Kunhan yksikin – podcastista kirjaksi
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät sitä varten, että menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi ja että Isä antaisi teille, mitä sitten anottekin häneltä minun nimessäni.
– Joh. 15:16
Tämä raamatunkohta tuli tänä aamuna kohti. Se kolahti juuri tähän hetkeen, ja haluan ottaa sen omakseni.
Hän valitsi ensin
Olen viime päivinä tuntenut suunnatonta kiitollisuutta siitä, että Jumala on ylipäänsä valinnut minut. Mutta Hän on todellakin ensin valinnut minut, ja vasta sitten minä Hänet. Onneksi, sillä se on ollut elämäni merkittävin valinta. Se on ottanut pois painoa ja monenlaista vastuuta omilta heikoilta hartioilta.
Mutta Herra ei ole vain valinnut, vaan Hän on myös asettanut – että me kaikki Jumalan lapset voisimme kantaa hedelmää. Se edellyttää, että meidät on oksastettu viinipuuhun, mistä Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa. Sillä viinipuusta lähtee elämä, virta, voima – kaikki.
Oma osuus on valmis
Eilen olen saanut valmiiksi jotain, mikä on välähdellyt ajatuksissa jo parin vuoden ajan ja minkä eteen olen tehnyt töitä viime ajat. Lopputulos on satoa kymmenistä tunneista läppärin äärellä. Matka on ollut vaiheikas, innostava, haastavakin. Välillä työ on levännyt; sitten taas elävöitynyt laaksovaiheen jälkeen.
Nyt oma osuuteni on kuitenkin valmis ja lähetetty eteenpäin. Jos viimeinen vaihe saa hyväksynnän, ulos tulee vielä jouluksi podcastjaksoista koottu kirja Pari sanaa ja kuppi kahvia.
Rukoilen sydämestäni, että se on sitä hedelmää, jota saan kantaa, ja että se hedelmä on hyvää. Laitan uskoni yllä olevaan raamatunkohtaan, jonka mukaan saan odottaa saavani Isältä sitä, mitä anon Hänen Poikansa nimessä.
Kädestä pitäen
Podcastin jaksot ja niistä muodostuneet tekstit ovat itseni näköisiä ja siinä mielessä inhimillisen vajavaisia. Niissä on sekä omaa epävarmuutta että terävyyttä, ihmettelyä, vakaumusta ja aiheita sieltä täältä eri elämän osa-alueilta. Tekstejä kirjoittaessani olen kuitenkin kokenut lempeää johdatusta. On kuin Jumala olisi pitänyt käsistä kiinni ja ohjaillut, kun olen naputellut näppäimiä. Tai antanut ajatuksia, joita ei itsellä ole ollut. Olen huomannut sen aikanaan kirjoittaessani, ja huomaan sen nyt, kun luen tekstejä, sillä välillä ihmettelen, olenko minä tosiaan kirjoittanut tämän.
Elämä on kuitenkin jatkuvaa kasvua, ja mukana on varmasti myös kohtia, jotka voisi ilmaista toisin. Ne on kuitenkin tuotettu sillä ymmärryksellä, joka minulla on kyseisellä hetkellä ollut. Toivon vain, että sanat saavat palvella kaikkea hyvää ja että puutteet jäävät lukijoilta unohduksiin.
Kunhan yksikin – kuuntelisi, kuulisi, lukisi, rohkaistuisi, heräisi ajattelemaan, lähestyisi Jumalaa. Se on ollut mottoni podcastin teossa alusta asti, ja se riittää tänäänkin, kun odotan kirjan julkaisua. Kaikki muu on plussaa.



