Tag Archive for: Raamattu

Avonainen Raamattu ja irtonaiset kannet.

Olen saanut moitteita siitä, että kohtelen kirjoja huonosti. Mutta kirjat ovat minulle käyttöesineitä ja ne myös kuluvat käytössä. Ja Raamattu jos jokin on tarkoitettu käytettäväksi.

Tänään ne kannet sitten irtosivat kokonaan. Viime vuosina käyttämässäni Raamatussa on kuitenkin niin paljon tärkeitä merkintöjä, alleviivauksia ja osoituksia Jumalan johdatuksesta, etten malta luopua ja vaihtaa uuteen. 

Nykyinen on seitsemäs Raamattuni. Aivan ensimmäistä en oikeastaan laske mukaan, sillä en ole sitä koskaan lukenut. Se on saksankielinen Bibel ja hankin sen 80-luvulla Saksasta siltä varalta, että joskus pitäisi kääntää sitaatteja Raamatusta saksaksi. Lopulta olen tarvinnut saksan kieltä hengellisissä yhteyksissä vain hyvin vähän, lähinnä erään saksalaisen pariskunnan kanssa, kun olin pari vuotta kansainvälisessä seurakunnassa.

Ensimmäinen Raamattuni

Mutta ”aidosti” ensimmäisen Raamatun eli sellaisen, jota olen tosissani lukenut, tätini lähetti minulle Italiaan v. -95, kun kirjoitin hänelle, etten saa elämääni rauhaa, ennen kuin teen sovinnon Jumalan kanssa. Hän vastasi lähettämällä pitkän kirjeen ja Raamatun (v. -92 käännös), ja kun sitten avasin sen Johanneksen evankeliumista, Pyhä Henki avasi siinä hetkessä tekstin sanoman ja tulin uskoon. Se taisi olla alkusysäys sille, että väitöskirja jäi kesken, sillä loppuajan Italiassa keskityin enemmän Raamatun kuin tieteellisten tekstien lukuun.

Ensimmäisestä Raamatustakin irtosivat kannet, kun sitä aikani luin. Siinäkin oli paljon tärkeitä merkintöjä ja oivalluksia uskonelämän alkuvaiheilta, mutta halusin tutustua v. 33/38 raamatunkäännökseen, kun sain kuulla, että näissä kahdessa kirjassa on suuriakin eroja tekstissä. Hankin siis vetoketjullisen v. -33/38 version, jota oli helppo kuljettaa mukana pienryhmiin. Kyseisen Raamatun annoin myöhemmin eteenpäin omalle pojalleni joko vähän ennen hänen uskoontuloaan tai pian sen jälkeen. Teksti oli joka tapauksessa sen verran pientä, etten enää ikänäölläni kyennyt lukemaan sitä juuri muuten kuin suurennuslasilla. 

Kommentteja ja selityksiä

Seuraavaksi taisin hankkia suomenkielisen Raamatun kommentein sekä englanninkielisen version selityksin kansainvälisen seurakunnan aikoihin. Varsinkin englanninkieliset selitykset olivat avaavia ja tulivat tarpeen, kun halusin ymmärtää Jumalan tahtoa paremmin.

Seuraava olikin sitten nykyinen Raamattu kansalle -käännös, joka nyt on ”jakautunut” useammaksi kappaleeksi. Sain sen niin ikään tädiltäni, kun taisin joskus mainita, että olisi kiva tutustua kyseiseen raamatunkäännökseen. Täti oli ennen minua sukumme ainoa uskova ja on ollut alusta asti hengellinen äitini, jonka kanssa olen saanut jakaa elämää, uskoa, iloa ja haasteita ja jolta olen saanut kysellä tyhmiä kysymyksiä, kun en ole jotain ymmärtänyt.

Pyhä Henki avaa

Viimeksi hankkimani Raamattu on kronologinen eli aikajärjestyksessä etenevä, mutta sitä en ole onnistunut lukemaan alusta loppuun. Ehkä se vielä jonain päivänä onnistuu, sillä haluaisin saada Raamatun tapahtumat selkeämmin aikajanalle. Esteenä on kuitenkin ollut, että olen aina ollut enemmän aiheittain etenevä. Tutkin mielelläni aiheita, jotka sillä hetkellä puhuttelevat, en niinkään historiallisia syy-seuraussuhteita tai vaikkapa Raamatun tapahtumien taustalla vaikuttavia kulttuurisia tekijöitä.

Aina välillä kuulee, että vain tietty raamatunkäännös on ainoa oikea ja jopa, että kaikki muut pitäisi heittää roskakoriin. Olen itse eri mieltä. Ainakin minulle jokainen versio ja myös eri kielet ovat avanneet jotain uutta ymmärrystä tai näkökulmaa Jumalan totuudesta ja tahdosta ja palvellut siten hyvin. Sitä paitsi harvassa ovat ne taitajat, jotka osaavat ja voivat verrata nykykäännöksiä alkuteksteihin, joihin käännöstä aina tulisi verrata. Uskon, että Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa meille totuudellisesti silloinkin, kun teksteissä on mahdollisesti inhimillisiä vajavaisuuksia.

Raamattu ei ole tekstikirja eikä sääntökirja. Se on peili, miekka ja lamppu, sanottiin jossain. Sen olen saanut itsekin huomata, mutta en välttämättä samassa järjestyksessä.

Uskoontuloni hetkellä, kun Raamattu alkoi yhdessä hetkessä avautua, tunsin kädessäni olevan maailmankaikkeuden suurenmoisimman kirjan, joka oli täynnä elämänohjeita, joita halusin noudattaa ja joiden mukaan minusta jokaisen tulisi elää. Olen edelleen pitkälti samaa mieltä. 

Ohjeet voivat orjuuttaa

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että ehkä Raamatun ohjeellisuus on painottunut mielessäni liikaakin jättäen varjoonsa Sanan tehtävän lamppuna, miekkana ja peilinä. 

Kuuliaisuuden ja uskollisuuden tavoittelu ohjeita noudattamalla vie helposti suorittamiseen, jossa Jumalan voima unohtuu ja omat voimat loppuvat. Se voi viedä mukanaan ansaintamalliin, jossa Jumalan armo jää jalkoihin. Kun sitten jossain vaiheessa lopulta ymmärtää, että omilla ansioilla ei ole mitään merkitystä, että Jumala ei kysellyt niitä ennen eikä kysele nytkään, tulee joko tyhjyys tai epätoivo, johon auttaa vain se kadoksissa ollut armo.

Valo ja miekka

Minulle Raamattu on ollut elämässäni ehkä ennen kaikkea lamppu. Sen sanat ja ne edellä mainitut monet ohjeet ovat muovanneet ajattelua ja opastaneet tekemään valintoja, jotka eivät ole olleet vanhan minän, vaan uuden luomuksen synnyttämiä. Raamattu on ollut lohtu ja valo elämän pimeinä hetkinä. Se on siis todella valaissut elämää lampun tavoin etenkin silloin, kun on syystä tai toisesta hapuillut orpona, eksyksissä, peloissaan tai maailman kolhimana elämän tiellä.

Mahdollisuus tarttua hengen miekkaan eli Jumalan sanaan on suuri etuoikeus. Silti Sanan käyttö miekan tavoin puolustautumiseen ja jopa hyökkäykseen ei ole aina niin yksinkertaista. Miekan tulisi olla hyökkäyksen hetkellä käyttövalmiina ja liukkaasti esiin vedettävissä eikä tiukasti tupessa, kenties jopa tylsyneenä ellei peräti ruosteessa. Jos Raamattu on meille vain hädän hetken apuväline, ei se ehkä ole kovin tuttu, emmekä tiedä, miten sen kanssa toimia. Mutta jos ravitsemme sillä itseämme säännöllisesti, se alkaa elää meissä. Silloin oikeat sanat nousevat kielelle tarpeellisella hetkellä. Sanan voimalla voimme vastustaa kiusausta ja kiusaajaa, niin kuin Jeesuskin teki, sillä ”kirjoitettu on” (Matt. 4:1–11).

Oman identiteetin peili

Raamatun kuvainnollinen rooli peilinä on auennut minulle isosti vasta aivan viime aikoina. Yhdistän sen siihen, että Jumala ilmaisee itsensä Sanassaan, ja koska Jumala on rakkaus, Raamattu kertoo ennen kaikkea Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta Raamattu – joka siis ilmaisee Jumalaa – on myös täydellinen peilikuva siitä identiteetistä, joka meillä on uskovina Kristuksessa. Jumala on jo ennalta tuntenut meidät ja ”myös ennalta määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi” (Room. 8:29; RK). Me saamme siis katsella peilistä kuvaa uudestisyntyneestä ihmisestä, joka on rakastettu, Jumalan kutsuma ja pelastama, täydelliseen  vapauteen vapautettu ja Jumalan kaikkinaisen huolenpidon ja rakkaudellisten neuvojen alainen. 

”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan!”
(Room. 8:32; RK)

Raamatun Sana on tullut vuosi vuodelta yhä rakkaammaksi. Uskon alkuvaiheessa tuli luettua enemmän hengellistä kirjallisuutta kuin itse Raamattua. Kun kirjoissa sitten oli Raamatun sitaatteja, saatoin hypätä ne yli, kun eivät ne aina niin avautuneet. Alleviivailin kaikkea muuta muka tärkeämpää, ihmisen kynästä lähtenyttä. Tänä päivänä on lähes toisin päin. Alleviivaan yhä useammin juuri suoraan Raamatusta lainattuja kohtia, jotka ovat se todellinen ”jalkojeni lamppu ja valo minun polullani” (Ps. 119:105; RK).

Ajatus päivässä

Kirjoitan erilaisia päiväkirjamerkintöjä useammallakin tavalla – nettisivuille, tietokoneelle, käsin pieniin mustiin muistikirjoihin sekä Raamatun ja hartauskirjojen sivuille. Lisäksi ostin muutama vuosi sitten jostain museokaupasta kirjan, jonka nimi on ”Ajatus päivässä”. Siihen voi kirjoittaa pieneen tilaan eri vuosina ajatuksen per päivä.

Omassa ylpeydessäni kuvittelin, että minulta irtoaisi päivittäin jokin niin viisas ajatus, että se kannattaisi kirjata ylös. Erehdyin pahasti. Sitten ajattelin vain laittaa muistiin jonkin yhden mieleenpainuvan tapahtuman päivittäin. Nekin tyrehtyivät varsin nopeasti. 

Muistikirja nimeltä Ajatus päivässä.

Itseltä ei löydy edes yhtä arvokasta ajatusta päivässä, mutta Raamatussa on joka päivälle jotakin.

Lopulta ainoa, mitä jäi jäljelle, olivat Raamatun sanat. En ehkä kirjaa niitäkään ylös päivittäin, mutta Raamattua lukiessa tulee aina vastaan jotain puhuttelevaa. Sieltä voi löytää halutessaan joka päivä kohdan, joka on sen arvoinen, että sen kirjoittaa muistiin.

Muistiinpanoista löytyi vastaus

Kun olin aikani kirjoitellut eri päiville itseäni puhutelleita raamatunjakeita, mietin, miksikö oikein kirjoitan uudelleen jakeita, jotka jo löytyvät Raamatun sivuilta. Viime joulun jälkeen tuli ajanjakso, jolloin koin olevani erinäisten asioiden suhteen hukassa ja janosin vastauksia. Kaivoin silloin tuon ”Ajatus päivässä” -kirjani esiin ja aloin lukea yksittäisiä eri päiville eri vuosina tallentamiani jakeita. Ja miten ne puhuivatkaan minulle! Niistä muodostui kokonainen tarina, joka ei jättänyt epäilystä siitä, mitä Jumala sillä hetkellä tahtoi minulle sanoa. Niiden yhtenäinen sanoma oli voimallinen vahvistus juuri siihen hetkeen. 

Raamattu on ihmeellinen – ei todellakaan pelkkiä tekstejä ja jakeita, vaan peili. Jalkojeni lamppu ja Hengen miekka. Monta tärkeää ajatusta päivässä.

Kun luin tänään C. S. Lewisin teosta Mere Christianity, pohdiskelin samalla, etten kyllä ole tittelini arvoinen, filosofian lisensiaatti. Pidän nimittäin kyseistä Lewisin kirjaa itselleni liian filosofisena. 

Lewisin ajatukset ovat varmasti harkittuja ja oikeita ja yhdynkin moneen niistä, mutta minulle asioiden vatvominen, loputon teoretisointi ja yksinkertaisen muuttaminen abstraktiksi tuntuu turhalta. En saa siitä kiinni, niin että kokisin saavani hyötyä elävään elämään. Olen kyllä analyyttinen ja tykkään pohdiskella asioita, mutta olen samalla myös pragmaattinen ja tarvitsen pohdinnoille jonkin selkeän konkreettisen linkin omaan tai edes jonkun toisen ihmisen arkeen. Ja sitä joudun hakemaan Lewisin klassikkoteoksesta niin kovasti, etten ole vielä päässyt perille.

C. S. Lewisin kirja Mere Christianity.

C. S. Lewis puhuu siitä, mitä kristinusko on, mutta minä rupesin pohdiskelemaan sen seurauksena viisautta sekä omaa filosofisuuttani.

Teoreettinen filosofia ei kiinnosta

Vaikka tittelini ehkä muuta vihjaa, opintoihini ei juurikaan sisältynyt teoreettista filosofiaa. Olen joskus ostanut itselleni filosofian klassikkoja perehtyäkseni niihin, mutta vienyt ne lopulta kirpparille lukematta yhtäkään. Filosofian kurssien peruskysymys Kuuluuko metsässä kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei havaitse sitä? voi kiinnostaa minua sen verran, että heitän sen joskus huvikseni ilmaan, mutta en vaivaudu pohtimaan sille ratkaisua. Saisin siitä ehkä tarvittaessa aikaiseksi lyhyen lukioesseen, mutta en kokisi sellaista jaarittelua tarpeelliseksi.

Näistä syistä olen päätynyt ajattelemaan, etten ole kovin filosofinen. Mutta onko se sittenkään totta?

Teoreettisen filosofian ohella on myös käytännön filosofiaa, joka keskittyy tiedon ja todellisuuden abstraktien pohdintojen sijaan tutkimaan mm. moraalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ne taas ovat äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, sillä niihin mukaan tulee vahvasti myös tavallinen ihminen, hänen persoonansa ja käyttäytymisensä syineen ja seurauksineen. 

Rakkaus viisauteen

Kun lisäksi palaan sanan ’filosofia’ alkujuurille ja hajotan sen osamerkityksiinsä ’filia’ (rakkaus) ja ’sofia’ (viisaus), alan vähitellen myöntää olevani sittenkin varsin filosofinen ihminen. Filosofiahan tarkoittaa rakkautta viisauteen – jes!

Viisaus on kiehtonut minua aina. Ensin se on innostanut minua tiedon kautta hankittavana ”viisautena”. Myöhemmin siihen on tullut ymmärrys viisaudesta jonain kehittyneempänä muotona kuin pelkkänä tietona tai informaationa, ja lopulta sekin on eriytynyt kristillisen heräämisen myötä käsittämään sekä ns. maailmallisen viisauden että taivaallisen viisauden, jonka näen kaiken viisauden ylimpänä muotona. Se on tietysti vakaumuskysymys, ja moni voi olla siitä toista mieltä.

Ymmärrän siis viisauden tänä päivänä vähän toisin kuin nuorena ylioppilaana, jolloin kuvittelin vielä olevani fiksu ja kouluopintojen antamaa viisautta täynnä. Yliopisto-opintojen aikana aloin ymmärtää, kuinka vähän lopultakaan osaan ja tiedän, ja työelämään siirryttyäni olen saanut nähdä myös erilaisia viisauden tasoja sekä viisauden puutetta, kun ihmiselle annetaan hänen keräämänsä tiedon lisäksi vähän valtaa. Se voi saada paljon pahaa aikaan.

Pelkkä älykkyys ei riitä

Meillähän on ympärillämme dataa ja siitä merkityksensä saavaa informaatiota monessa muodossa ja eri kanavissa. Kun otamme vastaan informaatiota, se rekisteröityy aivoissamme tiedoksi. Ja kun sitten kaivamme muististamme sinne varastoidun tiedon ja panemme sen käytäntöön, voidaan puhua siitä, että se muuttuu tietämykseksi tai ymmärrykseksi. Viisaus puolestaan edellyttää, että saamme tietämyksellämme aikaiseksi jotain itseämme tai muita hyödyttävää, mielellään jotain jaloa yhteistä hyvää.

Usein sorrumme ajattelemaan, että inhimillinen älykkyys on viisautta. Mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Itse ajattelen, että älykkyys on kyvykkyyttä omaksua ja hallita tietoa sekä soveltaa sitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Älykkyyttä ilmenee eri osa-alueilla, kuten matemaattisella, verbaalisella tai tilan hahmottamisen alueella, ja toisilla sitä on synnynnäisesti enemmän kuin toisilla. Mutta viisaus on jotain vielä vähän enemmän – sitä, että tiedon soveltaminen tuottaa jotain uutta, palvelee muita tai saa aikaan sitä yhteistä hyvää.

Raamatun viisaus

Kun aloin lukea alle kolmikymppisenä Raamattua, opin vielä lisää viisaudesta. Eräitä lempilukemisiani Raamatussa ovat juuri ne useat kohdat, joissa puhutaan viisaudesta, kuten vaikkapa Sananlaskuissa, joka muuten on yksi ns. viisauden kirjoista.

”Minä, viisaus, asun yhdessä järkevyyden kanssa, olen löytänyt tiedon ja harkintakyvyn. Minun luonani on neuvo ja neuvokkuus. Minä olen ymmärrys, minun on voima.”
(Sananl. 8:12, 14; RK)

Raamatun mukaan on Jumalan mielen mukaista pyytää viisautta. Niin teki kuningas Salomo, kun Jumala lupasi, että hän voisi pyytää mitä ikinä haluaa, ja Jumala sen antaisi. Salomo tunnusti nöyrästi osaamattomuutensa ja pyysi kuuliaista sydäntä, jotta voisi tuomita Jumalan kansaa oikein ja erottaa hyvän pahasta (1. Kun. 3:9). Jumala ilahtui, koska Salomo ei pyytänyt itselleen pitkää ikää, rikkautta tai vihamiestensä henkeä, vaan ymmärrystä toimia oikein. Siksi hän sai Jumalalta ”viisautta ja ymmärrystä ylen runsaasti ja älyä niin laajalti, kuin on hiekkaa meren rannalla”, ja Salomosta tuli ”viisaampi kaikkia ihmisiä” (1. Kun. 5:9, 11). Sen lisäksi hän sai vielä pyytämättä myös sekä rikkautta että kunniaa (1. Kun. 3:13). 

”Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden, ihminen, joka on tavoittanut ymmärryksen! Parempi on hankkia sitä kuin hopeaa, sen antama hyöty on kultaa arvokkaampi. Se on kallisarvoisempi kuin helmet, mitkään kalleutesi eivät vedä sille vertaa. Pitkä ikä on sen oikeassa kädessä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. Sen tiet ovat suloisia teitä ja kaikki sen polut rauhaisia. Se on elämän puu niille, jotka siihen tarttuvat; onnellisia ne, jotka pitävät siitä kiinni.”
(Sananl. 3:13–17; RK)

Siinä on monta hyvää syytä haluta viisautta. Ja sitä toden totta pyydän, jotta voisin ymmärtää ja osoittaa ymmärrystä, oppia ja jakaa oppimastani, kulkea suloisia ja rauhaisia polkuja sekä elää rikkaudesta, vaikka olisin köyhä.

Eräs aviopari kutsui seurakunnan uuden pastorin kotiinsa kahville sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen. Pastorin lähdettyä kotiin rouva ihmetteli yhden kahvilusikan puuttumista ja joutui toteamaan, että pastorin oli täytynyt viedä se. Vuoden kuluttua pariskunta kutsui pastorin uudelleen kahville. Rouva ei malttanut olla kysymättä, oliko pastori kenties ottanut edellisellä kerralla talon kahvilusikan. Siihen pastori totesi, ettei suinkaan, vaan oli kätkenyt sen perheen hyllyssä olevan Raamatun väliin.

Meitä kristittyjä on puhuttanut vuosisatoja Jumalan äänen kuuleminen. Toinen tuntuu kuulevan Jumalan äänen useammin ja selkeämmin, kun taas jollakin toisella on vaikeuksia tunnistaa Jumalan ääntä elämässään.

Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella

Selkeimmin Jumala puhuu meille Sanansa kautta Raamatussa. Kirjoituksia tutkimalla opimme tuntemaan Jumalan luonnetta ja Hänen tahtoaan yleisesti ja omassa elämässämme. Mutta jos emme avaa Raamattuamme, emme löydä sen paremmin Jumalan totuuksia kuin kadonnutta lusikkaakaan. Se on kuin yrittäisimme soittaa ystävälle avaamatta puhelinlinjaa. Yhteyttä ei ole.

Jos me kuitenkin lähestymme Jumalaa, Hän on luvannut lähestyä meitä. Raamatun Sanassa Hän on aina paikalla. Linja ei ole koskaan Hänen puoleltaan varattu. Vain me itse voimme vaikuttaa siihen, että linja pätkii: epäuskossamme, kiireessämme, välinpitämättömyydessämme, synnissämme.

Heinikko tuulessa ja aamuauringossa

Jumala ei myrskytuulessa, vaan hiljaisessa kuiskauksessa.

Jumala puhuu kuitenkin sanansa mukaisesti tavalla ja puhuu toisella. Muistan omasta elämästäni erään vaikean elämänvaiheen. Makoilin sängylläni pimeässä ja kuuntelin musiikkia. Olin epätoivoinen ja koin olevani yksin ongelmieni kanssa. Silloin kuulokkeista alkoi soida ruotsinkielinen laulu, jonka sanat muistuttivat, kenen kanssa teen matkaa.

Minä olen kanssasi mustassa yössä, kun et enää jaksa
Et kulje täällä yksin, vaikka et näekään minua
Kun silmäsi sumentuvat kyynelistä, kun jalkasi pettävät,
silloinkin olen sinun vierelläsi
Tule lapseni ja ota minua kädestä. 
(Jag är med dig, Frank Ådahl, suom. T. Niskanen)

Silloin tuskan kyyneleet muuttuivat helpotuksen kyyneliksi. Koin kuulleeni Herran lohduttavan äänen. Niin syvästi laulun sanat muistuttivat Hänen näkymättömästä läsnäolostaan ja turvasta, joka meillä on Jumalassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Sillä Jeesus on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)

Toisinaan vain täytämme elämämme niin monilla asioilla tai äänillä, että hiljainen Pyhän Hengen ääni hukkuu. Tänäkään päivänä Herra ei tule myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulessa, vaan hiljaa kuiskaten. Jotta kuulisimme Hänen äänensä, meidän on pysähdyttävä ja hiljennyttävä etsimään Hänen kasvojaan, kuten Raamattu kehottaa.

loppurukous

Hiljennytään yhteiseen rukoukseen: Rakas Jeesus, opeta meitä kuuntelemaan Sinua maailman hälinän keskellä. Kiitos että Sinä ohjaat ja johdatat meitä Sanasi ja Pyhän Henkesi kautta. Olet sanonut, ettei Sinun sanasi palaa Sinun luoksesi ”tyhjin toimin, vaan toteuttaa sen, mitä Sinä haluat, ja saa menestymään sen, mitä varten Sinä sen lähetit” (Jes. 55:11). Kiitos, että avaat meidän sydämemme kuulemaan ja uskomaan, että näin on meidän jokaisen elämässä. Aamen.

Teksti on radiohartaus, jonka pidin RadioDeissä 1.11.2022. Se on kuunneltavissa myös osoitteessa deiplus.fi (haku nimellä Tuija Niskanen) tai tästä linkistä: Jumalan äänen kuuleminen.
Katso myös Rohkeudesta olla ja lähteä ja Jumala tekee ihmeitä.