Joskus 80 prosenttia riittää
Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut taas käydä säännöllisemmin uimassa. Huomasin passivoitumiseni, joten oli ryhdistäydyttävä.
En tiedä, olenko käynyt vähän ahneeksi siinä, kuinka kauan vedessä viivyn vai olenko vieraantunut kylmästä, mutta vesi on tuntunut jopa epämiellyttävän kylmältä. Tai ehkä olen vieläkin kesäajassa ja muisti on jäänyt kiinni lempeisiin kesäuinteihin. Jälkitunnelma ja kylmästä punottavalle iholle iskevä lämpöreaktio on kuitenkin aina positiivinen. Uinti tekee hyvää sekä sielulle että ruumiille.
Irti perfektionismista
Sain vihdoin tänään oikoluettua käsikirjoituksen, jota olen ruuvannut viime ajat. On vaikea olla tyytyväinen lopputulokseen, kun aina jotain voisi tehdä ja ilmaista paremmin. Päätin kuitenkin, että valmista ei tule koskaan, jos tähtään täydellisyyteen. Se on kuu taivaalla, eikä ihminen ole siellä juuri käynyt.
Olen yrittänyt muistaa, mitä entinen ruotsalainen Ikea-pomoni lausui työstäni vuosia sitten kehityskeskustelussa: joskus riittää 80, 90 tai vaikka vain 60 prosenttiakin. Aina ei voi antaa edes omaa parastaan. Se oli mielestäni osuva ohje kaltaiselleni perfektionismipyrkyrille, ja nyt on ollut sen soveltamisen paikka.
Kimurantti taitto edessä
Seuraavaksi edessä on tekstin taittovaihe ja yleisilmeen luominen. Se voi olla haastavaa, sillä selkeyttääkseni tekstiä itselleni olen käyttänyt käsikirjoitusvaiheessa tekstin muotoiluun eri tekstityylejä ja lähteiden osalta jopa alaviitteitä. Se ei ole paras lähtökohta taittoon, jossa olisi helpointa heittää ohjelmaan raakateksti ilman mitään muotoiluja ja muokata tyylit vasta taitto-ohjelmassa.
Tiesin kuitenkin riskit, joten en ylläty, jos muutaman tunnin taitto viekin vähän pidempään. Toivon vain, että pinna kestää, sillä jos alaviitteet katoavat taitto-ohjelmaan siirrettäessä, lähteiden merkitseminen on tehtävä alusta uudelleen.
Oman tarinan kirjoittaminen
Iltakävelyllä piipahdin Rikhardinkadun kirjastossa noutamassa varaamani Laura Honkasalon kirjan Löydä tarinasi. Opas omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen. Aloin jo lukea sitä ja aivan ensi sivuilta sain oivalluksia, jos nyt ei kovin suuria, niin kuitenkin jotain, mikä kirkastaa asioita eteenpäin.
Vaan mihin mahtaa kyseinen kirja minua opastaa?
Se jää nähtäväksi. Projekti on ollut pitkä ja on edelleen keskeneräinen. Olen kaivanut esiin kirjoittamiani tekstejä 20 vuoden ajalta aina tähän päivään asti ja puuhastellut niiden parissa menneen kesän aikana. Luulin jo olevani pitkällä, kunnes ymmärsin, että tekstien rakenteellinen järjestäminen ja niiden kehystarinat vaativat vielä paljon työstöä.
En usko, että tässä tapauksessa on kyse perfektionismista. Pikemminkin ajatukset ja rakenteet hahmottuvat, eikä se tapahdu hetkessä. Se on aivan yhtä hidasta kuin ihmisen kasvukin. Sen olen saanut nähdä, kun olen lukenut oman elämäni vaiheita 20 vuoden ajalta.
