Ihanko seitsemän kertaa?

Ihanko seitsemän kertaa?
Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
– Matt. 18:21–22; RK

Pitääkö minun antaa jollekin anteeksi hänen rikkeensä 490 kertaa? Sehän tuon kertolaskun tulo on. Entä sen jälkeen? Jos tuleekin vielä 491. rike. Sittenkö voin unohtaa koko anteeksiannon? Todeta, että en pysty. Tai jopa, että kyseinen ihminen on toivoton tapaus.

Sitä olen joskus pohtinut. Minun, kuten varmasti monen muunkin elämässä, on ollut ihmisiä, jotka ovat rikkoneet ja satuttaneet – ei yhden kerran, vaan toistuvasti. Se on voinut olla fyysistä tai sanallista satuttamista, tahallista tai tahatonta.

Erään sellaisen kohdalla asia kirkastui minulle. En uskalla luvata, että se on oikea raamatullinen selitys, mutta minulle asia aukeni siten.

Ymmärsin, että niin kauan kuin kyseinen ihminen tai loukkaus tulee katkeran sävyisesti tai kostonhaluisesti mieleen, on annettava anteeksi. Tai ilmaistava tahtonsa antaa anteeksi, vaikka tunteet eivät vielä olisikaan ehtineet mukaan.

Silloin on turha laskeskella, montako kertaa on jo antanut anteeksi. Sillä ”vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ’Minä kadun’, anna hänelle anteeksi.”. (Luuk. 17:4; 1992)

Ja olen saanut huomata, että eräänä päivänä anteeksianto laskeutuu sydämen tasolle. Tahdosta tulee totta, ja olet vapaa. Se asia tai se ihminen ei enää pyöri mielessäsi. Jumala on vienyt työnsä siltä osin päätökseen.

—–

Kuuntele myös podcastini Pari sanaa ja kuppi kahvia jakso #10: Anteeksiannon vaikeus ja viisaus.