Kaoottinen muutto

Keskiviikko 24.7.2024

Toivun yhä eilisestä muutosta, joka oli surkein kaikista 15 muutosta elämäni aikana. Valitettavasti epäonnistuin muuttofirman valinnassa. Ellei oma poika ja hänen pikaisesti hätiin kutsumansa ystävä olisi olleet mukana ja ellen olisi kesken muuton soittanut yrityksen pomolle tulikivenkatkuista puhelua, muuttaisimme varmaan pienen asuntoni tavaroita edelleen ja tekstiilit olisivat likaisia ja kalusteet naarmuilla.

Poikani on fiksu kaveri ja totesi varsin nopeasti, että se kommunikointi – se olisi tärkeää. Äitinsä poika, ymmärtää viestinnän päälle. Mutta kun yritin kommunikoida muuttomiesten kanssa ja kertoa, minkä kanssa olisi oltava vähän varovainen tai mitä tavaroita on vielä ullakkokomerossa, niin ukkoja ei tuntunut kiinnostavan ollenkaan.

Me maallikkokantajat emme myöskään saaneet vastauksia, missä järjestyksessä tavarat autoon lastataan. Ja lopputulos oli sen mukainen. Kaoottinen ja toimimaton.

Äiti kilahtaa, poika rauhoittelee

Muissa muuttotarjouksissa arvio asuntoni muuton kestosta oli 2,5–3 tuntia. Käyttämäni firman hoiteissa puolentoista tunnin kuluttua vanha, kuitenkin varsin pieni asunto, ei ollut vielä likimainkaan tyhjä. Ja kun olin sopinut, että kalusteille tuodaan suojaushuopia, niin tällä yrittäjällä niitä oli tarjolla kokonaista kolme kappaletta. Jokainen voi arvata, että niillä ei pitkälle pötkitä.

Ensimmäisen kerran kilahdin siinä vaiheessa, kun näin vaalean sohvani selkämyksen, joka oli mustissa tahroissa, kun se mitä ilmeisimmin oli laitettu selälleen auton lavalle – ilman suojausta. Oli kuin olisi pikkulapsille puhunut, sillä olin juuri sanonut, että sohva pitää suojata autossa.

Valitettavasti venäjän kielen taitoni on sen verran olematon, että viesti ei ilmeisesti mennyt perille. Tiedän, mitä sateenvarjo on venäjäksi, mutta sillä on paha suojata kokonaista sohvaa.

Poikani on äitiään fiksumpi myös siinä suhteessa, että hän malttaa kommunikoida rauhallisemmin siinä vaiheessa, kun mikään ei tunnu sujuvan ja minulla kuppi kaatuu. Sanoi äidilleen, että ”ota rauhallisesti, jospa minä hoitaisin puhumisen”.

Burgerit pelastivat raskaan päivän

Lopulta uudessa kodissa oli yhä kalusteita ja laatikoita pihassa ja pino banaanilaatikoita rappukäytävässä, kun ehdotimme muuttomiehille, että emmeköhän selviä lopuista itsekin. Heidän mukanaolonsa kun maksoi koko ajan, mutta ei sitten oikein maksanut vaivaa. 

Kun sitten setvin maksuasioita toisen muuttomiehen kanssa, toinen tuijotteli vieressä toimettomana sen sijaan, että olisi yhä kantanut loppuja laatikoita sisään asuntoon. Vasta kun itse tartuin pariin laatikkoon kiukuspäissäni, hänkin tajusi, että voisi ehkä tehdä samoin. Töissä kun oli.

Päivä oli raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Niin paljon en ole itse joutunut tekemään töitä yhdessäkään muutossa. Mutta päälle testasimme pojan ja hänen ystävänsä kanssa uudella kotikadulla olevan Bonelessin (burgeriravintola), ja minusta, joka syö harvoin burgereita, tuli oitis fani. Päivän pelastaja, yhdessä ruokaseurani kanssa!

Uudet maisemat

Tänään olen taistellut uuden nettiyhteyden asennuksen kanssa. DNA:lla on kuitenkin loistava maksuton palvelu, johon voi varata puhelinajan. Yksin en olisi selvinnytkään, sillä asunnon nousuporttien merkinnät oli tarroitettu väärin. Vähän kyllä aluksi kuumenin itsekin puhelun aikana, mutta saimme yhteydet lopulta kuntoon ja päätimme anteeksipyyntöjeni jälkeen puhelun hyvissä merkeissä.

Illan lopuksi on tietenkin jaettava pari kuvaa uusista maisemista. Ne ovat erilaiset kuin edellisessä kodissa, mutta jo nyt yhtä mieluisat. Ja mikä parasta, taivasta näkyy täälläkin ja paljon.