Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi.
– Sananl. 13:12; 33/38

On kuin olisin lukenut tänään kyseiset sanat Raamatusta ensimmäistä kertaa. En ole, mutta ensimmäisen kerran ne tulivat osaksi omaa elämää. Jumala siis tietää ja ymmärtää nämäkin tunteet, kun on ne kirjaansa niin selvästi sanoiksi antanut. 

Sydän murenee

Kun on rukoillut ja odottanut pitkään vastausta, tarpeensa tai toiveensa täyttymystä, odotus saattaa vähitellen sairastuttaa sydämen. 

Sydämen sairastuminen on hitaassa, kuluttavassa prosessissa tapahtuvaa toivon menetystä, epätoivon ja epäuskon kasaantuvia ajatuksia sekä vähittäistä odotuksen ilon kuivahtamista. Kun toivo hiljalleen murenee, sydän murenee mukana. 

Suuret odotukset, suuret pettymykset

Meillä on jokaisella omat suuret rukouksemme, odotuksen aikamme ja pelkomme pettymyksestä. Rukoilemme läheistemme puolesta, ja silti he vuodesta toiseen kääntyvät jopa koetusten hetkillä poispäin Jumalasta. Joku täyttää hakemuksia ja pääsee välillä haastatteluihinkin, mutta vastaanottaa silti toistuvasti hylkäyskirjeitä, joissa kerrotaan jonkun muun tulleen valituksi hänen sijaansa. Sairaus koskettaa, ja vaikka rukous on sitkeää ja uskon lujittamaa, kipu ei hellitä tai paranemista ei näy. Tai joku menettää alkavan elämän kohtuunsa kerta toisensa jälkeen, eikä vanhemmuus tunnu koskaan koittavan.

Mitä suurempia odotuksemme ovat, sitä suurempaa on myös turhautuminen, kun kaivattua vastausta ei kuulu. Kun on odottanut jotakin hyvin pitkään niin kärsivällisesti kuin ihminen vajavaisuudessaan voi, toivon hiipuessa myös hengellinen elämä voi pahimmillaan hiipua ja altistaa yhä enemmän sielunvihollisen houkutuksille.

Odotus kärsivällisyyden voitoksi

Parhaimmillaan odotus voi kuitenkin olla aikaa, jolloin lähestymme entisestään Jumalaa; Hän kun on ainoa toivomme. Samalla Hän saa muokata meidän luonnettamme, vahvistaa kestäväisyyttämme ja opettaa kärsivällisyyttä. Sillä ”ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa” (Room. 5:3–4; 33/38).

Alun sananlaskujen jakeen loppu on kuitenkin lohdullinen. ”Mutta täyttynyt halu on elämän puu”, tai kuten vuoden 1992 käännös kuuluu: ”Elämä elpyy, kun toive täyttyy”. 

Uudistumisen ilo

Elämän puu on symboli elämän uudistumisesta. Kun rukouksemme vihdoin saa vastauksen, se virvoittaa ja rohkaisee, antaa uutta puhtia, palauttaa mahdollisesti hiipuneen toivon ja sytyttää innon kulkea uusin voimin kohti tulevaa. 

Täyttynyt toive on ”sielulle suloinen”. Siitä ”sydän iloitsee”. (Sananl. 13:19.)

Kun sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti, silloin minä olin älytön enkä ymmärtänyt mitään.
– Ps. 73:21–22; RK

Sain nämä sanat eilen aamulla, ja ne osuivat kuin nuoli sydämeen. Mutta ne eivät rikkoneet tai edes satuttaneet; muistuttivat vain siitä, mitä oli tapahtunut ja missä tilassa olin ollut puoli vuorokautta aiemmin.

Olin edellisenä iltana katkerana raivonnut, hakannut kantapäitäni lattiaan ja itkenyt omaa elämääni ja sen kulkua, tekemiäni valintoja ja kokemiani epäoikeudenmukaisuuksia. Myönsin olevani vihainen Jumalallekin, joka oli antanut minun kulkea, kuten olen kulkenut, eikä ollut johdattanut ”paremmin”, tiukemmin, ja kuitenkin – kuinkas muuten – helpompaa tietä.

Väsynyt yrittääkseni uskoa

Olin väsynyt uskomiseen ja yrityksiini uskoa, kun epäusko hallitsee niin usein ajatuksia. Miksi oli suurin ja päällimmäinen kysymyssanani, jonka saatoin yhdistää mihin tahansa mieltäni vaivaavaan ajatukseen. Miksi minä, miksi näin, miksi en silloin, miksi Jumala salli, miksi, miksi, miksi…

Olin ja olen umpiväsynyt, haluaisin vain levätä, mutta en tiedä, millainen lepo auttaisi. Väsymys ei ole fyysistä, eikä se ole työuupumusta, vaan jotain sisäistä kestoväsymystä, johon mikään uni tai laiskana lekottelu ei auta. Väsymys on vaivana, vaikka kuinka luulee levänneensä.

Mikael Agricolan kirkko iltavalossa.

Varkaan valheisiin on helppo tarttua

Läheiseni, jolle tuskaani purin, yritti parhaansa mukaan auttaa. Hän puhui totuutta ja muistutti, että on varas, jonka ainoa tarkoitus on tulla vain ”varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan” (Joh. 10:10; RK). Ja kun ihminen on väsynyt, hän tarttuu helposti siihen kiihkeimmin tarjolla olevaan, joka voi kuitenkin olla valetta.

Katso nyt jättämääsi jälkeä, pelkkiä epäonnistumisia. Sitäkään et saavuttanut, et jaksanut viedä loppuun. Katso, mitä kaikkea muut ovat saaneet aikaan, luuletko, että sinä voisit ikinä yltää samaan. Oletko tajunnut, minkä ikäinen jo olet, tilaisuudet on käytetty, mitä enää odotat. Olet hukannut mahdollisuutesi. Jumalakin on pettynyt sinuun. Mietipä sitä talenttinsa kätkijää, jolla ei ollut herralleen mitään näytettävää. Sellainen sinä olet.

Sellaisiin ajatuksiin minä olen tarttunut ja niihin itseni hukuttanut. Sillä hukkumiselta minusta on välillä tuntunut.

Mutta mitä sillä on väliä, miltä on tuntunut! Tunteet valehtelevat, eikä totuus muutu sen mukaan, miltä tuntuu. Totuus ei aina tunnu hyvältä ja miellyttävältä, eikä kaikkea, mikä tuntuu ikävältä, pidä lähteä pakoon. Näin läheiseni viisaudessaan muistutti. Kaiken sen tiedän, ja silti sorrun toimimaan toisin: tuntemaan kun pitäisi uskoa totuuteen, uskomaan valheita kun pitäisi tuntea totuus.

Jos päästäisit irti

Läheiseni oli itse ollut hiljattain tilanteessa, jossa taakka oli liian raskas ja hän tunsi sortuvansa sen alla. Hän piti kuitenkin lujasti kiinni, ettei putoaisi, vaikka oli yrittämisestä uupunut ja epätoivoinen. Silloin hänen ystävänsä oli kysynyt: ”Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti? Luuletko todella, ettei Jeesus olisi ottamassa kiinni?”

Totuus on, että Hän on jo odottamassa, että päästäisin irti – siitäkin, että yritän uskoa, vaikka uskoa ei ole edes sen sinapinsiemenen vertaa.

Ja psalmi 73 jatkuu, ja sen sanat kantavat:

Kuitenkin minä pysyn aina sinun luonasi, sinä pidät kiinni oikeasta kädestäni. Sinä johdatat minua neuvosi mukaan ja otat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet kanssani, en kaipaa mitään maan päällä. – – Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.
– Ps. 73:23–25, 28; RK

Jos jokin Raamatun opetus tai vertaus on ollut minulle vaikea ymmärtää, niin se on tarina epärehellisestä taloudenhoitajasta. Väitän, että se on hieman ristiriitaisilta kuulostavien ohjeittensa takia monelle vertauksista hankalimpia, ja silti siitä kuulee melko vähän opetusta. 

Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja.
– 2. Tim. 2:23; RK

Niin muistutti Raamattu eräänä aamuna. 

Muistutus on aina yhtä ajankohtainen. Tänä päivänä minun on helpompi noudattaa kyseistä Sanan kohtaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Silloin oli suuri kiusaus väitellä, varsinkin jos tiesin olevani oikeassa – riippumatta siitä, mitä väittely sai aikaan. 

Aika harvoin se synnytti mitään hyvää, yhteisymmärrystä tai tyytyväistä myhäilyä puolin tai toisin. Sitäkin useammin lopputuloksena oli juuri sitä, mistä Raamattu varoittaa: riitaa, katkeruutta, hampaankoloon jääviä muistoja, mykkäkoulua tai peräti katkenneita ihmissuhteita. Siksi sellaiset väittelyt ovatkin tyhmiä ja taitamattomia. 

Hyville väittelyille on paikkansa

Hyviin perusteluihin pohjautuville väittelyillekin on kuitenkin paikkansa, mutta silloin ne ovatkin taidollisia ja lausutut sanat viisaudella mietittyjä. Niissä lähtökohtana on totuus, siitä keskusteleminen ja sen puolustaminen eikä vaikkapa oikeassa olemisen tahto, kilpailunhalu tai kunnianhimo.

Usein vain suomalainen ymmärtää väittelyn merkityksessä kiistely, toisin kuin vaikkapa britit, jotka ovat tunnettuja kohteliaasta ja terävää älyä osoittavasta väittelytaidostaan, jossa kritisoidaan tiukasti asiasisältöä eikä kyseenalaisteta kenenkään persoonaa.

Leandro Erlichin teos Luokkahuone Amos Rexissä.

Minun kouluaikanani ei väittelytaitoa opetettu. Toivottavasti tänä päivänä on toisin. Kuva: Leandro Erlichin interaktiivinen teos Luokkahuone Amos Rexissä. Niin, ja minä siellä mukana pulpetin kannella istumassa.

Raamatun ohjeistus

Raamattu viittaa tyhmillä ja taitamattomilla väittelyillä ennen kaikkea tilanteisiin, joissa Jeesuksen sanojen mukainen oppi on vaihtunut joksikin muuksi ja tiedon nimellä kulkevan valhetiedon nimissä aletaan väitellä ja lyödä vastapuolta sanoilla. Totuuden kadottaneita ihmisiä Raamattu nimittää mieleltään turmeltuneiksi, ymmärtämättömiksi ja omahyväisiksi. Sen vuoksi heillä on sairaalloinen halu väittelyyn ja sanasotaan (1. Tim. 6:4–5; RK). 

Meidän tulisi pysyä sellaisesta erossa, sillä riitely ei sovi Jumalan palvelijalle (Jeesuksen seuraajalle). Sen sijaan meidän pitäisi olla kärsivällisiä ja jopa kärsittävä vääryyttä mieluummin kuin että työnnämme lusikkamme soppaan, josta lentää polttavia roiskeita kaikkien läsnäolijoiden kasvoille.

Se ei tarkoita, ettemme saisi tuoda julki näkemyksiämme ja etenkin Jumalan sanan totuutta. Voimme sävyisästi korjata tai kumota vastaan sanojien väitteitä, mutta on eri asia jäädä jankkaamaan asiasta, ellei toinen kykene ottamaan ajatuksiamme vastaan. Viisas ymmärtää, milloin on aika päättää keskustelu.

Facebookin väittelytantereet

Sanoista kiistely koituu usein kuulijoiden turmioksi (2. Tim. 2:14; RK). Sen näin aikanaan, kun olin vielä Facebookissa ja kävin joskus eri kristillisillä sivustoilla. Siellä kristityt tappelivat sanoista ja raamatuntulkinnoista, eikä heille tuntunut koskaan riittävän pysyminen asiassa, vaan jossain vaiheessa siirryttiin henkilökohtaisuuksiin. Lähdettiin tuomitsemaan toisia milloin rakkaudettomuudesta, milloin liiallisesta vapaamielisyydestä, ja aina välillä joku tuomittiin suoraan helvettiin. Voi vain kysyä, mitä mahtoivat miettiä mahdolliset sivulle osuneet ei-kristityt lukiessaan kyseisiä kommentteja. Niin monella tapaa taitamattomia ja tyhmiä kommentteja sivustot olivat täynnä.

Eri hengessä

Kauan sitten eräs henkilö kertoi, ettei hän lähde ollenkaan väittelemään tietyistä teemoista, kuten samaa sukupuolta olevien parisuhteista, sellaisten ihmisten kanssa, joiden tietää olevan eri hengestä. Se on ollut yksi viisaimpia vinkkejä keskusteluihin, joissa on kyse hengellisistä asioista. On turha vängätä vaikkapa synnin käsitteestä ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan kokenut synnintuntoa ja tullut armahdetuksi. Yhteisymmärrystä tai edes rauhanomaista rinnakkaineloa eri näkemysten välille ei välttämättä löydy.

Kristittyinä otamme kantaa myös asioihin, jotka eivät ole suoranaisesti hengellisiä. Silti oma vakaumus kuultaa usein läpi, niin kuin kuuluukin. Uskoaan ei voi riisua yltä vain, koska aihe ei ole suoraan kristillinen tai koska toisen vakaumus poikkeaa omasta. Mutta kristillisen arvokäsityksen ilmaiseminen voi helposti nostaa toisin ajattelevan takajaloilleen ihan periaatteesta. 

Joskus toisten ihmisten puolesta on vaikea rukoilla. Tai aika useinkin. En ole mikään rukouksen sankari, vaikka rukoilisinkin päivittäin. En kykene rukousmaratoneihin, kuten jotkut, sillä sanat tahtovat jossain vaiheessa tyrehtyä kuin itsestään. Olen ajatellut, että silloin voi sulkea suunsa eikä luritella väkisin jotain vain saadakseen rukouskiintiön täyteen. 

Onneksi Raamattu muistuttaa, että ”kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko”, sillä ei Jumala ketään siksi kuule, että joku käyttää monia ja kenties vielä kovin hienostuneita ja uskonnolliselta kuulostavia sanoja (Matt. 6:7). Sen sijaan olisi hyvä rukoilla vähän kuin hengittäisi, lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Se ei suinkaan tarkoita, että suu käy tauotta, vaan että rukoilisimme hellittämättä ja sitkeästi sen puolesta, mikä on noussut sydämelle. Että olisimme Hengessä jatkuvassa yhteydessä Jumalaan ja toisimme aina kaikki tarpeemme Hänelle tietoon ja muistaisimme muita ihmisiä.

Johanneksen kirkon tornit sumuisena iltana.

Rukous ei ole monia ja kenties hienoja ja uskonnollisia sanoja, vaan vähän kuin jatkuvaa hengittämistä. Kuva: Johanneksen kirkko sumuisena iltana.

Pakotetut rukoukset

Olen myös huono rukoilemaan varta vasten annettuja aiheita. Se tuntuu joskus pakotetulta. Jos jossain tilanteessa porukka jaetaan ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle rukousaiheet, se on minulle lähes yhtä ahdistava tilanne kuin kaikki työpaikkojen ja illanistujaisten väkinäiset ryhmäytymis- ja tutustumisleikit. 

Pahinta on kuitenkin se, jos joku pyytää rukoilemaan tarkasti määriteltyä rukousvastausta. Silloin henki tuntuu jäävän kokonaan kiinni, sillä mikä minä olen antamaan Jumalalle ohjeita, miten Hänen pitäisi toimia ja vastata rukouksiin! ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, ei minun eikä meidän. 

Tilaa Jumalan vastauksille

Koen useimmiten tarvetta rukoilla mahdollisimman laveasti. Siten voin kertoa Jumalalle esiin tulleet tarpeet, mutta jättää Hänelle päätösvallan sen suhteen, miten Hän pyyntöihin vastaa. Hänen vastauksensa eivät aina ole sitä, mitä odotamme, vaan Hänelle on mahdollista järjestää asiat ja täyttää tarpeemme myös yllättävillä tavoilla. Hänen vastauksensa on kuitenkin juuri se oikea.

Joskus ihmisten tarpeet tai rukousaiheet ovat luonteeltaan jotain, mitä en voi sydämestäni pyytää. Ihminen saattaa odottaa elämänkumppania, parempaa työpaikkaa tai ensi kesän joogaretriittiä, vaikka hän todellisuudessa tarvitsisi vain pelastusta. Ihmiset nimittäin kipuilevat monenlaisten asioiden kanssa ja etsivät kuumeisesti vastauksia sieltä, mistä usein tulee vain hetkellinen helpotus. En voi pyytää Jumalan siunausta asioille, jotka saattavat olla jo lähtökohtaisesti Jumalan tahdon vastaisia tai joista tiedän, etteivät ne ratkaise ihmisen elämän ja hänen sisimpänsä haasteita.

Lorenzo Quinnin teos Enlightenment (2025) Didrichsenin taidemuseon pihassa.

”Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16) Kuva: Lorenzo Quinnin teos Enlightenment (2025) Didrichsenin taidemuseon pihassa.

Kelpo tyypit tarvitsevat synnintuntoa

Siksi yleisin rukoukseni onkin, että ihmiset saisivat pelastua. Usein ihminen tarvitsee kaikkein eniten synnintuntoa. Jos hän ei tunnista syntiä elämässään ja itsessään vaan ajattelee olevansa ”hyvä ihminen”, joka ei tee tarkoituksella toisille pahaa, mihin hän koskaan tarvitsisi pelastusta? Itselliselle, omassa voimassaan vahvalle ja itseään kelpo tyyppinä pitävälle ihmiselle Jeesuksella ei ole mitään annettavaa, sillä ihminen on jo mielessään ja mielestään hoitanut homman kotiin. Monille koko ajatus ikuisesta elämästä on naurettava, mutta pahimmassa tapauksessa joku oman elämänsä sankari kuvittelee vielä olevansa matkalla taivaaseen. Omin voimin tietenkin.

Omillaan toimeen tuleva ihminen voi kuitenkin olla myös herkkä ja epävarma. Hän saattaa hapuilla ja etsiä ratkaisuja elämänsä vastoinkäymisiin milloin mistäkin tai keneltäkin, pinnistellä ja puristaa itsestään enemmän kuin oikeastaan jaksaisi. Hän kaipaisi kipeästi apua, mutta on ylpeä eikä usko, että on mitään häntä itseään suurempaa voimaa, jonka puoleen kääntyä. 

Kullekin sopivalla tavalla

Silloin rukoilen aina, että Jeesus saisi ilmestyä hänelle tavalla, jonka juuri hän ymmärtää ja kykenee ottamaan vastaan. Joku tarvitsee rakastavan katseen, toinen olkapään jota vasten itkeä, kolmas parantumisen ihmeen ja joku kenties ylimääräisen viisisatasen, jotta pääse tiukan paikan yli.

Jumala tietää kyllä, mikä on kenellekin oikea vastaus ja tie juuri tuon ihmisen sydämeen. Siksi meidän rukouksissamme tärkeintä eivät ole tismalleen oikeat sanat, vaan se, että ylipäänsä rukoilemme ja että teemme sen uskossa. Ja silloin kun emme edes tiedä, mitä rukoilisimme, ”Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla” (Room. 8:26).

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mark. 8:34; 33/38)

Mitä se tarkoittaa, että meidän pitäisi kieltää itsemme? Pitäisikö meidän hylätä ja torjua itsemme? Sitähän kieltäminen sananmukaisesti tarkoittaa. Jos omanarvontunto – käsitys omasta itsestä ja omasta arvosta – sattuu olemaan muutenkin heikko ja vapiseva, ajatus itsensä kieltämisestä tuntuu kuin pitäisi vielä jo lyötyäkin lyödä.

Jos kuitenkin halutaan leikkiä sanoilla ja niiden merkityksillä, itsensä kieltäminen on todellisuudessa jotain vielä vakavampaa. Se on kuolemista – itselleen. Kuulostaa kauhealta. Pitääkö tässä nyt itsensä kokonaan kuolettaa pois? Lakata olemasta kokonaan?

Uusi luomus

Kyllä pitää, jotta vanhan tilalle voi tulla jotain kokonaan uutta. Uusi luomus, pelastettu, uudistettu, uudistuva ja päivittäin uudelleen itselleen kuoleva.

Uusi luomus ei kuitenkaan synny meidän aktiivisen toimintamme seurauksena tai jos vakuutamme kaikille, että emme ole mitään, vaan lahjana Jumalalta, kun valitsemme antaa elämämme Hänen käsiinsä ja lähdemme seuraamaan Jeesuksen jalanjälkiä. 

Itselle kuoleminen ja itsensä kieltäminen ei vie tai heikennä meidän arvoamme ihmisenä, vaan juurruttaa sen Kristukseen. Se on jakamaton arvo, joka ei muutu erehdystemme tai pettymystemme mukaan. Se, minkä me kiellämme, on jo naulittu ristille ja se arvo, joka meillä on, on yhtä kirkas kuin ylösnoussut Kristus.

Talvinen merimaisema Kaivopuistonrannassa.

Kiellä ja ota risti

Se, mikä siis on aktiivisesti kiellettävä ja hylättävä, on vanha syntielämä sekä oma tahto ja omat (lihan) halut, jotka ovat Jumalan tahdon vastaisia ja vievät vain oman mielemme mukaan. Se on sitä, mistä sanakirjakin puhuu sanan kieltää kohdalla eli ”sanoa tai määrätä, ettei jotakin saa tehdä; olla antamatta, sallimatta jotakin, evätä, torjua” (kielitoimistonsanakirja.fi).

Lisäksi Jeesus kehotti meitä jokaista ottamaan oman ristimme, kun seuraamme Häntä. Kaulassamme roikkuva herkkä ristikoru on siitä vain symbolinen muistutus. Todellinen risti voi olla eri syistä ja tilanteista johtuvaa kärsimystä, vaivaa, ahdistusta tai vastustusta.

Menetykset eivät ole virhe

Elämässä voi olla suuria menetyksiä, eivätkä ne ole Jumalan näkökulmasta virheitä tai sitä, että Hän olisi hylännyt ihmisen. Ne voivat olla tapa koetella ihmisen uskoa, ohjata oikeaan, antaa uutta ymmärrystä, keino tavoittaa hänen kauttaan sellaisia ihmisiä, joita Jumala etsii ja kukaan toinen ei voisi tavoittaa. Urasta tai avioelämästä luopuminen, kivulias sairaus tai liikuntakyvyttömyys, köyhyys, työttömyys, vainon kohteeksi joutuminen voivat olla sekä itselle kuolemista ja omasta luopumista että risti, joka ihmisen kohdalle tulee.

Kuitenkin se, joka on sen valmis tekemään Jeesuksen ja evankeliumin tähden, saa palkaksi kokonaisen elämän. Siihen sisältyy kiinteästi myös voima kantaa oma ristinsä ja valinnat, joita on Herran hyväksi ja Hänen nimessään tehnyt. 

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.
– Mark. 8:35

Pelko on yksi uskovia eniten lamaannuttavista tunteista. Se saa pysähtymään aloilleen, epäröimään ja epäilemään sekä itseään, muita ihmisiä että Jumalaa. Se estää meitä ottamasta omaa paikkaamme Jumalan suunnitelmassa ja ohjaa kuuntelemaan valhetta totuuden sijaan.

Pelko näkee kaiken sen, mikä voi mennä vikaan, usko sen, mikä voi onnistua. Pelko keskittyy ongelmiin, usko mahdollisuuksiin. Pelko suurentelee esteitä, usko suotuisia näkymiä. Pelko luo stressiä ja ahdistusta, usko rauhaa ja luottamusta. Pelko kiinnittää huomion puutteeseen, usko kääntää kiitollisuuden katseen siihen, mitä meillä on. Pelko kokee haasteet ylivoimaisina, usko ylitettävinä.

Auringonnousu Eiranrannassa talvella.

Pelko on kuitenkin kaikkea sitä, mitä Jumala ei ole. Sen sijaan Hän kehottaa Raamatussa lukuisia kertoja olemaan pelkäämättä. En tiedä, mikä on todellinen luku, mutta olen kerännyt muistiin lauseita, joissa Hän niin kehottaa, ja lista on pitkä. Älä pelkää, älä arkaile, älä säiky, älä ole kauhuissasi, älkää kauhistuko, älkää olko peloissanne. Kehotukset ovat milloin yhdelle, milloin useammalle kuulijalle osoitettuja. Ne on kuitenkin kaikki merkityksessään osoitettu myös Jeesuksen seuraajille ja jokaiselle, joka haluaa turvata Herraan.

Jumala voi muuttaa pelon täyttämät ajatukset toivontäyteisiksi, ahdistuksen levollisuudeksi, epäilykset luottamukseksi. Ajatuksilla on merkitystä. Siksi meidän tulisi vangita jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10:15), niin että ajattelumme on linjassa sen kanssa, mitä Jumala Sanassaan meille opettaa. Yksi Hänen tärkeistä opetuksistaan on, että ”Jumala on rakkaus” ja ”pelkoa ei rakkaudessa ole” (1. Joh. 4:16, 17; 33/38).

Vaikeaa? Täydellisyys on, mutta sitä Jumala ei ole meiltä koskaan edellyttänyt, jotta voisimme lähestyä Häntä tai turvata Häneen. Hän on ainoastaan kehottanut meitä seuraamaan sitä yhtä, joka on täydellinen, ja se on Jeesus Kristus. 

Uudenvuoden lupaukset eivät ole koskaan kuuluneet repertuaariini. En usko lupauksiin, joita tehdään uuden alkavan vuoden kunniaksi tiettynä päivänä, sillä useimmat niistä unohtuvat viimeistään maaliskuuhun mennessä. Eikä lupauksia voi tehdä jonkin päivän vuoksi, vaan kun on oikeasti valmis toimimaan tietyllä tavalla tai tekemään muutoksen elämässään.

Näkymä Eiranrannasta merelle tammikuun alussa 2026.

Vuoden ensimmäisellä aamu-uinnilla pakkasta oli –8°C (tuulessa –14°C). Vesi oli – no, kylmää.

Rukouksia lupausten sijaan

Lupausten sijaan lausun mieluummin rukouksia, pyyntöjä ja kiitoksia Jumalalle kaikesta siitä, mitä tarvitsen, mitä odotan ja mistä olen kiitollinen jo tässä ja nyt. Sillä rukoukset eivät ole vain toiveajattelua ja haaveita, vaan tarpeiden sekä sydämen ajatusten ja unelmien jättämistä Herralle, joka täyttää niitä tahtonsa mukaan. 

Sillä niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, Jeesus sanoi, että ”kaiken, mitä tahansa anotte rukouksessa uskoen, te saatte” (Matt. 21:22; RK). Saamme siis uskoa, että olemme sen jo saaneet, ja se tulee meille (Mark. 11:24; RK).

Kaiken, mitä tahansa anotte rukouksessa uskoen, te saatte.
(Matt. 21:22; RK)

Siksi voin rohkeasti kertoa Taivaan Isälle, mitä odotan alkaneelta vuodelta. Lista on pitkä, mutta onneksi Herra ei ole koskaan sanonut, että riittää jo, kiintiösi on täynnä. 

Kaksi suurta rukousta

Sydämelläni on kaksi suurta rukousta. Toinen on se, että jokainen läheiseni, joka ei vielä Jumalaa tunne, kokisi uteliaisuutta sitä kohtaan, kuka Hän on ja mitä Hänen tuntemisensa oikein tarkoittaa. Että he haluaisivat tietää lisää, avaisivat sydämensä ja ottaisivat vastaan sen armon, vapauden ja ikuisen elämän toivon, jota Jeesus tuli meille tuomaan. Olen välillä rukoillut sitäkin, että vaikka kovan kautta, kunhan ihminen ymmärtäisi, sillä ”parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen” (Matt. 18:9; 33/38). Kovaa tekstiä ja vaikeita rukouksia, mutta tosia.

Ja toinen suuri rukousaiheeni on se, että Herra tänäkin vuonna pitäisi huolen kaikista tarpeistani ja johdattaisi ottamaan oikeita askeleita oikealla ajalla. Sillä ilman Häntä en selviä hetkeäkään. En selviä arjesta, laskuista, terveyshaasteista, ihmissuhteista, houkutuksista, mielentiloista enkä koetuksista. Kaikessa tarvitsen Häntä, etten olisi toistuvasti naamallani jossain kivikossa.

Aamurusko talojen takana taivaanrannassa omasta ikkunasta katsottuna.

Aamun rusottava taivas enteili lumisadetta, ja niinhän siinä päivemmällä kävi.

Tarpeiden täyttyminen

Rukoilen sitä, että syksyllä alkanut kirjoitusprojekti saisi tulla tänä vuonna hyvään päätökseen ja palvelisi sille määrättyä tarkoitusta kunniakkaasti ja puhuttelevasti. Kiitän siitä, miten Jumala on viime vuodet huolehtinut elämästäni pienintä yksityiskohtaa myöten ja pyydän, että Hän tekisi niin vastakin, jotta saisin vain kulkea rohkeasti pyhässä huolettomuudessa uskollisena Hänelle. Kiitän siitä, että mikään kipu ei ole koskaan käynyt ylivoimaiseksi, vaan että Jumala on aina ajallaan antanut avun ja helpotuksen. Tarvitsen Häntä, että kykenen tekemään työtäni ja täyttämään sen paikan, jonka Hän on minulle osoittanut.

Rukoilen varjelusta omille lapsilleni, että Herra valmistaisi kaikki lähdöt ja tulot, työn ja vapaa-ajan ja johdattaisi tekemään elämässä oikeita valintoja. Pyydän, että heidän ihmissuhteensa saisivat olla rakentavia ja ravitsevia. 

Lapset Herralle

Mialle pyydän Herralta tehtävää, jossa hän saisi käyttää lahjojaan ja jossa rytmi olisi niin säännöllinen, että myös vapaa-ajalle tulisi oma tärkeä paikkansa. Rukoilen hänelle rohkeutta olla oma itsensä ja että hän antaisi Herran kannatella ja viedä läpi kaikkien eteen tulevien hetkien niin ilossa kuin koetuksessa.

Miikalle rukoilen vahvistumista uskossa ja viisautta luotsata vastuulle ottamaansa ”äijäkerhoa”. Pyydän, että hän saisi kasvaa työssään ja oppia uutta ja että hän ymmärtäisi tekemisen ja olemisen välisen tasapainon, niin että hän voisi hyvin sekä henkisesti, hengellisesti että fyysisesti. Ja Herra, voisitko näyttää hänelle, miten käytetään rättiä, pesuaineita, imuria ja moppia, jotta hän putsaisi kämppiksensä kanssa asuntonsa vähän raikkaampaan kuntoon ja tyhjäisi vihdoinkin kaikki muuttolaatikot!

Agricolan kirkon torni iltavalossa.

Sitä rukoilen, että kaikki pimeys väistyisi elämästä – niin omasta kuin muidenkin. Kuvasssa Mikael Agricolan kirkon torni.

Läheisten elämä

Äidille rukoilen toipumista sairaudesta ja voimaa kestää alkavat hoidot. Pyydän, että Herra otat hänet oikein syliisi ja näytät hänelle, kuinka rakas hän on sinulle. Rukoilen, että hän turvaisi sinuun kaikessa elämässään. Rukoilen terveyttä ja elinvoimaa myös sisarilleni. Kiitos, että Sinun silmäsi tarkkaavat heitä ja suojaat heitä kaikelta pahalta.

Kaikille rakkaille ystäville, anopille, sukulaisille, tutuille ja tuntemattomille rukoilen sitä, että Jeesus, meidän Kuninkaamme, saisi valaista heidän elämänsä, niin ettei mikään pimeys synkistäisi matkan tekoa. Ole Herra mukana heidän iloissaan ja kannattele heitä silloin, kun vastustaa ja tuntuu, ettei enää jaksa.

Kiitos kaikista

Kiitän kaikista rakkaista ja rukoilen, että saisimme viettää tänä vuonna monia unohtumattomia hetkiä yhdessä siten, että ne kantaisivat voimallaan jokaista meitä aina palan matkaa eteenpäin. Rukoilen meille rakkautta, levollisuutta ja hyvää tahtoa ja pyydän, että kaikki kateus, katkeruus ja pahanilkisyys voisi pyyhkiytyä pois. Ja jos ristiriitoja syntyy, meillä olisi viisautta ja tahtoa selvittää ne rakentavasti rikkomatta toinen toisiamme.

Tätä kaikkea – ja paljon sellaista, mitä en tähän kirjannut – minä Herra sinulta tämän vuoden alussa pyydän. Kiitos, että kuulet rukoukseni ja vastaat minulle hyvän tahtosi mukaan. Aamen.

Luotatko sinä Jumalaan, vaikka et tiedäkään, mikä on lopputulos? Vaikka et tiedä, miten Jumala vastaa rukouksiisi ja kysymyksiin, joita esität Hänelle?

Jos odotat Jumalaa, riittää, että luotat Jumalan mahdollisuuksiin ja annat Hänen olla Jumala. Muistat, kuka ja millainen Hän on.

Mitä todellisuudessa odotat?

Moni sanoo odottavansa Jumalaa, mutta odottaakin todellisuudessa vastausta, josta unelmoi: puolisoa, työpaikkaa, uutta asuntoa, opiskelupaikkaa, parantumista. Jumalan odottaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että odotamme todellakin Jumalaa ja Hänen vastaustaan sillä aikataululla kuin Hän on katsonut hyväksi.

Kun me kyselemme Jumalan tahtoa ja pyydämme Häneltä vastauksia, meidän on otettava vastaan myös vastaukset, jotka eivät ole odotustemme tai ajatustemme mukaisia. Vasta kun opimme tarkastelemaan asioita Jumalan näkökulmasta, ymmärrämme vastausten merkityksen ja pääsemme todella sisään Hänen valtakuntansa totuuksiin.

Jumala haluaa varmistaa, että olemme valmiita Hänen vastauksilleen. Siksi joudumme joskus odottamaan vastauksen saamista.

Emme aina tiedä, minne Jumalan hyvä tahto meitä johtaa tai miten Hän vastaa rukouksiimme. Mutta sen voimme tietämällä tietää, että Hänen tahtonsa on hyvä.

Luottamus Jumalan mahdollisuuksiin riittää

Danielin kirjassa kuningas Nebukadnessar vaati kaikkia kumartamaan kultaista patsasta, jonka hän oli pystyttänyt. Juutalaiset Sadrak, Meesak ja Abed-Nego kuitenkin kieltäytyivät, vaikka se tarkoitti sitä, että heidät heitettäisiin tuliseen pätsiin.

Mutta heillä oli luottamus Jumalaan. He tiesivät, että Jumala voi pelastaa heidät tulisesta pätsistä. He eivät kuitenkaan tienneet varmasti, tekisikö Jumala niin. Mutta siitä ei ollutkaan kyse, vaan luottamuksesta Jumalaan ja kuuliaisuudesta Hänelle. He tiesivät, että Jumalalla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan ja että se tulee aina jossakin vaiheessa ilmi.

”Jos käy niin kuin olet sanonut, voi meidän Jumalamme, jota me palvelemme, kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun käsistäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumarra kultaista kuvapatsasta, jonka olet pystyttänyt.” (Dan. 3:17–18; RK)

Joku on aina kanssasi

Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa,
eivätkä he ole vahingoittuneet,
ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika.
– Dan. 3:25; 33/38

Sadrak, Meesak ja Abed-Nego tulivat ulos pätsistä vahingoittumattomina, sillä heidän kanssaan siellä oli myös neljäs, joka oli ”näöltänsä niinkuin jumalan poika” (Dan. 3:25; 33/38).

Aina me emme kuitenkaan pääse ulos pätsistä vahingoittumattomina. Siitä huolimatta paikalla on ollut myös se, joka on ”näöltänsä niinkuin jumalan poika”. Se hyvä, mikä kätkeytyy jopa kipuun, menetykseen ja pettymykseen, tulee vielä kerran esiin ja ilmi – ellei heti ja suoranaisesti sinun elämässäsi, niin kenties jonkun toisen elämässä tai viimeistään kerran ikuisuudessa.

Kun uskosi vapisee,
anna epäilyksesi Herralle.
Hän kulkee kanssasi
niin laaksoissa
kuin auringonpaisteessakin.
Eikä Hän väsy sinun seuraasi
eikä kysymyksiisi.  

Kun syyllisyys painaa,
anna anteeksiannon
vuotaa yllesi
syyssateen lailla.
Jumala ei säästele,
vaan pesee puhtaaksi.

Kun uskosi vapisee, Jumalalla on vastaus silloinkin.

Kun toivosi hiipuu,
anna Kristuksen olla toivosi.
Hän iloitsee,
kun saa seisoa rinnallasi,
muokata tarinaasi
ja huolehtia sinusta. 

Kun etsit tarkoitustasi,
anna Pyhän Hengen
johdattaa sinua.
Herrasi kutsuu sinua juuri nyt
ja on jo varannut sinulle
paikan valtakunnassaan.