Raamattu ei ole tekstikirja eikä sääntökirja. Se on peili, miekka ja lamppu, sanottiin jossain. Sen olen saanut itsekin huomata, mutta en välttämättä samassa järjestyksessä.
Uskoontuloni hetkellä, kun Raamattu alkoi yhdessä hetkessä avautua, tunsin kädessäni olevan maailmankaikkeuden suurenmoisimman kirjan, joka oli täynnä elämänohjeita, joita halusin noudattaa ja joiden mukaan minusta jokaisen tulisi elää. Olen edelleen pitkälti samaa mieltä.
Ohjeet voivat orjuuttaa
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että ehkä Raamatun ohjeellisuus on painottunut mielessäni liikaakin jättäen varjoonsa Sanan tehtävän lamppuna, miekkana ja peilinä.
Kuuliaisuuden ja uskollisuuden tavoittelu ohjeita noudattamalla vie helposti suorittamiseen, jossa Jumalan voima unohtuu ja omat voimat loppuvat. Se voi viedä mukanaan ansaintamalliin, jossa Jumalan armo jää jalkoihin. Kun sitten jossain vaiheessa lopulta ymmärtää, että omilla ansioilla ei ole mitään merkitystä, että Jumala ei kysellyt niitä ennen eikä kysele nytkään, tulee joko tyhjyys tai epätoivo, johon auttaa vain se kadoksissa ollut armo.
Valo ja miekka
Minulle Raamattu on ollut elämässäni ehkä ennen kaikkea lamppu. Sen sanat ja ne edellä mainitut monet ohjeet ovat muovanneet ajattelua ja opastaneet tekemään valintoja, jotka eivät ole olleet vanhan minän, vaan uuden luomuksen synnyttämiä. Raamattu on ollut lohtu ja valo elämän pimeinä hetkinä. Se on siis todella valaissut elämää lampun tavoin etenkin silloin, kun on syystä tai toisesta hapuillut orpona, eksyksissä, peloissaan tai maailman kolhimana elämän tiellä.
Mahdollisuus tarttua hengen miekkaan eli Jumalan sanaan on suuri etuoikeus. Silti Sanan käyttö miekan tavoin puolustautumiseen ja jopa hyökkäykseen ei ole aina niin yksinkertaista. Miekan tulisi olla hyökkäyksen hetkellä käyttövalmiina ja liukkaasti esiin vedettävissä eikä tiukasti tupessa, kenties jopa tylsyneenä ellei peräti ruosteessa. Jos Raamattu on meille vain hädän hetken apuväline, ei se ehkä ole kovin tuttu, emmekä tiedä, miten sen kanssa toimia. Mutta jos ravitsemme sillä itseämme säännöllisesti, se alkaa elää meissä. Silloin oikeat sanat nousevat kielelle tarpeellisella hetkellä. Sanan voimalla voimme vastustaa kiusausta ja kiusaajaa, niin kuin Jeesuskin teki, sillä ”kirjoitettu on” (Matt. 4:1–11).
Oman identiteetin peili
Raamatun kuvainnollinen rooli peilinä on auennut minulle isosti vasta aivan viime aikoina. Yhdistän sen siihen, että Jumala ilmaisee itsensä Sanassaan, ja koska Jumala on rakkaus, Raamattu kertoo ennen kaikkea Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta Raamattu – joka siis ilmaisee Jumalaa – on myös täydellinen peilikuva siitä identiteetistä, joka meillä on uskovina Kristuksessa. Jumala on jo ennalta tuntenut meidät ja ”myös ennalta määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi” (Room. 8:29; RK). Me saamme siis katsella peilistä kuvaa uudestisyntyneestä ihmisestä, joka on rakastettu, Jumalan kutsuma ja pelastama, täydelliseen vapauteen vapautettu ja Jumalan kaikkinaisen huolenpidon ja rakkaudellisten neuvojen alainen.
”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan!”
(Room. 8:32; RK)
Raamatun Sana on tullut vuosi vuodelta yhä rakkaammaksi. Uskon alkuvaiheessa tuli luettua enemmän hengellistä kirjallisuutta kuin itse Raamattua. Kun kirjoissa sitten oli Raamatun sitaatteja, saatoin hypätä ne yli, kun eivät ne aina niin avautuneet. Alleviivailin kaikkea muuta muka tärkeämpää, ihmisen kynästä lähtenyttä. Tänä päivänä on lähes toisin päin. Alleviivaan yhä useammin juuri suoraan Raamatusta lainattuja kohtia, jotka ovat se todellinen ”jalkojeni lamppu ja valo minun polullani” (Ps. 119:105; RK).
Ajatus päivässä
Kirjoitan erilaisia päiväkirjamerkintöjä useammallakin tavalla – nettisivuille, tietokoneelle, käsin pieniin mustiin muistikirjoihin sekä Raamatun ja hartauskirjojen sivuille. Lisäksi ostin muutama vuosi sitten jostain museokaupasta kirjan, jonka nimi on ”Ajatus päivässä”. Siihen voi kirjoittaa pieneen tilaan eri vuosina ajatuksen per päivä.
Omassa ylpeydessäni kuvittelin, että minulta irtoaisi päivittäin jokin niin viisas ajatus, että se kannattaisi kirjata ylös. Erehdyin pahasti. Sitten ajattelin vain laittaa muistiin jonkin yhden mieleenpainuvan tapahtuman päivittäin. Nekin tyrehtyivät varsin nopeasti.
Itseltä ei löydy edes yhtä arvokasta ajatusta päivässä, mutta Raamatussa on joka päivälle jotakin.
Lopulta ainoa, mitä jäi jäljelle, olivat Raamatun sanat. En ehkä kirjaa niitäkään ylös päivittäin, mutta Raamattua lukiessa tulee aina vastaan jotain puhuttelevaa. Sieltä voi löytää halutessaan joka päivä kohdan, joka on sen arvoinen, että sen kirjoittaa muistiin.
Muistiinpanoista löytyi vastaus
Kun olin aikani kirjoitellut eri päiville itseäni puhutelleita raamatunjakeita, mietin, miksikö oikein kirjoitan uudelleen jakeita, jotka jo löytyvät Raamatun sivuilta. Viime joulun jälkeen tuli ajanjakso, jolloin koin olevani erinäisten asioiden suhteen hukassa ja janosin vastauksia. Kaivoin silloin tuon ”Ajatus päivässä” -kirjani esiin ja aloin lukea yksittäisiä eri päiville eri vuosina tallentamiani jakeita. Ja miten ne puhuivatkaan minulle! Niistä muodostui kokonainen tarina, joka ei jättänyt epäilystä siitä, mitä Jumala sillä hetkellä tahtoi minulle sanoa. Niiden yhtenäinen sanoma oli voimallinen vahvistus juuri siihen hetkeen.
Raamattu on ihmeellinen – ei todellakaan pelkkiä tekstejä ja jakeita, vaan peili. Jalkojeni lamppu ja Hengen miekka. Monta tärkeää ajatusta päivässä.