Hampaat kuntoon ja nukkumaan!
Perjantai 26.4.2024
Pitkästä aikaa käyn uimassa jo ennen aamiaista. Päivä on pilvinen mutta meri tyyni. Innostun vähän liikaa ja olen aivan kankea, kun nousen vedestä. Parin päivän taukokin tekee sen, että vesi ei tunnu niin tutulta. Mutta jälkitunnelma on aina yhtä hyvä.
Jännitän hammaslääkärikäyntiä. Instagramissa tuli vastaan sama mainos niin monta kertaa, että lopulta varasin ajan hammastarkastukseen. Yleensä en tarkastuksia pelkää ja käyn niissä säännöllisesti, mutta viimeisen vuoden ajan olen kärsinyt kummallisista kivuista, joille ei ole löytynyt selitystä, ja siksi pelkään, että pelkkä tarkastus sattuu.
Voiko hammaslääkäristä lähteä hyväntuulisena?
Saan kuitenkin ihanan hammaslääkärin, joka paneutuu ongelmaani huolella. Hän on ensimmäinen, joka pohtii, voiko olla, että hampaisto on muuttunut 20 vuodessa sen verran, että öisin käyttämäni purentakisko ei olekaan enää optimaalinen ja aiheuttaa kivut. Siltä näyttää, kun kisko laitetaan suuhun. Toivon, että kiskon hionta auttaa. Ellei, kisko menee todennäköisesti uusiksi, mikä maksaa enemmän kuin hyvältä tuntuu.
Jos yksityisen puolen hoito nyt auttaa, on helppo lähteä moittimaan julkisen puolen työtä, josta en ole apua saanut. Palvelu on kuitenkin vaikuttanut hyvältä. Ainoa moite on, että joka kerta lähetetään eri hammaslääkärille ja vielä aivan eri puolille kaupunkia. Julkisella puolella hoidon saaminen on vaivalloista, ja joskus vain haluaa mennä helpomman kautta, tulipa kalliiksi tai ei.
Onnistuneen hammaslääkärikäynnin jälkeen olen niin hyväntuulinen, että poikkean matkalla kirjadivariin. Kummisetä on lempparini – ihana kirjahyllyjen verhoama pieni kolo, jossa palvelee rauhallisen ja aina mukavan oloinen mies.
Riehaannun ja menetän kontrollin. Ajattelin vain vähän katsella vanhoja runokirjoja, mutta päädyn ostamaan kolme elämäkertaa, kaksi sanojen käyttöön liittyvää kirjaa ja yhden hengellisen kirjan. Kun astun ulos, olen vieläkin paremmalla tuulella kuin lähtiessäni hammaslääkäristä.
Nukuttaa, ei nukuta
Illansuussa pilvinen päivä on jo täynnä aurinkoa. Kotini on auringonpaisteella valoa täynnä. Rakastan sitä: valoa.
Siinä lukiessa kirjaa, jossa kuljetaan kreikkalaisessa saaressa hiljaisuuden ja vaatimattomuuden sekä turkoosin meren keskellä, uni tahtoo tulla. Joka välissä pitää laskea kirja alas, mutta kun suljen silmäni, uni katoaa saman tien.
Olen nukkunut viime yöt huonosti ja miettinyt, mistä se johtuu. Ei ole stressiä eikä muitakaan häiriöitä, mutta heräilen joka yö. Uni jää helposti vain 5–6 tuntiin, eikä se pitkän päälle riitä. Se alkaa näkyä saamattomuutena ja päiväväsymyksenä.
En ole taikauskoinen enkä ole kiinnostunut kuun kierrosta. Mutta ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun nukun useana yönä huonosti ja jonain iltana huomaan, että taivaalla loimottaa täysikuu. Niin nytkin. Olenko siis kuuhullu, vaikka en usko koko kuuhulluuteen?
Täysikuun ja unettomuuden yhteydestä on kuitenkin kuulemma tehty ihan oikeaa tutkimustakin, niin että koehenkilöt olivat tietämättömiä tutkimuksen aiheesta ja kuun vaiheista. Suuri osa nukkui selvästi huonommin kuin normaalisti. On epäilty, että kuutamounettomuudesta kärsivät erityisesti ne, jotka ovat valo- ja ääniherkkiä. Minä olen molempia, joten ehkä sitten kuuherkkäkin.
Iltahaastattelu
Illalla teen vielä yhden haastattelun lehtiartikkelia varten Teamsissä. Suunnilleen ikäiseni nainen on musiikkiterapeutti ja tekee työtä erityislasten ja -nuorten parissa Albaniassa.
Sinne muuten minäkin lähden sitten kesällä. En juuri hänen kohteeseensa, mutta Albaniaan. Se kutkuttaa jo vähän vatsassa.
