Talo, jossa luetaan ja kirjoitetaan

Jokaisessa talossa pitäisi olla
joku joka kirjoittaa,
tai ainakin joku joka lukee.

Lainaus on Joel Haahtelan pienoisromaanista Hengittämisen taito, jonka juuri aloitin. Allekirjoitan ajatuksen. Haluaisin asua sellaisessa talossa. Siellä voisi mielellään olla lisäkseni joku toinenkin, joka täyttää lainauksen ilmaiseman toiveen.

Aiemmin tänään päätin toisen, yli 500-sivuisen romaanin Sotaleski. Olen viime aikoina lukenut edellisvuosiin verrattuna paljon. Se on tuntunut kotoisalta. Tietokirjallisuutta olen kyllä lukenut kaiken aikaa, mutta näin jälkikäteen ihmettelen, miksi en ole saanut pitkään aikaan luettua romaaneja. Miten paljon värikkäämpää elämä olisikaan ollut! 

Kirjoja muuttolaatikossa

Viimeisten 15 vuoden aikana olen muuttanut neljä kertaa. Joka kerralla olen vienyt vähintään pari banaanilaatikollista kirjoja kierrätykseen. Nyt se vähän harmittaa. Ei haittaisi, vaikka kirjoja olisi ympärillä enemmänkin. Mutta muuttaessa ne ovat todellinen riesa. Kukaan ei halua kantaa laatikoita, joiden päällä lukee ”kirjoja”.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta kirjaa on elämässään lukenut. Aika monta. Yliopistolla työskennellessäni ammattikirjallisuutta luki jatkuvasti. Mutta yllättäen olen varmaankin lukenut eniten kirjoja sinä vuonna, kun sairastuin masennukseen ja olin kymmenen kuukautta sairauslomalla. Merkkailin niitä silloin ylös, ja luku taisi olla reilu kirja per viikko. Se on erikoista, vaikka aikaa oli tietysti käytössä reilusti, kun en kyennyt töihin. Mutta vointini ei todellakaan ollut hyvä ja voimat olivat usein nollassa.

Kirjat opettavat

Kirjat ovat usein myös kirjoittamisen tae. Ainakin, jos kirjoittaa fiktiota. Harvoilla pelkkä mielikuvitus riittää, tai sitten sen on oltava erityisen kirjava ja vauhdikas. Kirjat kun luovat mieleen maailmoja, joita ei muuten näe. 

Ja kirjat opettavat. Voi, miten paljon ne opettavatkaan! Siksi olen välillä kauhuissani, kun kuulen, millaista kirjojen käyttö – tai pikemminkin käyttämättömyys – on tänä päivänä sekä peruskouluissa että esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa. Monisteet ja nettitekstit ovat kovin eri asia kuin kirjat. Eikä Wikipedia ole sama asia kuin entisaikojen tietosanakirjat, joita laadittiin vuosikausia asiantuntijatiimeillä. Wikipediaan voi kirjoittaa kuka vain ilman mitään krediittejä. Minäkin olen käynyt korjaamassa erään Wikipedia-artikkelin tekstiä, mutta sen osalta tiesin kyllä, mitä tein.

Luetaan, ei vain kuunnella

Vaikka digitaalisuus on kovasti muotia, en ole innostunut äänikirjoista. Maneereilla, äänillä tai puhetavoilla on taipumus ärsyttää. Sitä paitsi äänikirjat ovat temperamentilleni joko aivan liian hitaita tai ylipäänsä erirytmisiä. En halua ”lukea” kirjaa toisen lukijan tahdissa, vaan omassani: pysähtyä, kun siltä tuntuu, palata taaksepäin tarkistamaan jotakin tai hyvin harvoin harppoa vauhdilla vähän yli. Sitä paitsi äänikirjoja ei mielestäni ollenkaan lueta, niitä kuunnellaan, ja se on aivan eri asia. Radio tai podcastit ovat kuuntelemista varten. 

Mutta kukin tyylillään. Parempi kuuntelukin kuin ei mitään. Sillä lukeminen kannattaa aina, kuten Jörn Donner sanoi vanhassa Suuren Suomalaisen kirjakerhon mainoksessa. Ne kirjakerhotkin muuten taitavat olla jo muinaisjäänteitä.