Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. […] Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
(1. Kor. 13:4–13)

Rakkauden ylistyslaulu on siteeratuimpia kirjoituksia maailmassa. Se on kaunis ja koskettava – aina hyvä elämänohje.

Viime viikonloppuna kuulin tästä raamatunkohdasta hienon puheen. Ajatuksia herätti puhujan kysymys siitä, kuinka moni meistä voisi korvata sanan ’rakkaus’ omalla nimellään. Tai kuinka monessa kohtaa?

Useimmilla juttu tyssäisi ensimmäiseen lauseeseen: ”Minä olen kärsivällinen…” Niin minullakin.

Puhe toi mieleeni oman kirjoitukseni, jonka olin ajatellut julkaista alkuvuodesta ystävänpäivänä. Tarinassa olin korvannut sanan ’rakkaus’ sanalla ’ystävä’. Jostain syystä en kyennyt tuolloin julkaisemaan kirjoitusta. Ajattelin, etten voi vaatia ystävältä sellaista, mihin en itse pystyisi.

Mutta julkaisen sen nyt kuitenkin, sillä epätäydellisyyttä emme pääse pakoon. Ja koska tahto on rakastamisessakin tärkeintä. Tämä teksti on kirjoitettu kaikille rakkaille ystävilleni ja läheisilleni – ystävältä, joka on omalaatuisuudessaan ja epätäydellisyydessään kuitenkin ystäväsi. <3

Ylistyslaulu ystävilleni

Ystävä on kärsivällinen ja lempeä. Hän ei osoita mieltään tuhisemalla vieressä, kun valitsimme leffan, josta hän ei pidä. Ja jos hän nukahtaa saliin, kohteliaisuudesta hän pidättäytyy kuorsaamisesta. Kun kasaan Ikean kaapiston väärin eikä osia meinaa saada enää erilleen, hän ei hauku minua tolloksi, vaan lohduttaa ja kertoo olevansa yhtä surkea. Hän on aito eikä ylpeile sillä että on salaperäinen eikä jaa ajatuksiaan.

Ystävä ei kadehdi uutta sohvaani, vaan tulee kanssani sohvalle istumaan iltaa ja parantamaan maailmaa. Hän ei rehentele maratonjuoksuillaan ja kuittaile kovalla kunnollaan, kun sairaus on vienyt minulta voimat ja paraneminen on hidasta.

Ystävä ei käyttäydy sopimattomasti. Hänen seurassaan minun ei tarvitse kuunnella rivouksia, rasistisia vitsejä tai turhia juoruja. Hän ei katso muita alaspäin, vaikka olisi päätä pidempi. Hän ei etsi omaa etuaan, joten saan aina viimeisen kakkupalan, vaikka vatsani on jo täynnä.

Ystävä ei jankkaa menneitä, sillä hän osaa antaa anteeksi. Ystävä ei muistele kärsimäänsä pahaa, vaikka olisin mokannut kunnolla. Vaikka en olisi osannut olla mitään, mitä itse ystävältä odotan.

Ystävä kestää myös huonot päiväni, uskoo, kun sanon että haluan olla rauhassa, toivoo kanssani lottovoittoa, jos se on parasta, mitä luulen elämältä saavani. Ja kärsii kanssani sen, kun jään ilman lottovoittoa, sillä se oli maailman typerin toive ja alan itsekin vähitellen tajuta sen.

Ystävyys ei koskaan katoa, vaikka yhteinen aika tai yhteys katoaa. Ehkä ystävyys kestää vain hetken: yhteisen kouluajan, työtoveruuden ajan, yhteisen lomamatkan ajan. Mutta muistot eivät katoa minnekään.

—

Aihetta sivuaa myös teksti Onko elämäsi sellaista kuin haluat? Kuuntele myös podcastin Pari sanaa ja kuppi kahvia ystävyyttä käsittelevä jakso Mitä on ystävyys?