Tag Archive for: anteeksianto

Ihanko seitsemän kertaa?
Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
– Matt. 18:21–22; RK

Pitääkö minun antaa jollekin anteeksi hänen rikkeensä 490 kertaa? Sehän tuon kertolaskun tulo on. Entä sen jälkeen? Jos tuleekin vielä 491. rike. Sittenkö voin unohtaa koko anteeksiannon? Todeta, että en pysty. Tai jopa, että kyseinen ihminen on toivoton tapaus.

Sitä olen joskus pohtinut. Minun, kuten varmasti monen muunkin elämässä, on ollut ihmisiä, jotka ovat rikkoneet ja satuttaneet – ei yhden kerran, vaan toistuvasti. Se on voinut olla fyysistä tai sanallista satuttamista, tahallista tai tahatonta.

Erään sellaisen kohdalla asia kirkastui minulle. En uskalla luvata, että se on oikea raamatullinen selitys, mutta minulle asia aukeni siten.

Ymmärsin, että niin kauan kuin kyseinen ihminen tai loukkaus tulee katkeran sävyisesti tai kostonhaluisesti mieleen, on annettava anteeksi. Tai ilmaistava tahtonsa antaa anteeksi, vaikka tunteet eivät vielä olisikaan ehtineet mukaan.

Silloin on turha laskeskella, montako kertaa on jo antanut anteeksi. Sillä ”vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ’Minä kadun’, anna hänelle anteeksi.”. (Luuk. 17:4; 1992)

Ja olen saanut huomata, että eräänä päivänä anteeksianto laskeutuu sydämen tasolle. Tahdosta tulee totta, ja olet vapaa. Se asia tai se ihminen ei enää pyöri mielessäsi. Jumala on vienyt työnsä siltä osin päätökseen.

—–

Kuuntele myös podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia jakso #10: Anteeksiannon vaikeus ja viisaus.

Päivä on ollut harmaa monella tapaa. Oman elämän apeus kuitenkin väistyi nopeasti, kun töiden lomassa kuulin pääkaupunkiseudulla tapahtuneesta kouluampumisesta. Tilalle tuli suru – monella tapaa.

Ampumistapaus vaati yhden nuoren koko elämän ja vammautti vakavasti kahta nuorta elämää. Se toi pelon ja järkytyksen lukuisten lasten ja heidän läheistensä elämään. 

Lisäksi se muutti yhden nuoren elämän kulun tavalla, jonka suuntaa ei kukaan vielä tiedä. Se voi olla tuhon suunta, tuskan tai välinpitämättömyyden täyttämän selviytymisen suunta, tai se voi olla katumuksen, anteeksiannon ja uudestisyntymisen suunta. 

Lyhyen hetken seuraukset voivat olla pysäyttäviä, ja joillekin peruuttamattomia.

Monia ja monenlaisia uhreja

Menehtyneen lapsen läheisten surua kykenee sitä kokemattomana vanhempana vain aavistelemaan, samoin kuin loukkaantuneiden ja heidän läheistensä hätää. Jokainen tietää kuitenkin, että suru on tänään ja vielä pitkään musertava.

Silti en voi olla ajattelematta myös nuorta epäiltyä ja sitä, miten hän viettää tulevan yönsä erossa perheestään taakkanaan hirvittävä teko, jota ei saa perutuksi, vaikka haluaisikin. Tai hänen vanhempiaan. Hekin ovat kokeneet suuren menetyksen ja järkytyksen.

En väheksy uhrien surua enkä pyri mitätöimään pahoja tekoja, mutta on myös traagista, miten tekijän läheiset joutuvat kärsimään – eivät vain siitä, miten teko muuttaa heidän suhdettaan omaan lapseen, vaan myös teon seuraamuksista: ympäristön paheksunnasta, häpeästä, voimattomuudesta, lukuisista kysymyksistä, joihin ei usein löydy minkäänlaisia vastauksia.

Kukaan ei kuitenkaan voi vastata toisen teoista, ei edes oman lapsensa. Me ei voida kantaa toinen toistemme syntejä sen enempää kuin tuskaa tai syyllisyyttäkään. Siksi on myös väärin vaatia ketään tilille toisen teoista.

Pääsiäinen muistuttaa anteeksiannosta

Jo heti tänään julkisuuteen on annettu lausumia, joihin ei voi yhtyä, vaikka ymmärtäisikin, missä tarkoituksessa ne on annettu. Suomeen on sadellut surunvalitteluja eri puolilta maailmaa. Yhdessä niistä todettiin, että kyseessä on ”anteeksiantamaton teko”. 

Olemme juuri viettäneet pääsiäistä. Se todistaa, että kaikki hirveimmätkin teot ovat anteeksiannettavissa. Anteeksianto on ihmiselle vaikeaa ja usein pitkä prosessi. Se on harvoin mahdollista, ellei Jumala saa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Mutta se silti aina on mahdollista, ja sen tulisi olla lähtökohtamme, vaikka sitä ei järjellä voisikaan ymmärtää tai hyväksyä.

Satamassa vastaan tullut risti auringonpaisteessa.

Risti muistuttaa anteeksiannosta ja kirkkauden toivosta tässäkin hetkessä.

Ihminen ei ole hyvä

Toinen huolestuttava lausuma oli valtionhallinnosta tullut lupaus: ”Vakuutan, että tämä käydään hyvin huolella läpi, että tämä ei enää toistu.” (Ilta-Sanomat). Me voimme ihmisinä tehdä kaiken mahdollisen, mutta me emme voi estää edes tällaisia tragedioita täysin tapahtumasta tai enää toistumasta. Elämä ei yksinkertaisesti mene niin. Kukaan ei voi olla jatkuvasti veljensä vartija. 

Vaikka useimmat ihmiset toisin ajattelevat, ihminen ei ole perimmältään hyvä. Ihminen on syntinen, kiero, omaa etuaan tavoitteleva, ylpeä ja paljon muuta, mikä ei tuota hyvää. Vain Jumala voi antaa meille lihasydämen kivisydämen tilalle, niin että meissä kasvavat sellaiset ominaisuudet kuin ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys [ja] itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). Ilman Jumalaa olemme omien tunteidemme, viettiemme ja halujemme vietävissä, niin hyvässä kuin pahassa.

Lapsia on suojeltava, ei altistettava

Kolmas asia, mitä minun on vaikea ymmärtää, on tämän päivän kriisityö. Lehtitietojen mukaan tapahtumaa käydään huomenna läpi kaikissa Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa. Miksi? Miksi asiasta pitää puhua lapsille ja jopa alle kouluikäisille lapsille, jotka eivät ole olleet näkemässä tapahtumia tai joita asia ei millään tavalla koske? 

Ymmärrän kriisiavun niille, jotka ovat olleet jollain tapaa asianosaisia, mutta miksi tragedia tuodaan niidenkin lasten elämään, jotka ovat siltä säästyneet? Ajattelen, että vanhempien ja aikuisten tulisi pikemminkin suojella lapsia tiedolta ja pyrkiä käsittelemään oma järkytyksensä niin, ettei lasta altisteta turhaan asioille, jotka aiheuttavat pelkoa. Meillä pelkoa ja kauhukuvia lietsotaan tänä päivänä muutenkin liikaa.

Siitä on toistakymmentä vuotta aikaa, kun isä viimeksi kävi kylässä. Kahdessa viimeisimmässä Helsingin kodissani hän ei käynyt kertaakaan. Enää vuosiin hän ei ole ollut siinä kunnossa, että olisi voinut matkustaa pitkän matkan. Ja kun hän vielä oli siinä kunnossa, hän valitsi tehdä mieluummin jotain muuta.

Maailman paras isä?

Joskus kauan sitten piti käydä läpi suru ja hyväksyä, ettei isä ollut mukana lasten kastejuhlissa tai synttäreillä. Tai ettei hän koskaan kysynyt, miten sinulla menee. Meni vuosia, ettei hän tiennyt elämäni käänteistä juuri mitään.

Olen seisonut monen isänpäivän alla
korttihyllyn edessä ristiriitaisin tuntein.

Isä ei varsinaisesti ole ollut isä, johon olisi voinut turvata, kun olen tarvinnut apua. Turvallisuuden tunne on pitänyt etsiä muualta. Sen vuoksi olen seisonut monen isänpäivän alla korttihyllyn edessä ristiriitaisin tuntein enkä ole voinut poimia koriin sitä, jossa lukee ”Maailman parhaalle isälle”.

Ikä on tehnyt isästä leppoisan

Ympyröillä on kuitenkin tapana sulkeutua. Tänään olen taas lähellä, ja tänään sain taas isän vieraaksi. Oli suuri tarve laittaa pöytään parasta, näyttää että olet kaikesta huolimatta tärkeä, minun isäni.

Valokuva isästä ja hänen laulukirjastaan.

Onnea omalle isälle ja kaikille isille isänpäivänä!

Pöydässä isä vertasi itseään vaariin, joka oli kuulemma samassa iässä samanlainen, yhtä höperö. Nauratti. Siskon kanssa olimme kuitenkin sitä mieltä, että isä on paljon leppoisampi, yleensä aina hyväntuulinen. Ei mikään marisija, vaikka askel onkin jo hidas ja voimat vähissä. Juttelee välillä omiaan, mutta jutelkoon.

Itku on isälläkin nykyään herkässä. Uskon, että hän pohtii paljon tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Olen yrittänyt sanoa, ettei pidä jäädä menneeseen, vaan elää tätä päivää. Tämän päivän eväillä ja tämän päivän lähtökohdista. Sillä kaikki on anteeksi annettu.

Hyvää isänpäivää omalle isälle!

Blogia kirjoittaessani en tiennyt, että tämä isänpäivä jäi viimeiseksi yhdessä isän kanssa ja oli siis sitäkin arvokkaampi. Isä menehtyi yllättäen vajaa kolme kuukautta isänpäivästä. Viimeiseksi jääneessä puhelussamme päivää ennen kuin isä vaipui tajuttomuuteen, hän sanoi, että on tehnyt niin paljon syntiä, ettei sitä voi saada koskaan anteeksi. Vakuutin, ettei niin suurta syntiä olekaan, etteikö sitä voisi saada anteeksi. Toivon, että nukkuessaan pois hän oli sydämessään ymmärtänyt sen ja saanut rauhan.

Lue myös Kun muistelen isää.