Perjantai 3.1.2025
Joulukuusi alkoi pudotella neulasiaan sillä vauhdilla aina ohi kulkiessani, että tänään oli aika riisua joulu pois. Se poisriisuminen ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin jouluun valmistautuminen. Toinen on iloista odotusta, toinen taakse jättämistä.
Hiki norui selkää pitkin, kun kiedoin riutunutta kuusiparkaa muoveihin saadakseni sen ulos ilman että hissi ja rappukäytävä, omasta asunnosta puhumattakaan, on neulasia tulvillaan. Viime joulun jälkeen keksimäni poisvientikikka on osoittautunut toimivaksi, ja siivottavaa jää vain omaan asuntoon. Pari roskasäkkiä leikataan saksilla auki ja teipataan yhteen, kuusi sisään ja teipillä muovi umpeen. Toimi hyvin tänäkin vuonna.
Vain kuusenalusmatto on aina sentin neulaskerroksen peittämä ja irtoneulasia pyörii esiin lattialistojen alta vielä keväälläkin. Kuusi on vähän kuin koira: muistuttaa itsestään neulasina (koira karvoina) pitkään sen jälkeen, kun on mennyt jo majan maille.
Viime vuoden lopussa maisema näytti vielä tältä: kesäiseltä keskellä talvea.
Parin päivän kuluttua vuoden 2025 puolella sama maisema näytti tältä.
Selkeyttä joulun rönsyilyn tilalle
Olen tyyliltäni melko pelkistetty, mutta joulun aikaan tahtoo lähteä rönsyilemään. Vaaleaan ja hillittyyn kotiin tulee punaista ja vihreää, vanhanajan koristeita, röyhelömansetteja ja sen sellaista. Katselen niitä mielelläni kuukauden verran, mutta nyt tuntuu taas hyvältä, kun pinnat ovat avaria ja linjat selkeitä. Mustaa ja valkoista, yksinkertaisia esineitä ja tarpeeksi tyhjää tilaa.
Minulle ympäristön selkeys on myös oman pään selkeyttä. Liian tavaran keskellä ajatus ei kulje ja hengitykselläkin tekee tiukkaa.
Juttelimme juuri ystävän kanssa hänen vanhemmistaan, jotka ovat sitä ikäpolvea, ettei mistään tavarasta luovuta. Koti on niin täynnä, ettei siellä mahdu edes siivoamaan. Sieltä löytyy kasoittain vanhoja lehtiä ja kirjoja tyyliin 30-luvun painos kirjasta Miten perustan lihakaupan. Koimme kollektiivista ahdistusta hänen vanhempiensa tavarapaljoudesta.
Tyytyväisyyttä tyhjälle sivulle
Vuosien mittaan olen muuttanut yhä pienempään asuntoon. Sen seurauksena on ollut välttämätöntäkin luopua tavarasta, myös sellaisesta, joista en olisi päästänyt irti, jos tilaa olisi ollut enemmän. Mutta silti voin nimetä tälläkin hetkellä monta tavaraa, joista voisin luopua. Ainakin astioita on aivan liikaa. Yhden hengen taloudessa ei kovin monta lautasta tarvita.
Pienessä asunnossa vieraiden kestitseminen ei ole varsinaisesti ilo. Huomasin sen jouluna, kun ruokapöydässä oli viisi henkeä. Iloitsin jokaisesta viidestä hengestä ja yhteisestä ateriastamme, mutta sen valmistaminen oli aavistuksen tuskaista, kun laskutasoja on tuskin ollenkaan, apua ei voi juurikaan vastaanottaa, koska keittiöön ei kahta enempää kerrallaan mahdu ja jääkaappi täyttyy hetkessä.
Mutta joulu on siis jätetty taakse ja uusi vuosi odottaa. Kuten sanotaan, se on vielä tyhjä sivu, jota itse kukin alkaa kirjoittaa. Odotan itse, että sivut tulisivat täyteen tyytyväisyyttä ja iloisia yllätyksiä. Yritän välttää kirjoitusvirheitä, joskin nekin kuuluvat elämään ja on vain osattava jättää taakseen syyllistämättä itseään liikaa. Armollisuuttakin siis toivoisin sivuille – sekä itseä että muita kohtaan.
Hyvää uutta alkanutta vuotta kaikille!
