Luonto kiehtoo tällaista tietämätöntäkin

En ole koskaan oppinut tunnistamaan lintuja tai kasveja. Tunnen variksen ja joutsenen, punatulkun ja talitiaisen, mutta en hippiäistä, tuskin varpustakaan. Hyvä että edes erotan niitä pusikosta, joihin niiden höyhenpeite niin hyvin piiloutuu. 

Tuntomerkkinä saattaa olla musta läikkä poskessa, mutta hyvänen aika – pienellä linnulla se on tuskin puolukan kokoinen. Joskus nuorempana olisin vielä voinut sen nähdäkin, mutta tässä iässä saa olla tyytyväinen, kun ylipäänsä erottaa itse linnun.

Koulussa olin kyllä nopea oppimaan ja muistin tarkasti pieniäkin yksityiskohtia. Mutta muistini on varsin visuaalinen. Kun luin kokeisiin, muistin, missä kohtaa sivulla olivat kuvat ja tekstit, missä olivat vahvennukset ja alleviivaukset tekstissä. Niitä sisäisin silmin seuraamalla kykenin muistamaan asiat, olipa kyseessä historia, kemia tai biologia. 

Mutta luonnossa linnut eivät koskaan ole paikoillaan, niin että voisi rauhassa katsoa, onko päälaki tai rinta minkä värinen, puhumattakaan viiruista tai täplistä, joista se pitäisi tunnistaa. Tarvitaan vähintäänkin se variksen kokoinen lintu, jotta ehtii huomata merkittävät ja muista linnuista poikkeavat yksityiskohdat.

Kasvit taas ovat liian samanlaisia keskenään. En kykene näkemään eroja luonnossa, sillä siellä ne eivät koskaan ole niin selkeitä kuin kirjojen sivuilla, jonne yleensä valitaan sellainen kuvakulma, että eron varmasti huomaa. Niityllä kissankello ja harakankello ovat molemmat minulle aina kissankelloja.

Meri on avannut silmiä

Luonto on kaiken kaikkiaan kiehtova. Olen ymmärtänyt sen vasta aikuisiällä, kun on ollut aikaa ja rauhaa pysähtyä. Erityisesti meressä uinti on ollut silmiä avaavaa. Minulle Jumala näkyy luonnossa, tai pikemminkin myös luonnossa. En ole panteisti; luonto ei ole sama kuin Jumala, mutta Hänen voimansa, suuruutensa ja kaikkivaltiutensa näkyy luonnossa, etenkin siellä, missä ihminen ei ole sitä rikkonut. 

Jumala näkyy luonnossa, sillä luontoa ei kukaan muu voi hallita kuin Hän. Hän on luonut maat, vedet ja taivaan, laittanut rajat joiden yli vesi ei voi tulla sekä synnyttänyt kasvit ja eläimet, niin että me ihmiset, jotka myös olemme Hänen luomuksiaan, voisimme niistä nauttia ja niitä hyödyntää. Viljellä ja varjella yhtä aikaa.

Kun myrskyää ja aallot lyövät rantaan, ihminen ei voi niitä pysäyttää. Kukaan muu kuin Jumala ei voi päättää, milloin pilvi on kosteudesta niin raskas, että se valuu vetenä maahan. Eikä kukaan ihminen osaa puhaltaa niin kylmää ilmaa, että maa jäätyy ja vesi muuttuu lumeksi.

Kun ihminen viljelee maata, hän on aina Jumalan hyvän tahdon armoilla. Ihminen voi muokata, kuohkeuttaa ja lannoittaa maata, kastellakin, mutta luonnonolosuhteissa hän ei kykene luomaan valoa, jota kasvit tarvitsevat yhteyttääkseen ja tuottaakseen hedelmää. Ei ihminen liioin kykene pysäyttämään auringon paahdetta, kun kasvit alkavat kellertää ja maa rakoilee kuivuudesta. Maanviljelijä voi vain antaa kaiken Herralle ja rukoilla suotuisia kasvuolosuhteita ja hyvää satoa, sillä yksin Jumala voi säät ja ilmat säätää.

Tänään on Suomen luonnon päivä. On sanottu, että suomalaiselle luonto on niin lähellä, ettei sitä aina edes huomaa. Silti se vaikuttaa jossain muodossa lähes kaikessa, minkä voi mieltää olevan perisuomalaista. Se on osa meitä tavalla tai toisella. Jollekin linnunlauluna kaupunkiasunnon parvekkeella, toiselle järven hiljaisuutena mökkilaiturilla. Mutta se on, ja sitä meidän pitää viljellä ja varjella.