Kivi kiveä hioo

Sinä päivänä kun minusta aika täällä jättää, toivoisin olevani kuin rantakivi. Tai miksei jo sitä ennenkin. 

Sileä ja sulavaksi hioutunut. Kauniisti pyöristynyt, kun ikääkin jo on. Siihen osuessaan laine ei räjähdä rikki ja räiskähdä, vaan liplattelee vain iloisesti. Osuu ja heilahtaa lempeästi takaisin, keinahtelee tyytyväisenä edestakaisin auringonpaisteessa. Vähän niin kuin ystävät ja läheiset, jotka tulevat ja lähtevät. Mutta tulevat aina takaisin.

Hionta on aina kivuliasta

Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa, sanotaan Raamattua mukaillen. Niin se on, hyvässä ja pahassa. 

Välillä, kun hionta on kovimmillaan, toivoo että se jo loppuisi. Joskus taas huokailee, että tuokin särmä olisi saanut jo omasta luonnosta kulua pois. Mutta se vaatii, ettei vieri pakoon silloin kun pitäisi pysyä paikallaan, tai katsele kaikkea vain yksin, ylhäältä rantakalliolta. Sukeltaa sen sijaan joukkoon.

Kunpa tuokin särmä olisi jo
kulunut omasta luonnosta pois.

Ensihionnat tuntuvat kuin otettaisiin karkealla viilalla – lohkareet vain lentelevät. Vähitellen hiontajäämät pienenevät. Täysin valmista ei tule koskaan. Aina löytyy tilanteita ja vastaan tulee ihmisiä, jotka löytävät meistä sen vielä hiomattoman kohdan.

On pikkukiviä, joita ei kengässään kauan siedä vaan pysähtyy ja ravistaa nopeasti ulos. Mutta sitten on niitä järkäleitä, joiden siirtämiseen tarvitaan apuvoimia. Jäljelle jäänyttä kuoppaakin pitää silotella pitkään.

Moni ihminen hioo meistä sitä mitä olemme

Aamulla mietin erästä ihmistä, joka on ollut elämässä erityisen merkittävä. Hän on niitä, jonka ansiosta olen tänäänkin jaloillani. Jykevä kivi, jota vasten on ollut turvallista nojautua ja kolautella itseään, hangata pois teräviä kulmia.

Ajattelin kirjoittaa jotain hänestä. Mutta se olisi ollut epäreilua kaikkia muita kohtaan. Niitä isoja ja pieniä kiviä, jotka ovat silottaneet pintaa, jotta laine liplattaisi lempeämmin. Läheisiä, kaukaisia. Tykättyjä ja vähemmän tykättyjä. Kiusantekijöitä ja tukikeppejä, avuntarvitsijoita ja -antajia. Filosofeja, toisinajattelijoita, möläyttelijöitä – ilonpilaajia ja auringonpaisteita. Kaikkia. Monenlaisia. Joitakin olisi tehnyt mieli vaihtaa pois, mutta en siltikään vaihtaisi. Muuten en olisi ollenkaan itseni lainen.

—

Lue myös Ystävyyden ylistyslaulu.