Kirjoittamisen vaikeus
Sanoisin kirjoittaminen, jos minulta kysyttäisin, onko minulla jokin lahja. Niin uskon ja ajattelen, vaikka ei minusta aina siltä tunnu. Viime aikoina kaikkein vähiten. Olen itseni ja tekstieni kovin kriitikko, ja epäilen, että olen jättänyt laatikkoon joitakin tekstejä, jotka olisivat voineet jollekin toiselle kelvata.
Silti käsistä on varmasti päässyt myös vajavaisia, loppuun asti ajattelemattomia tai jopa täysin epäonnistuneita tekstejä. Hutiloituja tai vasemmalla kädellä (olen oikeakätinen) kirjoitettuja tekstejä en hevin myönnä eteenpäin luovuttaneeni. Se ei vain sovi luonteelleni. Mutta aina ei ole priimaa pukannut, vaikka kuinka olisi edes kelvollista yrittänyt.
Olen kirjoittanut koko työurani ajan: ensin tieteellisiä ja populaaritieteellisiä tekstejä, sittemmen markkinointitekstejä, blogeja, puheita, lehtiartikkeleita, nettitekstejä ja vastaavia. Kahta satasivuista opinnäytetyötä ja paria kokoomateoksen toimitustyötä lukuun ottamatta kaikki tuotokseni ovat olleet suhteellisen lyhyitä kirjoitelmia.
Kiasmassa näkemäni Cildo Meirelesin installaatio Babel sopii hyvin kuvaamaan oman pään sisällä toisinaan vallitsevaa sekamelskaa. Teoksessa on yli 300 radiota, ja osa niistä on päällä. Läsnäolija siis kuulee erikielisten radiokanavien puheen sekamelskaa, niin kuin silloin, kun Baabelin torni hajosi ja ihmisten kielet sekoittuivat.
Uudenlainen haaste
Nyt edessäni on kuitenkin iso kokonaisuus, joka pitäisi saada sujuvaksi ja ehjäksi tekstiksi pitämään kiinni lukijastaan loppuun asti. Muutaman viikon sen kanssa pähkäiltyäni olen joutunut huomaamaan, että käsillä on hyvin erilainen haaste. Se on entisiin verrattuna paljon vaativampi työ sekä laajuudeltaan että sisällöltään. Siihen ei tunnukaan riittävän se, että on hyvät istumalihakset ja paljon kirjoituskokemusta. Lisäksi tarvitaan rutkasti pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä – ja miten vaikeita ominaisuuksia ne ovatkaan minulle!
Haluaisin saada nopeasti valmista. Jos jossain kohtaa ymmärränkin, ettei tämä nyt ihan hetkessä valmiiksi tule, kuvittelen, että joku muu odottaa sitä ja hoputtaa minua mielessään, vaikkei kukaan niin teekään. Ainoa painostaja ovat omat sisäiset vaatimukseni ja ne tässä tilanteessa ahdistavat kertomukset, kun joku on saanut idean kirjasta ja kirjoittanut sen valmiiksi parissa kuukaudessa. Tuosta noin vain!
Mikä olisi sopiva vertailukohde?
En voi verrata itseäni heihin, tai muuten kirjoitan lopputekstejä Auroran sairaalassa. Vaikka en kokemattomana voi verrata itseäni myöskään suuriin kirjailijoihin tai ajattelijoihin, teen kuitenkin mieluummin niin. Minäkin tarvitsen kirjoittamisen ohella paljon aikaa ajattelutyöhön, lukemiseen, pohdintaan ja tutkimiseen.
Vaikka koneen näytölle ei päätyisi sanaakaan, ajatukset eivät pysähdy, ja niitä pitää toisinaan kuunnella ja selvitellä pitkiä aikoja. Vertailukohta on taas kovin epäsuhtainen omaksi noloudekseni, mutta tekisi mieli sanoa kuin Elon Musk, että ”my mind is a storm, and I don’t think most people would want to be me”. Vapaasti suomennettuna siis päässäni käy sellainen vilske, että useimmat ihmiset tuskin haluaisivat olla minä.
I mean, my mind is a storm,
and I don’t think most people
would want to be me.
They may think they would
want to be me, but they don’t.
– Elon Musk
Hyvä puoli tällaisella Muskia reilusti vähemmän älykkäällä on se, että ajatukset selkenevät heti, kun ymmärtää hiljentää ja antaa aikaa. Pysähtyä ja pitää taukoa. Käydä kävelyllä, soittaa ystävälle tai lueskella jotain.
Joskus kävely vaikka näissä merellisissä Uunisaaren maisemissa tekee ajatuksille hyvää.
Hyviä ajatuksia
Tänäänkin olin noussut aikaisin ja varannut päivän kirjoittamiselle. Alku näytti hyvältä. Mutta sen sijaan että olisin jatkanut kirjoittamista siitä, mihin olin jäänyt, aloin käydä läpi jo kirjoittamaani tekstiä. Big mistake, huge, kuten Pretty Woman -leffan Vivian sanoi vaatekaupan koppaville myyjille, jotka eivät suostuneet palvelemaan häntä.
Omalla koneella delete-näppäin alkoi napsua. Ei noin voi sanoa, tuota lausetta täytyy muuttaa, tämä kappale pitää siirtää tuonne, mihin tuotakaan sitaattia tarvitaan… Oli pakko lopettaa, sillä olisin kohta deletoinut koko siihenastisen tekstin. Niin huonolta se alkoi kuulostaa. Oletan kuitenkin, että parempana päivänä se on ihan käyttökelpoista tekstiä; vaatii vain vähän muokkausta.
Uutta tekstiä en tänään saanut aikaiseksi, joten luovutin ja tartuin kirjaan. Jatkoin Marcus Aureliuksen ajatusten lukemista. Ja miten kävikään? Jo kolmas lukemani lause sammutteli hellästi sisäisen ahdistuksen ja epäonnistumisen kipinän:
”Älä luule, että jos jokin on sinulle itsellesi vaivan takana,
se on ihmiselle mahdotonta,
vaan jos jokin on ihmiselle mahdollista ja ominaista,
katso sen olevan myös sinun saavutettavissasi.”
– Marcus Aurelius, teoksesta Itselleni
Ja mikä parasta, jopa kaikki se, mikä on ihmisille mahdotonta, voi kääntyä uskossa mahdolliseksi, sillä ”Jumalalle on kaikki mahdollista”. (Matt. 19:26; 33/38)
