Suurin osa omista kirjoista on piilossa ovien takana, jotta ne eivät pölyty. Viime aikoina on alkanut tulla kaipuu tuoda ne esiin. Jospa myisin eteenpäin nuo ovelliset kaapit ja hankkisin tilalle avohyllyt, jossa kaikki olisi näkyvillä? Saisin samalla nähtäville paljon muistoja. Erivärisiä ja eri paksuisia. Toiset vakavia ja syvällisiä, toiset kevyitä ja humoristisia. Osa vähän tylsiäkin tai vaikeatajuisia.
Tag Archive for: muistot
Lauantai 8.11.2025: Muutama viikko sitten jouduin miettimään, minkä arvoisia muistot ovat. Mainitsinkin jossain aiemmassa kirjoituksessani, että jouduin lähettämään ulkoisen kovalevyn tietojen palautukseen, ja että se oli kallis palautus. Omaa huolimattomuutta, laiskuutta tai välinpitämättömyyttä oli se, miten olin varmuuskopioinnin hoitanut, mutta itse kovalevyn hajoaminen oli vain ikävien yhteensattumien summa. Tai muistutus omasta tyhmyydestä.
Kotimatkalla junassa avasin vihdoin uuden kirjan Sinun, Margot, joka on odottanut lukemista pöydällä jo muutaman viikon. En ole päässyt siihen käsiksi, koska – kuten taannoin kerroin – halusin nyt kolmannella yrittämällä vihdoin saada loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen.
Torstai 11.7.2024
Kotiinpaluun tunnelmat kannattaisi jakaa aina tuoreeltaan, kun tunteet ovat vielä vahvoina pinnassa. Halusinkin tehdä niin eilen, mutta olin vain liian väsynyt, kun matkustamiseen lentokenttäbussiin noususta kotiovelle meni kaikkineen 12 tuntia. Tämän ikäiseltä se jo vaatii veronsa.
Ymmärrän toki, että kyse on hyvinvoivan maailman etuoikeutetun elämän haasteista, mutta kuitenkin.
Kaksi viikkoa aivan erilaisissa maisemissa nollasi arkeni niin totaalisesti, että Helsinkiin tultuani kulttuurishokki oli iskeä. Kun katselin lentokenttäjunan ikkunasta Malmin Citymarketin harmaata seinää, meinasi tulla itku. Kontrasti Albanian vanhaan ja osin huolella säilytettyyn ja rouheudessaankin kauniiseen arkkitehtuuriin oli niin suuri. Ei se ollut kaipuu, joka itketti, sillä näitä jokaisen suomalaisen kylän parhailla paikoilla seisovia monumentteja – K-kauppoja ja S-marketteja – ei todellakaan ollut ikävä.
Jo Saksan terminaalissa kirpaisi, kun ostin vesipullon, kahvin ja täytetyn patongin pahimpaan nälkääni. Samaan hintaan olisi syönyt Albaniassa parikin maukasta ateriaa vieläpä viinilasillisen kera.
Matkalta toin kotiin vain albanialaisen maton. Ihastelin niitä jo ennen matkaa. Matto pääsee uuden kodin eteisen käytävälle.
Elämästä on lupa nauttia
Naureskelimme matkan viimeisinä päivinä albanialaisten innokkuutta istuskella kahviloissa ja terasseilla verrattuna suomalaisiin. Selitys oli, että elämästä saa ja pitää myös nauttia.
Suomalaisen nautinnonhalua saattaa hieman jarruttaa korkea hintataso, mutta ehkä siinä on muutakin. Kenties jokin ihmeellinen velvollisuudentunto ja suorittamisen tarve? Kun nimittäin nousin kotitalon hissillä ylös, tuntui että kerros kerrokselta oman elämän velvollisuudet nousivat mieleen ja alkoivat painaa hartioita.
Miten typerää! Olin juuri saanut levättyä kaksi viikkoa ja heitettyä mielestä kaiken arkisen vastuun, ja jo ennen kuin väänsin kotiavainta lukossa, etsin kaikki odottavat velvollisuudet ja tehtävät aivojen ryteiköstä ja alan pyörittää niitä mielessäni. Täytyi oikein päätä ravistella, että en sortuisi pilaamaan lomaani siinä vaiheessa, kun se on jo ohi.
Tiiviisti kudottu albanialainen matto on kaksipuoleinen. Siinä on kesä- ja talvipuoli. Tosin tästä omastani en ole ihan varma, kumpi on kumpi puoli…
Takavarikoidut tuliaiset
Alkumatkan haasteista huolimatta matka jäi reilusti plussalle. Muistojen arkussa on taas monia uusia kuvia, maisemia, ihmisiä, nähtävyyksiä ja kokemuksia. Ja kun pyykit on pesty ja kuulumiset vaihdettu läheisimpien kanssa, myös K-marketshokit ja turhat velvollisuudentunnot väistyivät tyytyväisyyden tieltä.
Matkailijana olen siinä suhteessa kuin Jorma Uotinen, joka kertoi taannoin podcastissaan, ettei koskaan tuo tuliaisia. Tällä kertaa tosin yritin, mutta nekin takavarikoitiin Münchenissä.
Päätin Tiranan kentällä käyttää viimeiset Albanian lekini ja ostaa pullon paikallista rakia, joten en ollut ehtinyt maistaa. Voisimme joskus ottaa anopin kanssa kahvin jälkeiset. Kassalla minulta ei kuitenkaan kysytty lopullista määränpäätä, vaan vain boarding passia. Niinpä ojensin vain alkumatkan maihinnousukortin, jolloin viinakset (joita muuten en ole edes yrittänyt tuoda maahan varmaankaan 20 vuoteen) jäivät pakkaamatta oikeaoppisesti tax free -pussiin ja päätyivät välilaskussa Saksan turvatarkastuksessa roskasankoon.
No, eipä siinä suuria tapahtunut. En menettänyt kuin 1 000 lekiä eli kymmenen euroa ja kenties kasvoni. Väitin nimittäin läpivalaisussa, ettei laukussa ole kuin tyhjä vesipullo. Virkailija sanoi, että kyllä siellä näkyy toinenkin pullo. Olin unohtanut koko mokoman rakin. Hyvässä hengessä kuitenkin asiasta keskusteltiin ja katsoin vierestä, miten tuliaispullo kolahti roskasankoon. Olisi pitänyt toivottaa virkailijoille, että zum Wohl vain eli terveydeksi ja pysykää kohtuudessa!