Tag Archive for: kristinusko
Moraali kertoo meille, mikä on hyvää ja pahaa, oikein ja väärin. Se on käsityksiä ja sääntöjä siitä, mikä on yleisesti hyväksyttyä, ja ohjaa siten meidän käyttäytymistämme. Koska moraali on jotain ”vain” yleisesti hyväksyttyä, se ei siis tarkoita, että jokainen seisoisi yleisten moraalikäsitysten takana, mutta enemmistö yleensä kuitenkin.
Iän myötä on saanut nähdä, että moraali jos jokin on sidoksissa aikaansa. Viime vuosina aika on tuntunut karkaavan käsistä; niin nopeasti moraalisäännökset tietyillä elämänalueilla ovat muuttuneet.
Media paljastaa, missä moraali menee
Kautta aikojen on ollut ihmisiä, jotka haluavat rikkoa rajoja. Mikä olisikaan huomiota herättävämpää kuin rikkoa juuri moraalin rajoja. Mutta kun pirulle antaa pikkusormen, sillä on tapana viedä koko käsi. Media tuntuu pitävän meidät ajan tasalla sen suhteen, missä mennään – myös moraalikäsitysten osalta.
Naisen avoin kaula-aukko ei ole nykymaailmassa enää mitään, kun Hollywoodissa alusvaatteet on voinut jo pitkään jättää kokonaan kotiin ja pukeutua läpinäkyvään juhlamekkoon. 70-luvun lottotyttöjen minimuoti on pientä sen rinnalla, että nykytelevisiossa ”selviytyjät” ja ”treffikumppanitkin” ilmestyvät paikalle kaikki kalleudet paljastettuina. Eikä kamera enää siirry heinälatokohtauksissa pilvitaivaalle, vaan kuvaa mieluummin heiluvaa peittoa tai zoomaa sen alle.
Omassa lapsuudessani kuulin kyllä ihan riittämiin kiroilua, mutta sitä ei katsottu hyvällä, ainakaan julkisesti tai mediassa. Tänä päivänä tv:n viihdeohjelmissa rajutkin kirosanat ovat jo niin arkipäiväisiä lisukkeita, että on vaikea neuvoa lapsia ottamaan mallia aikuisista luettelematta erikseen kaikkia niitä, joista ei kannata ottaa mallia.
Kun tosiasiat jäävät tuntemusten jalkoihin
Salliva ilmapiiri on usein moraalisesti rajaton ja sen ajatellaan olevan rakkautta. Mutta jo lasten kasvatus opettaa meille, että asia on juuri päinvastoin. Rajat ovat rakkautta, ja sääntöjen taustalla on aina yhteisiä sopimuksia, joita noudattamalla on tarkoitus helpottaa elämää, ei suinkaan vaikeuttaa.
Monien moraalin rajoja on koetellut viime aikojen globaali ilmiö muuttaa biologiaan pohjautuvaa sukupuolen käsitettä. Moni ahdistuu siitä, mitä ihminen tekee luonnolle ja sen aitoudelle siinä muodossa kuin se on ollut aikojen alusta, mutta samat ihmiset eivät näe – tai halua nähdä –, mitä ihminen on tekemässä ihmisyydelle sen alkuperäisessä muodossa, jossa se niin ikään on ollut aivan alusta asti.
Järkiargumentit, tieteellisesti todistetut sekä omin silmin nähtävät tosiseikat ovat vaihtuneet yksilöllisiksi tuntemuksiksi. Ne, jotka muutoksia innokkaimmin ajavat, eivät osaa enää määritellä käsitteiden rajoja, kuten vaikkapa sitä, mikä on nainen. Rajanvetoa kuitenkin tarvitaan, jotta käsitteet voidaan erottaa toisistaan ja jotta keskustelijoilla ylipäänsä voi olla yhteneväinen ymmärrys siitä, mistä puhutaan. Kielikin on sopimuspohjainen, eikä sitä voi yksipuolisesti muuttaa.
Kuva: Gerd Altmann / Pixabay
Kristinuskon vaikutus yhteiskunnan arvoihin
Moraalikäsityksiin vaikuttavat henkilön ikä sekä yhteisön arvot, joihin puolestaan vaikuttavat mm. kulttuuri, historia ja uskonnot. Arvot muuttuvat yleensä hitaasti, asenteet nopeammin.
Kristinusko on määrittänyt suomalaisten arvopohjaa ja siten moraalikäsityksiä enemmän kuin moni haluaa tunnustaa. Ei edes ymmärretä, että kristinuskon vaikutus näkyy mm. koulutustasossa, naisten asemassa, kansantaloudessa tai terveydenhuollossa. Ellei tätä usko, on hyvä vertailla tilastojen valossa valtaosin kristittyjen ja vaikkapa islamilaisten maiden lukuja ja saavutuksia näillä osa-alueilla.
Eri ideologiat ja niiden vaikutus mm. lainsäädäntöön ovat murentaneet viime vuosina suomalaista arvopohjaa oikein urakalla, ja etenkin monia kristinuskoon pohjaavia ajattelutapoja. Vuosikymmenten ja -satojen yhdessä sovittuja sääntöjä on heitetty käyttökelvottomina nurkkaan. Eikä ole pelkästään odotusarvo, vaan jopa vaatimus, että ihmiset sopeutuvat niihin hetkessä. Aikamme viesti ei enää tunnu olevan rakkauden kaksoiskäsky ”rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, vaan ”rakasta ihmisen viisautta yli kaiken ja etenkin minua juuri sellaisena kuin minä itse määritän”.
Ihminen on aina kapinoinut ja halunnut hallita, riippumatta siitä, onko hänellä siihen tarvittavaa viisautta ja ymmärrystä. Ei siis mitään uutta auringon alla. Kristinuskossa meillä on kuitenkin muuttumaton arvopohja, moraalinen koodisto ja totuus, jota ihminen voi yrittää ravistella ja rikkoa maailmanajan loppuun asti, mutta se on silti muuttumaton: ”A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu”.
—
Aihetta sivuaa myös teksti Twitter-huumorilla ei pelastu
Heitän nyt heti alkuun vastuuvapauslausekkeen eli hienommin sanottuna disclaimerin, ettei kenenkään tarvitse ajatella, että tyrkytän omia uskomuksiani, kun väitän, että ei ihminen Twitter-huumorilla pelastu. En tyrkytä, jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa ja uskoa, mihin uskoo.
Kun Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi ilmoitti marraskuussa jättävänsä bändin, eräs helsinkiläinen seurakunta twiittasi humoristisesti, miten ”Jeesus viihtyi tien päällä 3 vuotta, Pate 15 kertaa kauemmin”. Seurakunta lupasi ”tukea ja keskusteluapua kaikille twitteristeille tämänkin kriisin keskellä” (Twitter, 8.11.2022).
Viestinnällisesti voisin todeta, että twiitti oli mitä mainioin: osuvaa huumoria ja taattu huomioarvo. Hesarikin kirjoitti aiheesta artikkelin. Ilmaista mainosta, jossa seurakunnan Twitter-tiliä hoitava pappi saattoi todeta tyytyväisenä twiitin tuoneen sata uutta seuraajaa. Herää vain kysymys, miten humoristinen Twitter-viestintä edistää seurakunnan todellista tehtävää.
Totuus on joskus raskasta kuultavaa
Seurakunta ei papin mukaan halua ”raskauttaa ihmisten elämää”. Se olisi ilmeisimmin odotettavissa, jos pappi nostaisi esiin ihmisten syntielämän ja sen tosiasian, että kristinuskon ydin on Jeesus, Jumalan Poika. Syntinen ihminen voi pelastua ikuiseen elämään taivaassa vain tekemällä parannuksen ja uskomalla syntinsä anteeksi annetuiksi Jeesuksen antaman uhrin tähden.
Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta,
voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä
ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.
Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta. Pelkällä huumorilla seurakunta ei täytä tehtäväänsä. Se myös vastaa ajallaan siitä, että on kenties saanut ihmiset uskomaan, että Jumalan armo riittää, kun vain on yhdessä kivaa eikä niin kovin ”raskauttavaa”.
Joka ei usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.
Sekulaari maailma Jumalan asialla
Raamatussa puhutaan siitä, miten ”kivetkin huutavat”. Kun seurakunnan pitäisi olla paikka, josta kantautuu Pyhän Hengen ääni, sekulaarin iltapäivälehden kolumnisti puhuu enemmän Jumalan asiaa kuin julkisuudessa ääneen pääsevät papit (Jyrki Lehtola, IS 11.11.2022). Lehtola kirjoittaa osuvasti, miten voisi olettaa, että kun kirkkoherralta kysytään, mikä on hänelle J-kirjaimeen liittyvä tärkeä asia, vastauksena tulisi jotain muuta kuin ’jalkapallo’.
On tietenkin hyvin humaania korostaa ihmisille Jumalan armoa ja rakkautta, mutta ei pidä unohtaa, että armo on aina kulkenut käsi kädessä Jumalan lain ja käskyjen kanssa. Toki jokainen voi elää elämäänsä kuten parhaaksi katsoo ja muokata uskosta itselleen sopivan mukavuustripin tai olla kokonaan uskomatta, mutta silloin on hyvä varautua myös siihen, että kerran taivaan porteilla kuulee sanat: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23, 1933/38.)
Kun ihminen kuolee, moni toivottaa hänelle ”hyvää taivasmatkaa”. Kristinuskon mukaan on kuitenkin olemassa toinenkin matkakohde, ja valinta tehdään jo elinaikana. Lähtöportti on kapea.
Tarua vai totta?
Mutta kuten sanoin, ihmiselle on annettu vapaus valita. On oma valinta pitää Jumalaa aikuisten joulupukkina ja Raamattua satukirjana. En lähde haastamaan ketään, mutta itse uskon toisin. Olen tietysti joskus miettinyt, että entä jos olenkin väärässä. Jos kaikki onkin tarua. Ja olen todennut, että enpä häviä mitään. Silloinhan kaikki päättyy aikanaan tyhjyyteen, jokaisen kohdalla.
Mutta entä jos olenkin oikeassa? Jos kolmiyhteinen Jumala, Raamatun Sana, taivas ja helvetti onkin totta? Silloinkaan minulla ei ole uskovana hätää. Mutta joidenkin kohdalla asiat ovat toisin, enkä haluaisi olla heidän tilallaan.
Kestävä ilo ei kikkailuja kaipaa
Koska joku nyt mieluusti saa käsityksen, että onpa tuo usko ankeaa, ilotonta ja ihme pelottelua, niin lisään vielä, että ei ole. Sen sijaan sitä kautta voi vapautua elämäänsä taakoittavista synneistä ja virheistä rauhaan ja iloon, joka ei tule ulkoisista tekijöistä, menestyksestä ja vauraudesta. Se ilo ja rauha ei katoa, vaikka kaikki muu katoaisi.
Ei tarvita sambakarnevaaleja kirkon käytävillä tai lätkämatseja alttaritaulun peittävältä valkokankaalta, vaan kirkoissa tai missä nyt kokoonnutaankin Jumalan sanan äärelle, voi keskittyä ihan siihen ydinasiaan. Hengellisellä ravinnolla elää sitten varsin normaalia elämää, tekee työtä, käy shoppailemassa ja tapahtumissa, tapaa ystäviä, urheilee, pulahtaa kenties kylmään mereen. Mutta ne eivät ole elämämme kivijalka, joka kannattelee nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja joihin meidän tulisi kiinnittää sydämemme. Sen sijaan meidän tulisi lukea ”kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla.” (Fil. 3:8, 1933/38.)