Ystävä sanoi vastikään, että nykyään joulussa parasta on sen odotus. Mitä kukin meistä oikeasti odottaa, onkin eri asia.
Lapsena odotin aivan rehellisesti sanottuna lahjoja: uutta nukkea, peliä, suklaata tai toppapukua. Ja että kellariin ostettaisiin korillinen limsaa ja laatikollinen punaisia jouluomenoita. Siihen aikaan Cokis-pullot jääkaapissa tai hedelmäkori pöydällä eivät olleet joka perheessä itsestäänselvyys.
Nuoruudesta muistan lähinnä yhden angstisen joulun, jota en odottanut lainkaan. Olin pari kuukautta aiemmin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni, joten matkustin jouluksi lapsuudenkotiin ja kiskaisin aatonaattona salaa sisuksiini pullollisen punaviiniä. Jouluaattona kuulin päässäni vain, kuinka Joulun kellot kajahtaa, eikä kinkku juuri maistunut.
Joulun suorittaminen
Naimisiin päästyäni alkoivat suoritusvuodet. Joulut olivat odotuksia täynnä: omia, puolison, lasten, sukulaisten, hyvä ettei naapureidenkin. Jälkikäteen surettaa. Miksi tuhlata parhaat vuodet pyrkimällä siihen, että kaikki olisi täydellistä? Mikään ei kuitenkaan ole. Paukkupakkasessa auton ovi on jäässä, kun vastasyntynyttä pitää kiikuttaa anoppilaan joulupäivällisille. Siianmäti on kaupasta loppu eikä kirjolohenmäti todellakaan käy. Joulun yllättävin lahja ei olekaan hehkeä helminauha, vaan höyrysilitysrauta. Täydellistä!
Onneksi vuodet ovat kasvattaneet, osin kivun kautta. Joulunvietoissa on pitänyt irtautua monesta tavasta – ja ennen kaikkea monesta ihmisestä ja heidän odotuksistaan: joulusta kotimaassa, lumihangista jouluna, lapsuudenkodin joulusta, omien vanhempien läsnäolosta, jopa omista lapsista jouluaattona. Kuolemakin on vienyt läheisiä aivan joulun alla. Myös tänä vuonna. Ja vaikka en olisi aikanaan uskonut, kaikesta on selvitty. No, sen yhden kerran krapulassa, mutta muuten varsin selväpäisenä.
Kahden päivän valmistusaika
Tätä joulua vietän erityisen rauhaisin mielin. En odota, vietän vain. Olen käyttänyt jouluvalmisteluihin kokonaiset kaksi päivää. Toisena päivänä siivosin, kävin ruokakaupassa ja hain kuusen, joka nyt katselee nurkasta jouluasussa. 
Marttojen ohjeen mukaan en siivoa kaappeja jouluksi, koska en siellä jouluani vietä. Myöskään seinien pesu, mattojen ja kaikkien varastossakin olevien petivaatteiden raahaaminen ulos piiskattavaksi taikka jouluruokien valmistus itsekasvatetuista parvekeporkkanoista ja -punajuurista ei kuulu jouluperinteisiini.
Ostoksiin riittää lähikauppa. Ei tarvitse kiertää toreja, halleja ja marketteja löytääkseen kaupungin parasta graavikalaa tai ainoaa oikeaa brie de meux’ta. Kun itse graavattu vähän ylisuolattu lohi ja perusbriekin kelpaavat, aikaa ei tuhlaannu kiroilemiseen ympäri kaupunkia muiden tönittävänä ja kiukutellen, kun joulu stressaa.
Valmistaikinastakin syntyy hyviä pipareita ja torttuja – jopa niin hyviä, että ne on jo syöty. Yllätysvieraille (tervetuloa!) tarjolla on enää taatelikakkua, mutta se onkin tosi hyvää, äidin tekemää. Olin ajatellut tehdä aaton jälkiruuaksi uudella reseptillä myös taatelijäädykettä, mutta kun flunssa viime yönä iski, taatelit jäänevät pöydälle, toivottavasti myöhempään käyttöön.
Toinen joulunvalmistelupäivä meni omille lapsille: yhden sain vihdoin Italiasta tunniksi ruudun ääreen, ja toisen kanssa lähdin kaupungille. Hän sai itse valita lahjansa, mitä sitten juhlistimme kuohuvalla, leivoksilla ja leffalla. Siitä kai joulussa on ainakin puheista päätellen kyse: yhdessäolosta ja rauhoittumisesta.
Millaista joulua etsimme?
En aina ymmärrä, mitä tai millaista joulua ihmiset etsivät, kun he laativat itselleen työlistoja joulunalusajaksi, kirjoittelevat sormet verillä yömyöhällä rakkaita jouluterveisiä ihmisille, joita heillä ei ole aikaa tavata, ja kiertävät täysiä kauppakeskuksia osoittaakseen paketeilla, miten tärkeitä läheiset heille ovat.
Kun malttaa luopua kuun tavoittelusta, voi päästä seisomaan jatkuvaan tähtisateeseen.
Sekö on yhdessäoloa ja rauhoittumista? Ja onko siihen lupa vasta, kun on ensin uuvuttanut itsensä joululla? Kuulostaa kummalliselta. Ei siinä mitään, jos tykkää askarrella itse joulukortteja ja huovuttaa koristeita, imellyttää perunalaatikkoa ja silitellä naapurinkin pöytäliinat. Mutta sitten se kannattaa tehdä kaikessa hiljaisuudessa nautiskellen eikä huutaa koko maailmalle kiirettä ja tuskaa.
Tänä iltana on hyvä istua sohvalla tädin kutomissa villasukissa ja odotella aattoa alkavaa. Toivon vain, että jokaisella olisi lepo sydämessä ja hyvä olla niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa jouluaan viettää. Sillä jos ei ole, kannattaa miettiä ensi joulua uusin silmin.
Itse olen huomannut, että kun malttaa luopua kuun tavoittelusta, voi päästä seisomaan jatkuvaan tähtisateeseen.
