Monin verroin takaisin
Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodista tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista ja joka ei saisi tässä ajassa monin verroin takaisin ja tulevassa maailmanajassa iankaikkista elämää.
– Luuk. 18:29–30; RK, korostus TN
Nämä sanat ovat käyneet taas kerran toteen omassa elämässä. Olen antanut elämäni Jumalan käsiin ja pyytänyt Hänen johdatustaan kaikessa, jotta voisin elää Hänen tahdossaan siten kuin Hän on varta vasten suunnitellut minua varten.
Uskallatko luopua kaikesta?
Kuten olen niin monessa yhteydessä kertonut, se elämä on ollut kovin erilainen kuin mitä itse suunnittelin. Siinä mielessä olen luopunut paljosta, ellen jopa kaikesta, kuten Pietarikin väitti tehneensä seuratessaan Jeesusta (Mark. 10:28).
Luopuminen ei ole tapahtunut hetkessä, eikä se ole tapahtunut helposti. On asioita, joista olen pitänyt tiukasti kiinni vielä siinäkin vaiheessa, kun olen jo ymmärtänyt, että tämä ei ole minua varten eikä minun tieni.
Jumalan lupaukset kantavat jokaisena uutena aamuna.
Uudet turvarakenteet
Työ ja tekeminen on ollut tärkeää, ja kun se on vaihtunut enemmän pienimuotoisiin mutta tarkkarajaisiin tehtäviin läsnäolon kautta ja levosta käsin, identiteetti on pitänyt omaksua uudelleen. On ollut unohdettava määrät, maineet ja kunniat, jotta voi keskittyä sisältöön ja tarkoitukseen.
Ympäröivän yhteiskunnan tarjoama sosiaalisesti hyväksyttävä malli on käynyt niin vieraaksi, että tuntuu oikeammalta seurata sitä sivusta. Tietyt velvoitteet on hoidettava, keisarille on annettava, mikä keisarille kuuluu, mutta muuten voi kulkea toiseen suuntaan ja eri reittejä kuin keisari. Se on edellyttänyt päästämistä irti turvarakenteista, joita maailma ja yhteiskunta tarjoaa.
Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme, nimeä.
– Ps. 20:8; RK
Voimme siis valita, käymmekö taistelujamme Jumalan valtakunnan vai maailman säännöillä ja turvaverkkojen varassa.
Tapahtukoon se Sinun aikataulussasi
Luopuminen ”kaikesta” tarkoittaa käytännössä myös sitä, että en voi määrittää itse kaikkia aikatauluja, elämän isoja tai pieniä lähtöjä ja tuloja tai suuntaa. Jumala ei tunnetusti ole koskaan myöhässä, mutta ei Hän aina paljasta ja valmista asioita myöskään reilusti etuajassa. Jumalan johdatuksessa kalkkiviivat tulevat tutuiksi, sillä vasta niillä kohdin vastaukset usein tulevat. Tai urheilutermejä enemmän lainatakseni, vasta lankulla, juuri ennen ponnistusta hiekkaiselle alastulopaikalle. Aika usein on myös uskallettava ponnistaa luottaen siihen, että tuleva kirkastuu kyllä ilmalennon aikana.
Jumalan huolenpito on monin verroin enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Kuva Anni Laukan teoksesta May Every Child Be Fed, Lux Helsinki.
Viime päivät olen elellyt kalkkiviivoilla. Hieman jännittyneenä, mutta sisimmässä silti ihmeellinen rauha ja usko Jumalan lupauksiin ja Hänen huolenpitoonsa. Mihin muuhun voisin turvata, kun Hän sanassaan lupaa niin paljon ja niin ihmeellisiä asioita? Jos kieltäisin ne kohdaltani ja ylipäänsä, mihin enää uskoisin?
Kymmenkertaisesti takaisin
Eilen sitten kävi toteen se, minkä Jeesus Luukkaan evankeliumissa lupaa: rukoukseni ja odotukseni todentuivat moninkertaisesti – kymmenkertaisesti. Sain jälleen kerran kokea konkreettisesti, että Jumala ei omiaan hylkää eikä jätä, vaan pitää huolen, täyttää öljyastiat, ei anna kenkien kulua edes 40 vuoden vaelluksessa ja antaa moninkertaisesti taloja ja peltoja, veljiä ja sisaria tässä ajassa ja tulevassa.
Tulevaisuus kirkastui taas palan matkaa, mutta ei liian pitkälle, jotta en lähtisi kulkemaan oman itseni varmuudessa, vaunuilla ja hevosilla, vaan tunnustaisin Herramme, Jumalan, nimeä ja turvaisin Hänen apuunsa jatkossakin.
