Siivoton koti – tasa-arvon tuotostako?

Kun eräs nykypäivän toimittaja esitteli somessa kotinsa, kuvat saivat somekansan puhkeamaan kiitoksiin ja ylistykseen. 

Seuraajia ei säväyttänyt se, että koti olisi ollut kauniisti sisustettu tai vaikkapa hyvin persoonallinen, vaan koska kämppä oli kuin hävityksen kauhistus. Tänä päivänä aikuinen, hyvin toimeen tuleva ihminen, joka ei vaivaudu siivoamaan tai siivouttamaan kotiaan ja laittamaan tavaroita paikoilleen on ihailun kohde, rohkea ja rehellinen.

Tavaran paikka on siinä, mihin se putoaa

Koti näytti siltä, että siellä ei ollut sen paremmin vaatekaappeja kuin muitakaan säilytystiloja. Vaatteet perheessä oli mitä ilmeisimmin tapana jättää siihen, mihin ne itse kukin sattui riisumaan. Kenkiä lojui niin olo- kuin kylpyhuoneessakin – käytettyjen pyyhkeiden, huonekasvien ja säärisuojusten seassa. 

Olohuoneessa istuma- tai laskutilaa olisi vieraan ollut vaikea löytää, sillä kaikki tasot olivat tupaten täynnä tavaraa: niitä vaatteita, laatikoita, hammastahnaa, lehtiä, sankoja, muovikasseja ja mitä nyt kodista sattuu löytymään. Nukkumaan mennessä valmiiksi petaamaton sänky piti ensin raivata tavaroista – paitsi jos tykkää nukkua pahvilaatikoiden, korien ja erilaisen pikkuroinan keskellä.

Kolmen kodin kaaos

Muutama kuukausi sitten joku media (muistaakseni Yle) esitteli kolmen 30–40-vuotiaan perheenäidin koteja. Ne olivat siinä kunnossa, etten ihmettele koulujen ja päiväkotien syyhy-, täi- ja kihomatoepidemioita, vaikka niillä ei väitteiden mukaan olekaan mitään tekemistä puhtauden kanssa. Jostain niitä vain tupsahtelee – ilmeisesti sitten puhtaista kodeista.

Nuorten äitien mottona oli, ettei siivouksesta pidä ottaa stressiä; heillä kun on tähellisempääkin tekemistä, kuten vaikka oma ura. 

Vaatteet päällä nukkumaan

Rouvien tiskipöydät olivat sellaisessa likaisten astioiden lastissa, etten kyennyt päässäni laskemaan, kuinka monta perheateriaa on täytynyt mennä tiskaamatta, ennen kuin keittiö saadaan siihen kuntoon. Ja ellen väärin arvaa, astianpesukonekin olisi ollut käytettävissä. Kaappien ovet olivat auki ja vaatteita pitkin lattioita huoneesta riippumatta. 

Kammottavin esimerkki oli yhden perheenäidin tehokkuuskikka. Sen sijaan, että aamulla olisi käytetty aikaa pukeutumiseen, lapset pantiin nukkumaan seuraavan päivän vaatteissa. Näin he olivat nopsasti valmiita päiväkotiin, eikä perheessä tarvinnut tuhlailla rahaa yöasuihin tai aikaa niiden pesemiseen.

Nuhjuisuus on tulevaisuuden trendi

Vuoden takainen Kotilieden otsikko oli osuva. Lehti otsikoi silloin, että ”Kohta se loppuu, kotien jatkuva järjesteleminen – nuhjuisuudesta tulee seuraava trendi”. 

Todellisuudessa otsikko oli kuitenkin enemmän klikkiotsikko kuin kuvaus sisällöstä. Se nimittäin viittasi lähinnä siihen, että enää suomalaisten siivousta ei ohjaile kulkutautien pelko (ehkä pitäisi!), vaan ilmastonmuutoksen pelko. Maapallon lämpenemistä kauhulla odottavalle ihmiselle kun alkaa trendin mukaan kelvata myös vähän kuluneemmat maalipinnat ja vanhat käytetyt tavarat.

Ymmärrän toki, että ihmiset ja siisteyskäsitykset ovat erilaiset. On ruuhkavuosia ja pikkulapsiaikoja, kiireisiä työviikkoja, sairastumisia ja elämän haasteita. Mutta median esimerkeissä ei ollut kyse mistään sellaisesta. Vain pelkästä siivottomuudesta, joka nyt sitten on ainakin somekansan mielestä ”ihanaa”, ”voimaannuttavaa” ja ”vapauttavaa”.

Tätäkö Minna Canth ajoi?

Liekö tämä sitten sitä naisten oikeuksien ajamista ja tasa-arvoa, jonka puolesta viime viikolla juhlittu ja liputettu Minna Canthkin taisteli. Mietin vain, ovatkohan kaikki nykynaiset ymmärtäneet hänen oppinsa aivan oikein. 

Jälkipolville jääneet kuvat todistavat, että Minna Canthin koti saattoi olla runsas, mutta ei siellä lattialla lojunut viikkojen vaatekasoja eikä petaamista jätetty tekemättä pölypunkkiselitysten varjolla. 

Minnakin oli toimittaja

Vertailun vuoksi: Minnakin oli toimittaja – ensimmäinen suomenkielinen itsenäisesti toimivat naispuolinen sellainen. Minna Canth oli myös leski, seitsemän lapsen yksinhuoltaja, kirjailija, yrittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ja mukavuudet olivat 1800-luvun tasoa.

Tässä tapauksessa vertailu kertoo paljon, jos uskaltaa olla oikeasti rehellinen.