Tag Archive for: ikääntyminen

Katsoin kuvaani peilistä

8.4.2025

Katsoin iltapäivällä kuvaani peilistä. Ikä on ollut tänään vahvasti esillä. Kävin nimittäin tapaamassa anoppiani, joka täyttää 95 vuotta. Minulla on vielä pitkälti matkaa siihen, enkä edes tiedä, kuinka kauan matka vielä jatkuu. Se voi loppua hetkenä minä hyvänsä tai jatkua pitkäänkin.

Miksi juuri silmäpussit?

Peilistä näen kuvani, joka on joka päivä ja eri vuorokaudenaikoina erilainen. Aamulla tukka on takaraivolta pystyssä ja muutenkin miten sattuu. Silmät ovat usein aavistuksen turvoksissa illalla lotratun silmävoiteen vuoksi, sillä se leviää jostain syystä aina silmistä myös niiden ympärille. Se ei näytä hyvältä, sillä kyse ei siis ole silmänympärysvoiteesta, vaan silmään levitettävästä voiteesta hoitamaan kuivuutta ja jatkuvaa tulehdusta. Jos yö on mennyt katkeilevilla unilla, silmien turvotus on tietenkin muhkeampaa, ainakin alapuolelta.

Miksi ihmeessä Jumala keksi silmäpussit? Hän on tietysti luonut meidät pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta tämän yksityiskohdan olisi voinut jättää tekemättä. Vaikka todellisuudessa kyseinen luomus taitaa olla ihmistekoa; mitä lie stressiä, unettomuutta, vääränlaista ravintoa, sun muuta holtittomuutta. Paratiisissa ei tainnut olla silmäpusseja, tai ainakaan Raamattu ei niistä kerro.

Minä Kaivopuistossa keväällä 2023.

Tänään katsoin kuvaani peilistä, mutta tässä kuvassa olen Kaivopuistossa keväällä 2023.

Ehostettu päivänäkymä

Näin päivällä näkymä peilistä on vähän erilainen, etenkin kun kävin syntymäpäivätervehdyksellä anopin luona ja sorruin oikein ehostamaan kasvojani. Sekin alkaa olla melko turhaa touhua, kun ei ilman silmälaseja juuri näe, mitä on tekemässä.

Muistan yhä, kun muutimme lasten kanssa uuteen asuntoon Roihuvuoressa, ja naureskelin kylpyhuoneessa olleelle suurentavalle peilille. Kuka sellaistakin tarvitsee! Ei naurata enää – tarvitsen sitä enemmän kuin kehtaan myöntää.

Mutta kun on onnistunut tasoittamaan kasvojen kirjavuuden astetta tasaisemmaksi sekä sivelemään ripsiin väriä ja taivuttamaan ne kauniille kaarelle ylöspäin, niin ainakin ripset erottuvat kohtuu hyvin kasvoista, jotka muualta vetäytyvät vuosi vuodelta enemmän alaspäin.

Iloiset rypyt

Ryppyjä silmien ympärillä on paljon, mutta ne saavat mennä iloisten hetkien piikkiin. Sopiva kasvojen pyöreys kuulemma auttaa ryppyihin, mutta en kaipaa naamaani yhtään enempää pyöreyttä, sillä sitä on muualla jo aivan tarpeeksi. Liikaakin, jos minulta kysytään.

On vaikea tottua kehoon, joka ei näytä enää samalta kuin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten, ja siihen asti noin 20 vuotta. En ole varma, totunko uusiin muotoihin koskaan. Kurinalaiset dieetit eivät jaksa innostaa, kun elämä (ja herkuttelu) maistuu niin hyvältä. Ja liikunta, jolla ennen kykeni pitämään painon kurissa, vaikka olisi vähän herkutellutkin, on erinäisten liikuntaelinvaivojen takia nykyään harvahkoa tai ainakin hidastempoista ja melko ponnetonta. Sillä ei enää pidetä ruodussa mitään.

Jos ikää karttuu, edessä on kuitenkin myös aika, jolloin kaikki lihasmassa surkastuu, ruokahalu vähenee, ja ylimääräinen rasva katoaa siinä samalla. 95-vuotias anoppinikin on vähitellen kuihtunut kovin pieneksi ja hennoksi, vaikka syökin hyvin ja terveellisesti. Kovin tanakoita ysikymppisiä tapaa harvoin.

Iltanäkymät

Illan tullen, kun vaahdotan pois kaikki maskit, paljastuvat jälleen omanikäisille tutut punoitukset ja epätasaisuudet. Silloin peili muistuttaa muutaman vuoden takaisesta ilmaisesta ihoanalyysistä, johon sorruin osallistumaan.

Ensimmäisenä siloposkinen ja vahvasti meikattu nuori nainen räpsäytti lähietäisyydeltä alaviistosta kuvan kasvoistani. Sitten hän läväytti sen isolle näyttöruudulle ruotien kaikki pienimmätkin ongelmat ja repsotuskohdat muistutellen siitä, mitä olisi pitänyt tehdä, jotta tältä olisi vältytty. Se kuulosti niin hirvittävältä ja nöyryyttävältä, että melkein purskahdin itkuun. 

Aivan niin ankara en jaksa itselleni olla. Vaikka vertailu muihin ihmisiin on turhaa, useimmiten saa kuitenkin vielä todeta, että näyttää nuoremmalta kuin joku itseä kymmenen vuotta vanhempi. Sitä paitsi ikä ei ole sitä, kuinka vanha olet, vaan sitä, kuinka monta vuotta olet nauttinut elämästä.

Ja kun tulee nukkumaanmenon aika ja yö koittaa, valot sammutetaan, eikä silloin näy rypyn ryppyä. Pelkkiä unia, jos ilman silmälaseja niitäkään.

Suurin niistä on rakkaus

”Suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13). Sen olen saanut huomata parin viime viikon ja etenkin parin viime päivän aikana. Rakkaudesta ihminen kykenee asioihin, joihin hänen luontaiset ominaisuutensa eivät pystyisi tai edes tahtoisi.

Kun olen ollut hoitamassa läheistäni, tuntuu kuin en itse tekisi niitä tekoja, joita teen. Olen todistanut lempeyttä, rauhallisuutta ja itsehillintää, jota en koe itsessäni olevan. Minussa ei ole mitään hoitajalle ominaista taipumusta, mutta silti olen hoivannut, pessyt ja rohkaissut levollisin mielin ja arastelematta. 

Luulen, että olen saanut elää todeksi sitä, kun Kristuksen rakkaus meissä tulee todeksi. En minä, vaan Kristus meissä. Se on uskomaton lahja ja voima, joka meille on annettu. Ja se on ollut myös konkreettinen vastaus kysymykseen, jota olen välillä pohtinut mielessäni: miksi kykyni rakastaa on niin vähäinen. Sitä se onkin itsestä puristettuna, mutta Herralta vastaanotettuna se kasvaa ja huokuu yli. Siksi on tärkeää ymmärtää olevansa Jumalan rakastama ja rakastettu.

Keltaiset tulppaanit ja hahmo taustalla.

Suurin niistä on rakkaus.

Se avuttomuus, mikä useimpia meistä kohtaa ikääntyessämme, on sydäntä särkevää. Meidän on hyvä tiedostaa, että se on edessä jossain vaiheessa. Voimat vähenevät hiljalleen, ja tietyssä iässä pienikin poikkeama voi haurastuttaa hetkessä.

Moderni ihminen halveksii ikääntyvää ja ruumiin rapistumista ja saattaa taistella kaikin keinoin sitä vastaan. Ikuinen nuoruus tai nuorekkuus on kuitenkin illuusio, johon joku voi tarttua, mutta josta joutuu jossain vaiheessa kuitenkin päästämään irti. Todellisuus on toisenlainen.

Vanheneminen on jotain, minkä voi nähdä haasteista huolimatta myös kauniina. Harvenevat hiukset, rypistynyt ja seitinohuena lähes läpikuultava iho tai vapisevat kädet eivät ole rumuutta vaan elämää. Niissä on vielä elämää, jota voi hieroa, harjata ja silittää. Ne ansaitsevat tulla silitetyiksi.

Rukoilen vain, että jokaisella ikäihmisellä voisi olla joku, joka joskus silittäisi.

More love, more power
More of You in my life
More love, more power
More of You in my life
– Michael W. Smith, 2001

Ikääntyminen on arvokasta

Suomalaisessa yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ei ole ainakaan tänä päivänä enää kovin yleistä, että kolme sukupolvea asuu yhdessä. Moni lähtee koulun jälkeen opiskelemaan kauas lapsuudenkodistaan ja usein jää sinne, niin että jos on joskus perhettä, isovanhemmat saattaa asua satojen kilometrien päässä.

Kasvu vanhempien kunnioitukseen

Olen itse siinä mielessä poikkeus, että olen kasvanut maaseudulla maatalossa, jossa talon toisessa päässä asuivat myös isovanhemmat eli isäni vanhemmat. Samassa pihapiirissä asui myös isän setä, joka oli meille lapsille ehkä läheisempi kuin oma isoisä. Hän oli lapsenvahtina, näytti miten tehdä puutöitä, opetti uimaan, kuljetti talvella kelkalla lähikauppaan ja osti aina karkkia sekä pelaili meidän kanssamme monenlaisia lautapelejä. Siitä on jäänyt todella lämpimät muistot.

Minä kasvoin siihen, että isovanhempia autettiin ja heitä käytiin katsomassa. Ehkä sen takia ikäihmiset ovat yhä tänään lähellä sydäntäni. Tällä hetkellä saan olla 94-vuotiaan anoppini tukena ja seuralaisena, kun hän lyhyeksi kutistuneilla kävelymatkoillaan turvautuu mielellään käsivarteen ja kun hänen omanikäisiään ei enää juurikaan ole elossa.

Me tapaamme anopin kanssa viikoittain. Kahvittelemme ja juttelemme, käymme joskus ulkona syömässä ja joskus joissain tilaisuuksissa. Ja hoidamme yhdessä asioita,joihin tarvitaan tietokonetta. 

Tuskaa tuottava digitalisaatio

Tämän päivän diginatiiveille voi tuntua käsittämättömältä, että ihminen, joka on käyttänyt tietokonetta ensimmäisen kerran yli 80-vuotiaana, ei ymmärrä edes tietotekniikan peruskäsitteitä, kuten vaikka sitä, mikä on selain, kursori tai valikko. Hänelle asioista on puhuttava aivan toisenlaisilla selittävillä nimillä, ja omatoimiseen koneen käyttöön hän tarvitsee tarkat kirjalliset ohjeistukset. Pienikin poikkeama tai näytölle tuleva ylimääräinen ikkunaruutu saa pasmat sekaisin.

Anopin kanssa liikkuessani ja häntä auttaessani olen saanut nähdä, miten yhteiskunta ajaa monissa asioissa ikäihmisen ohi ja tekee ratkaisuja nuorten sukupolvien ehdoilla. 

Digitalisaatio ei tuota tuskaa vain ikäihmisille, jotka eivät selviä eri sovellusten, tunnusten ja päivitysten kanssa, vaan myös heidän läheisilleen, jotka toisinaan kaukaakin joutuvat ottamaan vastuuta asioiden hoidosta, joita ikäihminen ei enää voit tehdä esimerkiksi pankin konttorissa, vaan yksinomaan sähköisesti. 

Moni vanhus on hädissään, kun yrityksiltä tulee puhelimeen tekstiviesteinä tarjouksia tai tiedotteita, tai kun lääkäriasemalta tulee ajanvaraus, joka pitää joko vahvistaa tai se peruuntuu automaattisesti. Läheisenä on joutunut monesti rauhoittelemaan, kun milloin oma äiti, milloin anoppi tai joku iäkkäämpi ystävä soittaa hädissään, mitä hänen pitäisi jollekin viestille tehdä tai ettei hän ole varannut mitään tällaista aikaa.

Elämää ikäihmisen näkökulmasta

Nuorempien voi olla vaikea ymmärtää, miten pieni heilahdus raitiovaunussa tai nupukivi kadussa voi kaataa vanhan ihmisen, jonka lihakset ovat surkastuneet vähiin ja tasapainoa täytyy hakea jokaisen seisomaannousun jälkeen. Minunkin, vaikka en enää aivan nuori olekaan, on välillä vaikeaa muistaa, kuinka pieniä askelia voi rinnalla ottaa, ettei mennä liian lujaa. 

Ikäihmisille, joista monet elävät yksin, jokainen kontakti toiseen ihmiseen on tärkeä. Kauppojen itsepalvelukassat ohitetaan jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että ihmiskassan kanssa voi vaihtaa edes pari sanaa. Jollekin vanhukselle se voi olla päivän ainoa kontakti toiseen ihmiseen. 

Kun taannoin saattelin anoppini hammaslääkäriin, näin, miten otettu hän oli, kun hammaslääkäri muisti hänet, auttoi takin päälle hoidon jälkeen ja jopa saatteli käsikynkässä odotustilaan, jossa odottelin. Ja kerran eräs mummo, jonka kanssa pysähdyin juttelemaan puiston penkillä, sanoi erotessamme, että se oli hänen päivänsä paras hetki.

Seurakuntien rooli

En voi lakata korostamasta sitä, miten tärkeää on myös seurakuntien yhteydenpito ikäihmisiin, jotka kaipaavat toisen ihmisen huomiota. Meidän maassamme on paljon elämän viimeisiä vuosia eläviä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta, mutta kenties jo miettivät, mitä tulee kaiken tämän jälkeen. Siinä on paikka paitsi seurakunnille, myös jokaiselle yksittäiselle kristitylle ottaa yhteyttä, tulla rinnalle ja kertoa ikuisen elämän toivosta ja pelastuksesta Jeesuksessa.

Viime viikolla olin anopin kanssa hänen seurakuntansa ikäkausisynttäreillä, joille kutsutaan paikallisseurakunnan jäseniä säännöllisesti 70 ikävuoden jälkeen. Siellä kirkon penkeissä istui paljon elämänkokemusta. 

Kuten juhlapuheen pitänyt pastori sanoi, ikääntyminen on arvokasta ja se on saavutus. Meitä ei siis turhaan kehoteta kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Oman nuoruutensa voiman huumassa on hyvä muistaa, että heillä on aina jotakin enemmän kuin meillä nuoremmilla. Heillä on vuosia ja elämänkokemusta, joita vain ikä voi tuoda mukanaan.

Ikä on kriisin aihe

Vaikka suomalaisten elinajan odote on noussut viime vuosisadan puoliväliin verrattuna parillakymmenellä vuodella ja on tänä vuonna syntyvillä keskimäärin 83 vuotta, nuoruutta ihannoidaan yhä enemmän ja välillä aina sairaalloisuuteen asti. Etenkin työelämässä osaamisensa huipulla olevia terveitä keski-ikäisiä saatetaan kohdella kuin loppu olisi jo lähellä. Eräs ystävä kertoi ammattirekrytoijan vinkanneen, että ainakaan 45-vuotiaalla naisella ei työmarkkinoilla ole enää suurtakaan vetovoimaa.

Itseäni surettaa se, kun vastaan tulee jopa alle 30-vuotiaita, joiden kasvot pullottavat täyteaineita, joilla pyritään estämään iän tuomat juonteet ja normaalin elämän paljastuminen kasvoilta. Eivätkös naururypyt kerro pikemminkin siitä, että elämässä on ollut ilon aiheita? Sanotaanhan, että ryppyjä syntyy sinne, missä on ollut naurua.

En silti kiellä, etteikö ikääntyminen olisi ihmiselle prosessi, johon sisältyy luopumista ja hyväksymistä. On käytävä läpi oman kehon joskus nopeakin rapistuminen, pienten ja välillä vähän isompienkin vaivojen syntyminen, hidastuminen, ja toisinaan väkinäisesti tapahtuva paikalleen pysähtyminen. Sisin on vielä virkeä, mutta keho ei enää tottele menohaluja. Harva selviää siitä ilman jonkinasteista kriisiä.

Turva Jumalassa

Mutta kun on luottamus Jumalaan ja kun me turvaamme yksin Häneen, voi katsella luottavaisesti kohti vanhuutta. Elämän kuluminen tai edes sen päättyminen ei ahdista, kun sydän ei ole kiinnittynyt tähän maailmaan ja aikaan, vaan kaiken elämän antajaan ja Jeesukseen Kristukseen, joka odottaa kerran jokaista, joka on pannut toivonsa Häneen.

Jumala on luvannut meille, että ”Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4; 33/38)

Hän ei heitä ketään pois edes vanhalla iällä, eikä hylkää, kun voimat alkavat loppua, (Ps. 71:9; 33/38) vaan ojentaa kätensä, johon saa tarttua ja nojata silloinkin, kun ihmisapua ei ole lähellä. Eikä Jumala ole määrittänyt eläkeikää ihmisen arvolle tai palvelutyölle. Me olemme Hänen silmissään arvokkaita ja käyttökelpoisia loppuun asti. 

Ikääntyminen on arvokasta, ja se on lahja, josta me saamme kiittää Jumalaa.

—–

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 31.10.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi luomalla sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.

Vanhuus ei tule yksin

Se tulee tuhannen vaivan kanssa. Kävin tänään analyysissä, kun silmät kuivuvat. Eivätkä ne muuten ole ensimmäinen paikka, joka on alkanut kuivua.

Opin tänään, että silmän kyynelnesteessä on kolme kerrosta. Päällä on öljy (tai rasva), sitten tulee vesi ja alla on jotain rämeikön näköistä kiinteämpää, noin niin kuin yksinkertaisesti kerrottuna. Kuulin, että omista silmistä öljyt kaikkoaa parissa sekunnissa, kun niiden pitäisi malttaa pysyä aloillaan edes kymmenen sekuntia, jotta näkisi paremmin.

Meibominrauhasetkin, joista en ollut koskaan kuullutkaan, ovat pahasti tukossa, joten lähdin lopulta analyysistä toistasataa euroa köyhempänä mukanani kassillinen erilaisia silmätippoja, nippu kotihoito-ohjeita ja geelinaamari, joka silmillä alan jatkossa makoilla kerran päivässä, jotta rauhaset aukeavat. Tämäkin taas noin niin kuin yksinkertaisesti kerrottuna.

Ikä kuivattaa kaiken

On tietysti ymmärrettävää, että kun ihminen lähestyy viittäkymmentä mutta väärästä suunnasta, pikkuvaivoja ja vähän isompiakin alkaa tulla. Mutta en ollut koskaan oikein tajunnut, että suurin vaiva on kuivuminen. Kaikki kuivuu.

Viime keväänä kuulin, että selän välilevyt ovat kuivuneet – ja madaltuneet. Suomeksi se tarkoittaa käytännössä, että nesteet ovat valuneet pihalle ja nikamien välissä oleva pehmytkudos ei ole enää niin kauhean pehmeää. Ja siltä se myös tuntuu. Vain narina puuttuu.

Iho on ollut kuiva jo pitkään, mikä varmasti johtuu siitä, etten millään jaksaisi läträtä rasvojen kanssa joka suihkun ja uintikerran jälkeen. Mutta viimeisimmän kosmetologikäynnin viisastamana aloin öljytä edes naamaani, niin kiristää vähän vähemmän. Ryppyjä ja veltostumista olisi ehkä voinut vähän ehkäistä, jos olisin ymmärtänyt, että kollageenin tuotanto alkoi vähetä jo silloin kun en ollut vielä edes kolmeakymmentä. Mutta heräsin vasta muutama vuosi sitten, kun fiksu työkaveri huomautti, että kollageenilisä ei ehkä tekisi minullekaan pahaa. Myös gynekologi taisi jossain vaiheessa huudahtaa, että rouvan olisi hyvä alkaa suihkuttelemaan itseään öljyn kera, ettei paikat ihan kuivahda. 

Sitten kun pää pettää

Kylmä totuus on, että kodin tarvikehyllyillä eniten tilaa vievät erinäiset öljyt, omegat ja estoaineet, joilla sitä on itseään voideltava ja ruokittava, jotta kärry vielä kulkee. 

Näihin ikääntymisen mukanaan tuomiin huoltotoimenpiteisiin vain on alkanut kulua kohtuuttomasti aikaa. Eihän tässä juuri muuta ehdi tehdä. Vasta nyt ymmärrän, miksi ihmiset jäävät eläkkeelle. Työnteko on lopetettava, että ehtii jumpata, venytellä, kävellä, rasvata, hautoa, hieroa, kuntouttaa, syödä, nukkua ja lääkitä pysyäkseen pystyssä ja toimintakuntoisena. 

Vaikka muisti ei ole entisensä, olen kiitollinen, että muuten pää sentään vielä toimii suht hyvin. Kaikki vain on hitusen hitaampaa. Pääsiäisenä kun pelattiin uutta lautapeliä, lapset sai toistaa sääntöjä useampaan kertaan, että pääsin mukaan, mutta sitten kun pääsin, niin nappasin kuitenkin yllättäen vielä voiton.

Sitten kun silmien kuivuus alkaa levitä lähiympäristöön otsaluun taakse, peli alkaa olla menetetty. Enkä puhu enää lautapelistä. Huonosti nimittäin käy, jos ei enää muista, millä öljyllä mitäkin kohtaa voitelee tai mihin niitä tippoja tuikkaa.