Tag Archive for: pyöräily

Lauantai 25.5.2024

Olen kaivannut uinneillani enemmän rauhaa. Luontainen rytmini on kuitenkin ollut ilta- ellei jopa yöpainotteinen ja olen vastaavasti nukkunut aamulla pitkään. Mutta aamupäivän uinnit eivät enää rauhoittaneet, koska kevään ja kesän tulo ovat luonnollisesti tuoneet rantaan enemmän elämää ja auringossa loikoilijoita. He taas valtaavat penkit, joilla vakiuimarit yleensä vaihtavat vaatteensa. Tällaiselle erakolle kuin minä väkijoukot eivät ole ilo, vaan pikemminkin ahdistuksen aihe. 

Rytmi uusiksi

Siksi halusin muuttaa vuorokausirytmini niin, että pääsisin aamu-uinnille aikaisin, kun ranta on vielä tyhjä tai ainakin hyvin hiljainen. Somekuvailijat, auringonpalvojat ja puhelimiinsa mölöttäjät eivät yleensä vaivaudu sinne aamukuudelta. Mutta tiesin, miten vaikeaa rytmin muutos voi olla.

Monesti olen kyllä herännyt viiden kuuden aikoihin, mutta ei ole käynyt mielessäkään, että unet olisivat siinä. Tarvittiin siis suurempia voimia kuin omat ponnistelut ja tahdonvoima, joten rytminmuutoksesta tuli rukousaihe.

Rukouksissa on se hyvä puoli, etteivät ne koskaan jää kuulematta ja vastaamatta. Ei tämäkään, niin naurettavan mitättömältä kuin se voi jonkun korvissa kuulostaakin. Mutta harvoin vastaus ja ratkaisu tulee niin nopeasti kuin nyt.

Jo viikon verran olen nimittäin ollut rannassa kuuden seitsemän aikoihin ja nauttinut tyynestä merenpinnasta, lähes autiosta laiturista ja toivomastani rauhasta, jossa kuuluu vain laineiden osuma rantakiviin, lintujen ääntelyt ja harvakseltaan ohi ajavan kutosen ratikan kirskunta.

Seesteisyys ja rauha ovat sanoja, jotka parhaiten kuvaavat noiden aamujen tuntoja. Meri on aamuauringossa niin utuinen, että horisontti hukkuu, kun taivas ja vesi yhtyvät.

Meren utuinen horisontti ja valkoinen purjevene.

Meri on aamuauringossa niin utuinen, että horisontti hukkuu, kun taivas ja vesi yhtyvät. Kaukana kimaltaa vain valkoisen purjeveneen kylki. Kuva tältä aamulta.

Pitkä pyöräreitti meren tuntumassa

Näin lauantaina aikaisessa aamussa on sekin hyvä puoli, että ehtii jo aamupäivällä pyörälenkille. Olen löytänyt uuden reitin, kun tyypillinen kaupunkireittini on niin tietöiden rikkoma, ettei se enää tunnu kuntoilulta, vaan pikemminkin valoissa seisomiselta ja kiertoreittien toistuvalta etsinnältä. Uusi reitti tosin on puolet pidempi; matkaa tulee lähes 25 kilometriä. Mutta mikä sen ihanampaa aurinkoisella säällä, kun ei ole mihinkään kiire!

Helsinki on kyllä ainutlaatuinen kesäkaupunki. Pyöräreitilläni olen paria katvepaikkaa lukuun ottamatta koko matkan ajan meren äärellä. Vesi hivelee silmiä. Pyörä toki kulkee maan pinnalla, mutta vesi ympärillä vain on niin vapauttavaa. Meri avautuu kauas ja on elementtinä jotenkin majesteetillinen.

Lauttasaaren silta ja Ruoholahti.

Kaikki irti alkukesästä

Ihmiset ottavat jo nyt kaiken irti kauniista säistä. Purjeveneet ovat lähteneet liikenteeseen, kanootteja liukui vesillä siellä täällä, vesipuisto oli avattu Keilaniemeen, ja Lauttasaaren sillalla oli viime viikonlopun tapaan tänäänkin pitkä rivi silakanpyytäjiä pitkine vapoineen. Hietaniemessä nosteltiin puntteja ja Taivallahden kentillä vieressä lyötiin tennistä.

Eräs lenkkeilijä yritti tehdä vähän kaikkea yhtä aikaa: hölkätä ja lukea samalla pää kenossa kännykkäänsä. Näytti paitsi toivottomalta, myös toivottoman hölmöltä. 

Mutta Suomessa on kyllä otettava ilo irti kesästä heti, kun se vähänkin itsestään ilmoittaa. Sitä kun ei koskaan tiedä, onko kesä tänä vuonna tiistaina vai lauantaina. Tänä vuonna se on ollut jo jokaisena viikonpäivänä.

Olen aina ollut varsin lainkuuliainen ja rehellinen. En tietenkään mikään pyhimys, joka ei koskaan olisi kävellyt punaisia päin liikenteessä tai päästänyt suustaan valkoista valhetta. Mutta niuhoksikin on taidettu joskus nimittää, kun olen ollut sitä mieltä, että sovituista säännöistä pidetään kiinni. Säännöt kun on tarkoitettu helpottamaan elämää.

Jos yhteisistä sopimuksista aletaan luistaa, jokainen haluaa yleensä luistaa itselleen sopivasta kohdasta, ja pian ei enää ole mitään yhteisiä sopimuksia – vain jokaisen omia mieltymyksiä palvelevia sääntöjä. Yksilösääntöjen hankaluutena on, että toiset eivät niitä tunne ja vähitellen katoaa viimeisinkin mittapuu sille, mikä määrittää oikean ja väärän.

Hölmöjäkin sääntöjä pitää noudattaa

Toki myönnän, etteivät kaikki säännöt mitenkään järkeviä ole. Kun ajelee vaikka yöaikaan käytännössä yksikseen kehätiellä ja valot vaihtuvat punaiseksi, niin vihreää odotellessa käy väkisinkin mielessä, että annanko vain mennä; eihän tässä seisoskelussa tyhjällä tiellä valon vaihtumista odotellen ole päätä eikä häntää. Mutta, säännöt on sääntöjä.

Yleensä olen myös perillä säännöistä, kuten juuri liikennesäännöistä. Ja jos en ole, niin otan selvää. Kun vielä autoilin, tiesin tarkkaan nopeusrajoitukset alueilla, joissa liikuin. Ja kun liikuin tuntemattomilla alueilla, seurasin liikennemerkkejä. Yleensä noudatinkin niitä suhteellisen tunnollisesti. No, Helsinki–Pohjanmaa -väliä tuli päästeltyä joskus hiljaisimpina aikoina vähän löysemmin rantein (= vähän raskaammalla jalalla).

Liikennemerkki, jossa lukee "Kersoja tiellä, löysää kaasua".

Tämä osuva liikennemerkki ei liity Helsingin pyöräilyyn, mutta sääntöihin kuitenkin. Kyseinen merkki löytyy Seinäjoelta, Pohjanmaalta.

Pyörätielle siitä!

Viime aikoina, kun pääkulkuneuvoni on ollut omien jalkojen ohella polkupyörä, olen saanut huomata, että pyöräily on laji, jossa saa ryöpytystä, olipa sitten oikeassa tai väärässä. 

Viime keväänä eräänä varhaisena sunnuntaiaamuna, kun en aamu-uinnille ajellessani nähnyt ristin sielua, erehdyin oikaisemaan rantaan kadun toista puolta pitkin menevää jalkakäytävää, kun säästin siten pienen kiertolenkin. Mutta rannan tuntumassa vastaan tulikin uinneista tuttu mies, joka vihaisesti mulkaisten sihahti hampaittensa välistä, että ”pyörätie on tuolla!” osoittaen toiselle puolelle katua. 

Jalkakäytävä, jossa osuimme kohdakkain, on niin leveä, että ahtautta taisi aiheuttaa lähinnä vastaantulijan oikeassa olemisen tarve. Tai sitten hänen aurinkoinen aamunsa vain oli alkanut todella huonosti. Olin kuitenkin rauhallisine aamupyöräilyineni väärällä alueella, vaikka olimmekin näköetäisyyden ainoat ihmiset, joten otin opikseni, enkä ole sen koommin kyseisellä jalkakäytävällä ajanut. Kierrän tunnollisesti pidempää reittiä pyörätietä pitkin, vaikka olisin Helsingin ainoa hereillä oleva henkilö.

Ja taasko väärässä paikassa?

Tänään ajelin aamupäivällä rantaan Meripuiston läpi kulkevaa leveää puistotietä. Ja johan taas sihahteli! 

”Pyörätie on tuolla”, nuori nainen tuhahti ja osoitti rantaa kohti, kun olin ajamassa rauhallisesti hänen ja hänen lenkkikaverinsa ohitse. Hiljensin rinnalle ja kysyin, missä on pyöräilyn estävä kieltomerkki tai jalkakäytävän merkki, kun en ole sellaista millään suuntaa puistoa nähnyt. Rannassa on kyllä pyörätie, mutta siellä on myös erillinen jalkakäytävä. Kyseinen puistotie on ymmärtääkseni sallittu sekä pyöräilijöille että jalankulkijoille. Naisella ei ollut sen kummempaa perustelua kuin halveksuva tiuskaisu: ”Painu siitä sinne Jopoinesi!”

Kummallakin kerralla uimareissun tunnelma vähän kärsi. Ensimmäisellä kerralla tiesin olleeni väärässä paikassa, mutta puolitutun miehen äyskäisy harmitti, etenkin kun aiheuttamani ”vahinko” oli minimaalista. Mutta tietty, ne säännöt! Tänään taas jäin miettimään, olenko sittenkin väärässä. Ehkä pyöräily puistoalueilla on kielletty, ajoipa sitten rauhallisesti tai ei, sillä olin saanut tiuskaisuja ennenkin toisella suuntaa Helsinkiä.

Kotiin tultuani lähdin tutkimaan asiaa ja päätin tarkistaa asian vaikka pyöräilyliitosta tai poliisilta, että jatkossa tiedän, missä minun kuuluu mokomine ”Jopoineni” liikkua. Helpotuksekseni löysin Helsingin kaupungin sivuilta tiedon: ”Saat pyöräillä myös kaupungin ulkoilureiteillä ja puistokäytävillä.” Sen painan mieleeni siltä varalta, kun seuraavan kerran tiuskitaan.