katsoin Areenasta ihanan lyhytelokuvan Pastori ja ruma joulukuusi. Munkkivuoren kirkossa ja ostarilla kuvattu leffa kertoi hyväsydämisestä pastorista, joka halusi saada yhteyden seurakuntalaisiin. Hän oli (syystäkin) vähän huolissaan, kun sunnuntain jumalanpalveluksessa oli vain yksi ihminen. Mutta mikä lie seurakuntaneuvosto puhui kokouksessaan vain turhanpäiväisyyksiä ja pinnallisuuksia, eikä heitä kiinnostanut uuden pastorin halu tavoittaa ihmisiä.

Pastorille nakitettiin sitten joulukuusen hankinta, ja hän päätti siirtää kuusen paikan seurakunnan sisäpihalta muilta näkymättömistä paikalliselle ostarille. Onnenkantamoisena tai Jumalan sallimuksesta tuuli kaatoi sopivasti räjähtäneen näköisen kuusenröttelön, jonka pastori pystytti ostarille ja kutsui ihmiset mukaan koristelemaan. Mehut ja piparit eivät houkutelleet paikalle kuin pari ostarin spurgua, joiden kanssa pastori lopulta koristeli kuusen. Palkaksi hän suostui hankkimaan laitapuolen miehille oluet. Miehet eivät heti huudelleet innosta, sillä pastori toi heille ykköstä eli kuten hän sanoi ”parasta mitä kaupasta löytyi”.

Hyvää ei katsota hyvällä

Pastoriparka sai paikallislehdissä ja somessa hirveän höykytyksen niskaansa. Kuusi oli asukkaiden mielestä niin ruma, että se laski jopa asuntojen arvoa ja haluttiin kiertää kaukaa. Lopulta kuitenkin kolkko ja tahmea seurakuntasihteeri näki pastorin sisimmän hyvyyden, ja kun pastori luovutti ja oli menossa purkamaan rumaa kuusta pois ihmisten päiviä pilaamasta, hän saikin huomata, että seurakuntasihteeri oli hommannut paikalle puoli kylää ja kuusi seisoi kaiken keskellä täydessä loistossaan uusin koristein varusteltuna. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kotipihan joulukuusi jouluvalaistuksessa.

Tämäkään ei ole tarinan ruma joulukuusi, vaan kotipihassamme oleva varsin kaunis kuusi jouluvalaistuksessa. Pastorin ruma kuusi löytyy Yle Areenasta. Suosittelen sitäkin.

Tarina oli aika perinteinen hyvän voitto pahasta, mutta muistutti kyllä vahvasti ihmisyyden kurjasta puolesta. Kun joku haluaa tehdä vilpittömästi jotain hyvää, aina löytyy naureskelijoita ja pilkunviilaajia, joille ei hyvä kelpaa, ellei se ole aivan täydellistä. 

Tai että seurakunnissa tärkeintä on usein se, että organisaatio pyörii, vaikka ihmiset ja heidän välisensä yhteys jäisivät sivuseikaksi. Seurakuntaan mennään hyvinvoivana pitämään oma julkisivu kasassa, ja kun elämässä on raskasta ja kaipaisi lohdutusta, jäädään yksin kotiin, sillä kaikkien ohjelmanumeroiden keskellä vaikkapa sunnuntain jumalanpalveluksessa ei ole tilaa heikkoudelle, itkulle ja elämän karikoille. Tärkeintä on, että laskee päänsä rukoukseen ja muistaa nousta seisomaan juuri oikealla hetkellä, kuten kirkkokäsikirja sanoo.

Varaslähtö jouluun

Lauantai 20.12.2025

Tänä vuonna otin varaslähdön ja hankin kuusen jo tänään, vaikka jouluaattoon pitää nukkua vielä neljä yötä. Aikanaan kotona kuusi tuotiin sisään vasta aattoaamuna. Isä oli katsonut metsästä kuusen valmiiksi ja kävi kaatamassa sen aamusta. Se oli kaunis perinne, jota olen pitänyt yllä siten, että aikuisiälläkin omiin koteihin kuusi on yleensä kannettu sisään aikaisintaan aaton aattona.

Mutta aina välillä voi toimia toisin. Ensi viikolla on töitä vielä aivan aattoon asti, joten olen tehnyt kaikki jouluvalmistelut lohen graavausta lukuun ottamatta jo valmiiksi. Ne valmistelut ovat sen verran vaatimattomia, ettei parane oikein retostella. Olen leiponut joulutorttuja, jotka olen jo syönyt, lähettänyt kymmenkunta joulukorttia ja ostanut muutaman lahjan, jotka odottavat jo kääröissään, joten siinä se.

Kuuseni vietiin!

Tänään tein perusteelliset joulusiivot, mutta en ole pessyt seiniä enkä kattoa, en vaihtanut jouluverhoja, kun en verhoja käytä, enkä taatusti ole siivonnut kaappeja. Sellaiset siivoukset hoidan yhden kaapin kerrallaan vuoden mittaan, jos tarvetta on. Marttojen ohje siitä, että jos et aio viettää jouluasi kaapissa, niin kaappien siivouksen voit hyvin unohtaa.

Kultaiset kellot ja enkeli joulukuusen oksalla.

Kuusen oksille ripustan runsaiden koristeiden joukosta aina samat kellot, enkelit, puupallot, valkoiset kimallepallot ja lasiset sadepisarat. Useimmat koristeet olen hankkinut aikanaan Saksasta.

Kun kaikki tuoksui puhtaalle, koristelin joulun kotiin pienen pientä kuusta myöten. Sattui vain niin, että eilen katsomani kuusi meni tänään kirjaimellisesti nenäni edestä. Myyjä ei eilen halunnut varata kuusta tälle päivälle, mutta kun illansuussa kävelin Fredan torille, niin siellä se seisoa jökötti edelleen. Ja näytti niin hyvältä ja sopivan kokoiselta. Kun myyjä vapautui, olin jo vinkkaamassa häntä luokseni, että täällä on kuusi löytynyt. Mutta hän otti tietenkin oikeaoppisesti ensin pariskunnan, joka oli tullut ennen minua. Hekin olivat löytäneet sopivan – sen minun kuuseni! 

Punaista ja vihreää

Vähän jouduin puremaan huulta ja tyytymään asteen heikompaan yksilöön, mutta eiköhän tuo tehtävänsä aja. Jos jotain positiivista haluaa etsiä, niin ainakin se oli kevyt kantaa kotiin, kun oli vielä eilen valitsemaani aavistuksen pienempi. Näyttää vähän hassulta normikokoiselle kuuselle tarkoitetussa jalassa, mutta kukapa niitä jalkoja katselee.

Joulukuusi valoineen ja punaiset tuikkukupit.

Punainen ja vihreä kuuluvat joulukodin väreihin, vaikka muuten olisinkin matltillinen värien käyttäjä. Ne nyt vain ovat joulun värejä.

Ystävä kävi katsastamassa joulukotini ja sain hyväksynnän. Hän lupaili ottaa inspiraatiota vähän omaankin kotiinsa. Vaikka yleensä tykkään aika rauhallisesta väriskaalasta, niin jouluna punainen ja vihreä kuuluvat asiaan. Ne nyt vain ovat joulun värejä. Sisustuslehtien liidunvalkoiset joulukodit eivät minua innosta, vaikka valkoinen onkin aina kaunis ja yksi ehdottomista lempiväreistäni.

Jätetään se valkoinen näin joulun aikaan lumelle, jota täällä ei ole juuri muutamaa hiutaletta enempää näkynyt. Nyt on sadellut vettä ja aamu-uinnillakin oli peräti lämmin. Mutta kunhan joulu on ohi, niin yleensä se lumi tulee siinä vaiheessa. Eli kun minä alan odottaa jo kevättä.

Jakso #77 | Jouluisia ihmeitä

Lue lisää

Tunnetta ja tuoksinaa

Kiertelin eilen kaupungilla sen jälkeen, kun olin käynyt laitattamassa tukkani joulukuntoon. Jouluvilske alkaa olla kiivaimmillaan. Kampissa ihmisiä rynni mustanaan pitkin kauppakeskuksen käytäviä ja samalla tavalla ulkona kaduilla. 

Onneksi jouluryysistely ei koske minua. Kun satsaa joululahjoihin tavallista vähemmän, ei tarvitse tuskailla hikipäissään kauppojen kassajonoissa tai ylipäänsäkään juuri vaivata päätään sillä, mitä kenellekin hankkisi. Se on kyllä aika vapauttavaa. Pienet muistamiset saa kasaan vähemmälläkin vaivalla.

Stockan kulma ja Aleksanterinkatu jouluvalaistuksessa.

Joulunalusvilinää Aleksanterinkadulla.

Jouluherkuttelua

Parasta on se, että näemme toisiamme. Herkuttelusta emme tänäkään jouluna juuri tingi. Mutta valmistelut teemme yhdessä, niin kenenkään ei tarvitse viettää aattoaamua yksin keittiössä hikoillen. 

Instagram on ollut oiva innoittaja. Sieltä on löytynyt monenlaisia kivoja resepti-ideoita, joita ajattelimme testata: kala-keltuaistahnalla pursotettuja kananmunanpuolikkaita, taikinaan piilotetuista mozzarellapalloista rakennettua joulupuuta ja sitten perinteisesti appelsiinigraavattua lohta. Yritämme kehittää vielä jonkin raikkaan salaatin, johon haluamme granaattiomenan siemeniä. Ne ovat hyviä, mutta se omenan avaaminen on taitolaji. Muutama vuosi takaperin puoli keittiötä oli kirkkaanpunaisissa roiskeissa.

Laitan tänä vuonna joulukuusen vain, jos löydän sopivan pienen. Voisin tietty jättää sen kokonaan väliinkin, kun vieraitakaan ei ole tulossa, mutta kun se tuoksuu niin hyvältä ja nautin siitä kynttilöiden säihkeestä. Asioita voi ja pitääkin tehdä myös vain omaksi iloksi.

Jatkuvaa melankoliaa

Huomasin pari päivää sitten, että oma ilo on ollut vähän kadoksissa. Tunteet heittelevät välillä vahvasti. Menneenä syksynä masennus on hiipinyt vieraaksi enemmän kuin aikoihin. Se on ryöstänyt monta päivää, ja sieltä syvyyksistä nousu vaatii vielä toipumispäiviä, joten yleinen vire on ollut melko mollivoittoinen. 

Olen miettinyt, olenko jotenkin perusluonteeltani elämään turhautunut tulevaisuusskeptikko, joka ei joko jaksa tai vaivaudu etsimään valonsäteitä mustan maailman keskeltä? Vai olenko kuitenkin pohjimmiltani hyväntuulinen ja elämään myönteisesti suhtautuva, mutta jotkin elämän haasteet vain ovat vieneet iloisuuden ja jättäneet jälkeensä vain melankolian, joka aina hetkittäin väistyy, mutta samalla tavalla hetkittäin muuttuu harmaasta mustaksi pimeydeksi?

Harmaan talvipäivän merimaisema, luoto ja horisontti.

Välillä päivät ovat kovin harmaita.

Itku lyhyestä ilosta

Sattui nimittäin niin, että katselin Areenasta uutta mielestäni hyväntuulista ja leppoisaa ruotsalaissarjaa nimeltä Parterapi i Gagnef. Sille on valitettavasti annettu hölmö suomenkielinen nimi Terapiaa ja tunnetta, joka ei kuvaa ollenkaan osuvasti ohjelman sisältöä vaan muistuttaa lähinnä jotain saippuasarjaa tyyliin Tunteita ja tuoksuja.

Jossain vaiheessa ohjelmaa tuli jokin todella hellyttävän hauska kohta, ja vaikka katselinkin sitä yksikseni, sisältäni oikein syöksähti vapautunut ja iloinen nauru. Kuulostaa varmasti hölmöltä ellei jopa naurettavalta, mutta se tuntui niin ihmeelliseltä, että purskahdin itkuun. Nauru kuulosti niin vieraalta, aivan kuin ei olisi hetkeen ollut syytä, lupaa tai edes tarvetta nauraa sydämestään ja aidosti, ja sitten se kosketti niin kovasti, että tuli itku.

Kohta iloitaan

Ehkä se johtui siitäkin, että olen tänä syksynä viettänyt valtavan paljon aikaa yksin, eikä sitä kai silloin tule jatkuvasti nauraa hörähdeltyä, kun ei ole ketään, joka naurattaisi tai jonka kanssa nauraa yhdessä. 

Mutta jos nyt jäit miettimään, kuinka se onneton siellä nyt pärjää, niin ei hätää, valoa kohtihan tässä ollaan menossa. Pian saa iloita suuresti, kun kuuluu: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle!” (Luuk. 2:10; 33/38) 

Se on ilo jokaiselle, myös meille useimmiten yksinään iloitseville.

Pois riisuttu joulu

Perjantai 3.1.2025: Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.

Lue lisää

Sydämessä on joulu ainainen

Jouluaaton aatto. Eilen oli vuoden pimein päivä. Joulutouhut on tältä vuodelta ohi. Koti tuoksuu puhtaalta ja kuuselta, puhalletuilta kynttilöiltä ja piparkakkutaikinalta. Jouluvalojen lämmittämässä tunnelmassa on jotain rauhoittavaa. Kaikki räikeys, rikkova ja äänekäs on poissa.

Lue lisää

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta

Joulun alla sisustus- ja naistenlehdet, somefeedit ja mainokset täyttyvät kodeista, joita puetaan kilvan jouluasuun. Silmiin pistää se, että vaikka olemme jo pitkällä teollistumisen toisella puolen, monella tapaa kaupungistuneina ja vaikka melkeinpä valtaosa ihmisistä asuu moderneissa elementti- ja kerrostaloissa, joulukotien sisustukset ovat kuin 1800-luvulta, tai ainakin 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Vastaan tulee niin pieniä hirsimökkejä kuin isoja mansardikattoisia huvikumpujakin, jotka seisovat metsänreunassa nietosten keskellä jääpuikot räystäiltä roikkuen. Kuistille vievillä portailla palavat aidot kynttilät tallilyhdyissä, ja eteen parkkeeratun potkukelkan päällä on puusaavissa soma joulukuusi toivottamassa väen tupaan. 

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta hirsimökissä.

Joulukoristeita ylellisyyteen asti

Tupa on jouluparatiisi, joka on ollut valmiina lokakuun puolivälistä saakka, sillä asukkaat ovat tietenkin jouluihmisiä, joiden jouluvalmistelut alkavat siinä vaiheessa, kun edellisvuoden koristeita pakkaillaan ullakon uumeniin. 

Jokainen vähänkään lehtiä tai joulumainoksia selaillut tietää, miltä sisällä näyttää. Joulukransseja portaiden kaiteilla, kynttilöitä siellä täällä ja tuolla, punaruudullisilla nauhoilla ripusteltuja piparkakkuja, joulukarkkeja lasikuvun alla, rönsyileviä joulukattauksia pellavaliinan päällä ja piironkeja asetelmineen. Usein kodit ovat ylellisiä eikä tunnelmassa ole kursailtu.

Joulukellot kuusessa.

Kantovesi joulun tuo

Toinen vaihtoehto ovat sitten alkeelliset mummonmökit, joihin oravanpyörässä juokseva nykysuomalainen vetäytyy norjalaisvillapaidassaan ja huopatossuissaan. Nostalgisissa kuvitelmissaan hän vakuuttaa, että joulu tulee vain siellä. Joulu tuntuu herättävän kiireisissä ihmisissä ajatuksen, että rauhoittuminen ja lepo on mahdollista vain, kun vedet on kannettava sisään ja lämpö tulee takasta, leivinuunista ja steariinia valuvista kynttilöistä. Harvoin istutaan joulun keskellä kontulalaisessa kaksiossa, kun maa on musta ja sininen bussi sihahtaa ikkunan alla.

Tarinoista saa sen kuvan, että jouluna todella leivotaan yhdessä kaikessa rauhassa, käydään kaatamassa itse metsästä kuusi ja hiljennytään jouluaterian jälkeen villahuovan alle lukemaan lahjakirjaa. Todellisuudessa useammassakin perheessä piparitaikina haetaan töiden jälkeen kiireessä Citymarketista ja kilahdetaan lapsille, jotka sotkevat poropiparit vaaleanpunaisella ja vihreällä kuorrutteella, vaikka äiti haluaisi kaiken olevan puhtaan valkoista, koska se sopii muuhun sisustukseen. Niitäkin perheitä on, joissa isä on naukkaillut aattona jouluoluita aamupäivästä lähtien ja teinit tykkäävät mieluummin pelata Fortnitea ja snäppäillä kavereiden kanssa kuin lähteä tunnelmalliseen jouluvesperiin ja sen jälkeen palelemaan hautausmaalle parin kynttilän takia.

Kaipaamme mennyttä leppoisuutta

Mielikuvat, joita meille joulua odotellessa tarjotaan, kertonevat siitä, minkä oletetaan tuntuvan hyvältä ja miten elämisen tahti on aikojen kuluessa kiristynyt. Vaikka tykkäämme nauttia nykyajan mukavuuksista, jossain syvällä kytee kaipaus menneiden aikojen leppoisuuteen, vaatimattomuuteen ja piirileikkeihin kuusen ympärillä. Haaveissamme luotamme ulkoisiin rauhoittumisen symboleihin sen sijaan, että tekisimme elämässämme valintoja, jotka voivat tuoda sen rauhan ja kiireettömyyden.

Elämän tahtia on mahdollista hiljentää myös kaupunkiympäristössä, elementtitalossa ja suurperheen arjessa. Se vain vaatii usein jostain luopumista. Kaikkea kun ei voi saada. 

Saat sen mistä luovut

Jos ei siis ole varaa jättää vaikkapa menoja väliin tai tinkiä lahjojen paljoudesta, jotta olisi aikaa joululle ja sen hiljaiselle odotukselle, ei auta, vaikka kuinka tallentaa Instagramista havuntuoksuisia koristeluehdotuksia tai maalailee kuvia pihasaunalle johtavista jalanjäljistä kuutamonhohteisessa hangessa. Joulukynttilässä on aito tuli.

Jos sitten mennään vielä pikkuisen pidemmälle, niin ei se jouluksi laskeutuva rauhakaan ole todellista rauhaa, jos se loppuu siltä istumalta, kun jouluradio lakkaa soimasta tai jouluvieraiden auton perävalot vilkkuvat. Aito rauha ei katso juhlapäivää eikä vuodenaikaa vaan on läsnä joka päivä. Se ei tule, vaikka kuusenkynttilät kuinka kimmeltäisivät tai neilikkainen kinkku tuoksuisi sinappihunnun alla. Se tulee jostain aivan muusta. 

Mistä se sitten tulee? Sitä sopii mietiskellä vaikka juuri näin lähestyvän joulun aikaan.

—

PS. Hain muuten linkit mainitsemiini joulukoteihin vasta tekstin kirjoitettuani hakusanoilla ”joulu kotiin” ja ”mökkijoulu”. Näytti siltä, että kuvaukset olivat aika osuvia…

Joskus joulu vetää hiljaiseksi

Kun olin pieni, meillä kävi aina joulupukki. Mutta se ei ollut mikään punainen, pyöreäposkinen ja valkopartainen Coca-Cola-pukki, vaan yleensä vanhan suomalaisen kansanperinteen mukaan vähän synkeän oloinen, käännettyyn turkkiin tai sarkatakkiin pukeutunut, huopatossuissa tai lapikkaissa kulkeva pukki, jonka naamari oli pitkänmallinen, ja siinä oli korkeat poskipäät ja viirut silmänaukot.

Pelottava nuuttipukki

Kansanperinteessä nuuttipukki saattoi myös pelotella lapsia ja olla humalassa, mutta se nyt vielä olisi puuttunut. Muutenkin jännitti, kun ei aina ollut varma, oliko ollut vuoden mittaan tarpeeksi kiltti.
Joulupukilla oli joka vuosi ongelmia matkanteon kanssa. Milloin ei ollut tarpeeksi lunta, milloin lunta oli liikaa, auto oli jättänyt välille tai reki jumissa. Isän piti aina lähteä varmistamaan, että pukki pääsee perille.
Yhtenä jouluna olin saanut vihiä, että joulupukki olisikin todellisuudessa naapurin Matti. Aattoiltana h-hetken lähestyessä isä lähti taas etsimään pukkia, joka hortoili jossain eksyksissä.

Kun ulkoeteisestä alkoi kuulua kolinaa, arvasimme, että pukki on tulossa. Pukin astuttua sisään tarkkailin tiiviisti etsien tuntomerkkejä ja yritin kurkistella naamarin taakse. Virnistelin tietäväisenä, kun olin saanut selville aikuisten salaisuuden. Tarina kertoo, että hypin joulupukkia vasten, revin parrasta ja hihkuin, että tiedän, kuka olet. Tarina kertoo myös, että naamani venähti ja hihkuminen hiljeni hetkessä, kun joulupukin perässä sisään astuivat myös isä ja naapurin Matti.

Hyviä ajatuksia

Joulu on yllätysten aikaa. Jos kuusen alle on ilmestynyt paketteja, koskaan ei voi tietää, mitä paketista löytyy. Mieleen on jäänyt joulu muutaman vuoden takaa, kun lapset olivat teini-ikäisiä eikä heillä mitä ilmeisimmin ollut kovin paljon rahaa joululahjoihin tai sitten mielikuvitus ei riittänyt Lindexiä pidemmälle. Tai voi tietysti olla, että olin maininnut tarpeistani; en mene vannomaan. Sain nimittäin lahjaksi yhden koon nailonpolvisukat – ja nekin liian pienet. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin silloin taisin olla vähän pettynyt. Mutta tänä päivänä se vain naurattaa, sillä uskon aidosti, että ajatus on tärkein.
Ajatellaan tänä jouluna hyviä ajatuksia. Ajatellaan niitä, jotka ovat yksin; niitä, jotka ovat kaukana; niitä, joista välitämme ja niitä, joista emme aina välitä. Hyvillä ajatuksilla on taipumus muuttua hyviksi teoiksi.

Omissa ajatuksissa on aina myös joulun kristillinen sanoma. Voimme muistaa tallin seimeen syntynyttä lasta. Hänelle annettiin nimi Immanuel, joka merkitsee ’Jumala meidän kanssamme’. Se on suuri turva näinä aikoina.

Hyvää ja siunattua joulujuhlaa sinulle ystävä, tuttava tai sukulainen! ✨
PS. Soita tai lähetä viestiä sille, joka on joulunakin yksin. Se voi pelastaa hänen joulunsa.
—

Amerikkalainen joulutarina ei petä koskaan

Häpeäkseni tunnustan, että olen katsonut vuosien mittaan Netflixistä tai YouTubesta aika monta amerikkalaista joululeffaa. Milloin ne ovat olleet yhdellä Hollywood-julkkiksella varustettuja, milloin liukuhihnalta tuotettuja Hallmarkin elokuvia. Kaikissa on aina samat näyttelijät, jotka aiheuttavat usein enemmän vaivaantumista kuin sykähdyttäviä joulufiiliksiä.

Joulukaakao ja pipareita

Amerikkalaisissa joulutarinoissa juodaan aina kaakaota punavalkoiraidallisella pillillä – vaahtokarkkeja ja kermaa unohtamatta. Kuva: Pixabay

Kolme juonivaihtoehtoa

Todellisuudessa muutama leffa olisi riittänyt. Niissä on yleensä kolme vaihtoehtoista tarinaa, joita sitten muokkaillaan. Päähenkilön nimi vaihdetaan Samanthasta Jessicaksi tai Mattista Jasoniksi sekä ammatti mainostoimiston uraohjuksesta hääsuunnittelijaksi taikka hevosranchin pitäjästä sähkömieheksi, joka on oikeasti miljonääriperijä.

Juoni on aina sama – tai yksi näistä. Menestyvää uraa suurkaupungissa luonut nuori nainen palaa jostain syystä idylliseen kotikaupunkiinsa, jossa hän törmää vanhaan highschoolsweetheartiin. Tämä uskomattoman komea nuori mies on vaatimaton pilipalihommia tekevä koko kylän hyväntekijä, joka ei tee numeroa itsestään. Koko kylä rakastaa miestä eikä tulisi toimeen ilman hänen rakentamiaan joulukoristeita kylän pääkadulle. Se on tietenkin paikka, johon kaikki kokoontuvat viimeistään joulupäivänä hörppimään punavalkoraitaisella pillillä kaakaota sekä laulamaan joululauluja hymyillen ja toinen toistaan pää kallella katsellen.

Vuorille, helteeseen tai tuppukylään

Toisessa vaihtoehdossa (taas) huikeaa juristinuraa tehnyt juuri osakkuutta odottava kaunis nainen painaa töitä, niin ettei joululle jää aikaa. Kotikaupungissa perhe odottaa isojen punaisten rusettien ja tuhansien jouluköynnösten keskellä tytärtä palaavaksi kotiin edes tänä jouluna. Mutta ei, työ on tärkeämpää. Isä vierittää pari kyyneltä sulkiessaan puhelimen, kun tyttären on taas mentävä. 

Jotta osakkuus irtoaisi, nuoren juristin on lähdettävä jouluaattona hoitamaan tärkeää tehtävää: joko vuoristoon, johon pääsee vain sherpan saattelemana aasin selässä, korkokengissä ja kynähameessa, eksoottiselle saarelle keskellä Tyyntämerta taikka vaihtoehtoisesti tuppukylään Alaskan toisella puolella. Sinne tulee aina jouluna lumimyrsky, joka tukkii tiet ja katkaisee puhelinlinjat – eikä sieltä pääse pois ennen kuin uutenavuotena, mutta sitten ei enää haluakaan lähteä. 

Jouluaattona on lähdettävä vuoristoon,
johon pääsee vain sherpan saattelemana
aasin selässä, korkokengissä ja kynähameessa.

On tietenkin ilmiselvää, että perillä naista odottaa aina nokkava mutta syötävän hyvännäköinen palomies tai joku muu moitteetonta fyysistä kuntoa vaativaa työtä tekevä regular Joe. Harmi vain, että juristi on tullut sulkemaan tehtaan, josta koko kylä saa elantonsa, ja Joe ei tykkää siitä yhtään. On hilkulla, ettei onnellinen tarina pääty ikävästi, sillä juristinainen pakkaa jo laukkujansa, kunnes ymmärtää, että tavoitteli osakkuutta lakifirmassa vain isänsä mieliksi ja haluaakin oikeasti jäädä kotikaupunkinsa maitotehtaaseen kehitysjohtajaksi. Siitähän Joe ilahtuu, antaa anteeksi, ja kohta jo juodaan yhdessä munatotia.

Prinssille morsian

Kolmas tarina tapahtuu tietenkin Mangustaniassa, lumen peittämässä satumaassa, jossa kansa odottaa kuumeisesti, että prinssi Lothar Manfred von Glitterbrunnenschönfeld löytää itselleen puolison. Onneksi paikallisen ongenvapaliikkeen edessä – kauniiksi luistinradaksi jäätyneen järven rannalla kun ollaan – nuori pipoon ja raidalliseen kaulaliinaan kietoutunut kaukaa tullut sokerileipuri törmää Lothariin ja roiskauttaa kaupasta ostamansa kaakaot tämän rinnuksille. Siitä alkaa romanssi, joka ei voi päättyä kuin onnellisesti – jouluhäihin. Niitä edeltää vielä kohtaaminen prinssin kuolevan harmaapartaisen isän kanssa sekä käytös- ja pukeutumiskoulu, jossa aavistuksen rahvaanomainen mutta satakielen lailla laulava jenkkityttö opetetaan talon (linnan) tavoille.

Yhteistä kaikille tarinoille on se, että jouluvaloja ja -koristeita on käytetty sisällä ja ulkona enemmän kuin Stockmann tilaa kaikkiin myymälöihinsä vuodessa. Kodeissa  ei koskaan ole mitään muita sisustustavaroita tai vaikkapa kirjoja hyllyssä, sillä joulutontut, kynttilät, köynnökset, rusetit ja pallot vievät kaiken tilan. Koko poppoo tykkää aina leipomisesta. Ja kun saavillinen taikinaa on saatu valmiiksi ja pari keksiä pyöräytetyksi, on jo kiire lähteä paikkaan, joka on kaikille yllätys. Se on asunnottomien ruokajakelu! Miten iloisia nuo reppanat ovatkaan aina likaisissa vaatteissaan, punaisine poskineen, kun Liza ja yllättäen paikalle ilmestynyt Jared läiskivät yhdessä puuroa lautaselle ja hokevat valkoisten hampaittensa loisteessa viiteen kertaan Merry Christmas. 

Jouluvaloja ja -koristeita on enemmän
kuin Stockmann tilaa koko vuodeksi.

Parasta on kuitenkin, että kaikki aina päättyy hyvin. Loppukohtauksessa kaikilla on oma tai tuleva puoliso kainalossa. Kaikki pussaavat pariaan yhtä aikaa – huulet tiukasti yhteen puristettuina ja liikahtamatta. Jun on niin ihanaa ja on joulu, ja sitten alkaa sataa lunta. Sen pituinen se.

Mikä tekee joulun?

Eräs radiokanava kyseli kuulijoiltaan, mikä kenenkin kodissa on ”se jokin”, mikä tekee joulun. En osaisi mitenkään nimetä vain yhtä, vaan mieleen tulee monta pientä asiaa.

Minun jouluni

Kuten The Three Tenors, jota aina soittelemme, ja erityisesti Dormi, O Bambino. Alussa niin vahva havun tuoksu, joka sulautuu ja vaimenee vähitellen sekoittuessaan puuron ja kinkun höyryihin. Lepattavat ja lämmittävät kynttilät, lapsuudesta säilyneet paperiset tontturivit ja joulujuliste. Brinkkalan talon parveke ja kahiseva pergamentti. Luukkaan evankeliumin 2. luvun ihmeellinen tarina sekä se käsin kosketeltava tunnelma, jonka aistii vain joulussa ja johon sisältyy vahvana tietoisuus ja kiitollisuus siitä, että elämässä on monta rakasta ihmistä – juuri siinä vieressä tai jossain etäämmällä.

Miksi vain kerran vuodessa?

Olen joskus miettinyt, mistä tuo kovin kaunis ja ainutlaatuinen tunnelma oikein syntyy kerran vuodessa: jouluaattona. Se syntyy yhdessä ollessa, mutta aivan samalla tavalla myös silloin, kun on yksin. Kyllä siinä täytyy olla joulun ihmettä, eivätkä ihmeet ole koskaan ihmisen käsin tehtyjä. Eiväthän ne silloin olisi ihmeitä.

Jouluinen tervehdys kuvalla, jossa on käpyjä ja joulupalloja.

Hyvää joulua kaikille lähellä ja kaukana, läsnä ja ajatuksissa!

Katso, pimeys peittää maan,
yön synkkyys kansat.
Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi,
Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.
(Jes. 60:2)
Tänään saan olla yhdessä sekä ajatuksissa monen muun kanssa. Hyvää ja kaunista, ihmeellistä joulua jokaiselle ystävälle, tuttavalle ja läheiselle.
—
Lue myös joulutervehdys vuodelta 2021: Joskus joulu vetää hiljaiseksi.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen