Kivun toisella puolen

Kirjoitin pari päivää sitten blogiin siitä, miten Jumalan tahto saattaa pelottaa. Koko keho voi mennä jännitystilaan, jos muistiin on jäänyt elämänvaihe tai koettelemus, jossa Jumalan tahto on toteutunut kivun kautta. Silloinkin, kun lopputulos on ollut hyvä ja selkeästi Jumalan rakkauden osoitus.

Mutta mitä sanookaan Johanneksen evankeliumin kohta 16:21? 

Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.
– Joh. 16:21, 33/38

Synnytys on kivuliasta, mutta sen tehtävä on synnyttää uutta elämää. Syntyvä lapsi on kaiken kivun seurauksena tuleva hedelmä. Ja jokainen synnyttänyt tietää, että lapsen tultua ulos maailmaan kovinkin kipu loppuu kuin seinään.

Jotain hyvää?

Jos kivusta ei synny mitään, ihminen kykenee usein vain muistelemaan mennyttä kärsimystä. Hän jää kiinni kipuun, paikalleen, uskaltamatta katsoa, mitä on kivun toisella puolen, tulevassa. Menneisyys elää kuihduttaen tulevaa.

Jos Jumala sallii elämään koetuksia tai pitkää tuskaista odotusta, on lupa kysyä, mikä on kaiken tarkoitus. Onko minulla jotain opittavaa? Mikä minulta on mahdollisesti jäänyt ymmärtämättä? Entä jos tämä kipu edeltääkin jotain hyvää?

Syntymän odotus

Koetuksen ajoista syntyy parhaimmillaan jotain uutta: ymmärrystä, myötätuntoa, parannuksen tekoa, selkeitä rajoja, nöyryyttä, parantumista, Jumalan siunauksia. Kipu voi saada merkityksen ja olla siten helpompi kantaa, kun ymmärrämme, mitä siitä voi syntyä. Syntymän odotus kun on yleensä iloista odotusta, jopa kivusta huolimatta.

Jumalan tahdon mukainen kipu on läpikäymisen arvoista. Vaikka se olisi pimeä kuoleman varjon laakso, se ei ole paikka, johon Jumala jättää yksin. Muistutan aina itseäni Psalmin 23:4 englanninkielisestä käännöksestä, jonka mukaan emme vain kulje tai vaella pimeässä laaksossa (vrt. suom. versio), vaan kuljemme sen läpi (engl. walk through the valley of the shadow of death, KJV). 

Väkevä käsi ja paimensauva

Jeesus vie meidät laakson pimeiden hetkien läpi. Hän on paimen, joka tuntee tien. Psalmin mukaan Hänen väkevä kätensä ja paimensauvansa lohduttavat meitä. 

Olen ihmetellyt, miten paimensauva voi lohduttaa, kun siitä tulee helposti mieleen pikemminkin kurituksen väline. Todellisuudessa paimensauvallaan paimen ohjaa ja pitää lampaat oikealla reitillä, suojaa niitä vihollisten hyökkäyksiltä, pelastaa (koukkupäällä) hädästä ja muistuttaa vaikka siellä pimeässä kevyesti koskettamalla, että tässä olen, aivan sinun vierelläsi. Älä pelkää. (Ps. 23)