Katsoin toissa talvena Yle Areenasta ohjelmasarjan Kaipuu maalle, jossa nuori pariskunta Rafael ja Ninni muuttivat Helsingistä maalle ja alkoivat remontoida ostamaansa vanhaa kansakoulua. Ihastuin ohjelman aitouteen heti, ja rakastin myös kuunnella kaunista suomenruotsia. 

Ohjelman pariskunta oli todella samaistuttava, rohkea ja asenteeltaan enemmän kuin positiivinen. He myönsivät suoraan, etteivät ole mestareita, mutta se ei vienyt heidän rohkeuttaan ja intoaan. Jos jokin meni mönkään, se fiksattiin. Jos jokin asia oli entuudestaan vieras, siihen perehdyttiin ja sitä opeteltiin. He eivät tyytyneet helppoihin perusratkaisuihin, vaan heillä oli luovuutta ja näkemys luoda erilaisia upeita ja kiinnostavia sisustusratkaisuja. Vanha talo todellakin entisöintiin, ei vain remontoitu, ja lopputulos ohjelman päättyessä oli harmoninen ja sanalla sanoen: hurmaava.

Hurmaava Ekkulla

Olimme ihastelleet ja seuranneet tuon Ekkullan tarinaa ystävieni kanssa, ja sinne suuntasimme eilen kesäretkelle. Ekkullassa toimii kesäisin kahvila ja pieni myymälä, jossa on mm. kynttilöitä, astioita ja kirjoja, ja lisäksi tilalla myydään oman pellon luomuvihanneksia ja taimia. 

Ekkulla oli aivan yhtä hurmaava myös todellisuudessa. Valtaisat tammet suojasivat piha-aluetta, jossa sai nauttia kahvilan herkuista, mm. mehevääkin mehevämmästä porkkanakakusta. Itse kahvilassa jopa pieni ihmisvilinä oli levollista, ja henkilökunta enemmän kuin ystävällistä. Mutta miten hyvän mielen paikassa voisikaan olla mitään muuta? Sillä hyvän mielen paikka Ekkulla on.

Sisustus oli juuri niin hillityn kutsuva kuin saattoi odottaa. Jopa Ekkullan huussi oli söpö, ja sinne vievä reitti kuin seikkailu – jonka päässä odotti helpotus.

Pellon reunassa talon isäntä myi tuoreita vihanneksia: perunoita, amppelitomaatteja, erilaisia lehtikaaleja, sipuleita ja salaatteja. Viljelmät näyttivät hyvin hoidetuilta, ja punaiset unikot olivat parhaimmillaan.

Ninni ja Rafael olivat vieraanvaraisia, hyväntuulisia ja helposti lähestyttäviä. Vaihdoimme pari sanaa heidän kanssaan ja kiitimme tilan levollisesta tunnelmasta ja ihastuttavasta hetkestä Raaseporin tammien varjossa. 

Mustion kummitteleva isäntä

Lähes Ekkullan naapurissa on Mustion linna, Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus, jossa ajattelimme piipahtaa vain nopeasti. Aulassa oli kuitenkin henkilökuntaan kuuluva nuori mies, joka ystävällisesti raotti meille paria ovea sisätiloihin ja kertoi valtoimenaan talon isännästä Hjalmar Linderistä ja talon historiasta. 

Kyseinen nuori mies oli todella opas paikallaan: innostunut ja innostava, asiansa tunteva ja todellinen asiakaspalvelija. Huumoriakin löytyi, kun hän kertoi, miten talon isäntä oli aikanaan ollut esimerkillinen työnantaja ja kohdellut työntekijöitään aina hyvin. Hän oli niin kiinnostunut työntekijöidensä tekemisistä, että kävi edelleenkin kummittelemassa talossa seuraten, että jokainen varmasti hoitaa tehtävänsä asiaankuuluvalla tavalla ja ystävällisyydellä. Nuori mies kun oli kerran tullut vähän väsyneenä töihin ja unohtanut tervehtiä asiakasta, niin johan vanha patruuna oli läimäyttänyt avoimen oven kiinni sellaisella voimalla, että nuorimies oli saman tien saanut tervehdyksen ulos suustaan.

Englantilaistyyliä puistossa

Hjalmar Linder oli aikanaan omistanut jopa oman rautatien sekä yhden Suomen ensimmäisistä autoista, jota hän tosin itse ei koskaan ajanut. Maatakin hänellä oli ollut omistuksessaan peräti huikeat 64 000 hehtaaria.

Linnan puistoalueella oli ainutlaatuisen kauniita englantilaistyylisiä tiilirakennuksia, mm. vanha talli, jonka seinät ovat lähes kauttaaltaan köynnöshortensian peitossa. Rakennuksen takana virtasi Mustionjoki, jonne on rakennettu Lummepolun nimellä kulkeva laituri. Harvoin olen nähnyt kukkivia lumpeita, mutta niitä kukki Mustionjoessa sekä valkoisena että pinkinpunaisena.

Kitschi kyläkauppa

Kotimatkalla kohti Helsinkiä pysähdyimme sitten aivan toisenlaiseen putiikkiin, joka sekin oli nähtävyys sinänsä. Mieli teki jäätelöä, joten yritimme skannailla, josko reitin varrella olisi jokin kioski, kun silmiin osui kyltti Kisun kyläkaupasta. Muistin lukeneeni laulaja Kisu Järnströmin putiikista jostain lehdestä, joten koukkasimme sinne. 

Kyläkauppa vaikutti olevan Degerbyn kylän keskipiste: punainen talo risteyksessä, terassia puolin ja toisin sekä kaikkea pientä kitschiä tunnelmaa luomassa – sammakkopatsaita, artistien kuvia, kukka-asetelmia, ja olipa Koffin kyltissä vielä jouluvalotkin. Kaupassa palvelu oli leppoisaa ja ystävällistä, ja rouheudessaan paikka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Ystävien kanssa totesimme, että elämän hyviin hetkiin ei lopultakaan tarvitse mitään kovin ihmeellistä. Joskin sanoisin, että yhdessäolo, hyvät kahvit, porkkanakakut ja munkkipossut, Suomen kesäpäivä parhaimmillaan sekä ihmisten ystävällisyys ovat yksinkertaisuudessaan jotain ihmeellistä. Niin ihmeellistä, ettei muuta tarvita hyvään päivään ja mieleen.