Herra tänäänkin
Maanantaiaamuisin minun on helppo pudota ahdistuksen onkaloon. Viikon käynnistäminen on vaikeaa, kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut.
Tänäänkin Sinä voit
Tänä aamuna sänkyä pedatessani päässä alkoi kuitenkin pyöriä virren sävel ja lauloin (muiden onneksi äänettömästi): Anna mulle rauhasi, Herra tänäänkin!
Yritin kovasti, mutta enempään ei muisti riittänyt, joten täytyi oikein googlata virren sanat. Eihän siinä tietenkään minusta puhuttu, vaan meistä, mutta uskon Jumalan sallivan persoonan vaihdon tilanteessa, jossa ahdistus yrittää tunkea juuri omalle tontille.
Täyttyneet sanat
Virren sanat olivat rohkaisevat. Niissä pyydetään rauhaa, luottamusta, iloa ja vapautta myös tänään, kuten joka päivä. Virressä muistutetaan siitä, että vain Jumala voi varjella ja uudistaa meidän elämämme sekä antaa rohkeuden matkallemme. Vain Sinä voit, Herra tänäänkin.

Uusi aamu, uusi voima.
Eikä Hän koskaan petä. Tämäkin päivä on jo kääntymässä iltaan, ja Herra antoi uuden voiman ja rohkeuden päivään, varjeli vaaroilta, täytti tarpeet, piti pimeyden loitolla ja antoi luovuuden ja viisauden työhön. Tänäänkin sain iloita elämän lahjoista, pienimmistäkin. Toivottavasti Sinä myös.
Siunausta alkavaan viikkoon!
Virsi 514: Anna meille rauhasi
Säv. Rüdeger Lüders, san. Rüdeger Lüders & Kurt Rommel, suom. sanat Juhani Forsberg.



