Eilisvuosi
Sorrun itsekin välillä kaipaamaan mennyttä aikaa. Ajattelen sen olleen parempaa, yksinkertaisempaa, helpompaa, merkityksellisempää.
Typerä some on rikkonut kasvokkain tapahtuvan inhimillisen kohtaamisen, ja monet turhat laitteet ovat korvanneet terveen fyysisen tekemisen. Ihmiset ovat entistä keskittyneempiä ja rakastuneempia itseensä individualistisessa selfie-kulttuurissa sen sijaan, että elämä olisi aidosti yhteisöllistä ja yhteistä hyvää tavoittelevaa. Miehen ja naisen roolit ja niihin liittyvät odotukset ovat heittäneet häränpyllyä, ja perinteiset arvot ovat saaneet kyytiä yhteiskunnan eri aloilla.
Menneen paremmuuden kaipuu
Menneiden muistelussa sortuu kuitenkin helposti nostalgiaan, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Samalla kun jotkut asiat tuntuvat oman ajan mittaan menevän huonompaan suuntaan, aina tapahtuu myös positiivista muutosta ja edistystä kohti parempaa. Se vain tahtoo unohtua, sillä mm. oma ikääntyminen vaikuttaa väkisinkin siihen, mitä pitää tarpeellisena ja merkityksellisenä kehityksenä ihmiselämälle.
Raamattukin muistuttaa meitä olemaan kyselemättä, ”miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt”, sillä sen mukaan emme sitä viisaudesta kysy (Saarn. 7:10).
Perinteinen kotivaimo
Jonkinlaisena vastavoimana etenkin sukupuoliroolien muutokselle Yhdysvalloissa syntyi kymmenisen vuotta sitten ns. tradwife-ilmiö (traditional wife). Erikoista sille on, että se ei aina tarkoita vain paluuta perinteisiin miehen ja naisen rooleihin, jossa mies tuo elannon perheeseen ja nainen hoitaa kodin ja lapset, vaan siihen liitetään usein myös jopa vanhahtava pukeutumistyyli, menneen ajan kodinhoidon tavat ja ylipäänsä ulkoiset yksityiskohdat sekä poliittinen ja hengellinen konservatismi.
Kotiäitiyden harha
Tämä näkyy osin suomalaisessakin kotiäitikulttuurissa, vaikka kotiäitiyden ei tarvitse ollenkaan tarkoittaa itse tehtyä juuresta valmistettua leipää, ruutuhuivia päässä ja rimpsuesiliinaa vyötäröllä. Kotiäiti voi aivan yhtä hyvin olla moderni äiti, joka ostaa valmisvaatteita H&M:n lastenvaateosastolta, hemmottelee itseään espressokoneella ja turvautuu pyykkivuortensa keskellä kuivausrumpuun.
Kirja ”Yesteryear” kuljettaa lukijan maaseudun perinteitä vaalivasta someilluusiosta takaisin 1850-luvun todellisuuteen.
Yesteryear on Caro Claire Burken kirja, jossa 2020-luvun tekotradwife pudotetaan Instagram-todellisuudesta elävän elämän alkeellisuuteen 1850-luvulle. Idyllinen menneen ajan elämä maatilalla Idahon auringon alla yhdessä itseään etsivän cowboy-puolison ja kuuden lapsen kanssa ei olekaan niin auvoista, kun päähenkilö joutuu parisataa vuotta taaksepäin ajassa, jolloin omasta kanalasta kerätyt aamiaismunat ja itse leivottu leipä saattavat olla päivän ravitsevimmat eväät eikä ajatus sähköstä ja pesukoneesta juuri lämmitä, kun työntää kätensä pyykkiveteen ulkoverannan viileydessä.
Todellisuus on toisenlainen
Kirjan alkuasetelma oli herkullinen ja odotukseni sen mukaiset, sillä kirja on keikkunut sekä New York Timesin että Sunday Timesin bestseller-listan kärjessä. Valitettavasti kiinnostava teema, jota veivattiin 350 sivun verran, loikkasi loppuratkaisuunsa hetkessä ja kuitattiin 30 sivun tiiviillä pikakelauksella.
Loppu oli hyvin amerikkalainen ja kenties sinällään suomalaiselle lukijalle yllättävä, mutta jätti omaan suuhun pettyneen maun. Yhtäkkinen siirtymä useiden ammattilaisten ylläpitämästä someilluusiosta karuihin oloihin ankaran miehen alistetuksi vaimoksi jäi kovin irralliseksi ja väkinäiseksi, kun kaiken selitys oli lopulta pelkkää kuvitelmaa.
Suomennos tulossa
Kirjaa on hehkutettu paljon, mutta odotin enemmän. Jos joku kuitenkin kaipaa helppoa kesäluettavaa, kirja ilmestyy suomeksi 10.8.2026 Gummeruksen kustantamana nimellä Eilisvuosi.
