Tag Archive for: vanhemmuus

Ollaan juteltu useammankin äidin kanssa siitä, miten vaikeaa on päästää irti omista lapsista, kun he aikuistuvat. Jollakin lapset ovat vasta repimässä itseään irti kodin vaikutuspiiristä, toisilla irtiotto on jo tapahtunut. Se vain on usein alkuun yksipuolista. Lapsi on jo henkisesti ja fyysisesti omillaan, mutta äiti roikkuu vielä mukana ja ihmettelee, miksi minua ei enää tarvita, kaivata tai minun juttujani jakseta kuunnella.

Mitä oikein tapahtui? Tapahtui vain se tavallinen, aivan luonnollinen ja normaali elämän kiertokulku – lapsen aikuistuminen ja lähtö pesästä. Huolestuttavampaa olisi, jos niitä aikamiespoikia ja vanhapiikatyttöjä notkuisi huoneissaan vielä kolmikymppisenäkin.

Helsingin päärautatieaseman lähtevien ja saapuvien junien valotaulu.

Toinen lapsista tulee yleensä rautatieaseman kautta, jossa aina haen katseella vaaleaa päätä piirun verran muiden yläpuolella. Hänen kanssaan pelataan vaikka ginirommia ja vaihdetaan kuulumiset.

Äidin huolenpito

Silti se ei muuta sitä, mitä äidit tuntevat. Ehkä isätkin tuntevat, mutta heidän tunteistaan en osaa kertoa, eikä kukaan isä ole samalla tavalla jakanut irtautumisen tuskaansa kuin monet äidit. Äidin huolenpito ja tarve hoitaa on niin kaiken kattavaa ja loppumatonta, ettei sitä pysäytä lapsen muutto omaan kotiin tai toiselle paikkakunnalle, ei välttämättä edes kumppanin löytyminen ja avioliitto.

Murheet sydämellä

Kun äiti kuulee lapsen murheista, hän kantaa niitä sydämellään, vaikka tämä olisi minkä ikäinen. Äiti säikähtää, kun lapsi tekee yötyötä ja aamun lehdessä kerrotaan yöllisestä kahakasta työalueen lähellä. Toinen miettii ensimmäisenä lastaan, kun tämän asuinpaikkakunnalla on tapahtunut auto-onnettomuus.

Kun äänestä kuuluu flunssa, tekee mieli lähettää Vicksiä rintaan hierottavaksi tai nenäkannu tukkoisuuden poishuuhteluun. Kun viisaudenhampaat vaivaavat, lähettelee jo tiedoksi linkkejä paikkakunnan hammaslääkäreistä, kun julkisella puolella on ruuhkaa.

Äiti mielessä

Äidin irtautumista on se, että hillitsee soittojensa ja viestiensä määrää ja uskoo lapsensa Jumalan haltuun. Päästää irti, kun omat kädet eivät kuitenkaan yllä ja luottaa siihen, että Jumala pitää heistäkin huolen.

Vaikka aikuisten lasten äitinä saa välillä kokea olevansa turha ja tarpeeton, todellisuus puhuu usein toista kieltä. Kun on hätä, tulee ongelmia parisuhteessa, työssä tai vaikka pesumerkintöjen ymmärtämisessä tai uunin puhdistuksessa, äiti pulpahtaa mieleen. Tulee viestiä tai jopa puhelinsoitto, joka on kivikautisena kommunikaatiomuotona jo lähes unohtunut nuoremmilta sukupolvilta.

Harvassa ovat äidit, jotka eivät puhelimen vilkuttaessa lapsen kuvaa näytöllä vastaisi. Siinä keskeytyy niin kakunleivonta kuin lempileffakin, hyvä ettei pilatestunti ja sunnuntaijumalanpalveluskin. Lapset kun ovat äidille siellä aivan pyramidin kärjessä.

Käydään läpi kuulumiset

Toinen omistani kunnioitti juuri läsnäolollaan yhden yön tietämän verran. On aina mukava mennä rautatieasemalle vastaan ja etsiskellä vaaleaa päätä, joka näkyy usein hienoisesti muiden laituria kävelevien yläpuolella. Pelailtiin ilta ginirommia ja käytiin läpi kuulumisia. 

Toisen kanssa pääsin iltapäivällä pelailemaan tennistä. Se on meille yhteistä kivaa, hikeä ja yleensä ilonkyyneliä. Matkalla kentälle ja pois käydään niin ikään läpi kuulumiset. 

Tennisverkko, kolme tennispalloa ja punainen tennismaila.

Toinen liikkuu saman kaupungin sisällä ja tavataan usein metroasemalla. Hänen kanssaan pelaillaan tennistä ja vaihdetaan siinä samalla kuulumiset.

Ja silloin kun ei nähdä, lähettelen molemmille hölmöjä Instagram-videoita, joille he yleensä naureskelevat hymiöillä, ellei muuten niin kohteliaisuudesta.

Huoli lapsista ja nuorista nousee usein esiin, kun yhteiskunnassa tapahtuu jotain järisyttävää. Syynä on joko se, että tapahtumat lähtevät jälkikäteen ns. laukalle sosiaalisessa mediassa tai että itse tapahtuma pannaan jollain tapaa sosiaalisen median piikkiin.

Väkivallanteoissa somessa lähtee pyörimään vaihtoehtoinen rikoksen selvitysprosessi, jossa kuulopuheet ja maallikoiden arvailut nousevat kärjeksi. Toisaalta väkivallanteon katsotaan olevan seurausta siitä mallista, minkä sosiaalinen media sensuroimattomine videoineen ja vastakkainasettelun kommentteineen antaa.

Kuka kantaa vastuun?

Yleensä aina vastuuta vaaditaan somealustojen ylläpitäjiltä tai oman maan lainsäätäjiltä. Halutaan estoja ja kieltäviä lakeja, jotta ihmisen vapaa tahto saataisiin kuriin.

Sivulauseessa saatetaan puhua ihmisen omasta valinnanvapaudesta ja vastuusta, mutta se unohdetaan nopeasti, sillä on helpompaa vaatia vastuuta joltakulta muulta kuin itseltään. 

Miksi vastuu työnnetään aina jollekin muulle ja usein vieläpä kasvottomalle isolle organisaatiolle? On utopiaa odottaa, että voittoa tavoittelevat suuryritykset ja somealustat luopuvat merkittävässä määrin keinoista, jotka ovat heille tuottoisia, tai muuttavat algoritmeja, jotka koukuttavat ihmisiä varmistamaan heille kyseisen tuottoisuuden.

Kuva kirjasta, joka kehottaa sulkemaan kaikki sometilit heti.

Jaron Lanier on amerikkalainen teknologiaguru ja virtuaalitodellisuus-käsitteen isä. Hän uskoo ihmisiä yhdistävän digitaalisen sosiaalisen verkoston luomiseen, mutta ei nykymuodossa. Siksi hän kehottaa jokaista sulkemaan kaikki some-tilinsä heti.

Jokainen voi itse vaikuttaa

Ei riitä, että vain kysytään, vaan jokaisen on pysähdyttävä vakavasti pohtimaan omalla kohdalla, milloin ihminen itse lopultakin ottaa vastuun omista ja lastensa tekemisistä somessa (ja miksei muutenkin). 

Aikuisilla on toistuvan päivittelyn, kauhistelun ja tragedioita seuraavien surunvalittelujen sijaan valta näyttää esimerkkiä ja olla itse käyttämättä tiktokeja, äksiä tai mitään muutakaan somealustaa. Jokaisella on mahdollisuus olla hyödyntämättä alustoja, jotka syytävät lasten silmille vahingollisia videoita tai jopa hengenvaarallisia haasteita. Kenenkään ei ole pakko tukea alustoja, joiden kommenttikentät täyttyvät ilkeilystä, panettelusta ja asioiden kärjistämisestä. 

Mutta suurin osa valitsee toisin ja ihmettelee sitten somen traagisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin taikka omaan mielen hyvinvointiin.

Aikuinen on lapsen vanhempi

Aikuisilla on myös vanhempina mahdollisuus, oikeus ja jopa velvollisuus vaikuttaa siihen, mille kaikelle oma lapsi altistuu. Millaisen puhelimen ja nettiyhteyden tarvitsee vaikkapa 8-vuotias? Millaisia sovelluksia lapsen annetaan ladata älypuhelimelle? Miten paljon lapsi saa käyttää aikaa laitteilla? 

Kaikkea ei voi hallita, mutta paljoa kylläkin. Se kuitenkin edellyttää lujuutta ja johdonmukaisuutta silloinkin, kun lapsi huutaa ”mutku kaikki muutkin”.

Kehitys on vauhdikasta, ja maailma on digitalisoitunut nopeasti ja kattavasti. Joskus on kuitenkin viisautta painaa jarrua – omaksi ja tulevien sukupolvien parhaaksi.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen