Tag Archive for: Jeesus

Viattomien lasten päivä – RadioDei 28.12.2022

Tänään on viattomien lasten päivä. Se tuo itselle mieleen vuosien takaa oman esikoisen, joka pari kolme päivää ekaluokkaa käytyään ilmoitti puolivälissä koulumatkaa, että ”ei äiti tarvitse enää saattaa pidemmälle. Osaan jo mennä yksin”. Seurasin hetken aikaa hänen menoaan ja muistan ajatelleeni liikuttuneena ja sydän täynnä rakkautta, miten pieneltä ja viattomalta hän näyttikään iso reppu selässään. 

Juuri sellaisten on Jumalan valtakunta: lasten kaltaisten ja viattomien. Ei itsessään viattomien, vaan Jeesuksen tähden synnin orjuudesta armahdettujen.

Viattomien lasten vihollinen

On lohdullista tietää, että kaikista heikkouksista, virheistä ja synneistä huolimatta Jumala näkee meidät viattomina, kun välissä seisoo Jeesus. Ei sitä oikein järjellä osaa ymmärtää. Mutta yhtä lohdullista on, ettei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskoo, sillä se on Jumalan lupaus.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä ajassa meillä on myös vihollinen, joka on niin viheliäinen, että halusi Jeesuksen syntymän aikoihin surmata kaikki viattomat pikkulapset, ettei Jeesus koskaan pääsisi kertomaan ihmisille sitä, miksi Jumala oli Hänet lähettänyt. Juuri noiden kuningas Herodeksen surmauttamien Betlehemin lasten muistoksi vietämme viattomien lasten päivää. Ja niin kuin tuo vihollinen vihasi Jeesusta, niin se vihaa tänäkin päivänä jokaista, joka tahtoo olla Jeesuksen seuraaja. Se tekee kaikkensa tehdäkseen vaikeaksi tai rikkoakseen sen tien, jolla kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä.

Jouluseimi, Jeesus, Maria, Joosef, paimenet ja tähti

Mutta koska muistan yhä, miten suurta rakkautta ja suojelun tarvetta tunsin omaa lastani kohtaan hänen kävellessään koulua kohti, minulla on aavistus siitä, miten suuresti Jumala rakastaa meitä – omia lapsiaan – ja haluaa suojella meitä meidän matkallamme. Ihmisrakkaus kun ei koskaan voi olla enempää kuin häivähdys Jumalan rakkaudesta, emmekä me ihmiset koskaan kykene suojelemaan edes lapsiamme, kuten Jumala kykenee huolehtimaan meistä.

Jeesus muuttaa syyllisyyden viattomuudeksi

Uskon kautta me olemme uusia luomuksia Kristuksessa. Kun saamme synnit anteeksi, saamme harteille ikään kuin viattomuuden viitan, joten ei liene sattumaa, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Syyllisyys muuttuu viattomuudeksi. Saamme puhdistua sisäisesti liasta ja taakoista ja kulkea kevein askelin valossa, vaikka ympärillä olisi pimeää.

Jos sinulla on tänään syyllinen tai likainen olo, kerro asiasi omin sanoin Jumalalle ja pyydä Häntä puhdistamaan sinut ja kantamaan sinun mieltäsi ja elämääsi painavat asiat. Ne voivat olla epäonnistumisia ihmissuhteissa, oman luonteen heikkouksia, sairautta, työelämän paineita, rahattomuutta, rikoksia tai riippuvuuksien rikkomia elämiä. Kaikesta huolimatta sinäkin voit olla viaton Jumalan lapsi. 

Rukoile kanssani: Herra, sinulla on voima kantaa minun virheeni, epäonnistumiseni ja heikkouteni. Tahdon olla Jumalan silmissä viaton lapsi. Anna minulle minun syntini anteeksi, niin että saan puhtaan omantunnon, ja pidä minusta kiinni, että pysyn viattoman lapsen lailla kapealla tiellä joka vie kerran sinun luoksesi. Aamen.

—

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 28.12.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Viattomien lasten päivä.
Katso myös Jumalan äänen kuuleminen, Rohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.

Twitter-huumorilla ei pelastu

Heitän nyt heti alkuun vastuuvapauslausekkeen eli hienommin sanottuna disclaimerin, ettei kenenkään tarvitse ajatella, että tyrkytän omia uskomuksiani, kun väitän, että ei ihminen Twitter-huumorilla pelastu. En tyrkytä, jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa ja uskoa, mihin uskoo.

Kun Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi ilmoitti marraskuussa jättävänsä bändin, eräs helsinkiläinen seurakunta twiittasi humoristisesti, miten ”Jeesus viihtyi tien päällä 3 vuotta, Pate 15 kertaa kauemmin”. Seurakunta lupasi ”tukea ja keskusteluapua kaikille twitteristeille tämänkin kriisin keskellä” (Twitter, 8.11.2022).

Viestinnällisesti voisin todeta, että twiitti oli mitä mainioin: osuvaa huumoria ja taattu huomioarvo. Hesarikin kirjoitti aiheesta artikkelin. Ilmaista mainosta, jossa seurakunnan Twitter-tiliä hoitava pappi saattoi todeta tyytyväisenä twiitin tuoneen sata uutta seuraajaa. Herää vain kysymys, miten humoristinen Twitter-viestintä edistää seurakunnan todellista tehtävää.

Totuus on joskus raskasta kuultavaa

Seurakunta ei papin mukaan halua ”raskauttaa ihmisten elämää”. Se olisi ilmeisimmin odotettavissa, jos pappi nostaisi esiin ihmisten syntielämän ja sen tosiasian, että kristinuskon ydin on Jeesus, Jumalan Poika. Syntinen ihminen voi pelastua ikuiseen elämään taivaassa vain tekemällä parannuksen ja uskomalla syntinsä anteeksi annetuiksi Jeesuksen antaman uhrin tähden. 

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta,
voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä
ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Joka ei tätä usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta. Pelkällä huumorilla seurakunta ei täytä tehtäväänsä. Se myös vastaa ajallaan siitä, että on kenties saanut ihmiset uskomaan, että Jumalan armo riittää, kun vain on yhdessä kivaa eikä niin kovin ”raskauttavaa”.

Tyttö istuu tuskaisena kädet ristissä tietokoneen ääressä

Joka ei usko kuin lapsi ja lähde seuraamaan Jeesusta, voi seurata hamaan loppuun asti seurakunnan Twitter-tiliä ja sen kevyitä heittoja, mutta se ei häntä pelasta.

Sekulaari maailma Jumalan asialla

Raamatussa puhutaan siitä, miten ”kivetkin huutavat”. Kun seurakunnan pitäisi olla paikka, josta kantautuu Pyhän Hengen ääni, sekulaarin iltapäivälehden kolumnisti puhuu enemmän Jumalan asiaa kuin julkisuudessa ääneen pääsevät papit (Jyrki Lehtola, IS 11.11.2022). Lehtola kirjoittaa osuvasti, miten voisi olettaa, että kun kirkkoherralta kysytään, mikä on hänelle J-kirjaimeen liittyvä tärkeä asia, vastauksena tulisi jotain muuta kuin ’jalkapallo’.

On tietenkin hyvin humaania korostaa ihmisille Jumalan armoa ja rakkautta, mutta ei pidä unohtaa, että armo on aina kulkenut käsi kädessä Jumalan lain ja käskyjen kanssa. Toki jokainen voi elää elämäänsä kuten parhaaksi katsoo ja muokata uskosta itselleen sopivan mukavuustripin tai olla kokonaan uskomatta, mutta silloin on hyvä varautua myös siihen, että kerran taivaan porteilla kuulee sanat: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23, 1933/38.) 

Kun ihminen kuolee, moni toivottaa hänelle ”hyvää taivasmatkaa”. Kristinuskon mukaan on kuitenkin olemassa toinenkin matkakohde, ja valinta tehdään jo elinaikana. Lähtöportti on kapea.

Tarua vai totta?

Mutta kuten sanoin, ihmiselle on annettu vapaus valita. On oma valinta pitää Jumalaa aikuisten joulupukkina ja Raamattua satukirjana. En lähde haastamaan ketään, mutta itse uskon toisin. Olen tietysti joskus miettinyt, että entä jos olenkin väärässä. Jos kaikki onkin tarua. Ja olen todennut, että enpä häviä mitään. Silloinhan kaikki päättyy aikanaan tyhjyyteen, jokaisen kohdalla. 

Mutta entä jos olenkin oikeassa? Jos kolmiyhteinen Jumala, Raamatun Sana, taivas ja helvetti onkin totta? Silloinkaan minulla ei ole uskovana hätää. Mutta joidenkin kohdalla asiat ovat toisin, enkä haluaisi olla heidän tilallaan.

Kestävä ilo ei kikkailuja kaipaa

Koska joku nyt mieluusti saa käsityksen, että onpa tuo usko ankeaa, ilotonta ja ihme pelottelua, niin lisään vielä, että ei ole. Sen sijaan sitä kautta voi vapautua elämäänsä taakoittavista synneistä ja virheistä rauhaan ja iloon, joka ei tule ulkoisista tekijöistä, menestyksestä ja vauraudesta. Se ilo ja rauha ei katoa, vaikka kaikki muu katoaisi. 

Ei tarvita sambakarnevaaleja kirkon käytävillä tai lätkämatseja alttaritaulun peittävältä valkokankaalta, vaan kirkoissa tai missä nyt kokoonnutaankin Jumalan sanan äärelle, voi keskittyä ihan siihen ydinasiaan. Hengellisellä ravinnolla elää sitten varsin normaalia elämää, tekee työtä, käy shoppailemassa ja tapahtumissa, tapaa ystäviä, urheilee, pulahtaa kenties kylmään mereen. Mutta ne eivät ole elämämme kivijalka, joka kannattelee nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja joihin meidän tulisi kiinnittää sydämemme. Sen sijaan meidän tulisi lukea ”kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla.” (Fil. 3:8, 1933/38.)