Ollaan juteltu useammankin äidin kanssa siitä, miten vaikeaa on päästää irti omista lapsista, kun he aikuistuvat. Jollakin lapset ovat vasta repimässä itseään irti kodin vaikutuspiiristä, toisilla irtiotto on jo tapahtunut. Se vain on usein alkuun yksipuolista. Lapsi on jo henkisesti ja fyysisesti omillaan, mutta äiti roikkuu vielä mukana ja ihmettelee, miksi minua ei enää tarvita, kaivata tai minun juttujani jakseta kuunnella.
Mitä oikein tapahtui? Tapahtui vain se tavallinen, aivan luonnollinen ja normaali elämän kiertokulku – lapsen aikuistuminen ja lähtö pesästä. Huolestuttavampaa olisi, jos niitä aikamiespoikia ja vanhapiikatyttöjä notkuisi huoneissaan vielä kolmikymppisenäkin.
Toinen lapsista tulee yleensä rautatieaseman kautta, jossa aina haen katseella vaaleaa päätä piirun verran muiden yläpuolella. Hänen kanssaan pelataan vaikka ginirommia ja vaihdetaan kuulumiset.
Äidin huolenpito
Silti se ei muuta sitä, mitä äidit tuntevat. Ehkä isätkin tuntevat, mutta heidän tunteistaan en osaa kertoa, eikä kukaan isä ole samalla tavalla jakanut irtautumisen tuskaansa kuin monet äidit. Äidin huolenpito ja tarve hoitaa on niin kaiken kattavaa ja loppumatonta, ettei sitä pysäytä lapsen muutto omaan kotiin tai toiselle paikkakunnalle, ei välttämättä edes kumppanin löytyminen ja avioliitto.
Murheet sydämellä
Kun äiti kuulee lapsen murheista, hän kantaa niitä sydämellään, vaikka tämä olisi minkä ikäinen. Äiti säikähtää, kun lapsi tekee yötyötä ja aamun lehdessä kerrotaan yöllisestä kahakasta työalueen lähellä. Toinen miettii ensimmäisenä lastaan, kun tämän asuinpaikkakunnalla on tapahtunut auto-onnettomuus.
Kun äänestä kuuluu flunssa, tekee mieli lähettää Vicksiä rintaan hierottavaksi tai nenäkannu tukkoisuuden poishuuhteluun. Kun viisaudenhampaat vaivaavat, lähettelee jo tiedoksi linkkejä paikkakunnan hammaslääkäreistä, kun julkisella puolella on ruuhkaa.
Äiti mielessä
Äidin irtautumista on se, että hillitsee soittojensa ja viestiensä määrää ja uskoo lapsensa Jumalan haltuun. Päästää irti, kun omat kädet eivät kuitenkaan yllä ja luottaa siihen, että Jumala pitää heistäkin huolen.
Vaikka aikuisten lasten äitinä saa välillä kokea olevansa turha ja tarpeeton, todellisuus puhuu usein toista kieltä. Kun on hätä, tulee ongelmia parisuhteessa, työssä tai vaikka pesumerkintöjen ymmärtämisessä tai uunin puhdistuksessa, äiti pulpahtaa mieleen. Tulee viestiä tai jopa puhelinsoitto, joka on kivikautisena kommunikaatiomuotona jo lähes unohtunut nuoremmilta sukupolvilta.
Harvassa ovat äidit, jotka eivät puhelimen vilkuttaessa lapsen kuvaa näytöllä vastaisi. Siinä keskeytyy niin kakunleivonta kuin lempileffakin, hyvä ettei pilatestunti ja sunnuntaijumalanpalveluskin. Lapset kun ovat äidille siellä aivan pyramidin kärjessä.
Käydään läpi kuulumiset
Toinen omistani kunnioitti juuri läsnäolollaan yhden yön tietämän verran. On aina mukava mennä rautatieasemalle vastaan ja etsiskellä vaaleaa päätä, joka näkyy usein hienoisesti muiden laituria kävelevien yläpuolella. Pelailtiin ilta ginirommia ja käytiin läpi kuulumisia.
Toisen kanssa pääsin iltapäivällä pelailemaan tennistä. Se on meille yhteistä kivaa, hikeä ja yleensä ilonkyyneliä. Matkalla kentälle ja pois käydään niin ikään läpi kuulumiset.
Toinen liikkuu saman kaupungin sisällä ja tavataan usein metroasemalla. Hänen kanssaan pelaillaan tennistä ja vaihdetaan siinä samalla kuulumiset.
Ja silloin kun ei nähdä, lähettelen molemmille hölmöjä Instagram-videoita, joille he yleensä naureskelevat hymiöillä, ellei muuten niin kohteliaisuudesta.
