Kun pohditaan elämän tarkoitusta, ajatellaan usein, että on olemassa yksi universaali vastaus, jota jokainen etsii, mutta jota kenties kukaan ei ole vielä täydellisesti löytänyt.
Luin juuri Viktor E. Franklin klassikkokirjan Man’s Search for Meaning, jonka suomenkielinen versio on nimeltään Ihmisyyden rajalla. Viktor Frankl oli keskitysleirien kauhut läpikäynyt ja sieltä hengissä selvinnyt itävaltainen neurologi, psykiatri ja logoterapian kehittäjä. Kirjan suomalainen nimi viittaa juuri Franklin kolmeen vuoteen kahdella eri keskitysleirillä ja kärsimyksiin, jotka veivät vangit ihmisyyden rajoille sekä hyvässä että pahassa. Äärimmäisissä olosuhteissa ja paineessa ihmisestä nousee esiin toisaalta lähes yliluonnollinen vahvuus, toisaalta eläimellinen raadollisuus.
Viktor E. Frankl: Man’s Search for Meaning (suom. Ihmisyyden rajalla) pohtii elämän tarkoitusta ja mm. kärsimyksen merkitystä ihmisen elämässä.
Omaa ja muiden keskitysleirivankien käyttäytymistä tarkkaillessaan sekä kokemansa ja näkemänsä kärsimyksen myötä Frankl oivalsi jotakin elämän tarkoituksesta. Hän ymmärsi, että kärsimys on oleellinen osa ihmisen elämää. Ilman sitä elämä ei ole täydellinen. Jokainen meistä kokee sitä elämänsä aikana, joskaan ei usein niin äärimmäisellä tavalla kuin keskitysleirien vangit toisen maailmansodan aikaan.
Tapa, jolla ihminen ottaa ja kantaa ristinsä, tarjoaa hänelle mahdollisuuden löytää elämän syvemmän tarkoituksen jopa holokaustin kaltaisissa ääriolosuhteissa. Vaikka ihminen olisi riisuttu kaikesta, häneltä ei voi koskaan viedä valinnan mahdollisuutta – sitä, miten hän asennoituu vallitseviin olosuhteisiin. Tilanteen voi kääntää sisäiseksi voitokseen tai lamaantua olemassaoloa ylläpitävään, mutta päämäärättömään elämään.
Lähtökohta, kun etsitään elämän tarkoitusta
Kristittynä olisi helppoa sanoa, että elämän tarkoitus on löytää Kristus ja pelastua ikuiseen elämään. Mutta se on minusta elämän tarkoitukseksi jotenkin liian lavea. Pikemminkin näen sen ainoana tavoiteltavana lähtökohtana ja olosuhteena ymmärrykselle, jolla etsitään todellista elämän tarkoitusta. Ilman uskoa tavoittelee usein vääriä asioita ja elämän tarkoitus rajoittuu ajallisiin saavutuksiin ja pyrkimyksiin.
Onko pelastuminen ihmisen elämän tarkoitus vai pikemminkin lähtökohta tarkoituksenmukaiselle etsinnälle?
Monelle elämän tarkoitus on rakastaminen. Rakastamisen nimissä tehdään tänä päivänä kuitenkin paljon sellaista, millä ei ole juurikaan tekemistä aidon rakkauden kanssa. Jopa mustasukkainen vallankäyttö, fyysinen kuritus tai irtoseksi voidaan määritellä rakastamisen kirjavan sateenvarjon alle. Kristittynä voisin muokata väittämää niin, ettei rakastaminen, vaan rakkaus on elämän tarkoitus, sillä Jumala on rakkaus. Mutta pidän sitäkin enemmän ideaalina lähtökohtana kuin itse tarkoituksena.
Tehtäviä yksilön ja tilanteen mukaan
Frankl uskoo, että jokaisella on oma yksilöllinen tarkoituksensa elämässä. Tarkoitus on siis sidoksissa sekä yksilöön että myös tiettyyn aikaan. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä me odotamme elämältä kuin siitä, mitä elämä odottaa meiltä. Elämä tuo jokaisen eteen jatkuvasti tehtäviä, jotka vaihtelevat tilanteen ja yksilön mukaan. Ja elämän tarkoitus on, että me löydämme niihin tilanteisiin ratkaisut ja kannamme vastuun siitä tehtävästä, joka meille on annettu.
Franklin teoria ei ole kristillinen – joskin hengellisyys nähdään paitsi oleellisena osana ihmisyyttä, myös vahvuutena kärsimyksen keskellä –, mutta se on erinomaisen hyvin sovellettavissa kristityn elämään. Jumalalla on jokaiselle oma ainutlaatuinen kutsunsa ja tehtävänsä, jonka tai joiden toteuttaminen Hänen voimassaan on ihmisen elämän tarkoitus. Elävä usko, Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan johdatuksessa ja Hänen tahdossaan kulkeminen on kuin (ehdottoman oleellinen) taustatekijä ja edellytys sille, että ihminen voi toteuttaa oman elämänsä tarkoitusta. Mutta itse tarkoitus on erityinen ja erikseen jokaiselle annettu paikka ja tehtävä tässä maailmanajassa. Ja kuten Raamattu lupaa, uskossa saa kulkea edeltä valmistetuissa teoissa, sillä meidät on luotu Jeesuksessa Kristuksessa hyviä töitä varten (Ef. 2:10; 33/38).
Siten ei ole universaalia elämän tarkoitusta, kuten onnellisuus, menestys, työnteko tai edes hyvän tekeminen, vaikka se onkin jaloa ja sekä yhteiskuntaa että ihmisiä hyödyttävää. Ehkä elämän tarkoitus voisi olla ikuisen elämän löytäminen, mutta ihminen vajavaisuudessaan ja Jumalasta eroon joutuneena kykenee ymmärtämään senkin väärin ja pyrkimään siihen inhimillisin keinoin, jotka eivät tuota pysyvää tulosta eivätkä ikuista elämää.
Elämän tarkoitus ei ole jotakin universaalia, kuten onnellisuus, menestys tai vaikkapa työnteko. Kuva: Kolmen sepän patsas, joka symboloi mm. ihmisen työtä ja yhteistoimintaa.
Tehtävänä Jumalan kutsu
Elämän tarkoitus on jokaiselle ainutlaatuinen oma tehtävä, johon on saanut lahjat ja voiman. Se voi olla opetustyö, omaisen hoitaminen, lasten kasvattaminen, kirjoittaminen tai talojen rakentaminen. Eikä tehtävän tarvitse olla elämän mittainen, vaan se voi muuttua matkalla. Silti se täyttää siinä hetkessä kyseisen henkilön kohdalla hänen elämänsä tarkoitusta.
Vaarana tehtävistä puhuttaessa on ihmisen taipumus suorittaa ja yrittää omassa voimassa. Jos elämän tarkoitus koostuu useista peräkkäisistä tehtävistä, monen on vaikea ymmärtää, että välissä on levon ja kenties pitkänkin odotuksen hetki, jolloin Jumala valmistaa uuteen tehtävään. Meidän aikakäsityksemme on kuitenkin rajoittunut. Kun unohdamme helposti, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8 ja Ps. 90:4; 33/38), saatamme kadottaa todellisen tarkoituksemme ja harhailla epäolennaisissa puuhasteluissa.
Toisaalta elämän tarkoitukselle on olennaista myös se, että kukaan ei voi ratkaista sitä toisen puolesta. Ihmisen on itse löydettävä ja valittava se, aivan kuten ihmisen on itse löydettävä ja valittava tie, totuus ja elämä.
