Pala taivasta

Viime viikolla, kun tyttären yo-juhlajärjestelyjen humussa mursin varpaani, ymmärsin miten pieni on sekä kaunista että yllättävän tärkeää. Vanha varvas oli kauniimpi kuin nykyinen kieroon murtunut, ja pienikin varvas on tärkeä, kun pitää lähteä kävelemään, saati juoksemaan. Miten vaivalloiseksi arkinen elämä muuttuu, kun yksi pieni osa on poissa pelistä!

Miten vaivalloiseksi arkinen elämä muuttuu,
kun yksi pieni osa on poissa pelistä!

Kolaus oli kova, eikä vähiten turhamaisuudelleni. Kauniit juhla-asuun suunnittelemani korkokengät oli pakko jättää kaappiin, vaikka vielä viime hetkellä (viidennen kerran) yritin survoa niitä kipeään ja turvonneeseen jalkaani. Turhaan. Oli pakko tyytyä näyttämään vähemmän hohdokkaalta lähiömuijalta lättänäkengissä. 

Elämän palapeli ja puuttuva pala taivasta

Meillä ihmisillä on niin usein tapana luokitella asioita ja varsinkin ihmisiä suuriin ja pieniin, merkittäviin ja mitättömiin. Silti elämä on palapeli, jossa jokaisella palasella on paikkansa ja tarkoituksensa. 

Reunapala pitää linjan suorassa, nurkkapala on liitoskohta useaan suuntaan, tekstipaloja on palkitsevaa sommitella yhteen. Vain sinisiä taivaspaloja tuntuu olevan pilvin pimein – kaikki ihan samannäköisiä. Kuka niitä edes erottaa toisistaan!? 

Mutta sillä hetkellä, kun etsit ja etsit sitä yhtä puuttuvaa sinistä palaa ja lopulta joudut toteamaan, ettei sitä löydy, että keskelle jää tyhjä aukko, tajuat että sehän oli pala taivasta.

—

Sinua voi kiinnostaa myös Onko elämäsi sellaista kuin haluat?