Juhlia ja järviuintia
Keskiviikko 17.6.2026
Kevät on vaihtunut juhannusviikoksi sitten edellisen päiväkirjapäivityksen, ja sateiset päivät ovat jo valuttaneet pölyraitoja vastapestyihin ikkunoihin. Menneen kuukauden aikana on ollut pari kohokohtaa, joista olisin voinut kirjoittaa aiemminkin, mutta uuvuttava väsymys on hillinnyt kirjoitusintoa.
Tällaisissa maisemissa pääsin uimaan kesäkuun alussa.
Yo-juhlat jäivät väliin
Valmistujaisviikonloppuna olin menossa juhlistamaan ystävän tyttären ylioppilaspäivää, mutta aamu pakotti katsomaan asioita toisella tavalla. Aamu-uinnille pyöräillessäni havaitsin, että maailma oli kovin sumuinen. Sää oli kylläkin kirkas, mutta toisen silmän näkö oli sumentunut ja tuotti kaksoiskuvia. Päädyin siis Meilahden päivystykseen neurologin tutkittavaksi.
Iltapäivällä rohkenin vielä toivoa, että ehtisin yo-juhlille, mutta viiden ja puolen tunnin tutkimusten ja odotusten jälkeen sain vain jatkolähetteen silmäpäivystykseen uuteen Tammisairaalaan. Sieltä laahustin iltakahdeksalta umpiväsyneenä ja -nälkäisenä kotiin, kun vastaanotolle pääsy näytti toivottomalta. Yritin sunnuntaiaamuna uudelleen, ja silmäongelman syyksi selvisi lopulta vain kuivunut sarveiskalvo, joka on jo parantunut normaalikuntoon.
Lähete kirurgille
Meilahden tutkimuksissa selvisi kuitenkin, että huhtikuun lopussa todetut struumakyhmyt ovat kasvaneet kuukaudessa vähän turhan paljon, joten sain lähetteen endokriiniselle kirurgille. Aika vastaanotolle tuli nopeasti heti viikonlopun jälkeisenä maanantaina, ja heinäkuussa selviää, mitä asialle tehdään.
Liekö sitten kilpirauhasvaivan aiheuttamaa vai jotain muuta, mutta olen päivisin niin väsynyt, etten oikein kykene mihinkään. Nukun yöni hyvin ja sikeästi, mutta energia tuntuu loppuvan siinä vaiheessa, kun syön lounaan. Silmät painuvat väkisinkin kiinni enkä saa otetta juuri mistään. Ystävä, jolla on ollut kilpirauhasvaivoja, kertoi vastaavasta väsymyksestä. Elättelen siis toiveita, että tilanne saataisiin jollain tavoin haltuun ja voimat palaisivat.
Äiti täytti kesäkuun alussa 80 vuotta. Juhlittiin perhepiirissä. Kuvassa äiti ottaa vastaan onnitteluja.
Äidin 80-vuotisjuhlat
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna käväisin Pohjanmaalla. Juhlimme äidin 80-vuotispäivää. Oli kiva kokoontua pitkästä aikaa koko perheen voimin. Mukana olivat siis äitini puolisoineen, sisareni, joista toinen kumppaneineen, sekä omat lapset, joista niin ikään toinen kumppaneineen. Huomauttaisin vielä, että kummallakin oli siis vain yksi kumppani. Kumppani-sanalla vain ei taida olla tässä sijamuodossa ollenkaan erillistä yksikkömuotoa, joten on pakko selventää, ettei tule väärinkäsityksiä.
Kun kysyin äidiltä, mikä on ollut elämän varrella mieleen painuvimpia hetkiä, hän mainitsi perheen perustamisen. Se tuntuu todelta, sillä äiti on huolehtinut meistä lapsista vaikeinakin aikoina ja kantanut huolta usein liikaakin. Hän on auttanut aina tarvittaessa ja mahdollisuuksiensa mukaan, jopa itseään uhraten. Ja kuten isosisko äitiä onnitellessaan sanoi, haluaisimme pitää hänet täällä vielä pitkään.
Tämä kuva Soinin Iiroonjärvestä on muutaman vuoden takaa. Sittemmin laituri on uusittu, ja kesäkuun alun uimareissulla sääkin oli toisenlainen: sateli vettä.
Järviä ja haaveita punaisesta tuvasta
Pohjanmaalla sain uida pitkästä aikaa järvivedessä, useammassakin järvessä. Kun merivesi on Helsingissä vasta 10–12-asteista, Pohjanmaalla sain nauttia kesäisen lämpimistä uimavesistä Soinin Iiroonjärvessä ja Ähtärin Ouluvedessä. Niissä lukemat taisivat lähennellä kahtakymmentä.
Tädin mies lähti aina uimakaveriksi Ouluveden rantaan, mutta pysytteli kylläkin rannalla. Vaan oli hieno uimapaikka aivan Ähtärin keskustassa!
Elämän rauhaisa tahti ja hiljaisuus maaseudulla viehätti. Kaiho punaiseen tupaan järven rannalla nosti taas päätään. Tänään löysin netistä ihanan ratamestarin tuvan, joka olisi tarjolla vuokralle. Tosin se ei ole järven rannalla, mutta talo näytti kuvissa suloiselta ja pihapiiri juuri sopivan suojaiselta riittävän kaukana lähinaapureista. Mutta ei taida olla vielä sen aika, kun tekemäni lupaukset pitävät ainakin toistaiseksi kiinni täällä Helsingissä. Mahtaako oikea aika tulla koskaan?
