Vieraanvaraisuus on ollut vähissä
Olen pitänyt itseäni suhteellisen vieraanvaraisena tyyppinä. Mutta viimeisen parin vuoden aikana en ole juuri vieraanvaraisuuttani osoittanut. Sen sijaan olen mökkiintynyt yksikseni omaan ei niin matalaan, mutta pienehköön majaani.
Olen miettinyt syitä. Korona-aika ihmisiä toisistaan eristävine vaateineen on varmasti yksi tekijä. Se on jäänyt päälle. Kun tapaamiset vähenivät, niitä ei ole enää saanut aikaiseksi herätellä uudelleen eloon – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Vieraanvaraisuus on ollut vähissä, mutta nyt pöytä on katettu.
Ikä ja ajatukset
Toinen tekijä taitaa olla ikä, vaikka kuulen jatkuvasti varoituksia, ettei sen taakse pitäisi mennä. Antakaa minun mennä! Se ei ole minulle ongelma, mutta vaikka kuinka haluaisin olla yhä voimissani ja 35, olen 20 vuotta vanhempi enkä monessakaan suhteessa enää niin voimissani.
Liian usein viikonlopun tullessa lankean helppoon kotoiluun, puolihuolimattomaan siivoiluun ja jauhelihasoppaan, jota syön hyvällä ruokahalulla, mutta en välttämättä tarjoaisi vieraille. Nautin, kun voin käydä rauhalliseen tahtiin aamu- tai aamupäiväuinnilla meressä, istua pitkään aamiaispöydässä omissa ajatuksissani, lueskella, sometella ja tehdä jotain omissa oloissani tai olla tekemättä mitään.
Liian usein en jaksa ajatusta vierasvaroista, kaupassakäynneistä sun muista, mikä edeltää vieraiden vastaanottamista. Siitäkin huolimatta, että jos vaivautuisin, vieraiden vastaanottaminen olisi ilo ja mielen virkistys.
Tilaa toisille
Puhumme aina ystävien kanssa siitä, miten ei tarvitse nähdä suurta vaivaa. Uskon siihen vakaasti, sillä en odota suurta vaivaa, kun menen itse vieraaksi, eikä minua varsinkaan kiinnosta, missä siivossa kenenkin koti on. Silti saatan nähdä itse sitä vaivaa, ja joskus se vaiva on jo pelkkänä ajatuksena vuoren kokoinen ja estää ilon ja virkistyksen, joka odottaisi vuoren takana. Miksiköhän syytän ikää, kun pitäisi oikeastaan syyttää omaa vääristynyttä ajatusmaailmaansa?
Menneellä viikolla onnistuin kuitenkin näkemään vuoren yli ja taakse. Kutsuin vihdoin vieraita brunssille.
Nyt koti tuoksuu puhtaalta lattianpesun jälkeen, ja tamppasin vihdoin villamatonkin juuri ennen lumimyrskyä. Tosin en tiedä, kuinka hyvin puhdistui, mutta ainakin oma ulkoilutakki näytti sen jälkeen villatakilta. Broileripullat on paistettu, salaattipohja maustumassa, kuohuva kylmässä ja pöytä katettu. Pussillinen suklaapalojakin oli brunssipöydän makeutukseksi, mutta työ vaatii aina veronsa.
Vieraanvaraisuus on tilan tekemistä toisille.
Luin jostain, että vieraanvaraisuudessa on kyse ennen kaikkea isännän tai emännän ja vieraan välisestä suhteesta ja että se ”syntyy tilan tekemisestä toiselle” (Höckert, 2015). Minusta se on mukavasti sanottu. Olen nyt tehnyt tilaa huomiseksi muillekin kuin itselleni. Se tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Ja kun kaikki on viittä vaille valmista, aamuksi jää enemmän aikaa vaikka rauhalliselle uinnille hileisessä meressä. Vieraita odotellessa.
