Tag Archive for: pääsiäinen

Kirkkaanpunaisia ja -keltaisia muistoja

Lauantai 19.4.2025

Pääsiäisviikonloppu on sujunut toistaiseksi rauhallisesti kotoillen. Lupauduin huolehtimaan anopista, kun hänen läheisensä ovat matkoilla. Olemme siis jo parina päivänä syöneet yhdessä lampaanviulua, valkosipuliperunoita ja tyhjentäneet pullon tummanpunaista Bonpas Côtes du Rhônea vuodelta 2023.

Huolehtiminen tarkoittaa todellisuudessa lähinnä valmiin ruuan lämmittämistä ja mukana nauttimista, aamiaisen ja iltapalan valmistelua sekä pieniä askareita, joilla varmistan, että tietyt tarvikkeet ovat rollaattoria käyttävälle helposti saatavilla. 

Muuten olen lähinnä viettänyt aikaa yksikseni ja lueskellut. En ole varsinaisesti tuntenut yksinäisyyttä, mutta olisin kyllä kaivannut vähän seuraa – muutakin kuin anopin, niin suloinen kuin hän onkin. Kahvihetket tai lounaat ystävien kanssa ovat aina kivoja kohokohtia. Mutta olen niin tottunut yksinoloon, että selviän kyllä. Keksin tekemistä, ja ellen keksi, olen vain.

Pääsiäinen neljässä evankeliumissa

Olen muistellut pääsiäisen tapahtumia lukemalla Jeesuksen maanpäällisen elämän viime hetkistä eri evankeliumeista: kiirastorstaina kiirastorstain tapahtumista, pitkänäperjantaina pitkänperjantain jne. Eri evankeliumit täydentävät toisiaan, joten luen aina tapahtumien kulun rinnan kaikista. 

Maalaan tapahtumien kuvat mieleeni Raamatun kuvausten perusteella sekä muistellen käyntejäni oletetuilla tapahtumapaikoilla Jerusalemissa. Ne eivät vastaa kovin hyvin toisiaan. Getsemanen puutarha näyttää kuvitelmissani toisenlaiselta kuin miltä se näytti todellisuudessa. Marraskuinen Getsemane oli karu ja haalean harmaa eikä yhtään niin vehreä ja runsas kuin olin ajatellut. Muistan miettineeni, minne Jeesus täällä oli mahtanut polvistua rukoilemaan. En nähnyt sille sopivaa paikkaa. Mutta siellä Hän jossain oli.

Vanha oliivipuu Getsemanen puutarhassa Jerusalemissa.

Getsemanen puutarha oli todellisuudessa karumman näköinen kuin kuvitelmissani. Kuva vuodelta 2018.

Ulkopuolisuus seurakunnassa

Kiirastorstaina olisin halunnut mennä seurakuntaan ehtoolliselle. Mutta en saanut lähdetyksi. On vaikea mennä joukkoon, johon ei tunne kuuluvansa. En tiedä, löydänkö enää koskaan seurakuntaa, jossa voisin kokea olevani kotonani. Kun on tullut yksinäisyydessä uskoon ja kulkenut uskon matkaa pääosin yksin, on vaikea olla tuntematta ulkopuolisuutta seurakunnissa, joissa saattaa olla sukuja kolmessa polvessa eikä yhtymäkohtia omaan ehkä aika poikkeukselliseen uskonmatkaan ilman laajoja uskovia perheitä ja seurakuntatraditioita tunnu löytyvän. 

Toisaalta on todettava, että en kauheasti kaipaa sitä seremoniallisuutta, mitä seurakuntaelämään liittyy. Siinä on paljon turhaa ihmisen luomaa ja välillä myös ihmistä korottavaa.

Onneksi olen saanut kuitenkin monia uskovia ystäviä, vaikkakin he ovat lähinnä puhelimen päässä toisilla paikkakunnilla. Heidän kanssaan voin jakaa asioita, rukoilla ja kokea uskovien yhteyttä, myös tämän pääsiäisen aikana. Kahdenkeskisissä keskusteluissa kaikki turha jää pois, mutta voi sen sijaan päästä hyvin syvälle mieltä askarruttavissa uskon ja myös kaikissa arjen kysymyksissä.

Nostalgisia muistoja Saksasta

Luettuani pari viikkoa sitten upean Itä-Saksaan sijoittuvan Sinun, Margot -kirjan, minuun iski nostalgia. On tullut muisteltua menneitä ja katseltua vanhoja valokuvia Frankfurt/Oderin ajoilta. Piti oikein googlata kuvia vanhalta kotikadulta Dresdener Straßelta sekä kaupungin ulkopuolella sijainneesta perus-DDR-tyylisestä Neuberesinchenin lähiöstä, jossa muutamat ystäväni silloin asuivat. Olisi kiva käydä Frankfurtissa pitkästä aikaa, sillä edellisestä vierailusta on jo 20 vuotta.

Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä -kirjan kansi.

Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä pääsee kurkistamaan itäsaksalaisten muistoihin lapsuus- ja nuoruusvuosilta sekä vuosilta muurin murtumisen aikoihin ja sen jälkeen.

Juuri nyt luen toista itäsaksalaisten kokemuksia ja muistoja kuvaavaa kirjaa nimeltä Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Se on sekä muistoja herättävää että tavallaan karua luettavaa. Kertoo siitä, miten säännösteltyä ihmisten elämä oli ja miten suuri rooli salaisella poliisilla Stasilla maassa oli, mutta samalla siinä tulee ilmi myös ihmisten kaipuu juurilleen ja omaan identiteettiin, jotka revittiin irti ja korvattiin uudella lupaa ja tahtoa kysymättä. Vaikka menneisyys olisi ollut puutteellinen, sen pois pyyhkäiseminen noin vain ei ole ongelmatonta.

Verenvuodatusta

Tänään piipahdin myös Taidehallin näyttelyssä, joka kertoo Suomen sisällissodan vaietuista tarinoista. En ota kantaa siihen, oliko se sisällissota, vapaussota vai kansalaissota; näyttelyssä se oli nimellä sisällissota, joten sillä mennään. 

Esillä oli valokuvia rakennuksista ja paikoista, jotka olivat olleet jollain tapaa sisällissodan näyttämönä. Harmittelin sitä, ettei paikoista kerrottu mitään, sillä en nimittäin tunnistanut suurinta osaa niistä. Niin ne jäivät pelkiksi kuviksi eri rakennuksista, kun ne olisi voinut kontekstoida hienosti historiallisiin tapahtumiin. Mutta punavalkoinen tekstiiliteos oli ajatuksia herättävä. Sen värit punainen ja valkoinen symboloivat sodan vastakkaisia puolia ja sen rusettien määrä – 36 000 – vuoden 1918 sisällissodan surullista verenvuodatusta ja uhrien määrää.

Taidehallin näyttelyn punavalkoinen tekstiiliteos.

Johanna Lecklinin tekstiiliteoksessa on yhtä monta rusettia kuin oli kuolleita vuoden 1918 sisällissodassa ja sen jälkeisissä teloituksissa ja vankileireillä: 36 000.

Niinpä, verenvuodatusta. Siitähän tämä pääsiäisen aikakin omalla tarinallaan muistuttaa. Kirkkaanpunaisesta uhrista. Sitä juhlimme huomenna, mutta nyt palaan kuitenkin kirkkaankeltaisen Wartburgin kyytiin ja Leipzigiin.

Kaikki pimeys väistyy aikanaan

Risti taivasta vasten

Ristin juurella olemme pyhyyden äärellä.

Piinaviikko päättyi aikanaan Pääkallonpaikalle kahden ryövärin väliin pilkattavaksi. Jos siis uskoo satojen miljoonien ihmisten tapaan, että viaton uhrattiin meidän jokaisen ilkeyden, mokien, epäystävällisten tekojen ja niin monien tarpeellisten tekojen tekemättä jättämisten vuoksi. Suomessa kun pääsiäisen kristillinen sanoma on enää vähemmistön ajatuksissa. Tuon kirkon tutkimuksen mukaan vain kolmannes suomalaisista pitää pääsiäisen sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta edes jokseenkin tärkeänä. 15–29-vuotiaista naisista vain joka viides. Ei siis ihme, että tänään pitkäperjantaina – pyhäpäivänä – liikkeitä oli auki, hiuksia leikattiin ja vaatteita myytiin. Kaikille pyhä ei ole samalla tavalla Pyhää.

Pyhyyden äärellä

Pitkällä lenkilläni kävelin Hietaniemen hautausmaalle. Siellä rivakka kävelytahti aina rauhoittuu kuin itsestään. En ole mitenkään erityisen hautauskollinen, eli en käy usein läheisten haudoilla, koska heitä voi mielestäni muistaa ja muistella missä vain. Mutta tänään koin olevani hautausmaalla kuin pyhyyden äärelle. Kuuntelin Bachin Matteus-passiota, joka on minulle musiikin aatelia niin säveliltään kuin tarinaltaankin. Nostattaa kylmiä väreitä ja väliin kyyneleitäkin, ja tänään erityisesti, kun lähestyin laajaa sankarihauta-aluetta, jossa pienet kivet lepäävät hiljaisina tasaisissa riveissä maata vasten, ja sankariaukiota, jolla seisoo valtava tumma risti.

Voiman symboli

Risti ei ole turhaan kristinuskon symboli, sillä siinä on voimaa, jonka voi kokea, jos päästää irti omasta voimastaan ja yrittämisestään. Aamupäivällä taivas oli pilvinen ja vaikkakin sankariaukion risti oli tyhjä, se oli pitkäperjantain surusta tummanpuhuva. ”Koko maan ylle tuli pimeys, – – sillä aurinko oli pimentynyt”, niin kuin Luukas kuvaa ristiinnaulitsemista ja Jeesuksen kuolemaa.

On kuitenkin hyvä uskoa, että kaikki pimeys väistyy aikanaan. Murhe väistyy, vaikeudet väistyvät, tai me vain saamme voiman kestää niitä ja elää niiden kanssa ja niiden jälkeen. Tyhjä risti, jolta kuolema on riisuttu alas, on pääsiäissunnuntain merkki. Silloin kaikki on voitettu ja on ilojuhlan aika. Koskettava Matteus-passio päättyy kuitenkin vielä pitkäperjantain iltana sanoihin:

”Wir setzen uns mit Tränen nieder
und rufen dir im Grabe zu:
Ruhe sanfte, sanfte ruh!”

”Istuudumme kyynelin ja
huudamme sinulle hautaan:
Lepää rauhassa, rauhassa lepää!”

Hyvää pääsiäistä ja iloisia uusia alkuja kaikille!

—

Teksti on julkaistu aiemmin vuonna 2021 osana pidempää postausta.

Pääsiäisviikon tapahtumia

Tiistai 15.4.2025

Pääsiäisviikko on alkanut aurinkoisesti. Viikonloppuna puhdistin Jopon pahimmista talven aikana kertyneistä katupölyistä, kun se on seissyt kadun puolella katoksessa, ja aloin taas pyöräillä aamu-uinnille. Tykkään nimittäin uinnin jälkeen kiertää kaikessa rauhassa merta ja auringonpaistetta ihaillen lenkin Kaivopuiston rantaa pitkin. Aamuisin liikennettä ei juuri ole, ja on niin hiljaista, että on vaikea kuvitella olevansa maan pääkaupungissa ja vieläpä aivan keskustan tuntumassa.

Tänään auringonpaistetta riitti, niin että silmiin sattui. Tuntui jopa siltä, että merivesi oli lämmennyt sitten eilisen. Uin tämän kevään pisimmän lenkin, eikä sen jälkeen ollut edes kiire pukeutua, niin mukavasti aurinko lämmitti jo laiturilla. 

The Chosen – Valittu

Aloin pari päivää sitten katsoa pitkästä aikaa netistä Jeesuksen elämästä kertovaa sarjaa The Chosen. Kolme ensimmäistä kautta katsoin jo kauan sitten, ja nyt neljännen kauden loppupuolella alkavat vähitellen pääsiäisen tapahtumat. En olisi voinut paremmin valita hetkeä, kun juuri elämme pääsiäistä edeltävää hiljaista viikkoa.

Sarja pohjaa vahvasti Raamattuun, mutta on toki myös dramatisoitu ja käsittää yksityiskohtia, joita ei Raamatusta löydy. Huumoriakin on, neljännellä kaudella ehkä vähän liikaakin, mutta nyt olen vaiheessa, jossa Jeesus on matkalla Jerusalemiin. Tunnelmat kiristyvät ja aiheet vakavoituvat. Valitettavasti itse pääsiäisviikon tapahtumiin päästään vasta viitoskaudella, jota täytyy vielä odotella.

Mies ja aasi Jerusalemin Öljymäellä.

Mies ja aasi Jerusalemin Öljymäellä marraskuussa 2018.

Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’.”
– Matt. 21:1–3

Kauniit ja raa’at tapahtumat

Pääsiäisen tarina ja tapahtumat ovat kauneimpia, joita tunnen. Ne ovat yhtä aikaa koskettavia, kauniita ja karmeita. Niissä tulee esiin mm. ihmisen raadollisuus, omahyväisyys, pelokkuus ja avuttomuus sekä toisaalta Jeesuksen kärsimyksen raakuus ja Hänen uskomaton nöyryytensä. Tunnelmat ovat kauttaaltaan vaikuttavia, jopa äärimmäisiä, ja on vaikea ajatella, että ne voisivat jättää ketään kylmäksi. Joko ne herättävät surua ja lopulta pääsiäisen iloa, tai sitten vihaa ja halveksuntaa. 

Via Dolorosa -kadun kyltti Jerusalemin Vanhassa kaupungissa.

Via Dolorosa, Jeesuksen kärsiymystie, Jerusalemin Vanhassa kaupungissa.

Kyseinen sarja kuvaa ihmisten tuntemuksia hyvin. Opetuslapsiakaan ei esitetä siloteltuina Jeesuksen seuraajina, vaan ihmisinä, joiden tunteet kuohahtelevat, kateus vaivaa, toisen tavat ärsyttävät, ja anteeksi pyytäminen ja antaminen on vaikeaa. Jeesus-parka on välillä hätää kärsimässä, kun Hänen sanomansa ei tunnu menevän perille, vaikka Hän kuinka puhuisi. Kovin inhimillistä siis. Siksikään ei kannata olla itselleen liian ankara. Jos eivät Jeesuksen aikalaiset ymmärtäneet tai uskoneet, vaikka näkivät, ei ole ihme, jos emme me aina ymmärrä ja usko, kun emme näe.

,

Pääsiäissunnuntai muistuttaa elämästä ja kuolemasta

Sunnuntai 31.3.2024

Pääsiäissunnuntai on vuoden suurin kristillinen juhla. En vain oikein pääse suureelliseen juhlatunnelmaan. Muistelen kyllä mielessäni päivän merkitystä ja luen Johanneksen evankeliumin loppuun siitä, kun Maria Magdalena meni haudalle ja näki, että kivi oli otettu pois haudan suulta (Joh. 20–21).

Onneksi usko riittää, eikä tuntemuksia tarvita. Voi juhlia sisimmässään, vaikka ei niin näyttäisikään juhlivan.

Muistan kuvan, jonka otin puutarhahaudalla, kun kävin Israelissa. Kellertävässä kiviseinämässä näkyy haudan musta suuaukko ja rautakaide, jonka takana hauta on. 

Jeesuksen puutarhahauta Jerusalemissa.

Jeesuksen puutarhahauta.

Hauta ja kuolema eivät yleensä herätä myönteisiä ajatuksia. Ne herättävät pikemminkin surua ja kaipausta, kenties pelkoakin. Tarvitaan uskoa, että niiden merkitys voi muuttua kirkkaudeksi ja ilojuhlaksi. Ymmärrystä, että kun me ollaan kuoltu Hänen kanssaan, me saadaan myös yhdessä nousta ylös Hänen kanssaan. Saadaan olla yhtä elämässä ja kuolemassa.

Käyn anopilla pääsiäisaterialla. Syödään perinteisesti lampaanviulua ja mämmiä, tosin ei yhdessä. 

En ole mikään lampaanlihan ystävä. Mutta on pakko myöntää, että anopin viulu on toinen kerta, kun syön lammasta, joka ei maistu suussani villalta. Kiitokset siitä taitavat lohduttaa häntä, sillä hän vaikuttaa väsyneeltä ja vähän ärtyneeltä.

Myöhästyin kymmenen minuuttia sovitusta, ja hänelle osuneet perunat olivat kovia. Oli jotain muutakin hankaluutta. Muistutin, että saadaan olla kiitollisia, kun syödään kuitenkin ruhtinaallisen hyvää ruokaa, ja sitä on riittämiin.

Keltaiset tulppaanit pöydällä pääsiäissunnuntaina.

Hyvää pääsiäistä!

Kävelen parin kilometrin matkan kotiin, vaikka korkokengät eivät ole siihen paras mahdollinen valinta. Mutta Freda on rauhallinen ja sopivan hiljainen. 

On outoa, kun ilta ei tahdo tulla ollenkaan. Vielä seitsemältä on valoisaa. Sitä se menetetty yön tunti tietää. Väsyttää, vaikka on kesäaika.

Hiljainen viikko –mahdollisuus hiljentyä ja hiljentää

Meneillään on hiljainen viikko. Se on viikko, jolloin me kristittyinä laskeudumme pääsiäiseen ja hiljennymme muistamaan ensin Jeesuksen uhria meidän vuoksi ja sitten iloitsemaan siitä, että Hän voitti kuoleman ja on ylösnoussut, jotta me saisimme elää. 

Maallistuneessa yhteiskunnassa ei voi kuitenkaan aina olla varma, puhuuko hiljaisesta viikosta tai ymmärtääkö sitä enää juuri kukaan muu kuin vakaumukselliset kristityt tai vanhempien sukupolvien edustajat. Kristilliset perinteet ja Kristuksen elämän vaiheet ovat tuttuja yhä harvemmille Suomessa.

Hiljaisuus on harvinaista herkkua

Toisekseen hiljaisuudesta ja hiljentymisestä on tullut harvinainen luonnonvara ja sellaista herkkua, jota monikaan ei ymmärrä nauttia, vaikka se voi ravita ihmistä uskomattomalla tavalla. Yhteiskunnassa yleisellä tasolla saatetaan ihmetellä ihmisten rauhattomuutta ja kiireistä elämäntapaa, mutta toisaalta on itse jopa tietoisesti luotu ympäristö, jota ihmisen pitää paeta päästäkseen olemaan hiljaisuudessa. 

Kaikki teollistuminen, tekniikan kehitys ja modernit välineet on tuoneet keinotekoisia ääniä ympäristöön, joka pari sataa vuotta sitten jopa kaupungeissa muodostui pääosin luonnonmukaisista tai luonnon äänistä. 

Hiljaisuus edellyttää vetäytymistä

Hiljaiset tilat ovat harvassa. Kaupat ja kauppakeskukset, ryhmäliikuntatilat ja monet muut ihmisten palveluun keskittyneet paikat ovat ääniä täynnä: musiikkia, kuulutuksia ja vähintäänkin laitteiden huminaa, ellei jyrinää. Edes perinteiset kirjastot eivät enää ole kovin hiljaisia, niin että niissä kuuluisi vain askeleita ja kirjan sivujen kääntelystä kantautuvaa rapinaa. Sinnekin on viety toimintoja, joita ei voi suorittaa äänettömästi hiljaisuudessa tai hiljentyen. 

Ulkoista hiljaisuutta kaipaavan on vetäydyttävä pois ihmisistä ja tapahtumista. On suljettava laitteet, ovet ja ikkunat, eikä sekään aina ainakaan kaupungissa riitä. Jopa luontoon paetessa on mentävä riittävän kauas. Ei auta istua rantakivellä, jos viereisellä tontilla puhutaan kovaäänisesti puhelimeen tai päristetään moottorisahaa.

Jeesuksen rauha säilyy myös äänten keskellä

Mutta ulkoinen hiljaisuus on eri asia kuin sisäinen hiljaisuus ja rauha. Se on mahdollista – ja sen syvin olemus on sitä, että se toteutuu myös kaikkien ympäröivien äänten ja jopa kaaoksen keskellä. Ei tietenkään haittaa, että hiljentyy, rauhoittaa tarkoituksellisesti tahtia, vähentää ärsykkeitä ja ennen kaikkea etsiytyy Pyhyyden läsnäoloon, jotta sisimmässä olisi rauha. Siihen hiljainen viikkokin tarjoaa hyvän tilaisuuden. 

Hiljaisuuteen liitetään paitsi äänettömyys, myös rauha, levollisuus ja tyyneys. Siten ulkoisessa hiljaisuudessa on paljon sitä, mitä Jeesus tuli tuomaan meille: Hänen rauhansa, joka ei anna niin kuin maailma antaa (Joh. 14:27).

Äänillä peitetään usein sisäistä levottomuutta

Hiljaisuus ei tee oloa rauhattomaksi, jos sisin on levossa. Silloin hiljaisuus on pikemminkin luontainen ympäristö. Mutta jos mieli harhailee ja olo on levoton, ihminen saattaa kaivata ääniä ja jopa meteliä, jotta huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin omaan sisäiseen rauhattomuuteen ja pahaan oloon, tai ainakin hukuttaisi sen alleen. 

Jos mielessä pyörii monenlaista, ja varsinkin jos ajatukset ovat sävyltään tummia, hiljaisuudessa ne kuuluvat entistä vahvempina. Monesti on helpompi peittää sellaiset mietteet vaikka television turhanpäiväiseen mölinään kuin ottaa ne käsittelyyn tai ymmärtää, että ne eivät kenties sillä hetkellä kuitenkaan murehtimalla ratkea.

Mutta onko meillä varaa hiljentyä edes yhdeksi viikoksi vuodessa? Vai valmistelemmeko me pääsiäistä ja siihen hiljentymistä sellaisella tohinalla, että todellinen hiljentyminen jää lopulta vähiin?

Pääsiäisen sanoma kiinnostaa enää harvoja

Muutama vuosi sitten Kirkon tutkimuskeskus julkaisi  tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten pääsiäisen vietto on lähinnä syömistä ja yhdessäoloa. Se on mahdollisuus viettää pitkää viikonloppua ja lähteä vaikka vielä ennen kevättä Lappiin laskettelemaan tai hiihtämään. Mutta aika harvassa alkavat olla ne, jotka oikeasti laskeutuvat pääsiäiseen ja hiljentyvät edes hiljaisella viikolla muistamaan sitä, mitä Jumala on antanut meidän edestämme. 

Valitettava totuus nimittäin on, että Suomessa pääsiäisen kristillinen sanoma on enää vähemmistön ajatuksissa. Kyseisen tutkimuksen mukaan vain kolmannes suomalaisista pitää pääsiäisen sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta edes jokseenkin tärkeänä. 15–29-vuotiaista naisista vain joka viides. 

Piina tulee päätökseen

Jeesus valmistautui pääsiäiseen puhumalla loppuun saakka ihmisille niin kuin Jumala oli Hänelle puhunut. Hän eli kuuliaisena Isälle loppuun asti ja sai kulkea aina valmistetuissa askelissa. 

Kun Jeesus vetäytyi vuorille, hän ei mennyt sinne laskettelulomalle, vaan hiljaisuuteen rukoilemaan. Tai kun Hän söi opetuslastensa kanssa pääsiäisateriaa, tärkeintä eivät olleet kristallilasein viimeistelty kattaus tai se, että pöydässä on sun seitsemää sorttia. Oleellista oli yhteys opetuslasten kanssa, yksinkertainen leipä ja viini, jotka nautittiin viimeistä kertaa Jeesuksen ollessa vielä maan päällä. Ne ovat tarjolla meillekin yhteysaterialla ja muistona Jeesuksesta. 

Jeesukselle hiljainen viikko oli myös piinaviikko. Voisiko edes se hiljentää meidät ymmärtämään Jeesuksen uhrin mittakaavaa ja määrää? Jeesuksen kärsimyksen ja piinan päättyminen pääsiäisaamun ylösnousemukseen saa myös lohduttaa meitä, jotka tässä ajassa olemme piinan keskellä, että kerran vielä se piina päättyy ja me saamme nousta ylös Jeesuksen luo ikuiseen juhlaan. 

Hyvää hiljaista viikkoa jokaiselle!

—

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 21.3.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi, kun luot sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.

Jakso #57 | Pääsiäisen merkityksestä

Lue lisää
,

Vasta sitten ymmärrät pääsiäisen merkityksen

Kobe Bryant, NBA:n edesmennyt huippukoripalloilija korosti joskus oman elämänsä kovan koettelemuksen jälkeen Jumalan suuruutta. Hän sanoi, että kun Jeesus nostaa sinun puolestasi ristin, jota et itse jaksa kantaa, ja kantaa sekä ristin että sinut, niin vasta sitten tiedät ja ymmärrät, miten suuri Jumala meillä on.

Siinä on kiteytettynä pääsiäisen merkitys. Elämän pimeinä hetkinä meitä ei kanna pitkä vapaa viikonloppu, suklaamunat, lampaanviulu tai niiden odotus, sillä ne ovat vain hetkellisiä helpotuksia ja mielihyvän aiheita. 

Oma elämä ja vuosien taistelu masennuksen kanssa on siitä kuin symbolinen esimerkki. Tässä maailmassa ei ole mitään, mikä tuottaisi minulle niin paljon iloa ja voimaa, että olisin selvinnyt niistä sadoista päivistä, jolloin masennus on hukuttanut minut alleen enkä ole kyennyt näkemään eteeni. Usko on ollut minun kiinni pitävä säikeeni.

Kolmen päivän pimeys

Pitkäperjantai on ristin ja kuoleman päivä, jolloin pimeys laskeutuu kolmeksi päiväksi. Vietin oman pitkäperjantaini jo menneellä hiljaisella viikolla. Kolme päivää pimeyttä, jossa lohtua ei ole mistään ympärillä näkyvästä, viikonloppuvapaiden odotuksesta tai ihmisistä. 

Kun vuodet kuluvat, ihmisten muodostamat tukipilarit väsyvät ja kyllästyvät yksi kerrallaan. Jäljelle jää vain risti, joka ei koskaan väsy. Sen edessä saa olla rikkinäisenä, siinä saa riippua, saa huutaa ja itkeä, saa sanoa ettei jaksa. Eikä se käänny pois, vaan kannattelee ja nostaa ihmeellisesti ylös, vaikka olisi tehnyt sen jo kymmeniä kertoja aiemmin. Siinä on ajatonta rakkautta ja ikuisuuden toivoa.

Ylös ja elämään

Pääsiäinen on merkkinä heräämisestä, nousemisesta ylös pimeydestä ja kuolemasta – merkkinä Elämästä, joka ei koskaan sammu eikä koskaan masennu. Sen ymmärtäminen ja omaksi ottaminen on voimana nyt. Sen myötä myös keltaiset narsissit, tiput ja pajunkissat laskeutuvat omalle paikalleen: koristeiksi jonkin paljon suuremman ja merkittävämmän odottamisesta.

Kolme tulppaania maljakossa heijastuu varjoksi seinälle.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!

Niille, joille Jumala ja Jeesus on vain harhaista höpinää, sanoisin, että silmäsi avautuvat vasta kun et jaksa kantaa omaa ristiäsi – mikä se sitten onkin –, ja Hän tulee ja kantaa sekä ristisi että sinut. Vasta sitten ymmärrät, mitä pääsiäinen on.

Ilon ja odotuksen täyteistä pääsiäistä jokaiselle!