Vain ihmissuhteilla on merkitystä

Lauantai 30.8.2025

Mitä muuta voi tehdä silloin, kun vettä sataa tai ainakin tiheästi tihkuttaa, on vähän viluinen olo tukan ollessa suihkun jäljiltä vielä kostea, ja kun on lauantaikin ja laiskottaa? Enää pari yötä syksyyn, ja silloinhan se tapahtuu: otetaan kynttilät esiin ja loimutellaan niiden valossa.

Ikkunatkin on melkein pesty, niin että kynttilöiden savu saa taas talven mittaan heittää ohuen nokiverhon pintaan. Melkein pesty tarkoittaa sitä, että en ole päässyt olohuonetta pidemmälle. Ei ole ollut ajan eikä voimien puutetta, vaan pelkkää laiskuutta. 

Ikkunanpesun suurin vaiva kun on yleensä se, että kiskoo kaapeista esiin kaikki tarvikkeet – vadin, pesuaineet, rievut, lastan ja kuivausliinat – ja reivaa ikkunalaudoilta pois tavarat ja siirtelee tarvittaessa huonekalutkin. Siinä vaiheessa kun pesuvesi on valmiina ja ikkunat auki, niin pesu on enää melkeinpä muodollisuus.

Olenko laiska?

Mutta olen kyllä viime aikoina miettinyt tuota laiskuuttani. Olenko oikeasti laiska, vai onko tietty määrä tekemättömyyttä pikemminkin paranemista? Suorittamisen pakosta, aikaansaamisen vaatimuksesta, näyttämisen halusta, rauhattomuudesta joka herää eloon hiljaisuudessa ja paikalla ollen?

Olin joskus (aika kauan sitten) kunnianhimoinen ja tavoitteellinen. Elämässä tapahtui paljon, eivätkä vuorokauden tunnit tahtoneet riittää. Tänä päivänä koen olevani vähän paikalle pysähtynyt. Liian moni tekeminen tuntuu turhuudelta enkä saa itseäni enää tarttumaan moneenkaan asiaan, mitä olisi tarjolla. Suurelta osin se on tarkoituksellista ja harkittua valintaa, mutta pelkään aina välillä, että se on laiskuuttakin. 

Tarkoitukselliset ihmissuhteet

Se, mitä en kuitenkaan halua ohittaa, ovat ihmiset. Panostus ihmisiin ei silti tarkoita laajoja verkostoja, tuhansia someseuraajia tai vilkasta seuraelämää sen paremmin kuin sitäkään, että olisin ihmissuhteissa erityisen taitava tai suosittu. Liian usein huomaan olevan jotain aivan päinvastaista.

Ihmissuhteetkin ovat tarkoituksellisia ja harkittuja. Kaikkien kanssa ei voi olla ystävä, kaikkiin ei voi olla yhteydessä, eivätkä kaikki ihmiset ole hyvästä. Mutta sitten on niitä, joille haluaisin antaa aikaa, huomiota ja aitoutta, olipa se ystävyyden, sukulaisuuden, tuttavuuden tai vaikka someyhteyden tasolla.

Elämä pikakelauksena

Luin juuri kirjan kuolemanrajakokemuksista. Siinä käytiin läpi satojen ja tuhansien ihmisten kertomuksia hetkistä, jolloin he olivat kuoleman rajoilla, elvytettävinä tai syvässä tajuttomuuden tilassa. Kertomuksissa toistui säännönmukaisesti esim. ruumiista irtautumisen kokemus sekä matka valoon, jossa kohdattiin kirkas hahmo. Tuon hahmon ihmiset määrittivät omasta hengellisestä vakaumuksestaan riippumatta Jeesukseksi tai Jumalaksi. 

Jossain vaiheessa kyseinen hahmo näytti monille kuoleman rajalla käyneille heidän menneen elämänsä tapahtumat kuin pikakelauksena. Mutta hän ei suinkaan näyttänyt suurten saavutusten ja merkkitapahtumien hetkiä, vaan erilaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. 

Elämänsä kertausta katsellessaan ihmiset näkivät erityisesti sen, miten heidän sanansa ja tekonsa olivat vaikuttaneet muihin ihmisiin. Moni joutui keskeyttämään katselun. Niin raskasta oli katsoa, kun omat sanat olivat satuttaneet jotakuta tai omat pahat teot taikka jatkuva poissaolo olivat vaikuttaneet jonkun toisen elämään pitkään. Moni ymmärsi ylireagoineensa mitättömiin tai merkityksettömiin asioihin tai arvostaneensa niitä turhaan.

Rakkaus muuttaa maailmaa

Olisiko siis niin, että lopulta vain ihmissuhteilla on merkitystä? Näin uskon. Jumalalle ei ole tärkeintä se, mitä kaikkea hienoa saavutamme tai hankimme omistukseemme elämässämme, kuinka monta mitalia voitamme tai millaisen tittelin ansaitsemme, vaan se, miten olemme eläneet yhteydessä muihin ihmisiin – miten olemme osoittaneet rakkautta toisille.

Moni haaveilee siitä, että voisi muuttaa maailmaa. Jumalan ajatus sen toteuttamiseksi on, että rakastamme Häntä, jotta voimme rakastaa myös lähimmäistämme niin kuin itseämme.