Tänään on viattomien lasten päivä. Se tuo itselle mieleen vuosien takaa oman esikoisen, joka pari kolme päivää ekaluokkaa käytyään ilmoitti puolivälissä koulumatkaa, että ”ei äiti tarvitse enää saattaa pidemmälle. Osaan jo mennä yksin”. Seurasin hetken aikaa hänen menoaan ja muistan ajatelleeni liikuttuneena ja sydän täynnä rakkautta, miten pieneltä ja viattomalta hän näyttikään iso reppu selässään. 

Juuri sellaisten on Jumalan valtakunta: lasten kaltaisten ja viattomien. Ei itsessään viattomien, vaan Jeesuksen tähden synnin orjuudesta armahdettujen.

Viattomien lasten vihollinen

On lohdullista tietää, että kaikista heikkouksista, virheistä ja synneistä huolimatta Jumala näkee meidät viattomina, kun välissä seisoo Jeesus. Ei sitä oikein järjellä osaa ymmärtää. Mutta yhtä lohdullista on, ettei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskoo, sillä se on Jumalan lupaus.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä ajassa meillä on myös vihollinen, joka on niin viheliäinen, että halusi Jeesuksen syntymän aikoihin surmata kaikki viattomat pikkulapset, ettei Jeesus koskaan pääsisi kertomaan ihmisille sitä, miksi Jumala oli Hänet lähettänyt. Juuri noiden kuningas Herodeksen surmauttamien Betlehemin lasten muistoksi vietämme viattomien lasten päivää. Ja niin kuin tuo vihollinen vihasi Jeesusta, niin se vihaa tänäkin päivänä jokaista, joka tahtoo olla Jeesuksen seuraaja. Se tekee kaikkensa tehdäkseen vaikeaksi tai rikkoakseen sen tien, jolla kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä.

Jouluseimi, Jeesus, Maria, Joosef, paimenet ja tähti

Mutta koska muistan yhä, miten suurta rakkautta ja suojelun tarvetta tunsin omaa lastani kohtaan hänen kävellessään koulua kohti, minulla on aavistus siitä, miten suuresti Jumala rakastaa meitä – omia lapsiaan – ja haluaa suojella meitä meidän matkallamme. Ihmisrakkaus kun ei koskaan voi olla enempää kuin häivähdys Jumalan rakkaudesta, emmekä me ihmiset koskaan kykene suojelemaan edes lapsiamme, kuten Jumala kykenee huolehtimaan meistä.

Jeesus muuttaa syyllisyyden viattomuudeksi

Uskon kautta me olemme uusia luomuksia Kristuksessa. Kun saamme synnit anteeksi, saamme harteille ikään kuin viattomuuden viitan, joten ei liene sattumaa, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Syyllisyys muuttuu viattomuudeksi. Saamme puhdistua sisäisesti liasta ja taakoista ja kulkea kevein askelin valossa, vaikka ympärillä olisi pimeää.

Jos sinulla on tänään syyllinen tai likainen olo, kerro asiasi omin sanoin Jumalalle ja pyydä Häntä puhdistamaan sinut ja kantamaan sinun mieltäsi ja elämääsi painavat asiat. Ne voivat olla epäonnistumisia ihmissuhteissa, oman luonteen heikkouksia, sairautta, työelämän paineita, rahattomuutta, rikoksia tai riippuvuuksien rikkomia elämiä. Kaikesta huolimatta sinäkin voit olla viaton Jumalan lapsi. 

Rukoile kanssani: Herra, sinulla on voima kantaa minun virheeni, epäonnistumiseni ja heikkouteni. Tahdon olla Jumalan silmissä viaton lapsi. Anna minulle minun syntini anteeksi, niin että saan puhtaan omantunnon, ja pidä minusta kiinni, että pysyn viattoman lapsen lailla kapealla tiellä joka vie kerran sinun luoksesi. Aamen.

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 28.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Viattomien lasten päivä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminenRohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.

Heitän nyt heti alkuun vastuuvapauslausekkeen eli hienommin sanottuna disclaimerin, ettei kenenkään tarvitse ajatella, että tyrkytän omia uskomuksiani, kun väitän, että ei ihminen Twitter-huumorilla pelastu. En tyrkytä, jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa ja uskoa, mihin uskoo.

Kun Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi ilmoitti marraskuussa jättävänsä bändin, eräs helsinkiläinen seurakunta twiittasi humoristisesti, miten ”Jeesus viihtyi tien päällä 3 vuotta, Pate 15 kertaa kauemmin”. Seurakunta lupasi ”tukea ja keskusteluapua kaikille twitteristeille tämänkin kriisin keskellä” (Twitter, 8.11.2022).

Viestinnällisesti voisin todeta, että twiitti oli mitä mainioin: osuvaa huumoria ja taattu huomioarvo. Hesarikin kirjoitti aiheesta artikkelin. Ilmaista mainosta, jossa seurakunnan Twitter-tiliä hoitava pappi saattoi todeta tyytyväisenä twiitin tuoneen sata uutta seuraajaa. Herää vain kysymys, miten humoristinen Twitter-viestintä edistää seurakunnan todellista tehtävää.

Totuus on joskus raskasta kuultavaa

Seurakunta ei papin mukaan halua ”raskauttaa ihmisten elämää”. Se olisi ilmeisimmin odotettavissa, jos pappi nostaisi esiin ihmisten syntielämän ja sen tosiasian, että kristinuskon ydin on Jeesus, Jumalan Poika. Syntinen ihminen voi pelastua ikuiseen elämään taivaassa vain tekemällä parannuksen ja uskomalla syntinsä anteeksi annetuiksi Jeesuksen antaman uhrin tähden. 

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta,
voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä
ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta. Pelkällä huumorilla seurakunta ei täytä tehtäväänsä. Se myös vastaa ajallaan siitä, että on kenties saanut ihmiset uskomaan, että Jumalan armo riittää, kun vain on yhdessä kivaa eikä niin kovin ”raskauttavaa”.

Tyttö istuu tuskaisena kädet ristissä tietokoneen ääressä

Joka ei usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Sekulaari maailma Jumalan asialla

Raamatussa puhutaan siitä, miten ”kivetkin huutavat”. Kun seurakunnan pitäisi olla paikka, josta kantautuu Pyhän Hengen ääni, sekulaarin iltapäivälehden kolumnisti puhuu enemmän Jumalan asiaa kuin julkisuudessa ääneen pääsevät papit (Jyrki Lehtola, IS 11.11.2022). Lehtola kirjoittaa osuvasti, miten voisi olettaa, että kun kirkkoherralta kysytään, mikä on hänelle J-kirjaimeen liittyvä tärkeä asia, vastauksena tulisi jotain muuta kuin ’jalkapallo’.

On tietenkin hyvin humaania korostaa ihmisille Jumalan armoa ja rakkautta, mutta ei pidä unohtaa, että armo on aina kulkenut käsi kädessä Jumalan lain ja käskyjen kanssa. Toki jokainen voi elää elämäänsä kuten parhaaksi katsoo ja muokata uskosta itselleen sopivan mukavuustripin tai olla kokonaan uskomatta, mutta silloin on hyvä varautua myös siihen, että kerran taivaan porteilla kuulee sanat: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23, 1933/38.) 

Kun ihminen kuolee, moni toivottaa hänelle ”hyvää taivasmatkaa”. Kristinuskon mukaan on kuitenkin olemassa toinenkin matkakohde, ja valinta tehdään jo elinaikana. Lähtöportti on kapea.

Tarua vai totta?

Mutta kuten sanoin, ihmiselle on annettu vapaus valita. On oma valinta pitää Jumalaa aikuisten joulupukkina ja Raamattua satukirjana. En lähde haastamaan ketään, mutta itse uskon toisin. Olen tietysti joskus miettinyt, että entä jos olenkin väärässä. Jos kaikki onkin tarua. Ja olen todennut, että enpä häviä mitään. Silloinhan kaikki päättyy aikanaan tyhjyyteen, jokaisen kohdalla. 

Mutta entä jos olenkin oikeassa? Jos kolmiyhteinen Jumala, Raamatun Sana, taivas ja helvetti onkin totta? Silloinkaan minulla ei ole uskovana hätää. Mutta joidenkin kohdalla asiat ovat toisin, enkä haluaisi olla heidän tilallaan.

Kestävä ilo ei kikkailuja kaipaa

Koska joku nyt mieluusti saa käsityksen, että onpa tuo usko ankeaa, ilotonta ja ihme pelottelua, niin lisään vielä, että ei ole. Sen sijaan sitä kautta voi vapautua elämäänsä taakoittavista synneistä ja virheistä rauhaan ja iloon, joka ei tule ulkoisista tekijöistä, menestyksestä ja vauraudesta. Se ilo ja rauha ei katoa, vaikka kaikki muu katoaisi. 

Ei tarvita sambakarnevaaleja kirkon käytävillä tai lätkämatseja alttaritaulun peittävältä valkokankaalta, vaan kirkoissa tai missä nyt kokoonnutaankin Jumalan sanan äärelle, voi keskittyä ihan siihen ydinasiaan. Hengellisellä ravinnolla elää sitten varsin normaalia elämää, tekee työtä, käy shoppailemassa ja tapahtumissa, tapaa ystäviä, urheilee, pulahtaa kenties kylmään mereen. Mutta ne eivät ole elämämme kivijalka, joka kannattelee nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja joihin meidän tulisi kiinnittää sydämemme. Sen sijaan meidän tulisi lukea ”kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla.” (Fil. 3:8, 1933/38.) 

Jumala tekee tänä päivänäkin ihmeitä. Mutta me ihmiset olemme usein kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään ihmeitä. Moni ei usko yliluonnollisiin Jumalan ihmeisiin tai ei ainakaan voi kuvitella, että niitä tulisi omalle kohdalle. Osa taas ei tunnista niitä, koska odottaa jatkuvasti jotain tajunnanräjäyttävää ja jättää huomiotta Jumalan pienet ihmeet elämässään. Ja sitten on niitä, joille koko usko voi olla ihmeiden etsintää riippumatta siitä, ovatko ne Jumalasta vai eivät.

Miksi emme usko Jumalan ihmeisiin?

Kaikissa tapauksissa ongelmana on inhimillinen käsityskyky ja sen vajavaisuus. Raamattu kertoo kuitenkin lukemattomia esimerkkejä ihmeistä. Israelilaiset matkasivat 40 vuotta autiomaassa, eivätkä edes heidän kenkänsä sinä aikana kuluneet. Jeesuksen aikaan tuhannet ihmiset söivät aterian, joka koostui vain viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. He tulivat kylläisiksi, ja jaettavaakin jäi. Jos uskomme että Raamattu on Jumalan ilmoitusta, miksi emme uskoisi myös sen ihmeisiin?

Leipä ja hopeinen ehtoollisviinimalja

Kuva: James Coleman / Unsplash

Missään kohtaa Raamatussa ei sanota, että Jumala olisi lakannut tekemästä ihmeitä tai että ne eivät voisi koskea myös sinua. Niiden ei tulisi kuitenkaan olla uskomme perusta tai tavoite, johon uskolla pyrimme. Mutta ”usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”, kuten heprealaiskirjeessä (11:1) sanotaan. Jakeen lupaus pätee myös silloin, kun vain ihme voi pelastaa tai vain ihme voi ratkaista vaikean tilanteen. Voimme siis kertoa huolemme Herralle ja ojentautua sen mukaan, että Jumala ihmeellisellä tavalla, tahtonsa mukaan, ratkaisee asian, josta me itse tai läheisemme ei selviä.

Jumala voi puhua meille unessakin

Operaatio Mobilisaatio (OM) toimii yli 110 maassa, ja saamme kuulla jatkuvasti Jumalan ihmeistä, joita työkentillä tapahtuu. Ovet avautuvat paikkoihin, joissa evankeliumin julistusta ei katsota hyvällä; puuttuvat varat löytyvät, jotta työ voi jatkua; tai kuten juuri taannoin Etelä-Aasiassa, kun Jeesus ilmoitti itsensä unessa miehelle, joka oli kieltänyt Jumalan ja piti työntekijäämme ja tämän uskoa pilkkanaan. Aamulla herätessään mies oli ollut niin hämmennyksissä, ettei kyennyt syömään eikä nukkumaan. Mutta nyt hän tiesi, että Jumala, jota hän niin kovasti oli vastustanut, oli todellinen ja Herra, jota hän tahtoi seurata. 

Jumala voi koskettaa meitä unessakin, ja on aina ihme, kun jokin herättää ihmisen pimeyden keskeltä. Me ihmiset ja meidän puheemme eivät vakuuta ketään. Me olemme vain osa ketjua, jota Jumala käyttää kertoakseen itsestään niille, jotka eivät vielä häntä tunne. Siten voimme olla häivähdys siitä valosta, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle ihmisenä ollessaan. Saamme olla Jumalan pieniä ihmeitä mekin.

loppurukous

Kiitos Jeesus tästä päivästä. Kiitos siitä, että ihmeellisellä tavalla haluat kohdata jokaista meitä ja täyttää meidän tarpeemme. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, Herra (Ps. 139:14). Aamen.

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 7.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumala tekee ihmeitä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Rohkeudesta olla ja lähteä.

Eräs aviopari kutsui seurakunnan uuden pastorin kotiinsa kahville sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen. Pastorin lähdettyä kotiin rouva ihmetteli yhden kahvilusikan puuttumista ja joutui toteamaan, että pastorin oli täytynyt viedä se. Vuoden kuluttua pariskunta kutsui pastorin uudelleen kahville. Rouva ei malttanut olla kysymättä, oliko pastori kenties ottanut edellisellä kerralla talon kahvilusikan. Siihen pastori totesi, ettei suinkaan, vaan oli kätkenyt sen perheen hyllyssä olevan Raamatun väliin.

Meitä kristittyjä on puhuttanut vuosisatoja Jumalan äänen kuuleminen. Toinen tuntuu kuulevan Jumalan äänen useammin ja selkeämmin, kun taas jollakin toisella on vaikeuksia tunnistaa Jumalan ääntä elämässään.

Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella

Selkeimmin Jumala puhuu meille Sanansa kautta Raamatussa. Kirjoituksia tutkimalla opimme tuntemaan Jumalan luonnetta ja Hänen tahtoaan yleisesti ja omassa elämässämme. Mutta jos emme avaa Raamattuamme, emme löydä sen paremmin Jumalan totuuksia kuin kadonnutta lusikkaakaan. Se on kuin yrittäisimme soittaa ystävälle avaamatta puhelinlinjaa. Yhteyttä ei ole.

Jos me kuitenkin lähestymme Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä. Raamatun Sanassa Hän on aina paikalla. Linja ei ole koskaan Hänen puoleltaan varattu. Vain me itse voimme vaikuttaa siihen, että linja pätkii: epäuskossamme, kiireessämme, välinpitämättömyydessämme, synnissämme.

Heinikko tuulessa ja aamuauringossa

Jumala ei myrskytuulessa, vaan hiljaisessa kuiskauksessa.

Jumala puhuu kuitenkin sanansa mukaisesti tavalla ja puhuu toisella. Muistan omasta elämästäni erään vaikean elämänvaiheen. Makoilin sängylläni pimeässä ja kuuntelin musiikkia. Olin epätoivoinen ja koin olevani yksin ongelmieni kanssa. Silloin kuulokkeista alkoi soida ruotsinkielinen laulu, jonka sanat muistuttivat, kenen kanssa teen matkaa.

Minä olen kanssasi mustassa yössä, kun et enää jaksa
Et kulje täällä yksin, vaikka et näekään minua
Kun silmäsi sumentuvat kyynelistä, kun jalkasi pettävät,
silloinkin olen sinun vierelläsi
Tule lapseni ja ota minua kädestä. 
(Jag är med dig, Frank Ådahl, suom. T. Niskanen)

Silloin tuskan kyyneleet muuttuivat helpotuksen kyyneliksi. Koin kuulleeni Herran lohduttavan äänen. Niin syvästi laulun sanat muistuttivat Hänen näkymättömästä läsnäolostaan ja turvasta, joka meillä on Jumalassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Sillä Jeesus on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)

Toisinaan vain täytämme elämämme niin monilla asioilla tai äänillä, että hiljainen Pyhän Hengen ääni hukkuu. Tänäkään päivänä Herra ei tule myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulessa, vaan hiljaa kuiskaten. Jotta kuulisimme Hänen äänensä, meidän on pysähdyttävä ja hiljennyttävä etsimään Hänen kasvojaan, kuten Raamattu kehottaa.

loppurukous

Hiljennytään yhteiseen rukoukseen: Rakas Jeesus, opeta meitä kuuntelemaan Sinua maailman hälinän keskellä. Kiitos että Sinä ohjaat ja johdatat meitä Sanasi ja Pyhän Henkesi kautta. Olet sanonut, ettei Sinun sanasi palaa Sinun luoksesi ”tyhjin toimin, vaan toteuttaa sen, mitä Sinä haluat, ja saa menestymään sen, mitä varten Sinä sen lähetit” (Jes. 55:11). Kiitos, että avaat meidän sydämemme kuulemaan ja uskomaan, että näin on meidän jokaisen elämässä. Aamen.

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 1.11.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumalan äänen kuuleminen.
Katso myös Rohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.

Luin hiljattain kirjan rohkeudesta (Gary A. Haugen: Rohkeus ratkaisee). Kirjassa pohdittiin sitä, kuinka moni meistä kristityistä on kenties lähtenyt matkalle, mutta sivuuttanut seikkailun.

Jokainen, joka on tehnyt valinnan seurata Jeesusta, on jo matkalla, mutta se ei aina tarkoita, että olisimme rohjenneet lähteä seikkailuun, johon Jumala meitä kutsuu.

Meidän on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka pitkälle olemme uskossamme tai uskomme tähden valmiita menemään. Vainko niin pitkälle kuin voimme säilyttää ohjat omissa käsissämme? Tai niin pitkälle kuin voimme hallita mahdolliset riskit ja on turvallista oman itsemme kannalta? Tai kenties vain niin pitkälle kuin tietyn alan osaamisemme meidät vie?

Moni kristitty lähtee kyllä matkalle,
mutta sivuuttaa seikkailun.
– Gary A. Haugen

Uskon tiellä omat voimat ja inhimilliset rajat eivät kuitenkaan kanna kovin kauas. Jos kuitenkin seuraamme Herraa yli sen, mitä me itse voimme hallita, yli omien voimiemme ja kykyjemme tai yli sen, mitä muut ihmiset tukevat tai uskaltavat, saamme kokea Jumalan voimaa, viisautta ja rakkautta. Hänellä on voima viedä meidät läpi seikkailujen.

Usein erehdymme luulemaan, että kuuliaisuus Jumalan tahdolle ja täydellinen antautuminen Hänen johdatukseensa tarkoittaa omien vahvuuksien ja lahjojen hylkäämistä. Mutta ei – nekin ovat Jumalan lahjaa. Tarvitsemme vain ymmärrystä siihen, miten käyttää lahjojamme Jumalan tahdon mukaisesti.

millaisia riskejä olen valmis ottamaan?

Vietimme syyskuussa Operaatio Mobilisaation MUN OM -päivää. Siellä keskusteltiin mm. lähetystyön tilasta ja siitä, miten emme koskaan voi saavuttaa tavoittamattomia kansanosia evankeliumilla pelkästään perinteisten lähetystyöntekijöiden ja evankelistojen voimin. Lähetyskäskyn menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni toteuttamiseen tarvitaan koko Jumalan maailmanlaajuista seurakuntaa.

Kuumailmapallo kattojen yllä taivaalla

Radiohartaudessa puhuin rohkeudesta lähteä seikkailuun – Jumalan voimassa.

Jokainen voi olla lähetystyöntekijä omassa viitekehyksessään: työpaikalla, harrastuksissa, naapurustossa, sukulaisten keskuudessa. Kysymys on vain siitä, kuinka pitkälle olemme valmiita menemään.

Olenko valmis ottamaan sen riskin, että ystävät hylkäävät, kun kerron heille uskostani? Vaikenenko Jeesuksesta välttääkseni joutumista pilkan kohteeksi? Vastaanko Jumalan kutsuun, jos Hän johdattaakin minua työhön, joka ei ollut omissa suunnitelmissani? Sehän voi viedä minut vaikka nykyistä heikommin palkattuun työhön tai jopa ulkomaille maahan, jossa ei ole helppoa elää kristittynä.

Jos sinulla on rohkeutta sanoa Herralle tässä olen, ota koko elämäni, sillä tahdon seurata Sinua ja elää Sinun tahdossasi, voi hyvinkin olla, että löydät itsesi jostain muualta kuin nykyiseltä paikaltasi. Voit löytää itsesi keskeltä seikkailua. Jos se on Jumalan seikkailu, voit olla varma, että ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua. Älä [siis] pelkää äläkä säiky!” (5. Moos. 31:8).

loppurukous

Rukoillaan vielä yhdessä: Kiitos Herra, että Sinä olet meidän voimamme ja rohkeutemme. Sanasi mukaan Sinä olet luvannut ohjata meitä ja opettaa meille, mikä on hyödyllistä, sekä johdattaa tietä, jota kuljemme. Kiitos siitä, että kun me odotamme Sinua, Sinä annat meille uuden voiman. Aamen.

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 11.10.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteesta deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) sekä tästä linkistä: Rohkeudesta olla ja lähteä.

Katso myös Jumalan äänen kuuleminen ja Jumala tekee ihmeitä.

Muutama vuosi sitten juttelin ystävän kanssa antamisesta ja heikompien auttamisesta. Taisin vähän rehvastellen todeta, että minä kyllä annan säännöllisesti joka kuukausi rahaa Jumalan työhön.

Ei mennyt viikkoakaan, kun antamiseni joutui koetteelle.

Käsi ojentaa toiselle sydämen.

Antaessaan saa usein paljon enemmän kuin mistä on luopunut. Kuva: Unsplash / Kelly Sikkema

Kävelin työpäivän jälkeen portaita alas metrolle. Ovensuussa istui rollaattorinsa kyydissä punakka, hieman suttuisen näköinen nainen – iältään varmasti nuorempi kuin mitä ulkoinen olemus antoi olettaa – ja huuteli ohikulkijoille hiljakseen: ”Auta, apua, anna euro!” Ruokarahaa kuulemma.

Jostain syystä en sillä kertaa voinut vain kävellä ohi. Kysyin, mihin hän euroa tarvitsee ja mitä eurolla (muka) ruokakaupasta saa. Nainen kertoi pyytävänsä vain vähän kerrallaan, sillä koko summa olisi yhdelle antajalle liikaa. Keittoperunat ja jauheliha maistuisivat.

Auta, apua, anna euro!

Rahaa en luvannut antaa, mutta sanoin, että voisin hakea lähikaupasta naisen pyytämät ruokatarvikkeet.

Antaminen haastaa

Lähdin nousemaan portaita takaisin kadulle kohti kauppaa, kun kuulin miten nainen jatkoi samaa mantraansa ohikulkijoille: ”Auta, apua, anna euro!” Epäilys ja raivo löivät päälle yhtä aikaa. Ei hän mitään ruokaa haluaa; jatkaa vain kerjäämistä, jotta saa olutpullon verran kasaan.

Muutin mieleni ja kiersin toisen sisäänkäynnin kautta takaisin metrotunneliin. Paha vain, että sydän hakkasi ja omatunto kolkutti. Vatsaa kivisti, kun istuin penkille odottamaan metroa. Ajatukset pyörivät mielessä kahteen suuntaan: Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistäni…

Ja sitten toisaalta: Turha leikkiä tyhmää. Nainen vain hekottelisi takanapäin hyväntahtoisuudelleni. Vaan entä jos pelkästään menemällä takaisin voisin näyttää, että joku kuitenkin välittää…?

Vähän vai paljon

Metron lähtöön oli kaksi minuuttia ja silloin oli nöyrästi noustava ylös ja suunnattava kohti K-kauppaa. Moikkasin vielä ohimennessäni tuttua naista, joka kummasteli, miksi olen menossa poispäin juuri kun metro on tulossa.

Ostin perunat, jauhelihan ja vielä bonukseksi leipäpussin ja palasin naisen luo. Hän huikkaili edelleen pyyntöjään kiireisille metromatkalaisille. Mutta silmät tunnistivat minut, kun pysähdyin hänen viereensä ja sanoin: ”Terve taas”. 

Ojensin naiselle kassin, kehotin lähtemään kotiin ja toivotin siunausta ja hyvää jatkoa. Kyynelsilmin nainen päivitteli, että ostokset ovat maksaneet minulle rahaa. Pudistelin vain päätäni. Ne olivat maksaneet ehkä parin naistenlehden verran.

Lue myös anteeksiantamisesta: Isänpäivänä kaikki on anteeksi annettu.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen