Jossain blondivitsissä blondi soitti poikakaverilleen, ettei millään onnistu kokoamaan palapeliä, jonka pitäisi esittää kukkoa. Kun poikakaveri riensi avuksi, blondilla oli Kellogg’s-paketti kädessä ja murot lattialla.

Eilen kävi imuroidessa vähän samoin. Mietiskelin imuria heiluttaessani hyvillä mielin, että enää pari vetoa ja homma on valmis. Samassa kuului hirvittävä rysähdys. Keittiön hyllyllä ollut peltipurkki rämähti lattialle ja sisällä olleet murot arvatenkin pitkin lattiaa. En tänä päivänä tiedä, mikä voima purkin sieltä pudotti. Mutta ei ollut poikakaveria, jolle soittaa, joten ei auttanut kuin kääntyä ympäri ja imuroida suht laajalti se, mikä oli jo kerran imuroitu. Tänään niitä muroja on sitten edelleen narskahdellut jalkojen alla vähän siellä täällä.

Talvivaatteet säilöön ja ikkunat puhtaiksi

Viikonloppu on mennyt keväthuoltoja tehdessä. Villavaatteita on siistitty: pesty mikä on pestävissä ja matkan varrella kertyneet nypyt ajeltu sileiksi. Talvikengät on kiillotettu ja suojattu silkkipaperilla laatikoihin, ja talvitakit harjattu säilytyskuntoon kesän ajaksi. Huivit on vaihtuneet kevyempiin ja pipot niinikään; lippis ja hellehattukin ovat jo kädenojennuksen ulottuvilla.

Talvikengät on putsattu ja kiillotettu odottamaan ensi talvea.

Alkavalle viikolle luvatut sateet ja kylmyys voivat siis tulla. Lumet jättäisin kuitenkin mieluusti pohjoisemmaksi.

Omat ikkunat ovat vielä pesemättä, mutta anopin luona homma on jo käynnistetty. Vanhassa talossa riittää huonekorkeutta, joten ylimmät ikkunat eivät ole ihan alhaalla. Lisäksi pintoja ja ruutuja on useampia ja julkisivuremontin jäljiltä ikkunoiden välissä olevat sälekaihtimet ovat sanalla sanoen pölyisiä. Niinpä selkävaivaisena urakka on pitänyt jakaa useammalle päivälle. Raskaan työn päälle on nautittu aina pikkulasilliset tummaa vermuttia. Anoppikin on ollut työssä touhukkaasti apuna, joten pieni huokaus ja skoolaus on ollut tarpeen. Ensi viikolla jatketaan, jos sää suosii. 

Vihreää parsaa

Anoppi antoi kotiin viemisiksi vihreää parsaa. Tunnetusti huikeana kokkina valmistin sitä sunnuntain iloksi Kape Aihisen hyväksi koetun reseptivideon keinoin. Mutta ainahan minä blondina saan jotakin menemään mönkään. Kun kerrankin paistoin parsat hillityllä lämmöllä juuri sopivan rapsakoiksi ja rakuuna antoi valkosipulin kanssa mukavan säväyksen, niin enköhän mennyt unohtamaan sen kaikkein tavallisimman eli suolan. Innostun aina, kun näyttää hyvältä, eikä siinä sitten suolat muistu mieleen. Onneksi suola on kuitenkin niitä helpoimmin lisättäviä, ja lopulta parsat maistuivat oikeasti hyvältä.

Merivesi huitelee tällä hetkellä viiden asteen tietämillä, joten nyt voi taas jo nimensä mukaisesti uida. Aurinko on hellinyt viime päivät, niin että moni tykkää jo puhua kesästä. Itse pitäydyn vielä keväässä. Ja kevätsää on vielä varsin petollinen. Pipo on tarpeen, jos vähänkin tuulee. Mutta tänään laiturilla joku kertoi, että silmuja alkaa näkyä puissa. Jes!

Keväistä vappusäätä odotellessa

Saa nähdä millaisen vappusään saamme. Eilen sain ensimmäisen vapputervehdyksen, kun kaupassa oli rouva, joka esitteli innoissaan kuvia tekemistään vappuviuhkoista. Sain jopa tarkan kuvauksen siitä, miten vappuviuhkat valmistetaan. 

Tykkään tästä omasta asuinalueestani juuri siksi, ettei täällä ole isoja marketteja, vaan pieniä kauppoja, joissa ihmiset oikeasti välillä kohtaavat toisiaan. Siinä on sellaista kylämäisyyttä, joka tuo vanhat ajat mieleen. Kuten vaikka lapsuuden vaput. Tulin nimittäin maininneeksi rouvalle, että minulla on vielä jämät jäljellä lapsuuteni vappuviuhkoista. Toinen on kokovalkoinen ja toinen vaaleanpuna-valkoinen, mutta jälkimmäisessä hapsuja on enää aika niukalti jäljellä. Niillä kun on huiskittu jo 50 vuotta!